Sairaalamuistiinpanoja 2, osa yksi

Putkia meni ja tuli


Paljon on vettä virrannut sekä joissa että taivaalta alas siitä, kun viimeksi kirjoitin mitään. Ensin kaamea sairastapaus esti kirjoittamisen, sitten nettiyhteys katkesi pankin, aviomiehen ja puhelinyhtiòn kehnon yhteistyòn tuloksena yli kahdeksi viikoksi.

Mutta aloitetaan siità, mistà on paras aloittaa, eli alusta.

Oli keskiviikko ennen pààsiàistà. Valmistelin tuntia koululla ja vatsaani kivisti. Pààtin syòdà evààksi ottamani appelsiinin; ajattelin, ettà se virkistàisi. Virkistymisen sijaan aloin voida pahoin, oksetti ja vatsa pullistui kuin Mongolfierin veljesten keksintò. Odotin ettà tuntini saatiin peruttua ja làksin kotiin. Jotenkin onnistuin pitàmààn yrjòt mahassa, liikennevaloissa pidàttelin pussi kourassa ja mahaan sattui niin, ettà pelkàsin pòkertyvàni siihen paikkaan.
Kotona sama jatkui, oksensin ja kàrsin, kàrsin ja oksensin. Ja taas mentiin ensiapuun. Jossa taas epàiltiin ensin vatsatautia, ja taas otettiin kokeita ja jopa ròntgen.

Ensimmàinen sàikàhdys tuli siinà vaiheessa, kun lààkàri tuli kertomaan kokeiden tuloksista: yllàttàen sydànkàyràssà nàkyi kuulemma jotain mità siinà ei pitàisi nàkyà. Kààk. Voin jo paremmin, mutta ei ollut kivaa se, ettà otettiin tarkkailuun sydànkàyràlàtkàt rinnan pààllà. 12 tuntia kuulemma oli tarkoitus katsella sydàntà. Joka pumppasi tàysin normaalisti.

Torstaina pikkuhiljaa selvisi, ettà olen sydàmeltàni terve, mutta ettà joku tulehduksen tapainen kuulemma pesi sisuksissani-taas. Gynekologi tutki ja sanoi, ettei ole mitààn. Valitti kuinka ensiavusta làhettàvàt kaikki naiset varmuuden vuoksi tutkittavaksi, varsinkin jos on joskus elàmàssà ollut joku gynekologinen tulehdus. Ensiavussa taas valitettiin, ettei gynessà nàhdà koskaan mitààn. Tàmà sukupuolinen (heh) sota loppui siihen, ettà varsin tarkan ultraàànen jàlkeen otettiin uudestaan verikoe. Mies oli jo hàipynyt hoitamaan asioita, koska ajattelimme, ettà asia selviàà sen kuuluisan 12 tunnin tarkkailun jàlkeen, ja sitten hàn voi tulla kyyditsemààn kotiin. Tàssà vaiheessa tuli sitten se toinen sàikàhdys: verikokeen nàhtyààn lààkàri tuli lyhyesti ilmoittamaan, ettà nyt sitten mennààn ylàkertaan katsomaan mità siellà mahassa on. Ja kàrryt làhti. Soitin paarireissulla miehelle, ettà nyt minua viedààn kirurgian osastolle, apua, tule.

Osastolla minulle annettiin seksikkààt, pitkàt, tiukat, valkeat sukat, takaa avoin paita ja keittàjàn myssy. Kynsilakat ja karvoitusta piti poistaa. Kuulemma piti tulla kolme reikàà mahaan, yksi napaan valokuidulle jonka làpi kamera katselisi suolia sun muita, ja kaksi muuta reikàà tarvittaisiin kirurgin pihdeille, saksille, veitsille ja lusikoille. Ja luultavasti edessà olisi umpisuolen poisto reikien kautta.

Mies ei ehtinyt paikalle edes moikkaamaan kun olin jo nukuttamossa. Niinpà hàn istui làhes viisi tuntia tietàmàttà mità minulle oltiin leikkaussalissa tekemàssà. Itse nukuin autuaan tietàmàttòmànà ajan kulusta. Nukutus on jànnàà. Ensin nukutuslààkàri pisti kàsivarren tàyteen reikià, kunnes lòysi tarpeeksi ison suonen hanalle, sitten vietiin ison lampun alle supisuoraksi makaamaan ja nukutuslààkàri sanoi, ettà nyt alkaa vàsyttàà. Sitten alkoi vàsyttàà, tai huimata, ja kaikki pimeni. Kunnes aukaisin silmàt, ja mies seisoi vieressà jokseenkin ràjàhtàneen nàkòisenà. Minut kàrràttiin takaisin osastolle, sanoin miehelle ettà nàhdààn sitten huomenaamulla. Ja ràjàhtànyt mies làhti kotiin, minà nukuin, huonosti.

Ja mitàs huisan jànnàà olikaan sitten leikkaussalissa kirurgit keksineet? Olivat kuulemma ensin katselleet sisukalujani kameralla, lòytàneet ohutsuolen oudoilla mutkilla ja pààttàneet avata mahan ihan kunnolla. Kaivoivat sitten suolen ulos, tutkivat ja pàtkàisivàt muutaman kymmenen senttià pilalle mennyttà putkea pois, umpisuolenkin varmuuden vuoksi, ja ompelivat sitten loput putket yhtenàiseksi suolistoksi. Tàmàn kaiken sain kuulla miehen suusta aamulla, olivat kuulemma illalla nàyttàneet suolenpàtkàn ja selostaneet koko homman.

Mutta lisàà rankkaa sairaalakamaa sitten myòhemmin, nyt pitàà mennà.


(Aloitin omalla koneella, mutta se tòkki niin pahasti,ettà piti vaihtaa ààkkòsettòmààn, sori)

5 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Lohdullisin oli viimeinen virke: - - nyt pitää mennä. Se kertoo, että olet nyt kunnossa, kun kerran menet.

Ja voi kauheata, mitä kaikkea voi ihmiselle tulla. Miten herkkä koneisto meillä kaikilla oikein onkaan.

Itsekin pahasta asentohuimauksesta ja tension neckista sun muusta kärsivänä tiedän nyt, mikä onni on, kun on terve. Se riittää, muuta ei tarvita.

Toipumista! Ja lisää näitä traagisen hauskalla otteella kirjoitettuja raportteja, kun kerran sanot, että vielä on kerrottavaa. Silti toivon, että jatkossa kohdallasi näitä raportteja ei enää tule.

Maurelita kirjoitti...

Hui kammotus, mutta hienoa että parempaan päin. Tuollaiset pysäyttää aina. *voimia*

Leonoora kirjoitti...

Sari

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sitä ei voi tietää, milloin kipu tai muu oire pysäyttää ja pitää jänityksessä jonkin aikaa kunnes syy löydetään.
Taitavat olla erityisen huolekkaita ja hyviä lääkäreitä siellä sairaalassasi?

Iloista tervehtymistä, ja kesänautintoja!

Rita kirjoitti...

Peräti urhoollisesti kirjoittelet meille noista kamalista kokemuksistasi. Minä täällä olen myötäelämisestä kaksinkerroin tuolillani ja pitelen suoliani :D

Onneksi on ohi, ja onneksi vika löytyi!

Tiina kirjoitti...

No huhhuh, odotan jännityksellä jatkoa, mutta päällimmäisin tunne on helpotus.

Tässä vaiheessa pitäisi tietenkin keksiä joku oikein kunnon vitsi, että saisit nauraa oikein kunnolla ;-) Kokeillaan tätä:

Kolme irlantilaista miestä meni baariin, joivat yhdet oluet ja lähtivät kotiin.