Olen jonkun aikaa yrittänyt muistella, missä luin tai kuulin hienon määritelmän siitä, miten ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään sen perusteella, millaisessa paikassa ovat syntyneet. Nyt muistan. Se oli Zadie Smith:in kirjassa White Teeth.
Siinä esitetään seuraavanlainen teoria Alsana-nimisen henkilön toimesta:
"You could divide the whole of humanity into two distinct camps---simply by asking them to complete a very simple questionnaire---:
(a) Are the skies you sleep under likely to open up for weeks on end?
(b) Is the ground you walk on likely to tremble and split?
(c) Is there a small chance( and please tick the box, no matter how small the chance seems) that the ominous mountain casting a midday shadow over your home might one day erupt with no rhyme or reason?
Because if the answer is yes to one or all of these questions, then the life you lead is a midnight thing, always a hair's breadth from the witching hour; it's volatile, it is threadbare; it is carefree in the true sense of that term; it is light, losable like a keyring or a hairclip."
p.210 (Penguin books)
Tämän teorian esittää siis nainen, joka näkee intialaisten ja englantilaisten välisen eron riippuvan, ei niinkään ihonväristä tai uskonnosta, vaan tavasta suhtautua onnettomuuksiin.
Luulen, että meitä suomalaisia yhdistää se, että olemme syntyneet graniitin päällä. Ilmasto on ehkä ankara, mutta suuria luonnonkatastrofeja ei tarvitse pelätä (ellei pohjanmaan ja pohjoisen tulvia tai satunnaisia syysmyrskyjä oteta huomioon). Tämä varman päälle syntyneen onni voi tietysti kääntyä äärimmillään kielteisiksi ominaisuuksiksi; siedämme huonosti epävarmuutta ja toisaalta luotamme sokeasti ihmisiin, ja muut, hieman kevyemmin elämään suhtautuvat kansat kärsivät mielestämme pinnallisuudesta, vaikka salaa ehkä kadehdimmekin heidän kevytmielisyyttään. Uskomme kohtaloon on vakaata uskoa omiin kykyihin, ei pyhimyksiltä tai jumalilta päivittäin anottavaa satunnaista armoa.
Kun hedelmällisellä, mutta katastrofeille altiilla maaperällä suuret kansat loivat korkeakulttuurejaan, suomalaiset metsästivät ja kalastivat metsiensä suojassa. Elanto riippui lähes yksinomaan omista voimista sekä pienten yhteisöjen(klaanien, perheiden) kyvystä tehdä yhteistyötä. Kun maanviljelys sitten aloitettiin, tämä yksilön ja pienen kyläyhteisön luottamus omiin kykyihin jatkui horjumattomana. Tottakai maanviljelys elinkeinona toi mukanaan riskin nälkävuosista, mutta se toi myös yhteisyyttä, järjestäymistä yhteiskunnaksi, ja sitä mukaa lisää turvallisuutta.
Suomalaiset ovat siis kansa, jolla on vankka usko. Eikä taikauskoa juuri nimeksikään. Meidän elämämme ei ole kadotettavissa "kuin avaimenperä tai hiuspinni"; kun asiat menevät huonosti, emme itke ja valita tai kiroa jumalia. Pahimmassa tapauksessa yksinkertaisesti päätämme päivämme ja sillä siisti.
(Tämä teksti on oikeastaan ote kirjeestä, jonka kirjoitan ystävälleni; hän pyysi kertomaan suomalaisuudesta ja suomesta)
6 kommenttia:
Suomessa merkittävää on ollut katastrofin varmuus.
Talvi on tullut joka vuosi, mutta kevät ei.
Todella mielenkiintoinen ajatus! Kerron siitä varmasti vielä joskus jollekin.
Zadie Smith oli hirveän nuori kun hän kirjoitti tuon kirjansa.
Kirjassa on sen verran paljon tavaraa, että juuri tuon olin unohtanut.
Vaikka siinä on kyllä ydin. Jos sinulla on aikaa, niin lue samaten Kiran Desain Menetyksen perintö, jossa jo kirjan otsikko puhuu aiheesta.
Olet tainnut olla kauan aikaa jo Suomesta poissa. Voi olla että muistan väärin, mutta minusta tuntuu siltä että ihmiset eivät ennen narisseet pikku asioista.
Minusta tästä on tullut nariseva kansakunta.
En tiedä pitääkö tästä sitten hypätä laajempiin ympyröihin heti. Mutta onko ehkä mahdollista että suomalaisten tämänhetkinen yltäkylläisyys on hieman liikaa?
Ja sellainen asiaintila otetaan annettuna, kun se on ollut kertakaikkinen poikkeus maan historiassa?
Ripsa:Desain kirjan luin viime syksynä, pidin kovasti. Mutta vielä enemmän pidän Zadie Smithin huumorista, häntä lukiessa naurattaa ääneen.
Kyllä suomalaiset narisemisen osaa, muistan toki sen. Mutta eikö ihanne kuitenkin ole se, että purraan hammasta? (Yritän parhaani mukaan luoda ystävilleni ihanteellista, vaikkakin mahdollisimman realistista kuvaa suomalaisuudesta)Täällä esim. televisiossa kovin tavanomaiset itkuvirret keskusteluohjelmissa sensuroitaisiin kylmästi; toisin sanoen suomalaiset haastattelijat eivät pyri itkettämään haastateltaviaan, päin vastoin. Sitä paheksuttaisiin.
Itse vieroksun täkäläistä tapaa kieriskellä ihmisten tragedioissa, kukaan ei puhu "sosiaalipornosta", tuskin sitä ilmaisua italian kielessä onkaan.
Minuakin kyllä hieman harmittaa, että usein naristaan ihan tyhjästä, mutta kai ihminen sitten on luonnostaan tyytymätön jos on ollakseen. Se taitaa olla maailmanlaajuinen tendessi rikkaissa maissa.
Taviokuurna:
tottakai ajatus on hieman yksinkertainen, mutta jotain perää siinä mielestäni on.
Petja:
Hyvä kun muistutit, mitä en kaipaa.
Heiveröisellä latinallani en selvinnyt Italian television enkä radion kuuntelusta, mutta ulkoasusta päättelin että jopa RAI Uno ja Due jotka olivat pääkanavat Grassinassa, olivat täynnä hömppää.
Jossain joku sanoikin että Italiassa yritetään elää todeksi se, että jokainen, siis joka iikka, saa olla kuuluisa sen viisi vai 15 minuuttia, mitä Andy Warhol väitti tulevaisuudessa olevan.
Vai että itketetään siellä kuuluisuus-ehdokkaita...
Minä en ole katsonut noita ohjelmia joten en tiedä. Muista kertoa ystävällesi että Suomi voittaa aina Italian Prix't, oli sitten kyse radiosta, fiktiosta tai dokkareista.
Suomalaisten sisu? Onkohan sitä vielä...
Kun kaksi kuukautta sitten heräsin siihen aamuvarhaisella että koko tölli heilui, on se jäänyt päälle, tunne siitä että maa voi järistä hetkenä minä hyvänsä. Tilastojen valossa se ei silti pelota, on matala seisminen indeksi nääs ja talo on selvinnyt vuoden 1743 järistyksestäkin, kai se seuraavastakin.
Lapsena pelkäsin sitä että maa joutuisi yöllä mustaan aukkoon tai että joku marsilainen tuijottaisi ikkunasta sisään. Nyt on onneksi ne ikkunasäleiköt, ja elämän varmuuden harhaan on jotenkin tottunut. Pelkään autolla liikkumista, että lapsille tapahtuu jotakin, että sairastun ja kuolen ennen kuin olen saanut ne ihmisen ikään, että maailma hukkuu paskaan ja juomavesi loppuu, meret nousevat tai aavikko pyyhkii ylitsemme.
Suosittelen lämpimästi kaikille katselualueella asuville ulkosuomalaisille TV Finlandia, siinä eivät pääse tosiasiat unohtumaan kun itkevät jossain a-studiossa miten ovat joutuneet finskin välilaskulla teknisen vian vuoksi nukkumaan jossain intian hotellissa joka oli täynnä intialaisia ja apinoitakin, ja respassa puhuivat huonoa englantia. Italiassa on paljon parannettavaa, mutta vähän pelottaa että jos hyvinvoinnista seuraa tällainen vinkumanku, ehkä mieluummin valitan aiheesta... tai olen valittamatta?
Lähetä kommentti