Matrimonio all'italiana


taustalla Monte Cimonen huippu

Lähdimme aamulla noin yhdeksän aikaan ajamaan etelään, ylös vuorille. Matkan pää oli pieni kylä Apenniineilla, noin 60 kilometrin päässä Modenasta.

Vapaa käännös (murteesta) : " Noh, alahan kuokkia!" " ja "tämä on vasta alkua...tässä ollaan kaulaa myöten!"

Hääpari oli tietysti hankkinut opasteet matkan varrelle. Kylää ei tosin ollut vaikea löytää, piti vain ajaa vuoristotietä ylöspäin, kunnes tuli perille.


Ihana syyskuunpäivä. Perillä maisemat vain paranivat, jos mahdollista.

Pientä hiukopalaa ennen vihkimistä.

Pidä tästä kiinni.

La casa della sposa, Morsiamen talo, on kaukaakin tulleille pit-stop ennen varsinaista hääseremoniaa. Myös pikku morsiusneidit ehdittiin opastaa.


Serkukset tällingissä.

Kirkko mäellä.

Kun kirkkovieraat oli syötetty, kiivettiin kirkonmäelle. Vihkikirkko oli varsin viehättävä ja pieni.


Nyt et karkaa!

Sulhanen saapui hetikohta ja tervehti vieraita, ensiksi tietysti tulevia appivanhempia.


Hääväki järjestyksessä.

Kyllä nyt jännittää...

Ja sitten odotettiin morsianta. Ja odotettiin. Ja odotettiin. (kävi ilmi, että morsiamen autoon varattu kallis koristus toimi magneetilla ja auto ei tietenkään ollut metallia...lopulta avustajat olivat luopuneet koristeesta.)

Ja tulihan se morsian!



Vakava paikka. Kylän väki ikkunoissa.

Morsiamen isä talutti tyttärensä kirkon eteen väen taputtaessa ja hihkuessa. Sulhanen antoi kimpun morsiammelle, meni sisään ja perässä vieraat. Morsian jäi tietysti ovelle isänsä kanssa astuakseen sisään marssin tahdissa.

Kirkon sisällä- kaunis katto!

Pari on jo sanonut "tahdon".

Papin puhe oli hieman poliittinen; ainakaan minun mielestäni ei ollut aivan välttämätöntä hääpuheessa tähdentää nykyparien säädytöntä menoa evioeroineen tai yleistä moraalittomuutta televisiossa uskottomuuttaan häpeämättömine politiikkoineen. Muutenkin messu oli pakanalle tylsähkö. Mutta pari saatiin siunattua.

Paikoillanne, valmiit...
...heitto!

Onnea!

Puku mahtui kuin mahtuikin autoon...

Kirkolta siirryttiin tietysti juhlapaikalle jonne olikin aika pitkä matka, mutta onneksi se sijaitsi tiellä takaisin Modenaan päin. Ravintola oli maisemiltaan ihan kirkon veroisella paikalla.


Ja sitten syötiin. Noin viisi tuntia.
(Välillä oli toki ystävien humoristista ohjelmaa) Siis käytännössä seitsemän ruokalajia.

Kakku oli hyvää.

Suudelma.


Auringon laskiessa lähdimme kotiin, nuori väki jäi vielä juhlimaan (luultavasti aamuun saakka)


Pähkinä-grappaa.

Vieraille on tapana antaa "le bomboniere", kiitoslahjat. Tämä pari tajusi mitä hääaterian sulattamiseen tarvittiin...

3 kommenttia:

arkitehti kirjoitti...

Meitä odottaa hääkutsu ensi lauantaiksi, ja saimme lapset sijoitettua ystäville niin että voi keskittyä juhlimiseen sen sijaan että pelkäisi kolmivuotiaan kaatavan hääkakun.

Eivät tehneet häälahjalistaa, joten oma on ongelmansa jos eivät pidä Marimekon pussilakanasta :)

Sari kirjoitti...

Kuunteleppa huviksesi papin puhetta; joku nimittàin vinkkasi, ettà olisi papeille annettu ohjeistus siità, miten pitàà tàllaisissa tilanteissa korostaa tiettyjà "arvoja". Olisin utelias kuulemaan, onko todellakin olemassa joku kansallinen ohjeistus ja papit puhuvat kaikki samoin.

Leonoora kirjoitti...

Oli mukava "osallistua" kuviesi ja sanojesi myötä sikäläisiin häihin. Grazie!