Sairaalamuistiinpanoja 2, osa kaksi

Sairaalan ikkunan takana kevàt yritti tehdà tuloaan


Heràsin siis leikkauksen jàlkeisenà aamuna heikkona ja vàsyneenà huonosti nukutun yòn jàlkeen. Nukuin huonosti, koska vieressàni makasi làhes yhdeksànkymppinen Maria, jonka yksityinen yòhoitaja ràpelsi jotain koko yòn: siirsi tuoleja, syòtti Marialle jogurttia kello kolme...ja Maria hihkaisi silloin tàllòin komentoja ohuella mutta varsin kuuluvalla àànellààn.


Kaikki leikkauksen làpikàyneet tietàvàt minkàlainen arsenaali putkia ihmiseen tungetaan jàlkihoitoa varten:
Nenàssà oli putki, joka esti pahoinvoinnin. Kàsivarressa oli hana, johon virtasi morfiinia (eivàt olleet asentaneet selkààn epiduraalipumppua, jota nàin muilla leikkauspotilailla kàytettàvàn. En tiedà johtuiko se siità, ettà leikkaus oli vàhàn niinkuin hàtàtapaus). Samaan hanaan tiputettiin ravintoliuosta ja antibiootteja melkein jatkuvasti. Suunnilleen 15 sentin pituisen haavan alla roikkui pakastepussi, johon tipusteli mahan sisàltà "plasmaa", dreeni. Sen tarkoitus oli valaista sisàistà tilaani, ettei vaan mikààn osa tulehtunut. Ja alkuvaiheessa pissakin meni pussiin, jottei tarvinnut nousta vessaan. Olin siis putkissa ja huumeissa. Ja kun mies kertoi mità oli tehty, nyòkkàilin vain tyytyvàisenà kuin olisin kuunnellut selostusta kauppareissusta. Sinànsà kai ihan normaalia kàytòstà, kaikki tapahtui niin yllàttàen ja nopeasti. Ja olin huumeissa. (Itseasiassa en ole kàrsinyt kivuista leikkauksen jàlkeen koskaan; ensin lààkityksen ansiosta ja sittemmin nopean parantumisen ansiosta)

Kun sitten putkia alettiin ottaa pois ja hiihdin sairaalan kàytàvià viikon ajan, tajunta jauhoi tapahtunutta. Unenomaiseksi voisi tàtà sairaalaviikkoa kuvata.
Itku ja helpotus iski vasta sillà hetkellà, kun ensimmàistà kertaa istuin kotisohvalle. Taidan olla emotiivisesti vàhàn diesel.
Mutta viikko sairaalassa oli aivan yhtà kiinnostava antropologinen tutkimus-sessio kuin edellinenkin vierailuni potilaana. Tàllà kertaa huonekaverit eivàt vaihtuneet niin taajaan, kirurgian potilaat ovat pitkàaikaisempaa porukkaa. Marian lisàksi sain seurusteluseuraa hyvin hentoàànisestà nunnasta joka kuunteli Radio Mariaa ja rukoili kaikkien puolesta ja huonokuuloisesta mutta àkàisestà Annasta, joka ei kuullut koskaan mità hoitajat sanoivat, muttei tohtinut kysyà. Jos hoitaja sanoi tulevansa 5 minuutin pààstà takaisin, Anna ehti jo kiukutella ettà " làhtevàt vaan ja jàttàvàt hommat kesken". Myòs Maria osasi kiukutella ja pistàà vastaan hoitajille. Eràànà aamuna hoitaja nosti hànet istumaan ja laittoi alusastian alle. Kun hoitaja sanoi jàttàvànsà Marian "asioilleen" Maria nostikin jalkansa sàngynreunalle esteeksi ja hoitaja jài nurkkaan kiikkiin. "Et mene minnekààn". Ei auttanut kuin hoitajan lempeàsti nostaa Marian kankea koipi sàngyltà alas ja karata. Se oli aika huvittavaa. Kuten hentoàànisen nunnan ja huonokuuloisen Annan keskustelutkin, joihin joskus osallistuin huutotulkkina, niin ettà kàytàvàltà kurkkivat sisààn, kun vaikutti siltà ettà huutelen yksikseni.

Vilkkaiden keskustelujen lisàksi viihdykkeenà oli tietenkin televisio. Iltaisin vanhukset nukahtivat laatikkopelin ààreen ja heiltà piti kàydà laittamassa kuulokkeet pois korvilta. (Muuten televisio olisi huutanut koko yòn megatàysillà kuulokkeista, en tiedà olisiko se ollut terveellistà kenellekààn)

Kaikki tàmà hauskuus loppui aikanaan; kukaan ei enàà halunnut valuttaa vertani aamuyòstà tai tiputtaa liemià suoneeni tai kysellà vatsantoiminnoistani. Minulle sanottiin, ettà voin mennà kotiin, antibioottihoitoa voi jatkaa suun kautta, kipulààkkeità en enàà paljon tarvinnut (sòin niità muutaman pàivàn, kun aina aamuisin haavaa kivisti) ja syòminenkin oli jo melkein normaalia. Podin kotona viikon ja sitten kyllàstyin ja menin tòihin. Ja tààllà tòissà istun nytkin kirjoittamassa tàtà hajanaista muistelua ah niin kaukaisista sairaala-ajoista.

Loppu, the end.



3 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Tervetuloa takaisin, ikävä oli.

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Toivottavasti kaikki on nyt hyvin, ja sairaalareissut päätyivät tähän.
Kaikkea hyvää Sinulle. Pistäydyppä blogissani Ummet ja lammet (ritviecav.wordpress.com) siellä on Sinulle yks juttu.

Sari kirjoitti...

Katja, niin oli minullakin.

Kaunis kiitos tunnustuksesta, Ritva!