..ja sitten oli kesä



Tänään oli viimeinen tunti lapsiryhmän kanssa. En käyttänyt ylläolevaa materiaalia, vaikka ruumiinosia opeteltiinkin.

No nyt alkoi se vuodenaika, jolloin aletaan päivitellä sitä, miten on kuuma ja oijjoi kuinka kuuma elokuu sitten onkaan, jos huhtikuussa on näin lämmin.
Aika äkkiä lämpötilat nousivatkin, mutta eikö sitä nyt herrantähden voi vaan nauttia siitä että pitkän ja pimeän talven jälkeen on LÄMMINTÄ. Ja JÄÄTELÖÄ.

Olen katsonut YLE:n ykköstä netissä. Lauantaisin, kun ehdin telkkaria katsomaan, on onneksi ollut kivaa ohjelmaa. Katsoin Collision-sarjan ja viime lauantaina samalla paikalla oli uusi trilleri. (Jos nyt muistan katsoa jatko-osat) Kotikatuakin kurkistin, ja kappas, juuri siinä jaksossa jonka näin, eräs sarjan nuorista meni armeijaan. Santa-Haminaan tietenkin. Siellä on nimittäin meidänkin perheen jääkäri parast'aikaa. Näin siis Santa-Haminan sillan ja lumikasat ja se oli kuin koodiviesti pojalta. Katsoin sitten lauantaiuusinnan taas viime viikonloppuna siinä toivossa että olisi näytetty jotain sieltä jääkäripataljoonasta, mutta eikös jakso ollut vain Jukka Puotilan hämmentävän rakkauselämän vatvontaa. Tai siis sen henkilöhahmon, jota Puotila esittää, en nyt muista nimeä. Eikö ne nyt voisi käydä filmaamassa sen alokkaan elämää, jotta saisin elävää kuvaa. Pojan kertomuksista toki saa aika selvän kuvan touhuista, mutta olisi kiva nähdä...jotain.

Telkkarista puheenollen, katson juuri sivusilmällä Anno Zero-nimistä ajankohtaisohjelmaa, jossa yritetään saada tolkkua pääministerin aiheuttamasta laillisuuskriisistä. Onkohan Berlusconi koskaan kuullut Montesquieu:stä? Minä kuulin kuusitoistakesäisenä lukiossa, vieläkin muistan historianopen huonolla käsialalla liitutauluun riipustamat kaaviot. Kunnon kansalaisena opin silloin kunnioittamaan vallan kolmijako-periaatetta, se kun tuntui järkeenkäyvältä. Saapasmaassa vallan kolmijako tuntuu tarkoittavan että valta jaetaan ehkä noin kolmen hengen kesken ja muut ottaa mitä saa.

Ongelma tuntuu olevan se, että Berlusconismi on imeytynyt koko yhteiskuntaan kuin syöpä luoden systeemin jolle on vaikea löytää poliittista ja kulttuurista vaihtoehtoa. Melkein samoin sanoi juuri Repubblica-lehden Giovanni Valentini siis telkkarissa.

No nyt hävisi punainen lanka jos sitä olikaan, rupesin katsomaan telkkaria.

Öh.
On siis kesä, se kai tässä on tärkeintä.






Edit. Tänään, perjantaina on luvassa 27 astetta ja huomenna 28.















4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihanaa, että siellä on noin lämmintä täällä tuli eilen taas lunta illasta ja lämpätila heiluu nollan molemmin puolin. Kiva aina lukea näitä (:

सारी kirjoitti...

Odotas viikonloppua. Jos ehdin, käyn ottamassa kuvia kaikesta tästä ihanuudesta!

Leonoora kirjoitti...

Ciao Sari, ja onnittelut uudesta ilmeestä blogissasi.
Kevät alkaa täälläkin edetä. Lumet hupenevat, ja muuttolintujen ääniä kuulee yhä enemmän niin kaupungissa kuin maallakin.

Et varmaankaan ole huomannut, (mistäpäs sitä) että minun blogini on nykyisin nimeltään: Sanoja näytöllä - http://sanojanautolla.blogspot.com/, Tuo sivulinkkisi joulukuinen Kynä kädessä on siis vaipunut historiaan.
Nautinnollisia kesäpäiviä toivotellen: Leonoora

सारी kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Leonoora!