Mitä oikeasti ajattelen



Edellisessä postauksessa julkaisin tökerön, kliseisen listan. Mutta se ei ollut oikeastaan pelkkä vitsi. Se syntyi, kun huomasin miten ärsyttävää ylipäänsä on se, että ihmiset laukovat mielipiteitään ja vaikutelmiaan perustelemalla niiden oikeutusta sillä, että asuvat ulkomailla. Tässä siis se, mitä OIKEASTI ajattelen:

"Ulkosuomalaisen velvollisuus on kertoa suomalaisille, miltä suomalaiset näyttävät ulkosuomalaisen silmässä. Koska suomalaisia kiinnostaa miltä suomalainen näyttää ulkoapäin. Ja kukas sen paremmin huomaa kuin ulkomailla asuva toinen suomalainen."

Toivottavasti en koskaan luule, että olen jotenkin tarkkanäköisempi vain siksi, että asun muualla kuin Suomessa. Joko ihminen on tarkkanäköinen ja kykenevä havainnoimaan ympäristöään tai sitten ei, riippumatta siitä missä asuu. Joskus toki maiseman muutos auttaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta, mutta se ei tee "maailmanmatkaajasta" välttämättä yhtään sen viisaampaa. Päin vastoin, olen usein törmännyt ihmisiin, joiden kokemukset ovat vain vahvistaneet heidän ennakkoluuloista näkemystään maailmasta.

"Ja onhan suomalaisissa ihmettelemistä:"

Ihmisissä on ihmettelemistä.

"- suomalainen nainen on epänaisellinen (siis ihan hirveän monta naista kävelee ilman korkkareita ja yhdellä kaupan kassalla ei ollut meikkiä)"
Kaamea klisee. Naisellisuuskäsitykseni ei oikeasti ole noin suppea. Luojan kiitos suomalaiset naiset eivät tietääkseni kaikki kävele aamusta iltaan korkkareissa tai muutenkaan ryhdy länsimaisen kauneus- ja naisellisuuskäsityksen orjiksi. Naisten pukeutuminen heijastaa myös muita arvoja. Vaikka oikeasti en kyllä kiinnittänyt ihmisten pukeutumiseen tai olemukseen mitään huomiota, minulla oli ihan muuta ajateltavaa. Joten voihan olla, että ennakkoluuloni suomalaisten naisten normaalipukeutumisesta on ihan väärä, ja he kaikki kekkuloivat koroilla ja kuluttavat päivät meikkaamiseen ja muuhun ulkonäön puunaamiseen.
(Se olisi vinhaa, jos japanilaiset olisivat maailmanvaltiaita ja nyt kaikkialla mustattaisiin hampaat ja kävellä kilkuteltaisiin puupohjaisilla varvastossuilla. Siinä olisi naurussa pitelemistä)

"- suomalaiset miehet ovat rumia ( kaikilla melkein on kaljamaha ja ainakin kolmella miehellä oli sukat sandaaleissa)"
En nyt ihan kauheasti ehtinyt lomallani suomalaismiehiäkään katsella, mutta kai he ovat edelleen sellaisia kuin aina. Rumia ja komeita, pitkiä ja lyhyitä. Kauneus on katsojan silmässä. Itse en ole kyennyt tähän päivään lajittelemaan kauniita ihmisiä kansallisiin kategorioihin, mutta ehkä sitten eläkepäivillä minulla on aikaa pohtia mistä ne kaikkein kauneimmat ihmiset oikein tulevatkaan.

"- suomalaiset kaupungit on harmaita (siis aurinko ei paistanut kuin ihan vaan muutaman kerran)"
Paikat ovat mielentiloja. Suomessa on ihan kivoja kaupunkeja. Ne ovat erilaisia kuin vaikkapa Firenze tai Ouagadougou.

"- liikennettä on todella vähän ( ihan kauheaa kun ei osata sitten ajaa kun on totuttu tyhjiin teihin)"
Tähän ei voi olla kiinnittämättä huomiota. On loistavaa, että jossain on vähän autoja. Jos siitäkin löytäisi jotain negatiivista, pitäisi olla todellakin mielenvikainen.

"- televisiossa puhutaan hitaasti eikä keskustella ( ja seistäänkin kädet ruumiissa kiinni kuin telinevoimistelija permannolla)"
Suomalaisia syyttää jäykkyydestä yleensä toiset suomalaiset. Minusta rauhallinen tyyli on rentouttavaa. Ihan näin näppituntumalla luulisin, että tunnerekisteri on suomalaisessa kulttuurissa yhtä laaja kuin missä tahansa muuallakin, sen ilmaisu on vain erilaista. Kaurismäen kuuluisa "understatement" ei ole myytti, ja minusta se on positiivista. Jospa se tekeekin meistä hienovaraisempia tarkkailijoita, kun kaikkea ei ilmaista liioitellen? Rakastan hiljaista huumoria, pieniä eleitä, rivien välistä kommunikointia. Sitä ei muuten monasti täällä välimeren kulttuurissa ymmärretä.10 points goes to Finland!

"Mutta kaikkein ihmeellisintä ulkosuomalaiselle oli se, että suomalaisessa kaupassa on VALKEITA KANANMUNIA!

(Tuo viimeinen huomio on ainoa merkittävä; olen todellakin ollut liian pitkään Suomesta poissa, kun silmään pisti nuo kananmunat. Siis meillä täällä ulkomailla kananmunat on ruskeita.)"


Rita kommentoi edellistä postaustani kertomalla, että Helsingistäkin löytyy ruskeita kananmunia. Niinpä. Jos väittäisin, että vain Suomen ulkopuolella saa ruskeita kananmunia olisi se aivan yhtä typerää kuin se, että luulisin pystyväni analysoimaan suomalaisia paremmin vain siksi, että olen tottunut asumaan jossain muualla.
Ja kyllä, tämä on tarkoituksellinen piikki, itsellenikin.

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Listasi oli kertakaikkisen loistava.

Eikä se taatusti ollut tyhjentävä. Minusta se oli sitä paitsi tavattoman hauska.

Et kai sinä sitä nyt tosissasi kadu?

Anonyymi kirjoitti...

Kananmunan väri kertoo sen, että minkä rotuinen kana on muninut munan. Eri roduilta tulee oman värisensä muna.

Katja kirjoitti...

Creare-lehdessä oli hibiskusteellä eli carcadèllä värjättyjä valkoisia kananmunia, ja niitä etsiessä meinasi itku päästä kun Leccessä tosiaan ovat kaikki näitä ruskettuneita. Olen laatimassa omaa listaani suomalaisista ihmeistä :)

सारी kirjoitti...

Ripsa:
no enhän toki kadu ollenkaan!
Pitäisi kai tehdä sellainen oikea lista asioista, joita ihmettelin oikesti, mutta siihen tulisi sellaisia vaan tuon kananmuna-jutun tasoisia...

kotkot:
ajattelin, että munat ruskettuu, kun on lämmin;)

Katja:
jään odottamaan listaasi; voin sitten kommenteilla säestää.
kyllä niitä valkoisen kanan munia olisi tosiaankin kiva saada edes pääsiäisenä!

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Allekirjoitan tuon vuodatuksen ihan pilkulleen, mutta lisäisin vielä, että ainakin Los Angelesissa munat ovat valkoisia, kalliimpia ruskeita luomumunia saa myös, kuten Suomestakin, ainakin Kangasalta. ;)