Muistilista

Olen pitkästä aikaa lähdössä matkaan pelkän repun kanssa. Pakkaaminen onkin paljon haasteellisempaa, kun pitää ottaa tila- ja painorajoitukset huomioon. Yleensä laadin muistilistoja, mutta niin vähän tulee tavaraa mukaan, ettei oikein voi unohtaa mitään. Varsinkin kun laturit ja matkaliput on pakattu jo toissapäivänä, varmuuden vuoksi. Onneksi tulin ostaneeksi tänä kesänä pari kevyttä paidanliehua, jotka rullattuina mahtuvat vaikka taskuun. Niillä pärjännee.

Aion muutenkin matkata kevyesti; en ole tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia. Paitsi ihan ensi päiville. Kun elää koko ajan kalenterin mukaan, on lomaa sekin, ettei ole mitään ohjelmaa. Sitä voi sitten kehitellä siten kuten tulee. Näin kai välttää ns. lomastressin.

Kotioven liitutauluun pitää kyllä jättää muistilista:


3 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Sari

ai on teilläkin liitutaulu! Se on kyllä kätevin juttu mitä huushollissa voi olla.

Meidän taulu on keittiössä ja usein siinä onkin kauppalistoja, jos jompikumpi on poissa.

Tjaah, jenkit britit panivat terrorismi-hälytyksen päälle. En ole kuullut että suomalaiset olisivat kovin huolestuneita.

Reppumatkailu on kivaa. Jos osut tänne, mahdut kyllä yöksi...

Iines kirjoitti...

Minun siskoni voisi ottaa vähän oppia huolettomasta repputekniikastasi. Hänellä on täällä mökillä perusvaatevarasto, jotka minä talven aikana pesen ja huollan ja tuon mökille hänen laatikoihinsa. Silti hänellä on aina sellainen iso kova vetolaukku + se reppu.

Ja se ison laukun pakkaaminen on varsinainen operaatio. Paluumatkallakin hän suunnittelee millintarkasti etukäteen, mikä ruisleipäpussi ja tervashampoopakkaus tulee mihinkin koloon, minne sillipurkit pannaan ja pakasteviinimarjat, joita hän aina vie piukkaan sanomalehteen ja muoviin käärittynä. Aamulla sitten kuitenkin vielä istutaan naisissa laukun päällä ja ahdetaan sitä kiinni.

सारी kirjoitti...

@Ripsa: kätevä on Kiitos kutsusta, olen valitettavasti kai ihan toisella puolen Suomenmaata, mutta mistäs sitä koskaan tietää!

@iines: juu, olin fiksu,hyvin pärjää repullakin, näköjään. Ei tule ostettua tyhmiä tuliaisia, kun ei mahdu mukaan. (Siis tyhmiä tuliaisia ovat esim. ostoshuumassa ostetut vaatteet...)