Kitarat

En olekaan osallistunut valokuvatorstain haasteisiin todella pitkään aikaan.
Kahdesadas haaste on sen arvoinen, että päätin osallistua, aiheena on

KUVA JA SEN KUVAUSPROSESSI
(klikkaa ylläolevaa linkkiä ja näet muiden otokset)

Viime viikonloppuna minua pyydettiin kuvaamaan miehen bändin äänityssessiota. Päätin ottaa mustavalkokuvia ja käyttää suurinta ISO:a, jotta kuvista tulisi rakeisia. Syy on yksinkertainen: en pidä kamerani surkeasta salamasta ja valo on minusta tärkeää...tärkeintä. Ja mustavalkoisuus on tietysti erittäin rock. En myöskään jälkikäsittele kuvia; on muuten eri asia ottaa kuvat kameran mustavalko-asetuksilla kuin muuttaa värikuvia jälkikäteen. Värikuvista tulee mustavalkoisiksi muutettuna latteita. En osaa sen paremmin selittää eroa, joku tieteellistekninen kuvaaja voisi kai kertoa asiasta tarkemmin.

Studion valaistus oli juuri sellainen kuin oletin sen olevan: hämärä, halogeenispotit tekivät tilasta kiinnostavan.
Otin kuvia rennosti räpsyen, yrittäen olla häiritsemättä. Äänityshomma studiossa on kuitenkin aika hidasta ja ennalta arvattavaa, joten sain ottaa kuvia kiireettä. (Vaikka lopulta otin kuvat todella nopeasti että pääsin pois jaloista pyörimästä)
Oli todella vaikea valita vain yksi kuva, tämä nyt on esimerkki valoista ja tilasta.

Mutta kuvat pitää tietysti katsoa kaikki, joten ne löytyvät täältä:
Lady Baffles esittää: Coin Locker Babies studiossa

3 kommenttia:

Tiina Linkama kirjoitti...

Kuva oli onnistunut, rakeinen ja oikein rock.

Hyvä huomio tuo, että saadakseen rosoa kuvaan voi joskus heittää aivan tolkuttomia arvoja kameralle.

Sen sijaan olen hieman eri mieltä mustavalkoisen kuvan ottamisen alkuperäisenä vs. värillisenä ja sitten mustavalkoiseksi muuttamisen.


Riippuu niin paljon siitä miten kuvaa muokkaa värillisestä mustavalkoiseen, temppuja on kymmeniä tai luultavasti enemmänkin.

Toinen tärkeä pointti on se, kuvaako jpegiä vai raw'ta. Jälkimmäinen antaa vielä lisää mahdollisuuksia.

Mutta niin tai näin, kiva kun osallistuit haasteeseen ja pidän valmiista kuvasta.

सारी kirjoitti...

Olet tietysti oikeassa tuon väristä mustavalkoon jutun kanssa.
Siis tarkoitin, että värikuva ilman sen enempää muokkausta näyttää lattealta mustavalkoisena. Ja kun en ole muokkaavaa tyyppiä, otan mieluummin mustavalkona.

Rajauksessakin olen joskus yrittänyt viruttaa rajoja, sellaisia 'vahinkolaukauksilta'vaikuttavia kuvia kun itse tykkään katsella.
Mutta se vasta vaikeaa onkin, ottaa tasapainoisesti epätasapainossa olevia kuvia.

Raffaele Pulejo kirjoitti...

teh best band in teh wrold!!!11 LOL XD