Sunnuntain sisältöä

Omaa digitaidettani:Riomaggiore pienoiskoossa.*

Kävimme eilen digitaalisen taiteen näyttelyssä. Kuten odottaa saattaa, näyttely oli täynnä kivoja teknisiä jekkuja, osa tosin oli jo ehtinyt mennä epäkuntoon, kyseessä oli näetsen viimeinen näyttelypäivä.

Näyttely oli elämys, vaikka osa teoksista olikin aika "vanhahtavia" (kuka nyt jaksaa innostua päällekkäin ladatuista kuvaruuduista joissa välähtelee epämääräisiä videonpätkiä).
Luultavasti mieleenpainuvin, vaikkakin ilmiasultaan ehkä yksinkertaisin, oli näyttelyn "trailer", 3d kuva kuningatar Elisabethistä. Itseäni ainakin hätkähdytti tiukka katse, joka seurasi kaikkialle. Ja yhdennäköisyys edesmenneen Elvi-tädin kanssa.

Toinen teos, josta todella pidin paljon, oli yksinkertainen video. Vaikka videoteoksien esille laittaminen on aina ongelmallista-katsojan pitää osua suurinpiirtein teoksen alkuun, jotta siitä voi saada kaiken irti. Tämän teoksen kohdalla taisimme menettää osan alusta, mutta loppusa oli kiehtovaa katsottavaa. Jalkapallo-ottelun seuraaminen yhden pelaajan ( Zidane) lähikuvana, äänimaailma sellaisena kuin sen kuvittelee pelaajille olevan...omituista. Teoksen ydin oli ymmärrykseni mukaan se, kuinka käsitämme ajan median kautta. Ainakin siihen ajatukseen alun viitteet kaikkiin saman päivän uutisiin johtivat.

Teknisistä jipoista hauskin taisi olla viimeinen huone, jossa kamera kuvasi reaaliaikaan huoneeseen tulijoita ja heijasti kaiken seinälle. Jossain kohtaa kuvatilassa oli "taitos", johon sopivasti osuttautumalla sai venyviä kuvia. Vaikkapa loppumattoman käsivarren. Hih. Toinen samantapainen interaktiivinen lelu oli kankainen näyttö, jossa oli Pikku Prinssi planeetallaan. Huoneessa oli saaatavilla kuminen pallo, jota heiluttelemalla kankaalle lenteli lintuja. Lasten suosikki. Muitakin interaktiivisia teoksia oli toki, mutta ne eivät tainneet olla niin syvästi koskettavia.
Höpsöin teos taisi olla Andy Warholin filmi. Kuusi tuntia pilvenpiirtäjää, mustavalkoisena. Höm.
Ja noloin teos jonkinlainen installaatio kahvilassa istuvine tyyppeineen. En minä halua katsoa oikeita ihmisiä kahvilassa, elleivät he ole oikeita ihmisiä oikeassa kahvilassa.
Mitä tästä opimme:
Uusi teknologia antaa aika kivoja mahdollisuuksia. Mutta kyllä se SISÄLTÖ on sittenkin se. Itu.


Illalla katsoimme muuten elokuvan, jonka löysimme sattumalta. Näyttelystä palatessamme poikkesimme hetken mielijohteesta videoliikkeeseen, ja Children of Men oli tarjouksessa. Oli muuten hyvä elokuva. (Olisi kannattanut käydä katsomassa jo silloin kun ilmestyi.) Kaksi asiaa miellytti erityisesti: ohjaajan valitsema dokumentaarinen kuvaustyyli ja kiinteä näyttelijätyö.
Jos filkka oli ajankohtainen muutama vuosi sitten, on siitä tullut pelottavan ajankohtainen nyt.
Sen enempää spoilaamatta filmi kertoo maailmasta, jossa ei synny lapsia. Britit ovat laittaneet rajat kiinni ja ulkomaalaiset raahataan väkisin pois. Karmaisevaa oli se, että kuvat siirtolaisista häkeissä voisi olla tämän päivän uutiskuvaa Italiasta.
Elokuvan päähenkilön lapsi oli kuollut vuoden 2008 pandemiassa. Olisiko kyseessä ollut sikaflunssa?

huu...
Ektrat oli muuten myös näkemisen arvoisia. Oli slavoj zizekit ja naomi kleinit. Että semmoista.

Tämä teksti on näin lyhyt, koska tänään on pitkästä aikaa liian kuuma. Eilen oli niin loistava ilma, aurinko paistoi, muttei hikoiluttanut. Nyt hikoiluttaa. Menen tästä kauppaan.

*käsittelin ottamani valokuvan tempulla, jonne linkki tässä : Tilshiftmaker
Hauskaa ja helppoa.