Minusta on tehty musulmaani.
Siis kuvaannollisesti vain, tietenkin.
Iloisena kasarilaisena muistan hyvin Salman Rushdien kärsimän vainon, kun hän erehtyi kirjoittamaan Muhammedista Saatanallisissa säkeissään. Ajatollah Khomeini antoi ihan virallisen luvan vainota kirjailijaa, koska mm. hänen kirjansa nimi toi esiin apokryfisistä teksteistä tutun kertomuksen, jonka mukaan Muhammed olisi Mekkan polyteistejä miellyttääkseen kirjoittanut suuran, jossa mainittiin kolme mekkalaisten palvomaa jumalaa. Sitten myöhemmin Muhammed olisi peruuttanut suuran sanoen, että saatana oli sen hänelle korvaan kuiskinut. Ja Koraanissahan EI voi olla saatanallisia säkeitä, edes niihin vihjaaminen on länsimaista...saatanallisuutta.
Saatanallisia säkeitä on nyt sitten kirjoittanut suomalainen mies. Lyhyesti, kirjoituksesta saa kuvan, että feministit ovat ajatuspoliiseja, jotka viis veisaavat oikeista naisten oikeuksista. Heidän perimmäisenä tarkoituksenaan on tuhota miehet ja miesten valta. Feministit heittelevät miehille fatvoja joka lauseesta ja teosta.
Itse en tunnista tästä kuvauksesta itseäni, tai muutakaan tuntemaani feministiä. Oletankin, että kirjoittaja kuvailee omaa mielikuvaansa feministeistä, ja luultavasti tämän mielikuvan jakaa aika moni, sekä mies että nainen. On helppo olettaa, että naiset ovat itse kuoppansa kaivaneet, ja että feministit ovat itse saaneet hysteriallaan aikaan oman imagonsa.
Mutta että tästä päätellään, että feminismi liikkeenä olisi turhanpäiväinen, siitä olen eri mieltä. Väite, että parannus naisten yhteiskunnallisessa asemassa olisi jonkinlainen biologisen ja historiallisen kehityksen tulos, ei ollenkaan vakuuta minua. Satun nimittäin asumaan maassa, jossa olisi aivan yhtälaiset mahdollisuudet sukupuolten tasa-arvoon kuin Suomessakin, jos siihen löytyisi poliittista tahtoa. Mutta valitettavasti tasa-arvo ei olekaan toteutunut "itsestään". Naiset eivät ole automaattisesti päässeet mukaan päättämään yhteiskunnan muuttuessa. Ja luulenpa, etteivät koskaan pääsekään, ellei synny naisten liikettä, jota voisi kutsua FEMINISTISEKSI. Jos suomalaisessa todellisuudessa siis feministeiksi itseään kutsuvat naiset nyt sitten olisivatkin hysteerisiä, typeriä ja vallanhimoisia akkoja(en usko että ovat), ei se oikeuta mitätöimään koko liikkeen merkitystä.
Nimellä on merkitystä. Minä kannatan tasa-arvoa, mutta olen edelleenkin feministi, koska olen nainen.
P.s.Islamilaisessa maailmassa saatanallisiin säkeisiin (ei siis Rushdien kirjaan, vaan niihin Muhammedin) on viitattu sanalla "gharaniq", joka tarkoittaa lintuja (mekkalaisten kolme jumalaa ilmestyivät esim. kurjen muodossa). Uccello on italiaksi lintu, mutta se on myös eufemismi miehen sukupuolielimelle. Eiks ole hienoa symmetriaa tässä?
24 kommenttia:
Jos ajattelen italialaista elokuvaa ja siinä ilmeneviä naistyyppejä, niin kaksi on ylitse muiden: Anna Magnani ja Rooma, avoin kaupunki (1945)ja Monica Vitti esimerkiksi Antonionin leffassa Kuumetta.
Ensimmäinen osuu Rossellinille ja on neorealismin numero uno, toinen taas 60-luvulle ja Antonionin vieraantumisleffoihin, joissa hän käytti Monica Vittiä symbolina.
En tarkoita että feminismit olisivat kiinni naiskaraktääreissä, mutta minusta nimenomaan elokuvissa näkyy hyvin miten nainen yhteiskunnallisesti mielletään.
Epäilemättä sitten 60-luvun on tapahtunut kaikenlaista eivätkä naisten roolit ole lainkaan enää niin itsestään selviä kuin aikaisemmin.
Muistan itse istuneeni bussissa matkalla kohti Firenzeä ja katselleeni väsyneen kalpeita laihoja naisia, jotka olivat menossa Firenzen esikaupunkialueiden työpaikkoihin.
Ei jälkeäkään Mona Lisan arvoituksellisesta ylimystöhymystä.
Tuota kyseistä blogi kyllä vähän ihmettelin itsekin, en oikein tiedä mikä sen oli laukaissut.
Hesarin juttu ei kyllä ollut se pääasia.
Suurin ongelma on valta. Sekä poliittinen että taloudellinen valta on naisten ulottumattomissa. Eikä syynä todellakaan ole naisten saamattomuus, vaan rakenteet.
Italialaisen naisen vahva rooli perheessä on jotenkin luonut sellaisen harhakuvan, että naiset käyttäisivät jonkinlaista
"intiimiä" valtaa. Mutta tosiasia on, että naisten resurssit jäävät suurelta osin käyttämättä luutuneiden asenteiden ja rakenteiden takia. Ja se on ihan kansantaloudellinen vahinko se, ei mitään ideologista jaarittelua.
Hei, ja kiitos linkkauksesta. Ajattelin vastata muutamaan kohtaan:
Mutta että tästä päätellään, että feminismi liikkeenä olisi turhanpäiväinen, siitä olen eri mieltä.
En ehkä olisi noin radikaalia mieltä, jos feministit antaisivat mahdollisuuden olla miehenäkin feministi _ja_ tasa-arvon kannattaja. Se vain ei ole nykyään mahdollista, ellei kiellä sukupuoltaan. Tämä johtaisi itsepetokseen ja itsensä halveksuntaan.
Väite, että parannus naisten yhteiskunnallisessa asemassa olisi jonkinlainen biologisen ja historiallisen kehityksen tulos, ei ollenkaan vakuuta minua. Satun nimittäin asumaan maassa, jossa olisi aivan yhtälaiset mahdollisuudet sukupuolten tasa-arvoon kuin Suomessakin, jos siihen löytyisi poliittista tahtoa.
Uskoisin, että mainitsemasi eron syy on tosiaan kulttuurissa, ja erityisesti uskonnossa. Katolilaisuus ominaispiirteineen istuu tiukemmassa kuin luterilaisuus (ja Suomessa on vielä melko pragmaattista uskonnon harjoittamista, mikä tekee tasa-arvon toteutumisesta nopeampaa). Mitä itse luulet, voisiko uskonnollisuuden tausta selittää erot?
Mutta valitettavasti tasa-arvo ei olekaan toteutunut "itsestään". Naiset eivät ole automaattisesti päässeet mukaan päättämään yhteiskunnan muuttuessa.
Ei se itsestään olekaan voinut tapahtua. Yhteiskunnan muutokset ovat aina yksilöiden tuottamia muutoksia. Samalla tavalla Suomalainen perustorpparikin sai äänioikeutensa.
Ja luulenpa, etteivät koskaan pääsekään, ellei synny naisten liikettä, jota voisi kutsua FEMINISTISEKSI. Jos suomalaisessa todellisuudessa siis feministeiksi itseään kutsuvat naiset nyt sitten olisivatkin hysteerisiä, typeriä ja vallanhimoisia akkoja(en usko että ovat), ei se oikeuta mitätöimään koko liikkeen merkitystä.
Halveksun nykyistä feminismiä, sillä ideologialla ei ole enää mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Hesarin uutisointia seuratessa ei voi yksinkertaisesti olla huomaamatta sitä ideologista puolueellisuutta, joka uutisoinneista ja kirjoituksista näkyy. Jos ideologiaa käytetään vallan hamstraamiseen ja kiihottamiseen väestönryhmää kohtaan, ei sitä tulisi hyväksyä. En pidä reiluna, että minua stereotypioidaan ja syyllistetään pelkän sukupuoleni perusteella. Ideologiansa voi valita, fyysistä olemustaan ei.
Pahin ongelma mielestäni on juuri tämä, että feminismiä ei voi kritisoida, kun jokainen feministiksi tunnustautuva ei halua niputtautua yhteen radikaalimpien aineksiensa kanssa, vaikka nämä samaiset ainekset kuitenkin nauttivat perusfeministien hiljaista hyväksyntää. Valitettavasti he kuitenkin ovat samassa veneessä - ei yksilö voi valita mitä mieltä muut ovat ideologiasta. Teot puhuvat puolestaan.
Minulla ei ole ongelmia kohdella naisia samanarvoisina ihmisinä, kohdata heitä elämässä rooleissa jonka he itse ovat halunneet valita. Ystäviini lukeutuu minua "miehekkäämpiä" ja ronskeja naisia, tunnustan vaimoni olevan parempi kuski ja whatnot. Silti syljen feministejä henkisesti silmään, he eivät ansaitse hyväksyntää. Olen saanut henkilökohtaisella tasolla suhteellisen tarpeeksi asenteellisesta uutisoinnista, siksi alkuperäinen kirjoituksenikin syntyi.
Jos on pehmeän linjan feministi, kannattaa oikeasti miettiä mitä feminismissä on mennyt vikaan; jos kaltaiseni miehet (ja kyllä, myös naiset) alkavat vastustaa feminismiä, ei ole kovin todennäköistä että tasa-arvo ainakaan edistyy. Katja Marteliuksen kaltaiset toimittajat saavat kirjoituksillaan ihmiset vain kaivautumaan syvemmälle poteroihinsa eikä tulemaan toisiaan vastaan.
Pahoittelen, jos oli hiukka teräväsanaista, alkaa jo silmät luppasemaan kaikista näistä teksteistä. :)
No, minä kyllä ymmärrän hyvin tuon miehisen näkökulman.
Jotenkin olen itsekin alkanut mieltää feminismin näiden äärityyppien mukaan, - etunenässä agressiiviset lesbot.
No, totuus tasa-arvon edistämisessä ei ole vain edellä mainitsemieni hyppysissä, mutta tahollaan saattavat osittain estääkin kehitystä parempaan.
Maamme naisilla on ollut mahdollisuus äänestää, kokoontua, -mahdollisuus vaikuttaa asioihinsa, ja niinhän tietysti koko ajan on tapahtunut, ja tapahtuu, vaikka palkka-asioissa tasa-arvo ei vieläkään ole toteutunut.
Tiedän, että olemassa jo uuden sukupolven miehiä (kuten kirjoittaja), jotka ymmärtävät naisten aseman parantamisen oikeutuksen, mutta siten, että miehet eivät jää altavastaajaksi, aina väärässä oleviksi naisten pyrkimysten estäjiksi tai sivustakatsojiksi. Jota he eivät katso olevansa, eivätkä ole.
Usein oikeuksiaan vaativat naiset ottavat mallia "miehisistä miehistä", ja panevat häikäilemättömyydessään vielä paremmaksi.
Huh, kylmäävää ja luotaantyötävää.
Mutta toki viisaita, tunneälyllisiä naisiakin vielä löytyy edistämään meidän kaikkien ihmisten asioita.
Janne J. Minua jäi askarruttamaan tuo Hesarin juttu. Minä en lukenut siinä mitään kamaluuksia. Ajattelin vain että kummallista jos eduskunta ei ole työpaikka jossa toimisivat samat lait kuin muissa työpaikoissa.
Aiheesta puhui tänään kulttuurikolumnissa kirjailija-näyttelijä Helena Kallio, joka tahtoi eduskuntaan moraalista selkärankaa ja oli sitä mieltä että jos naiset eivät pane stoppia häirinnälle (jota on ilmeisesti nyt kumminkin tapahtunut, tuskin siitä tämmöistä meteliä muuten olisi noussut), niin seuraavaksi uhreina ovat lapsemme (joka oli sitaatti jostain rock-kappaleesta, en enää muista mistä, ulkomaalaisesta kumminkin).
Kallion ajatuksena oli se, että hierarkian turvin on mahdollista tehdä mitä tahansa.
En tiedä millaisia hierarkioita tässä maassa on, jossa seksuaalinen häirintä sallittaisiin. Ei kai sitä avoimesti suosita missään, käsittääkseni.
Sen sijaan sekä miehet että naiset joutuvat kiusanteon ja mobbauksen kohteeksi varmasti oli työpaikka mikä tahansa.
Anteeksi nyt mutta jäin kertakaikkiaan tähän miettimään sitä kummallisuutta että eduskunta ei ole työpaikka, joten siellä eivät päde häirintälait joita eduskunta on (ehkä osaltaan, aikoinaan kolmikantaneuvotteluissa)ollut päättämässä.Jos eduskunta ei ole työpaikka, niin miten edustajalle voidaan maksaa palkkaa?
Eiköhän eduskuntaa niin kuin kaikkia kansalaisia koske esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistus joka alkaa että "Jokaisella ihmisolennolla on oikeus vapauteen", Päivi Paunu sen aikoinaan lauloi.
Minä en ole töissä vaan olen niitä syrjäytettyjä laman jäljiltä, joten olen vähän pihalla sekä feminismien että häirinnän suhteen.
Häirintäkysymys on määrittelykysymys ihan samalla tapaa kuin se, millä nimellä kutsumme romaneja. Jos paikallinen romani sanoo minulle että häntä saa edelleen kutsua mustalaiseksi, niin minä kutsun. Jos ei niin sitten ei.
Nuorten miesten asemassa meidän tämänhetkisessä yhteiskunnassamme olisi rutkasti parantamisen varaa. Ja nuorten naisten, samoin.
Onko heillä tulevaisuutta ja minkälainen?
"... miehet pahoinpitelevät ja tappavat naisia rutiininomaisesti."
Tuo oli Marteliuksen näppikseltä.
Eduskuntaan kutsutaan "asiantuntijoiksi" ruotsalaisia äärifeministejä. Naisliitto Unioni kutsuu juhlapuhujaksi Sheila Jefreysin.
Hienolla tolalla on suomalainen feminismi.
Toivottavasti niin naiset kuin miehetkin oppivat mm. seksuaalisessa häirinnässä viestittämään suoraan asianomaiselle mielipiteensä. Kyllähän laki on tällaisessa häirityn puolella. Ei siinä työpaikkaansa menettämistä saa pelätä, jos kerran on kohdeltu väärin.
Eri asia sitten, millaista on työskennellä kähmijän kanssa ilmiannon jälkeen. Tosin ns. sivistyneet ihmiset voivat sopia asian anteeksi pyytämällä ja tapansa muuttamalla.
Tälläkin asialla on tietysti monta subjektiivistä tekijää ja kokijaa.
Mistähän luinkaan, että koko häirintäjupakan olisi pannut alulle henkisesti sairastunut henkilö. Niin tai näin, kai tästä edes jotkut luultavasti oppivat jotakin.
Itse ihailen monia suoraselkäisiä, kolme, -nelikymppisiä miehiä, jotka työnsä, monipuolisen maailmasta tietämyksensä lisäksi osaavat kantaa oman osansa vastuusta myös perhe-elämässään osallistuen kodin ja lastenhoitoon
siinä missä vaimonsakin. Ja luulen, että heidän joukkonsa kasvaa edelleen.
http://www.womynkind.org/scum.htm
Siitä lukemaan feminismin mannaa.
Ripsa:
Janne J. Minua jäi askarruttamaan tuo Hesarin juttu. Minä en lukenut siinä mitään kamaluuksia. Ajattelin vain että kummallista jos eduskunta ei ole työpaikka jossa toimisivat samat lait kuin muissa työpaikoissa.
Jos et näe Katja Marteliuksen kirjoituksessa mitään huolestuttavaa, en voi avata silmiäsi valitettavasti sen enempää. Luulisi jo tämän lauseen kylmäävän riittävästi sydänalaa: "Joka ainut yli 11-vuotias naispuolinen suomalainen on kokenut sen, mistä nyt puhutaan: joutunut miesten harjoittaman seksuaalissävyisen häirinnän kohteeksi".
Tämä on siis valtakunnanmedian virallisen linjan mukaista tekstiä, ehkä tahallisesti kärjistettyä tai ei, mutta linjan mukaista silti.
Hesarin uutisoinnista näkee aivan selkeästi, että feministinen liike pyrkii murentamaan Suomalaisen oikeusvaltion perusoikeuksia, ja pelkästään miehiltä. Yksi näistä perusoikeuksista voidaan vapaasti kirjata muotoon "syytön, kunnes toisin todistetaan". Ei ihmistä voi tuomita pelkän tuntemuksen perusteella, luulisi tämän olevan aivan selvää. Ihmettelen myös, onko väitetty häiriökäyttäytyminen loppujen lopuksi se syy miksi HS on nostanut esiin juuri kyseiset kansanedustajat, vai onko taustalla jotain poliittista?
Hieman ihmetyttää muuten sekin, että HS on estänyt blogiviittaukset kyseiseen artikkeliin.
En oikein ymmärrä, mihin Janne J. tarvitsee miehenä kenenkään ulkopuoleisen luvan, mikäli hän tietää olevansa feministi. Itsestäni ei tunnu kovinkaan uskottavalta, mikäli joku vihjaa, että en ole feministi, koska en ole nainen. Olen erittäin hyvin perillä omasta poliittisesta asemoinnistani ja argumentin on oltava verrattomasti painavampi, jotta siihen oikeastaan pääsee edes vastaamaan.
Feministejä on sitä paitsi erittäin karkeankin kaavan mukaan moneksi. Eli feminismistä riippuen esimerkiksi joko naisten samanarvoisuuden miesten kanssa kannattaja (useimmiten liberaali tai libertaari) tai naisten erityislaatuisuudelle poliittisen tilan luomisen kannattaja. Luvan kysyminen kuulostaa jo itsessään sukupuolten essentiaalisen erilaisuuden korostamiselta suodessaan sille 'toiselle' sukupuolelle auktoriteetin koskien asioidensa poliittista hoitamista. Liberaalista näkökulmasta ei ole edes tarpeellista ottaa ehdotonta kantaa siihen kuinka monta eri sukupuolta tai paljonko erilaista sukupuolisuutta on olemassa. Se on yksityisasia ja kuuluu vain asianomaiselle henkilölle. Leimat voivat olla jopa vahingollisia. Tietysti radikaali, usein kulttuurin (arveluttavan) käsitteen ympärille rakentunut dialogi saattaa kokea epätyydyttäväksi Wollstonecraftien ja Woolfien, ja myös Beauvoirin pyrkimyksen vapauttaa sukupuolisuus subjekteilleen ja taata kaikille samat poliittiset ja kansalaisoikeudet ihmisinä.
Toisesta näkökulmasta taas voidaan epäillä, että essentialismi on itse mukana vahvistamassa entisiä ja luomassa uusia valta-asetelmia. Hieman samaan tapaan kuin historiallisesti anarkismiksi kutsutaan sellaista militanttia poliittista liikehdintää, joka vallan kieltämisen sijaan tunnustaa sen viimeisen päälle. Tässä mielessä radikaali- tai kulttuurifeminismi kuten historiallinen anarkismikin lujittavat valta-asetelman korostamaa oppositiota sen sijaan, että ne pyrkisivät vapauttamaan sosiaalista, poliittista tms. tilaa yksilöiden omiin tarpeisiin, vapaasti muokattavaksi.
Nyt pitää kiitää. Olisin vielä jäsennellyt jotakin suomalaisen, amerikkalaisen ja ruotsalaisen feministisen liikkeen samanlinjaisuuksista. Jääköön toiseen kertaan. Minusta on melko kummallista, kuinka merkittävää valta-asemaa kulttuuriradikalistinen keskustelu täällä pitää. Kulttuurin käsitteeseen ja sen edellyttämiin ontologisiin lähtökohtiin puututaan harvoin.
No, kylänmiehet ja -naiset.
Minä olen nyt noin 40 vuotta ollut enemmän tai vähemmän erilaisten feminismien vaikutuksenalainen.
Olen kyllä Sarin kannalla siinä, että meillä Pohjolassa, jopa surkeassa Suomessa, on synnytty hopealusikka suussa verrattuna miltei mihin tahansa muuhun maahan. Siis tasa-arvon kannalta.
Etelä-Euroopan katolisuus tuli mainituksi, Skotlannin ja Hollannin kalvinismi, joka se ilmenee äärimuodoissaan Sveitsissä, joka viimeisenä antoi naisille äänioikeuden tällä mantereella.
Eli Janneko se oli joka sanoi että luterilaisuus voisi olla yksi syy että meillä on edetty suhteellisen lujaa? En tiedä, mutta meillä yhteiskunnalliset rakenteet näyttävät tekevän äkkikäännöksiä muutenkin.
Hesarin juttu oli kärjistetty, eikä sitä kannata pitää minään ultimaatumina, tuskin lehdellä mitään linjaa on - kunhan vain myyvät lehteä.
Tulilintu, oikeastaan törmäsin vauhdilla kuin nyrkkiin feminismiin Amerikassa Vietnamin sodan aikaan. Siellä oli sodanvastaisen liikkeen sateenvarjon alla kaikenlaisia vapautusliikkeitä, mm. tämä Women's Lib.
Siihen oli totisesti syytä. Parikymppiset naiset olivat kuin jostain 50-luvun telkkarin sitcomista vielä vuonna 1970. Tilanne ei ole noista ajoista parantunut, pikemminkin päinvastoin.
Marxilainen feminismi oli OK: samapalkkaisuus, terveydenhuolto, neuvolat, koulutus jne, hyvin ohjelmallista ja järkevää.
Mutta sitten kun mentiin niihin ihmeellisiin itsetiedostusillanistujaisiin, niin alkoi olla aika ufomaista hommaa.
Miehet aloittivat omat itsetiedostusryhmänsä silloin myös.Minun on vaikea kuvitella sellaisia miesten ryhmiä Suomeen, mutta kuulemma niitäkin on ollut.
Yleensä kai oman väkivaltaisuuden käsittelyn vuoksi, miessakit ja sellaista.
Minusta tuntuu siltä että Amerikka on taantunut taantumistaan. Suomi taas on amerikkalaistunut hirveää vauhtia.
Ruotsissa asuessani minua häiritsi ruotsittarien pitkin nenänvartta katsova asenne: me suomalaisnaiset olemme liian hurjia ja liian itsellisiä.
Silti olen tyytyväinen siitä että meillä on kaleidoskooppinen maailma, ilman erilaisuuksia ei tapahdu kehitystä.
Tässä maassa olen eniten kyllä huolissani maahanmuuttajanaisista, jotka uhkaavasti ghettoutuvat koteihinsa ja jäävät riippuvaisiksi miehistään ja lapsistaan.
Ja nuorista miehistä ja naisista, joille paikan löytäminen polarisoituneesta yhteiskunnasta on taatusti vaikeaa.
Mutta ei sen tietenkään liian helppoakaan pidä olla. Olisipa meillä vielä sivistyskoulu ja sivistysyliopisto, niin nuoriso kehittyisi aivan kuin itsestään...
Kiitos todella mielenkiinotisesta keskustelusta!
Otan itsekin osaa jahka tästä kykenen
Katson aiheelliseksi korostaa vain kahta asiaa:
- feminismi liikkeenä (kaikkine puutteineen ja lieveilmiöineen) on tarpeellinen.
- patriarkaalisen kulttuurin syntysyiden etsiminen on mielestäni energian tuhlausta. (On itsestäänselvää, että kirkko/uskonto on yksi vahvimmista patriarkaalisuuden puolustajista)
On yritettävä tunnistaa ne rakenteet, jotka ylläpitävät miesten ja naisten roolien arvottamista ja pyrittävä vaikuttamaan niihin ja tarvittaessa muuttamaan ne.
En vain soisi, että feminismin mustamaalaamisen ansiosta menisi lapsi pesuveden mukana.
Ihan sivuseikkana:en edelleenkään ymmärrä, miksi sen totuuden lausuminen, että naisia ahdistelevat miehet olisi jotenkin miehiä diskriminoivaa.
Pitäisikö sanoa että naisia ahdistelevat ihmiset?
Tulta syöksevä lintu:
En oikein ymmärrä, mihin Janne J. tarvitsee miehenä kenenkään ulkopuoleisen luvan, mikäli hän tietää olevansa feministi.
En ymmärrä mitä haet. En tietääkseni hakenut lupaa? En edes haluaisi olla feministi. Tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden kannattamiseksi ei tarvitse olla feministi.
Itsestäni ei tunnu kovinkaan uskottavalta, mikäli joku vihjaa, että en ole feministi, koska en ole nainen. Olen erittäin hyvin perillä omasta poliittisesta asemoinnistani ja argumentin on oltava verrattomasti painavampi, jotta siihen oikeastaan pääsee edes vastaamaan.
Oletko sitä mieltä, että mies voi olla feministi kieltämättä sukupuoltaan? Jos näin, miksi feministiset miehet kutsuvat itseään profeministeiksi? Huvikseen?
Ripsa:
Hesarin juttu oli kärjistetty, eikä sitä kannata pitää minään ultimaatumina, tuskin lehdellä mitään linjaa on - kunhan vain myyvät lehteä.
Siitä onkin kysymys. Helsingin Sanomilla on hyvin selkeä linja, jota se uutisoinnissaan noudattaa. Se linja on selkeästi feminismimyönteinen. Valtakunnan tärkeimmän sanomalehden linja ei saisi olla noin räikeästi iltalehtimäinen - ihan sama vaikka he vain "myyvät lehtiä". Mediassa sanat eivät ole vain sanoja, ne ovat politiikan jatketta ja vaikutuskeinoja. Laatujournalismiin kuuluu olennaisena osana kriittisyys, jota lehdessä ei näköjään haluta harrastaa.
Sari:
feminismi liikkeenä (kaikkine puutteineen ja lieveilmiöineen) on tarpeellinen.
Ei ole. Feminismi on sukupuoleen perustuvaa rasismia, jonka soisi kuolevan sukupuuttoon jo eilen. Tässä maailmassa tarvitaan tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja tieteellisesti todennettuihin tietoihin tehtyjä päätöksiä, ei ideologisten huurujen vääristämiä mutu-todellisuuksia.
En vain soisi, että feminismin mustamaalaamisen ansiosta menisi lapsi pesuveden mukana.
Vahinko on jo tapahtunut.
Ihan sivuseikkana:en edelleenkään ymmärrä, miksi sen totuuden lausuminen, että naisia ahdistelevat miehet olisi jotenkin miehiä diskriminoivaa. Pitäisikö sanoa että naisia ahdistelevat ihmiset?
Se ei ole totuutta, jos tutkimukset tehdään ideologisin perustein ja päin helvettiä. Hyvän esimerkin tästä muodostaa UTH-tutkimus, jota edelleen toistellaan totuutena. Jos tutkimusta tehdään ideologisen aatteen tarpeisiin, syntynyttä "totuutta" käytetään päätöksenteossa ja loppujen lopuksi viattomat kärsivät. En halua, että minun tulevat lapseni joutuvat kärsimään nykyisten feministien aiheuttamista virheistä.
Alkuperäisessä artikkelissa Katja Martelius väittää, että Suomessa miehet rutiininomaisesti tappavat naisia. Miksi tällaista uutisointia pitää hyväksyä? Miten tuollaista miesvihaa ja rasismia voi hyväksyä?
Mitä tulee ahdisteluun: ahdistelua ei ole se, että vilkaisee toista himoiten hississä. Ahdistelua on se, että käy käsiksi tai sanoiksi, kulkee perässä, ei lopeta mitään noista vaikka käskettäisiin. Ero on ohut, mutta selvä. Vanhana koulukiusattuna tiedän, miten helppoa on kiusata ihmistä pelkin sanoin tai elein, mutta kertavittuilu ei tee asiasta vielä ahdistelua. Ahdistelu ei voi olla pelkkä mielipidekysymys, vaikka siihen suuntaan sitä nyt selvästi ajetaankin.
Itse ihailen monia suoraselkäisiä, kolme, -nelikymppisiä miehiä, jotka työnsä, monipuolisen maailmasta tietämyksensä lisäksi osaavat kantaa oman osansa vastuusta myös perhe-elämässään osallistuen kodin ja lastenhoitoon
siinä missä vaimonsakin.
Jumankauta KIITOS. :D
Itseasiassa tätä olen jo kauan aikaa ihmetellyt että meille rehellistä työtä tekeviä yli 30 ikävuoden ylittäneitä isiä syyllistetään ja potkitaan kuin vierasta sikaa (tai siis sellaisen olon olen saanut lehti kirjoituksista ja yleisesti ottaen yhteiskunnan asenteesta). Meistä tehdään väkivaltaisia sovinistisia vaimonhakkaajia nuorten naisten perässä kuolaavia aivottomia idiootteja. Olkoonkin että totuus ainakin omalla kohdallani on päinvastainen.
Pelastit päiväni joskus tälläinen pieni kiitos on suurempi kuin arvaakaan.
Minä olen vakuuttunut siitä että suomalaisessa kulttuurissa on pohjalla koko annos ämmävihaa. Monet miehet halveksivat naisia ja niin koko joukko naisiakin; tasa-arvo on sitä että ollaan niinkuin miehet. Eikä tuo "jokainen yli yksitoistavuotias" millään lailla sydänalaa kylmännyt sillä niinhän minä ainakin luulin asian olevan, että rasvanahkaiset äijät saavat metroasemalla huudella vielä pikkutyttöjen perään mitä sylki tuo, ja häpeä jää kokonaan sille pikkutytölle, mitäs tuli ihmisten ilmoille orastavien rintojensa kanssa.
Tässä juuri vuoron perään sairastavia lapsia kotona viikon päivät kaitsemassa neuvoin puolisoa sanomalla että jos olisin hänen palkkalistoillaan niin minulle kannattaisi antaa kenkää, ja että jos haluaa palkata jonkun niin palkkaa miehen, niillä kun ei ole perhettä. Tämä nyt ei kritiikkinä miehen osallistumisesta tai osallistumisen puutteesta, mutta näin asia Italiassa toimii: miehet tekevät uraa AY-liikkeessä, politiikassa ja vähän siellä sun täällä koska joku muu hoitaa ns. paskahommat, lapset ja vanhukset.
Katja: "Minä olen vakuuttunut siitä että suomalaisessa kulttuurissa on pohjalla koko annos ämmävihaa."
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miltä pohjalta asiasta voi olla noin vakuuttunut?
Suomalaisen kulttuurin kuorrukkeena olevan syvän miesvihan voi lukea helposti suomalaisista päivälehdistä ja muusta mediasta, mutta varsinaista ämmävihaa näkee kovin harvoin, jos koskaan.
Voihan toki olla, että pyörimme kokonaan eri piireissä. Kymmenien vuosien aikana en ole koskaan ollut tekemisissä sellaisten porukoiden kanssa, joiden mielestä pikkutytöille huutelu olisi missään mielessä kannatettavaa toimintaa.
Minusta ämmävihaa on vaikka kotitalousopettajien koulutuksen alasajoyritys yliopistolla kun ei kotitalous, lue: akkojen hommat, voi olla tiedettä, ei yliopiston herrojen eikä tasa-arvo yhtäsuuri kuin ollaan kuten miehet -oppiin uskovien naistenkaan mielestä. Ämmävihaa on se ettei Suomen sairaaloissa oikein saada vauvamyönteisyysohjelmaa läpi vaikka Ruotsissa ollaan lähes sadassa prosentissa, mitäs tuo, kerranhan se kirpaisee ja tapetaan hevosiakin ja onneksi nykyään nainen on vapautettu biologiastaan eli ei ole pakko synnyttää saati imettää, hei me ollaan tasa-arvoisia, hip hurraa!
Siitä kun olen ollut pikkutyttö on kulunut jo neljännesvuosisata, kyseessä lienee varsin valikoitunut rupusakki sillä eiväthän miehet yleensä kulje julkisilla kulkuneuvoilla, enkä tiedä kulkevatko nykysuomessa pikkutytötkään, olen ollut jo kymmenen vuotta maailmalla.
Epäilemättä Suomessa ja muissakin läntisen maailman maissa monet miehet ovat ottaneet entistä isompaa vastuuta arjesta. On siitä tilastoja, ei taida olla vielä tasajako lähelläkään.
Suomalainen mies taisi ainakin mennävuosina olla akanhakkaamisen euroopanmestari, se on toki tilastoharha sillä monissa paikoissa turvakotien ja yhteiskunnan tuen puute johtaa helposti siihen että hakkaava mies on sittenkin parempi kuin ei miestä lainkaan.
Janne J., viittasin tähän näkemykseesi:
"En ehkä olisi noin radikaalia mieltä, jos feministit antaisivat mahdollisuuden olla miehenäkin feministi _ja_ tasa-arvon kannattaja. Se vain ei ole nykyään mahdollista, ellei kiellä sukupuoltaan. Tämä johtaisi itsepetokseen ja itsensä halveksuntaan."
Ja kyllä, minusta mies voi kutsua itseään feministiksi kiistämättä sukupuoltaan, mitä se sitten onkaan. Kun katson itseäni, minun on vaikea väittää mitään muuta. Kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että tasa-arvo merkitsee symmetristä kohtelua ja sisältyy feminismiin. Minä olen. On ihan hyvä kysymys, miksi jotkut miehet kutsuvat itseään nimellä "profeministi". Olen ihmetellyt aivan samaa. Itse kutsun itseäni ongelmitta feministiksi ja korostan asiaa ainoastaan tällaisissa keskusteluissa.
Ripsa, kiinnostava ja hyödyllinen kommentti, joka mielestäni nimenomaan osoittaa feminismin monipuolisuuden ja leiman, jonka se saa kulloisestakin poliittisesta miljööstä ja niistä henkilöistä, jotka saavat sen näyttämään poliittiselta liikehdinnältä.
Sari, en itse niele koko patriarkaalisuuden käsitettä purematta, mutta toisaalta arvelen, että sinulla voi olla paljon konkreettisempi kontakti "isän" käsitteen käyttöön jokapäiväisessä ympäristössä kuin Suomessa asuvalla. Ja kyllä, feminismi on erittäin tarpeellista.
Minua huolestuttaa se, millä tapaa feminismi jakaantuu kulttuurioikeuksien tapaisten kysymysten kohdalla. Jos ajatellaan vaikkapa tanskalaisia pilapiirroksia ja niistä kirvonnutta kysymystä kunniasta ja sananvapaudesta, toiset painottavat kaikkien kulttuurista riippumatonta emansipaatiota liberaalein ehdoin ja toiset taas nujerretun kulttuurisen toiseuden ja subalternin voimauttamista. Minne unohtuu yritys luoda yksittäiselle naiselle tai yksittäiselle kenelle tahansa tilaa luoda oma elämänsä?
Katja, arvelen, että lyöt väärää ja jo ennestään piestyä sikaa, mikäli käyhet tiedeyhteisön vallan kimppuun niissä asioissa, jotka eivät koske sen sisäisiä valta-asetelmia. Potissa on vähän valtaa.
En nyt ehdi valitettavasti vastaamaan sen syvällisemmin kiinnostaviin kommenteihin.
Tultasyöksevö lintu:
patriarkaalinen yhteiskunta on fakta(ei uskon asia) sen perusteella,
että italialainen yhteiskunta määrittelee itse itsensä niin.
Aikaisemmin määrittely perustui lainsäädäntöön; suurin osa patriarkaalisista laista on sittemmin purettu, mutta jäänteitä on vieläkin.
En kiistele faktoista ja uskosta. Puhun perspektiivistä. En myöskään oikeastaan tiedä, mistä todella puhutaan, kun väitetään "yhteiskunnan" tai jonkin muun oletetun ja luultavasti vain 'uskotun' ja 'simuloidun' kollektiivin tekevän jotakin "itse". En ole vielä onnistunut ymmärtämään kenenkään muun määrittelevän mitään kuin yksilöiden. Kuvajaisia yhteiskunnasta ja siten myös kuvajaisia patriarkaalisuudesta sovitellaan tällaisten kosmologisten käsitysten, tosien uskomusten, kautta.
Italiakin on hirveän monta yhteiskuntaa, jotka ovat vain harvoin toisistaan akuutisti tietoisia.
No siis, viet keskustelun ihan uudelle tasolle.
Tottakai käsite yhteiskunnasta on määriteltävissä erittäin vaikeasti.
Varsinkin Italiassa se on varsin ontuva käsite, eikä se luultavasti loppujen lopuksi merkitse yhtään mitään.
Mutta itselleni se on toistaiseksi ollut ihan käyttökelpoinen käsite; ehkä pitäisi vain määritellä se jotenkin? Mietinpä tuota.
Very nice, kaverinkin nice, jos sais...
Minä ymmärsin jotakin naisjärjestöistä kun tein noin 9 vuotta sitten saitin naisten ympärileikkausta vastaan ja otin yhteyttä joihinkin naisjärjestöihin, jos he voisivat järjestää sille domainin ja hsotauksen.
Hyvä idea, mutta ei se oikein käy, kun ne sivut on miehen tekemät, oli tiivistetysti heidän sanomansa.
En sitten julkaissut saittia.
Otsasuonia kiristää sen verran, että toivon etäisesti Petja Jäppisen liioittelevan. Äh.
Lähetä kommentti