Tupakkatauolla sairaalahuoneeni parvekkeella. (En minä, vaan mies) Ennen kotiinlähtöä piti ottaa perinteinen kuva hanasta kädessä. Hanassa päiväys, jolloin se laitettiin. Edellinen meni tukkoon melkein heti, tämä kesti loppuun asti. (Ensiavun hanat ei taida olla kestäviä, kun ne laitetaan niin pienellä neulalla)
On vaikea keksiä mitään hauskaa sanottavaa siitä, että olin taas muutaman päivän sairaalassa tämän mahan takia. Tai sen kuuluisan Crohnin taudin takia. Tai sen takia, että olin hoitamaton.
Italialainen, tai ehkä pitäisi sanoa modenalainen terveydenhoito pelaa tosi hyvin. Meikäläinen nyt vain joutui jotenkin sellaiseen limboon, jossa aika yksinkertaisesti ratkaistava ongelma pääsi pahenemaan. Tai sitten terveydenhoito ei toimi niin loistavasti...
Miten tässä nyt näin sitten pääsi käymään?
Kansalaisen perusterveydestä huolehtii täällä perhelääkäri. Perhelääkärillä on joka päivä parin tunnin päivystys, jonne voi siis mennä varaamatta aikaa. Perhelääkäri tulee myös varaamalla kotiin, jos on tarvetta. Päivystyksen ulkopuolella lääkärille voi soittaa, tai voi mennä suoraan yleiseen päivystykseen, "guardia medica". Lääkäreillä on Modenassa myös eräänlaisia osuuskuntia, jotka takaavat jatkuvan lääkäripäivystyksen.
Esimerkki: maanantaina otin yhteyttä puhelimitse lääkäriini, koska vatsani alkoi oireilla. Lääkäri oli lomalla. Kun olin arvannut sijaisen puhelinnumeron vastaajasta (kolmannella kerralla) sain tältä tyhjentävän vastauksen: jos maha kipuilee, tule huomenaamulla vastaanotolle. Jos kipuilee kovasti, mene ensiapuun. Päätin että maha kipuili kovasti ja menin ensiapuun. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan ihkauutta ensiapuklinikkaa, joka olikin hienoin näkemistäni ensiavuista. (Siis telkkarisarjat mukaan lukien)
Ensiapu toimii luultavasti kaikkialla aivan samoin. Kiireisimmät tapaukset otetaan ensin, jokainen saa vastaanotossa värikoodin ja sen mukaan joutuu odottamaan tai sitten ei. Itse lausuin taikasanat: "lääkäri käski tulemaan" ja "minut on leikattu huhtikuussa" ja pääsin heti tutkittavaksi. Ja harmikseni jouduin taas jäämään sairaalaan tulehdusarvojen ja muiden oireiden vuoksi, onneksi ei sentään sitten leikkaamaan jouduttu. Suoli saatiin toimivaksi ihan putkin ja lääkkein. (Ei ole muuten minusta kivaa pitää nenäletkua "rauhoittamassa" vatsaa. Olisin melkein mieluummin oksentanut perinteisesti, kun kuitenkin sitten tiistaina letkusta huolimatta piti yökkiä kun suolitukos oikein pahaksi äityi. Nenäletku ei kiitos.)
Sairaalassa olin tällä kertaa yksin kahden hengen huoneessa. Kirurgian osastolla ei nimittäin ollut paikkoja, joten olin elinsiirto-osastolla. Luksusta. Suurimman osan ajasta vietin kuitenkin röntgenissä, ultraäänessä ja kerroskuvauksessa, joten mitään kiinnostavaa ei todellakaan ole kerrottavana ajasta hospitaalissa. Ainoa mieleenjäävä juttu saattaa olla nuori sairaanhoitaja-oppilas, jonka nimi hymyilytti: etunimi Felice, sukunimi Amoroso. Vastaava nimi suomeksi voisi jotain sellaista kuin Onni Lempinen. Jotenkin se, että sairaala ja lääkärit alkavat tuntua liian tutulta ei ole miellyttävää.
Niin, tauti olisi pitänyt pysyä aisoissa, kun se kerran oli jo diagnosoitukin. Mutta ongelma on tämä: kun pääsin huhtikuussa sairaalasta, minulle annettiin ohjeistus siitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta en tietenkään voi itse itselleni määrätä lääkkeitä tai tutkimuksia, sen tekee perhelääkäri. Perhelääkärini sanoi, että juu, tämä on kai sitten se crohnin tauti, odotetaan nyt sitten mitä erityislääkäri sanoo. Ei siis mitään hoitoa. Ja erityiselle sain tutkimusajan syyskuulle. Ei siinä mitään, olinkin ihan kunnossa aika pitkään, mutta nyt tiedän että minun olisi pitänyt syödä mesalazinaa koko ajan, jotta tauti olisi varmasti pysynyt remissiossa. No nyt sen tiedän.
Tutkimusten varaaminen on muuten aika vinhaa. Ensin perhelääkäri kirjoittaa lapun, että tutkimusta tarvitaan. Sitten mennään lapun kanssa CUP:iin (Centro Unificato di Prenotazione) joka on "keskusvaraamo"; varaamoja on myös apteekeissa ja nykyisin varaaminen onnistuu netinkin kautta. Ja jonot on aika pitkiä. Sairaalahoito, tärkeimmät lääkkeet ja tietysti perhelääkäri ovat ilmaisia, mutta erityislääkäri ja tutkimukset maksavat, Modenassa "ticket" on 18 euroa. (Minulla ei ole aavistustakaan, miksi maksu on "ticket"; kuulostaa aika pölhöltä, jos minulta kysytään)
Maanantaina käyn varaamassa läjän tutkimuksia, joita ei ehditty sairaalassa tehdä. Jotta sisälmyslääkärini tietää missä mennään.
Myönteinen puoli tässä episodissa olikin se, että nyt pääsin erityislääkärin puheille ja asia on jonkun muunkin kuin aika ylimalkaisen perhelääkärini käsissä. Sisälmyslääkärini on kaunis, hoikka ja pitkä vaalea nainen. Luotan Dr House:n mielipiteeseen: kaunis nainen on varmasti lääkärinä hyvä, koska olisi voinut tehdä jotain muutakin paljon helpomalla. Kaunis lääkäri on siis omistautunut lääkäri. Noh, ihan oikeasti siltä kyllä vaikutti.
Loppukevennys:
Kaktukseni kukkii!
5 kommenttia:
No jopas.
Minä kyllästyin siihen että allergialääkäri lähetti otorinolaringoiatrille (!), joka nenään katsomatta lähetti poskionteloröntgeniin. Joka käänteessä parikymppiä ticket ja lähete seuraavalle. Marssin yksityiselle nenätohtorille. Hän vilkaisi röntgenkuvat, kertoi ettei niistä ollut hyötyä, tähysti saman tien ilman erillistä ajanvarausta poskiontelot ja antoi sellaiset tropit että olen ollut kohta kolme viikkoa aivastelematta. Neljäkymppiä ilman kuittia.
Eläköön pimeä talous :)
No voi:-(
Miten ne crp-arvot vaihteli? Mulla oli aikoinaan 120 ja niiden takia passitti lääkäri kirurgille "tutkimuksiin". No, iltaan mennessä arvo oli 159, mutta olossa ei mitään vikaa, vain se arvo nousi! mut kamalat lääkkeet määräsivät sitten sokkona ja niistä vasta tulinkin tosi sairaaksi:-(
Crohnikko ei siedä minkäänlaisia toksiineita... sen varmaan tiesitkin? Mulla ei ole crohnia, mutta lisäaineita en siedä enkä lääkkeitä.
Hyvä että löysit hymyilemistäkin, kuten tuo Felice Amoroso :)))
Katja:
sairastamisen ammattilainen, anoppi, on käynyt tietääkseni läpi jokaikisen mahdollisen kokeen ja testin elämänsä aikana. Joskus aiheesta, mutta useimmiten tuntuu olevan kuin jonkinlainen sporttilaji tuo kokeissa juokseminen/juoksuttaminen.
tuttujakin:
En nyt tiedä arvojani, kun en niitä kysellyt, mutta kaipa ne oli aika huolestuttavat.
Ehkä sitten kun tauti on remissiossa, voin ottaa selville kokeilemalla, mitkä aineet ärsyttävät. Nyt keskityn lähinnä ruokavalioon ja lääkityksen muistamiseen...
Rita:
eihän sitä nyt jaksa huolestua koko ajan. Tänään kaverini kysyi, pelottiko minua sairaalassa. Minulle ei ollut tullut edes mieleen, että olisi voinut pelottaa. Keskityin lähinnä siihen, ettei olisi ottanut niin kovasti päähän se, että taas joutui siellä kykkimään.
( ja tietysti huono vointi suututti myös, mutta sitä kesti niin vähän aikaa)
Hoitajat ovat sitäpaitsi tuolla sairaalassa niin loistavia kuten myös kummallista huumoria viljelevät lääkäritkin, että vaikea siellä olisi ollutkin mököttää.
Ihan ekana oireena sopimattomasta pidän turvotusta, mikä käytännössä johtuu siitä, että elimistö kerää nestettä ja pyrkii sillä tavalla laimentamaan sen haitallisen aineksen. Mulla ei mitään diagnoosia ole ja koko alkuvuoden olen ollut täysin terve, siksi en malta olla kertomatta, kuinka hirivttävn pienestä asiasta koko systeemi voi olla kiinni:-) Muiden kokemuksista olen oppinut paljon... Mut kuitua en käytä enkä mitään jauhetuotteita, missä on syanidia, siis paakkuuntumisenestoaineita, en muuntogeenisiä aineksia, kuten hiivaa, maissia, soijaa enkä tietenkään happoja - askorbiinihappo menettelee ainoastaan jossakin luomumetwurtsissa, sitä kun ei voi monta siivua syödä. No, toivottavasti näistä jutuista on jotakin apua sinulle. Varo maltodekstriiniä, luomusokeria ja suomalaista luomukermaa, glutamaatteja ja karrageenia ainakin... Siis vain kokeilemalla löytyy ne sopivat, mut teiltäkin varmaan löytyy Lindahlin ekojogurttia? Lisää siihen jotain luomuöljyä, itse käytän seesaminsiemenöljyä, kun se on parempaa, kuin pellavansiemenöljy. Hyvin moni on saanut apua niistä rasvahapoista. Toivon, että siellä on parempi ruoka sairaaloissa, kuin meillä - ihan kamalaa lisäainemössöä monesti:-(
Lähetä kommentti