Internazionale a Ferrara

Kaktus kukkii toista kertaa tänä vuonna (!) Nyt siihen on ilmestynyt myös hedelmä(!)

Täällä, missä kaktukset kukkii, voi vielä paistatella päivää: päivälämpötilat on siinä 25 hujakoilla, puolipilvistä. Eilen vietimme mukavan festivaalipäivän Ferrarassa, jokavuotisessa Internazionale a Ferrara tapahtumassa, ja lämmin, aurinkoinen sää teki päivästä vielä mukavamman.

Ferrara on kurpitsakaupunki. Mekin söimme lounaaksi kurpitsatäytteistä pastaa.


Attore o spettatore ; tekijä vai näkijä
festivaali näkyi kaupungissa


Internazionale
on ainoa viikkolehti, jota luen joka viikko. Lehti julkaisee eri maiden lehdistöstä poimittuja artikkeleita italiaksi; suuntaukseltaan Internazionale on jokseenkin vasemmistolainen ja poliittisiin ja humaanisiin aiheisiin keskittyvä. Myös se, mitä Italiasta kirjoitetaan ulkomailla on usein lehden kiinnostuksen aihe. (Viimeaikoina onkin ollut aihetta kirjoitteluun USA:ta myöten)

Lehti järjestää Ferrarassa siis eräänlaisen journalistien kansainvälisen tapaamisen, jonka tapahtumiin on yleisöllä ilmainen pääsy. Ohjelma on tiivis ja jonot luennoille ovat uuvuttavan pitkiä, mutta yleensä jonottaminen kannattaa.
Me päätimme keskittyä vain pariin juttuun, lopulta näimme melkein kolme konferenssia kaupungilla hiilailun ja ravintolan etsimisen lomassa.

Kuuntelijoita riitti joka luennolle niin sisälle kuin uloskin. Ja mikäs oli istuskellessa.

Ensin kuuntelimme ulkonäytöstä, mitä sanottavaa oli italialaisella ekonomistilla Loretta Napoleonilla. Luennon otsakkeena oli "Mitä olette aina halunnut tietää lamasta, mutta ette ole uskaltanut kysyä" (Tutto quello che avreste voluto sapere sulla crisi ma non avete mai osato chiedere) Napoleoni on kirjoittanut aiheesta kirjan L'economia canaglia (lurjustalous). Tiivistyksenä voisi sanoa, että Napoleoni korostaa länsimaisen talousmallin epäonnistumista ja kehottaa tutkimaan mitkä asiat toimivat vaikkapa Kiinan mallissa. Bruttokansantuotetta indeksinä hän arvosteli ottaen esimerkiksi Islannin, joka muutama vuotta sitten oli vielä mallimaa, jos BKT: tä uskoi. Nythän maa on vararikossa.

Itse olen hieman eri mieltä hänen optimismistaan Kiinan suhteen, vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että kiinalaisia demonisoidaan ihan turhaan ja liikaa. Mutta loppujen lopuksi kiinalaisten ekonomia perustuu köyhien ihmisten säästäväisyyteen ja työntekijöitten riistoon, joten vaikka kiinalaiset kierrätyksen suhteen saisivatkin synninpäästön kun meidän eurooppalaistenkin jätteitä siellä kierrätetään, ei Kiina ole mikään mallimaa. Ellei sitten täälläkin vedetä palkat alas ja pakoteta ihmiset tekemään 12-tuntisia työpäivä. (Siihen suuntaan ollaan jo menossa) Kiina on sitäpaitsi kärsinyt lamasta aivan yhtälailla, työttömiä sielläkin on lisääntyvässä määrin. Miljoonia.

Kaupungilla oli myös lukuisia näyttelyjä, tässä Lääkärit ilman rajoja- valokuvanäyttely.

Ferrara on polkupyöräkaupunki.

Festivaaliyleisö oli nuorta. Eikä kaikki syöneet ravintoloissa.

Kun olimme kuunnelleet ekonomistia, lähdimme etsimään ruokaa. Ja siinä samalla tietysti shoppailtiin markkinakojuista tuliaisia, katseltiin ihmisiä ja kaupunkia.

Hieman aikaa vaativan metsästyksen jälkeen saimme ja söimme pastaa ja kahvia, jonka jälkeen suunnistimme (kirjaimellisesti; oli kiva olla yksi monista keltaisen kartan kanssa huuhailevista festarivieraista) kuuntelemaan ranskalaista kriitikkoa ja valokuvatoimittajaa, Vu-nimisen kuvatoimiston perustajaa, Christian Cajoullea. Hän puhui ranskaa, joten ymmärsin noin 60-prosenttia. (Kieltäydyin simultaanitulkkauksesta, koska kuuntelen mieluummin ihmisen omaa ääntä; ymmärrykseni ei olevinaan tästä liikaa kärsinyt, tai ainakaan en sitä myönnä).
Havaintoani hajautti myös uskomattoman kauniit valokuvat, joita näytettiin puheen taustalla. Kuvia kiinalaisesta vähemmistöstä, jonka nimeä en tietenkään laittanut muistiin; henkeäsalpaavia muotokuvia eri kansallisuuksia edustavista naisista rooliasuissa.
Cajoulle puhui niistä muutoksista, joita valokuvajournalismi on käymässä läpi; miten kuvia käytetään tai ei käytetä. Mutta kuten sanoin, tuskin uskallan lainata mitään häenen sanomaansa siinä pelossa että lounaanjälkeisessä pöhnässä käsitinkin kaiken ihan väärin.

Päätimme päivän harmittavan lyhyeksi jääneeseen kohtaamiseen (yleisö heitettiin ulos vajaan parin tunnin jälkeen, koska muu ohjelma jatkui samassa salissa) englantilaisen tiede- ja ympäristöjournalistin Fred Pearcen ja häntä haastatelleen Il Sole 24 Ore:n journalistin Sylvie Couyaudin kanssa.
Keskustelu alkoi sanan Greenwash määrittelyllä. Greenwash on sitä, mitä kaikki kaikki ylikansalliset ja vähän pienemmätkin yritykset tekevät: markkinoivat itseään ja tuotteitaan ekologisina, vaikkeivat ne ympäristöystävällistä ole nähneetkään, käyttäen keinoina pseudotieteellisiä termejä ja selityksiä.

Haastattelu oli humoristinen, vaikka puhuttiinkin ankeista asioista. Luultavasti Pearcen kirja on samantyylinen.


Pearce (joka kirjoittaa muuten blogia New Scientist-lehden sivuilla) puhui lähinnä kirjastaan
Confessions of an Eco-Sinner. Pearce on nimenomaan tutkiva journalisti: hän kävi tutkimassa missä ne tuotteet, joita hän kuluttaa, tuotetaan ja missä tuotetaan ne raaka-aineet, joista vaikkapa t-paita valmistetaan. Bangladeshissa Aisha ompelee 8 sentin tuntipalkalla t-paitoja, joiden raaka-aineena käytetty puuvilla kasvatetaan Uzbekistanissa, jossa puuvillan viljely on aiheuttanut ympäristökatastrofin: Aral-järven kuivumisen. Mutta hän ei suinkaan kerro kaikkea tätä sanoakseen, mitä kuluttajien tulisi tehdä. Hänen tehtävänään on jakaa tietoa.

Kulutuspäätösten tekeminen on kuitenkin monimutkainen prosessi. Kun Pearce kysyi Aishalta, pitäisikö eurooppalaisten lopettaa Bangladeshissa valmistettavien t-paitojen ostaminen työntekijöitten riistämisen lopettamiseksi, oli vastaus ilmeinen: ei tietenkään! Aisha on tyytyväinen siihen, että voi ansaita itsenäisesti rahaa, sillä vaihtoehto olisi naiselle Bangladeshissa vielä pahempi. Joten mitä tehdä? Ostaa bangladeshissa valmistettu t-paita ja käyttää sitä pitkään?

Pearce on erittäin arvostettu, mutta hän saa myös osakseen kovaakin kritiikkiä nimenomaan siksi, ettei hän suostu ympäristöradikaaliksi saarnamieheksi. Ja siksi, että kaikesta huolimatta hän on optimisti: Pearcen mielestä ympäristökriisi voidaan saada hallintaan. Vain globaalisen sosiaalisen epäarvoisuuden suhteen hän on pessimisti: hän ei usko ratkaisevia muutoksia olevan näköpiirissä. Valitettavasti.


Tuomiokirkon aukiolla oli menossa antiikkimarkkinat.

Siinä meidän festarimme. Pää täynnä ajatuksia ajoimme pimeitä teitä kotiin, tilasimme pitsat, söimme ja sammuimme.

Uuvuksissa.
(Uskomaton peili!)

6 kommenttia:

arkitehti kirjoitti...

Mä tahdon pyöräkaupunkiin kans

Ripsa kirjoitti...

Sari, olipa kunnon reportaasi! Olen täältä kaukaa ihmetellyt että miten sieltä Italiasta ei tule enempää meteliä kun Berlusconi päästelee niitä sammakoita.

Ilmeisesti en ole lukenut oikeita lehtiä/kirjoja. Olipa virkistävää!

Sari kirjoitti...

Katja:
heh. Tule ihmeessà ensi vuonna!

Ripsa:
Tààllà pidettiin metelià viime viikonloppuna, kun journalistit (ynnà jotkut puoleet ja muut jàrjestòt) jàrjestivàt mielenosoituksen sananvapauden rajoituksia vastaan. Tààllàhàn on ongelmana làhinnà se, ettà berlusca yrittàà torpedoida kaikki hàntà kriittisesti tarkastelevat tahot, RAI:n televisio-ohjelmia myòten. Ei siis ainoastaan ne sammakot...huoh.

Leonoora kirjoitti...

Sari

Kiitos matkakirjeestäsi, vaikka kyllä tuo Ripsan reportaasi taitaa kuvata kirjoittamaasi paremmin.

On kuin olisi ollut matkalla mukana.

Ripsa kirjoitti...

Sari, kun näin ja luin tuon postaukses, niin eikös vain nyt illan uutisissa ollut tuosta että B. yrittää ohjelmoida RAIt näyttämään vain ittelleen mieluisia ohjelmia.

Ja että nyt sitten B.:n syytesuojaa oltaisiin purkamassa jonkun korruptiovyyhden vuoksi.

En oikein käsittänyt tuota viimemainittua, koska muistelen että Italian valtio kummiski omistaa ne. Eikö?

Mutta olet varmaan kuullut ihan tarpeeksi jo meidän rakkaan Suomemme korruptiouutisista, joten en lisää taakkaasi, ystävä hyvä!

Sari kirjoitti...

Ehkà kirjoitan pienen "reportaasin" tuosta sananvapausasiasta, jahka jaksan ja ehdin.
Hehe, suomalaisilla politikoilla olisi tàkàlàisiltà aika lailla oppimista noissa korruptioasioissa!