Äiti, ala paina liipaisinta

Luin joku aika sitten, että hakukoneet muuttavat uutisten otsikot paljon yksinkertaisemmiksi, koska jutut on voitava löytää helposti. Siksi otsakkeen on oltava sisällön mukainen, sanaleikit ja muu ironia ei hakukoneelle avaudu.

Mutta onneksi minä en tarvitse hakukoneita, ja voin laittaa otsakkeeksi ihan mitä vain. Ja tuo lause on suoraan käännetty kavereitten pojan lausahduksesta. Eilen oltiin pika-illallisella, pika siksi, että kutsut järjestettiin ex tempore. Ei ilta kovin väkivaltainen ollut vaikka otsakkeesta voisi niin päätellä-liipaisin oli ihan lelu vaan.

Eilen tuntui että oli ihan kauheasti tekemistä. Piti siivota ja valmistella huomenna alkavaa lasten enkkuleiriä. Olikin hyvä että touhusin niin paljon eilen, tänään olen voinut kaikessa rauhassa ottaa rennommin. Kummasti kaikki suunnittelutyö ikäänkuin tekeentyy jossain takaraivon poimuissa niin, että kun sitten istahtaa laittamaan jotain konkreettista paperille, ideat ovat jo selkeitä ja suunnittelu on vain niiden kirjausta. Tämä tekniikka vaatii tietysti sitä, että ajatukset pyörivät viikkojen ajan ja viiden minuutin välein suunnitelmassa.

Mutta huomenna siis aloitetaan, teemana on teatteri ja sadut. Valmistamme joka ryhmän kanssa pienen esityksen. Ohjelmaan kuuluu tanssiopetusta, teatteriin valmistavia harjoituksia, joita ohjaa kolleegani teatterialalta ja pelejä, liikuntaa...kaikki tietysti englanniksi. Toivottavasti on hyvä ilma.

Suomessa on nimittäin viimepäivinä nautittu paljon paremmasta säästä kuin täällä. Täällä sataa. Koko ajan.
Kaipa se on sitä trooppista ilmastoa. (Lämpötilat on ihan kohtalaisia)

2 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Vais niin. Nyt jo otsikoiden keksiminen on melkein se postauksen vaikein juttu (siksi ne minulla niin kovin tylsià ovatkin) ja nyt pitàisi sitten vielàkin enemmàn sità miettià...kai.
Me oltiin tànààn rannalla...vaikka totta hòpiset ettà kovin on sateista meillàkin tààllà. Aamut kauniita ja sitten iltapàivàllà ukostaa.

Leonoora kirjoitti...

Tere täältä!
Nyt on hellejakso täällä ohi, mutta kolmeakymmentä mittari hipoi useana päivänä. Hieman ukkostikin ja sadekuuroja on tullut, viimeksi tänään. Nyt on rehevää ja tuoksuvaa kaikkialla, mutta viileää vielä parisen päivää.