Bloody monday

Eilen oli huono päivä.
Lauantaina oli kuollut leukemiaan poika siitä koulusta, jossa pidän maanantain tunnit. Toisella tunnilla kokoonnuimme pihalle, koska hautajaissaattue meni ohi. Lapsen vanhemmat olivat toivoneet, ettei taputettaisi.
Viimeaikoina hautajaisissa, erityisesti lasten tai nuorten tai muuten dramaattisissa, koko yhteisöä koskettavissa hautajaisissa on tullut tavaksi taputtaa arkulle. Ehkä se on väärinkäsitys: ymmärrän, että vaikkapa kuuluisalle näyttelijälle tarjotaan viimeiset aplodit, mutta muuten se ei ole oikein sopivaa, ei ainakaan meikäläiselle luterilaiselle ahdasmieliselle. Muutenkin oli kamala tunne, että olin väärässä paikassa. Ja muiden ahdistus ahdisti, kovasti.

Tänä aamuna on jo vähän vähemmän synkeä olo.

Katsomme filmikerhon kanssa tänään Junon loppuosan, se piristää.