Diagnoosi

Et ole niin kuin muut. 
Kätesi ovat lyhytsormiset ja niillä on vaikea olla tarkka, kirjoittaminen on vaikeaa. 
Sanat eivät tule suusta sellaisina kuin pitäisi ja sinun on joskus vaikea ymmärtää mitä muut tarkoittavat sanoillaan. 
Silmäsi katsovat eri suuntiin, joten joskus on vaikea nähdä yksityiskohtia. 
Nautit ikäistesi seurasta, mutta olet ujo.

Kaikki tämä löytyy lääkärin sinusta kirjoittamasta anamneesista. Vai oliko se diagnoosi? 

Uusien ihmisten kohtaaminen pelottaa, koska he katsovat aina kummasti ja puhuvat oudosti. Jotkut eivät katso ollenkaan. Niin sinäkään et katso. Etkä puhu.
Löydät lohtua istumalla piiloon, otat esiin vanhan toimimattoman kännykän ja kerrot siihen mitä on tapahtunut. On kuin olisit ihan kuin kaikki muutkin, jotka juttelevat kännykkään koko ajan.
Olet 14-vuotias tyttö ja sinua kiukuttaa (kuten kaikkia 14-vuotiaita tyttöjä) se että et ole kaunis. Ja joskus se itkettääkin. Joskus ei huvita tehdä  mitään, mutta on pakko, koska aina on joku sanomassa mitä tehdään. Jos ei tee, huokaillaan ja päivitellään.

Tätä ei kerrota papereissa. Äitisi kertoi.
Mutta en tiennyt kaikkea tätä, kun sinut tapasin. Olet vähän höpsö ja hajamielinen, mutta aina hyvällä tuulella. Se on minun diagnoosini. Hymyilevä höpsö.

P.S olen tutustunut tyttöön, jonka diagnoosi on Downin syndrooma. Opetan häntä äidin toivomuksesta, koska tyttö rakastaa englannin kieltä.

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Sari,

mikä tilanne siellä on? Ovatko downilaiset samoissa tiloissa muiden kanssa vai erityisluokassa? Vai peräti erityiskoulussa?

Täällä kaikki integroidaan yhteen, tai ainakin melkein. Joitakin erikoisluokkia on, mutta useimmiten ne ovat oppimisvaikeuksista kärsiville, esimerkiksi matematiikka ja kielet.

Meillä on tässä korttelissa paljon maahanmuuttajia ja tässä takana on kolme koulua. Näyttää olevan kaikenlaisia lapsia.

Sari kirjoitti...

Kaikki on integroituina tavallisissa luokissa. Oppilaani käy lukiota kouluavustajan kanssa, joka käyttää feuersteinilaista metodia. Itse aloin tässä opiskelemaan sitä, jotta voisin sopeuttaa opetukseni käytettyyn metodiin.

(Täällä lukioon mennään 14-vuotiaina)

Iines kirjoitti...

Niillä paikkakunnilla, joissa olen elänyt ja asunut, on ollut kaikissa kehityshäiriöisille oma koulu, ns. harjaantumiskoulu. Ts. käsitykseni mukaan heitä ei integroida tavallisiin luokkiin, jos vain häiriö on tunnistettu.

Eikä koskaan urani varrella ole ollut sellaista tilannetta, että tavallisella opettajalla olisi kehityshäiriöinen luokassaan. Siihen vaaditaan erityiskoulutus ja nähdäkseni erityiskoulu.

Nykytilanne on minulle kuitenkin tuntematon, mutta en osaa kuvitella, että tavallinen opettaja osaisi ohjata esimerkiksi downin syndrooma -oppilasta. Kyllä se vaatii aivan erityistä erikoisosaamista.

Sari kirjoitti...

Iines, minullakin on se käsitys, että erityisopetus tapahtuu enimmäkseen erityisluokissa. Lievistä oppimisvaikeuksista kärsivät ovat luokissa.

Täällä integrointi usein tarkoittaa oman onnensa nojaan jättämistä. Kouluavustajilla ei ole asiaankuuluvaa koulutusta vaikka he usein ovatkin kutsumustyössä, palkka on niin pieni ettei ainakaan rahan vuoksi kukaan vaikeaan hommaan ryhdy.
Usein erityislapset vain roikkuvat normaaliluokan mukana eikä oikeaa integroimista tapahdu. Tämä on suppeaan kokemukseen perustuva näkemykseni.