Kevät!

Kaikki kukkii.
Jos en olisi eilen mennyt jätkien kanssa kaupungille, jaksaisin ehkä tänään käydä ottamassa kuvia kukkaloistosta.
Mutta eilen vietin Bolognassa elokuvailtaa joka jatkui aamuyöhön, osittain siksi, että onnistuimme jopa kadottamaan kaverini auton keskustaan. Mutta todettua tuli, että onneksi en ole opiskellut Bolognassa. Ei siitä olisi mitään tullut. Iltaelämä on siellä yksinkertaisesti liian hienoa. Syötiin, käveltiin, istuttiin pubissa puhumassa viisaita. Ei mitään sen kummempaa. Mutta ympäristö, ihmiset, ilma, kaikki: Hienoa.

Yleensä vastaan kohteliaasti ihmisten kysymyksiin suomesta ja suomalaisuudesta, mutta en jaksa mennä pintapuolista poro-metsä-käsitystä syvemmäs, jos näen ettei toisella osapuolella ole aitoa kiinnostusta. Oli siis virkistävää puhua suomalaisuudesta älykkäitten ihmisten kanssa, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita. Vaikka illan keskustelut nyt lähtikin ihan muille laduille sen jälkeen kun Niskasen Ajolähtö aikakauden, ympäristön ja ihmisten rehelllisenä kuvaajana oli käsitelty perin pohjin.

Ulkona paistaa. Jos tästä jaksaisi.

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kun en ole koskaan käynyt Bolognassa sen kummemmin kuin Modenassakaan, niin kerropas mistä voisi johtua fiilisten erilaisuus?

Tjoh, Bologna on varmaan isompi ja sitä paitsi vanha yliopistokaupunki. Mitä tarkoitit hienolla? LIIAN kultivoitunutta, vai rahalla hankittua tyyliä?

Olen käynyt Firenzessä, Sienassa ja Roomassa. Sienassa tosin vain yhden päivän. Se kaupunki jäi kyllä lähtemättömästi verkkokalvolle.

सारी kirjoitti...

Nyt vasta huomaan, ettà "liian hienoa" -ilmaisu ei tarkoitakaan vältämättä sitä, mitä tarkoitin. Siis positiivisessa mielessä: todella upeaa, tosi hienoa.

(Taisin kääntää italiasta tuon;italiaksi ainakin sanotaan, että joku on "troppo bello" ja tarkoitetaan että se jokin on todella hienoa.)

Bologna on juuri yliopistokaupunkina vilkas ja värikäs, kiinnostava ja kaunis.
Taidan poiketa sinne joku toinenkin viikonloppu "retkuilemaan"...

Rita A kirjoitti...

Kiva postaus. Bolognan reissu, juu. Kuulostaa jotenkin erilaiselta verrattuna siihen kun naapurit juuri kävivät Porvoossa. Mikä tietysti bolognalaisista kuulostaisi peräti eksoottiselta.

Ei omaa kokemusta Bolognasta. Kaupunki jää muistoksi italian kirjallisuuden tunneilta opiskeluajoilta. Aivossa ajatus että se on niitä italialaisen kulttuurin ja kirjallisen perinteen kehtoja.

Kiva linkki tuo minkä laitoit suomalaisesta elokuvasta.

Otapa meille pari kuvaa Bolognasta joskus ehtiessäsi!

सारी kirjoitti...

Minullekin Porvoon reissu olisi eksoottinen!
Kuvia otan heti kun taas pàivànvalossa Bolognaan eksyn...