Lasagne day: pitkä ja kylläinen kuin tämä postaus

Eilen tuli riehuttua maalla, merellä ja ilmassa: siivosin jopa kellaria. Niinpä tänään otan rennosti ja ainoa velvollisuus, jonka täytän, on jätti-lasagne. En aio edes tehdä itse pastaa, vaan kaupasta ostetut saa kelvata. Sitä jätti-lasagnea sitten mussutan koko päivän.

Leena Lander
on kirjailija, jonka töistä olen kuullut vain hyvää. Jostain syystä en ole kuitenkaan koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Viime viikolla luin Liberazione-lehden kulttuuri-insertti Queeristä Leena Landerin haastattelun. Hän oli ollut Roomassa kirjailijoitten TransEuropaExpress-tapahtumassa (jonka teemana oli tänä vuonna naisten Eurooppa), ja kertoi haastattelussa viimeisimmästä teoksestaan Käsky, joka on näemmä ilmestynyt jo 2003. Muistankin hämärästi lukeneeni kirjasta jotain; se kertoo sisällis/kansalaissodastamme punaisen naissoturin silmin.
Suomalaisia hän luonnehtii haastattelussa näin:

--nonostante le persone scandinave possano apparire piuttosto compassate e rigide, c'è un mondo sotterraneo di passioni molto intensi e forti, per non parlare del senso dell'onore degli uomini scandinavi che entra in gioco molto più spesso di quanto si possa credere.

---vaikka skandinaavit voivat vaikuttaa varsin muodollisilta ja jäykiltä, löytyy heistä voimakkaita ja intensiivisiä pinnanalaisia intohimoja, puhumattakaan skandinaavisten miesten kunniantunnosta, joka pelissä mukana paljon useammin kuin uskotaan.


Samassa lehdessä omistettiin myös monta artikkelia filosofi Judith Butlerille; hän oli luennoimassa Roomassa tällä viikolla. Häntäkin tunnen varsin pintapuolisesti, vaikka queer-teorian tunnenkin. Eniten minua kiinnostaa hänen ajatuksensa itsestä ja etiikasta:
(lainaus wikistä)

Instead she argues for an ethics based precisely on the limits of self-knowledge as the limits of responsibility itself.Any concept of responsibility which demands the full transparency of the self to itself, an entirely accountable self, necessarily does violence to the opacity which marks the constitution of the self it addresses. The scene of address by which responsibility is enabled is always already a relation between subjects who are variably opaque to themselves and to each other.
The ethics that Butler envisions is therefore one in which the responsible self knows the limits of its knowing, recognizes the limits of its capacity to give an account of itself to others, and respects those limits as symptomatically human.To take seriously one's opacity to oneself in ethical deliberation means then to critically interrogate the social world in which one comes to be human in the first place and which remains precisely that which one cannot know about oneself. In this way, Butler locates social and political critique at the core of ethical practice.


Ihan just noin minäkin olisin ajatellut. (kursiivit minun)

Oman itseyteni ilmaisemiseen olen joskus käyttänyt amatööriteatteria. Saattapi olla, että lähitulevaisuudessa pääsen taas tämä harrasteen kimppuun. Uusi kolleegani on mukana kulttuuriyhteisössä nimeltä Ekidna.
Ja kappas, hän on juuri kääntämässä jotain irlantilaista näytelmää, ja heti kuulemma on rooli tiedossa, kun kappale on valmis. Muutenkin aion osallistua tuohon kollektiiviin, joka järjestää kaikenlaista kulttuuritoimintaa vanhalla koululla, jota tapahtumista saaduilla tuloilla pikkuhiljaa kunnostetaan varsinaiseksi kulttuurikeskukseksi. (Puolet on jo valmiina)Ideana on tarjota ilmainen tila muusikoille, teatterintekijöille, taiteilijoille etc. Mutta tänään en pääse. (Auto on menossa muualla)


Ja saarnan lopuksi haluan sanoa pari sanaa jätteistä.
En ole suoraan sanoen seurannut, kuinka paljon suomalainen media on puhunut mozzarelloista löydetystä dioksiinista. No kuitenkin: puhvelinmaidosta tehdyistä mozzarelloista on löytynyt jäämiä, jotka ovat hälyttäneet kansainvälisesti boikotoimaan erityisesti napolilaisten mozzarellaa.
Tämä on ongelmajäävuoren huippu. Campanian alueella on vuosikymmenet haudattu maahan myrkyllisiä ongelmajätteitä; niitä on tuotu alueelle muista maakunnista ja jopa ulkomailta. Nyt jätebisneksen tulokset näkyvät: seudulla tuotettuihin juustoihin ilmestyy mm. dioksiinia, ja mikä pahempaa, ihmiset kuolevat syöpään.
Ongelma on niin syvällä ettei kukaan poliitikko siihen puutu edes kymmenmetrisellä seipäällä. Jos ei edes yhdyskuntajätteitä saada ojennukseen, miten saadaan puhdistettua maaperä vuosikymmenten saatossa sinne kasatuista myrkyistä?

Luen parast'aikaa Zygmunt Baumanin kirjaa Vite da scarto.
(alkup. Wasted Lives. Modernity and its Outcasts, Polity Press, Cambridge, 2004)
Bauman kuvaa kirjassaan sitä prosessia, jota kutsutaan kehitykseksi. Yksinkertaistaen: kehitys on sitä, että tuotetaan tuotteita ja jätteitä. Eikä Bauman puhu ainoastaan materiaalista, vaan myös ihmisistä. Modernin yhteiskunnan perustuminen kehityksen ideaan tuottaa myös ihmisjätteitä: ihmisiä, joita kukaan ei halua takapihalleen.
Mutta nyt minua halutaan keittiöön.


Jaahas, on aika aloittaa suuri lasagne-experience. Sipulia pilkkomaan, mars!

7 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

No just, olen Butlerista lukenut jotain ei kovinkaan kauan sitten. Kaikesta huolimatta en tässä yhteydessä kuitenkaan käsitä millä tavalla hän määrittelee läpinäkyvyyden itselleen ja toisilleen ja sitten yhteydessä moniin ihmisiin.

Siis että paikassa johon on niin kutsutustu akkulturoitunut? Kuten kursiivitekstiin oli pantu.

Siis missä on pihvi?

MIKSI asia pitää määritellä?

Mitä tulee Napoliin ja sen eteläpuoleisiin alueisiin, niin ainahan on ollut sanonta että nähdä Napoli ja kuolla.

Täällä on ollut jotain juttua jätevuorista mutta lähinnä siitä että Camorra olisi jotenkin sen takana.

Sari kirjoitti...

Tässä wikin pätkä kokonaisuudessaan, ehkä se selventää asiaa.

Giving an Account of Oneself


Nyt Italian tiedotusvälineissä yritetään sammuttaa paniikkia vakuuttamalla, että mozzarellat on turvallisia.
Minua ei kyllä rauhoita ihan kauhiasti se, että sanotaan muidenkin elintarvikkeiden sisältävän dioksiinia...
Mutta tottakai kaikki ruoka voi olla vaarallista nykyisin. Ties miten paljon elohopeaakin olen napsinut kaloissa plus kaikki muut karsinogeenit, joista en tiedä mitään...

Petja Jäppinen kirjoitti...

Minä uskon viestintään.
Yleisölle pitää puhua kieltä mitä se ymmärtää.

Laila-tätini aikoinaan opetti minulle käsitteen venäläinen varoituslaukaus: Kun ampuu suoraan kohti, niin seuraava sitten varoo.

Jos se minusta olisi kiinni, ampuisin pari varoituslaukausta näitten saatuttajien puoleen.

Jos vaikka ammuttaisiin sata Campanian saastuttajaa perheineen, niin seuraava sitten varoisi.

Katja kirjoitti...

Joo, se dioksiini on tylsää sillä se kertyy elimistöön, eikä lähde sieltä millään ilveellä paitsi maidon mukana, sekä äiti-immeisillä että puhveleilla. Tai ehkä myös rasvaimulla?

Niistä syöpäjutuista on kauhean vaikea sanoa mikä vaikuttaa, kun ei ole harmaan vaaleaa aavistusta siitä millaista jätettä on lakaistu maton alle menneinä vuosikymmeninä, ja vaikka aineet tunnettaisiin, on niiden yhteisvaikutus silti tuntematon ja vastauksia tulee vasta ajan kanssa epidemiologisista tutkimuksista. Joissakin paikoissa Italiassa lampaat ovat sairastuneet mesotelioomaan, joka varmasti on yhtäkuin asbestikuidun hengittäminen laitumella sellaisesta purkujätteestä jonka toimittaminen ongelmajätelaitokseen olisi ollut ns. liian kallista. Laitumet eivät ole kaukana ihmisasutuksesta, mikään Italiassa ei ole, ja lampailla tauti kehittyy vain nopeammin kuin ihmisillä joilla itämisaika altistuksesta voi olla aprikymmentä vuotta. Perästä kuuluu.

Ripsa kirjoitti...

Sari! You made my day!

En ehtinyt googlata eilen Butleria, mutta en olisi edes kuvitellut että sieltä löytyy näinkin paljon tavaraa, ihan oikeata keskustelua, jollaista aina välillä täällä periferiassa kaipaa edes lukeakseen.

Joo, ja tottakai, tottahitossa gender on paljolti puhetta (parole) ja eri tieteenalojen välistä kissanhännänvetoa.Sen lisäksi keskustelua ohi tai kohti muita "minuuksia", sekä hetero- että queer-kontekstissa. Täytyy tallentaa tuo osoite ja tutkia hieman lähemmin noita keskustelun eri osapuolia.

Minä olen ollut nimittäin jo jonkin aikaa hieman vaivaantunut siitä, että queer-keskustelu etenkin on kovasti objekti/keho-keskeistä, sen sijaan että mentäisiin ajattelun ytimeen.

Mikäs muu siellä voisi ensimmäiseksi ollakaan kuin minuuden määrittely!

Asia oli ajankohtainen ihan vähän aikaa sitten kun sain loppuun asti luetuksi Sarah Watersin Night Watch, varmuuden vuoksi in English, ja kirjasta jäi epävarma ja epäselvä olo.

Fiktiotahan se oli, mutta jäin miettimään sen filosofiaa. Kehot ja niiden päälle puetut/riisutut silkkipyjamat olivat niin kovasti keskeisiä.

Waters on jollain lailla itselleni esimerkki kun olen lukenut essee-kokoelmaa "Kauneuden sukupuoli" (toim. Pauline von Bonsdorff & Anita Seppä, Gaudeamus 2002), eikä tunnu siltä että kirja on kovinkaan paljon vanhentunut.

Jep. Täytyy katsastella Butleria luettavaksi asti. Kiitos!

Ripsa kirjoitti...

Anteeksi. Vähän lisää, mutta tässä on Blogistanin buddhisti-luostarissa jossain päin olevan Hurinan tekstiä, jonka aika pitkälle allekirjoitan ja tunnistan jopa aloittaneeni jotenkin tästä:
"Olemme ennen kuin ajattelemme, mutta heti kun lähdemme jäjittämään tätä olemista ajattelemalla olemmekin jo siirtyneet siitä entistäkin kauemmaksi. Siksi tämän ymmärtäminen rationaalisen ajattelun avulla on mahdoton tehtävä. Harva kuitenkin taitaa uskoa, että ajattelun hiljentämisellä voisi ymmärtää asioita paremmin kuin ajattelemalla. Ei sellaisesta kirjoiteta missään mitään paitsi ehkä buddhalaisissa teksteissä, mutta niitä nyt ei kovin moni lue. Mitä jää jäljelle sen jälkeen, kun emme enää määritte itseämme, toisiamme tai elämää miksikään ajattelumme ja mielemme avulla?"

Mutta tämä on tottakai nyt enemmän praksista kuin mitä tuo Butlerin teksti Wikissä ja sun tekstissä oli ennen. Ynnä ne kursiiviosuudet.

Sari kirjoitti...

Ripsa:

Luin eilen illalla juuri tuota Hurinan postausta.
Hienoa synkroniaa.


Katja:

Olen katsonut sielu sykkyràllà niità kuvia karitsoista, joita paimenet keràà laitumilta mustiin sàkkeihin.

Aina autossa istuessa ihmettelen millaista viinià mahtaa tulla niistà kòynnòksistà, jotka ovatniin usean rankasti liikennòidyn tien varressa; lyijyà luulisi ainakin lòytyvàn kotitarpeiksi.