Huoh

Kylläpäs ala-asteelle palaaminen otti taas voimille.

Teemme yhteistyötä kolmen eri ala-asteen kanssa, eri yhteensä kuuden viidennen luokan kanssa. Keväällä luokissa on tarkoituksena suorittaa suullinen koe, joka on ihan lontoolaisen, kansainvälisesti tunnustetun koulun virallinen tentti. Tätä tenttiä varten valmistan luokkia omien opettajien tukena. Mikä tarkoittaa sitä, että ope istuu luokan perällä ja kirjoittaa muistiin mitä teen.
(Tulee ihan opiskeluajat mieleen, silloin viimeksi oli näin tutkailtu olo)

Olen nyt tutustunut puoleen luokista ja mukavia, aktiivisia lapsia ovat kaikki. Yhdessä luokassa tosin jouduin hieman häkellyttävään tilanteeseen, kun luokan autistinen poika ei pitänyt siitä että puhuin englantia. Hänellä ei ollut minua vastaan mitään (päinvastoin, hän kävi jopa suukottamassa tunnin loputtua), mutta se, että luokka puhui kanssani vain englantia suututti häntä kovin. Kriisistä päästiin onneksi ohi, ja sain jopa hänet vastaamaan pariin kysymykseen. (Kouluavustajan taivuteltua poikaa n. puoli tuntia).

Kivaa vaihtelua lasten opettaminen on, aikuisten kanssa pääsee aika vähällä.

Suurin ponnistus on kuitenkin maanantai-aamun aikainen herätys. Tai ei niinkään se herätys, vaan se, että ei saa lötkyillä aamiaisella kymmeneen, kuten viimeaikoina on ollut tapana.
Joten huoh.

Henkisen tilani voi tarkistaa myös tästä omakuvasta, johon Rita haastoi.
Siis auttaako muka toisen silmän sulkeminen tällaisessa tähtäämisessä? Köh. Tässä otoksessa sentään näkyy muutakin kuin tuo kylppärin peilihylly... Ja purnukat on ihan pölyisiä. En kyllä ota enää uutta kuvaa. Jouduin jo eliminoimaan karmean harjan karvoineen.