Mie

Arkitehti teki jalon teon ja palkitsi blogipaluuni prenikalla. Ja mikä vielä parempaa(tai sitten ei), prenikkaan liittyy tehtävä kirjoittaa itsestään. Kirjoitanpa sitten jotain, mikä on totta juuri nyt. (olen kehittyvä olento, mikään ei välttämättä ole ehdotonta tai ikuista). Lukijoille varoitukseksi: tämä on pinnallista itsetutkiskelua sateisena sunnuntaiaamuna, eikä siis välttämättä kovin kiinnostavaa sellaiselle, joka ei minua tunne. Ja vielä vähemmän kiinnostavaa sellaiselle, joka minut jo tuntee.


1.
Kuuntelen musiikkia erittäin valikoivasti. Minun täytyy joko kuunnella sitä juuri oikeaa musiikkia tai sitten ei mitään. Tähän sääntöön teen poikkeuksen autossa, jossa kuuntelen radiota ja kestän sen mitä tuleman pitää. Tai sitten laitan radion kiinni. Oikeastaan kuuntelen radiosta mieluiten puheohjelmia. Viimeaikoina olen kuunnellut kuunnelmia; BBC on esimerkiksi täppönään hauskoja draamoja.
Juuri nyt ainoa mieluinen musiikki on arabialaista tai sitten Alamaailman vasarat. Ken ties miksi.
Esimerkki:
Natacha Atlas

2.
Otan työni todella vakavasti, vaikka toisaalta voin sanoa aika rehellisesti, etten ollenkaan tunne työstressiä. Kun olen päivän päättänyt, en enää yleensä ajattele työasioita ellei sitten ole joku aivan polttava ongelma ratkaistavana. Työkaveri sanoi, että se kuuluu kaksosen (siis horoskooppimerkkini) luonteeseen, kyky elää nykyhetkessä. Itse jotenkin luulen sen olevan vain siunauksellinen ominaisuus jonka olen perinyt tähdistä riippumatta. Uskoo kukin mitä uskoo. (Sama työkaveri sanoi että olen tyypillinen iloinen kaksonen, vaikka olen viime vuoden ollut mielestäni harvinaisen synkeä ja harvapuheinen. Mutta työkaveri näkeekin minua vain n. kerran kuussa. Kyllä kuka tahansa nyt kerran kuussa on iloinen.) Toinen (uskottavampi) selitys on se, että työni ei ole stressaavaa, vaan äärimmäisen kiinnostavaa ja vaihtelevaa. Sopii sekin kaksosen luonteeseen...

3.
Meillä on kotona n. 10-20 hämähäkkiä, koska niitä ei saa tappaa. Joskus vedän harjalla pahimmat verkot nurkista, saavatpahan tekemistä.

4.
Osaan olevinaan kieliä aika hyvin mutta jos joku yllättää minut huonona päivänä en osaa sanoa edes päivää. Suomeksi. Se johtuu oman selitykseni mukaan aivokapasiteetin rajallisuudesta; kovalevy alkaa täyttyä ja välimuisti tökkii.
Jos se taas on oire varhaisesta dementiasta (joka ei oikeastaan naurata yhtään kun suvussa on dementiaa), pitää toivoa etten ole niitä dementikkoja jotka muistavat etteivät muista.

5.
Eilen katsoin brittiohjelmaa jossa puhuttiin shoppaamisesta. Sain selville että olen rajatapausshoppifoobikko : en tosin ymmärrä miksi pitäisi rakastaa shoppailua.
Teen kyllä niin kuin ohjelmassa neuvottiin: ostan aika suunnitellusti ja mitä tarvitsen. Ja shoppailen mielelläni siellä, missä oma kokoni on NORMAALI. Täällä suunnalla kun normaalikoko tuntuu olevan 36 tai reilusti alle. (Joskun näyteikkuinoiden vaatteet mahtuisivat vain barbille, siis nukkebarbille)

6.
En osaa kokata läheskään niin hyvin kuin vaikka puhua vieraita kieliä, mutta jotain kuitenkin olen oppinut. Siitä huolimatta teen joskus aivan kammottavaa ruokaa. Eilen esim. oli tarkoitus tehdä pizzaa ja jotain sen tapaista teinkin, mutta siitä tuli ihan mautonta kökkänää.
Syytän jauhoja. Ja sitäpaitsi kokkaus voi mennä ammattilaiseltakin joskus pieleen, saati sitten sunnuntaikeittäjältä.

7.
En osaa päättää onko tällaiset prenikat kivoja vai kammottavia. Ne ovat mielestäni vähän niinkuin Hello Kitty: niin söpöjä että kammottaa.


Lahjoitan kuitenkin prenikan kaikille niille, jotka ovat lukulistallani tuossa reunassa. Kaikki kauniita polkkaajia!