Opettaja: No niin, pohjoinen pallonpuolisko. Onko läksyt tehty?
Matalapaine: Minä osaan tuulla ja sataa!
Opettaja: Oikein hyvä. Entäs Lactarius Trivialis?
Lactarius Trivialis: Osaan kasvattaa itiöemiä!
Opettaja: Mainiota! Lehtivihreä, osaatko varastoitua puunrunkoon?
Lehtivihreä: Kyllä osaan!
Opettaja: Hyvä, hyvä! ...ihmislapsi, sinä siellä! Mitäs sinä olet oppinut?
Minä: Luopumista, mutta pitää vielä harjoitella.
runotorstai
Lisään tähän vielä linkin syyskuvaani, kun tuolla murusten puolella on vähän hiljaista.
5 kommenttia:
Omintakeinen näkökulma, sai minut hymyilemään. Ehkä sitä voisi viedä vielä pitemmälle - en kyllä tiedä, miten. Kiitos runosta!
Muutin vähän loppua, kun en pitänyt siitä aiemmasta, mutta höh, ei tämä nyt oikein...
Minusta tuo ihan OK. Ja omaperäisesti käsitelty aihetta.
Mutta jos haluat muuttaa sitä, niin mitä tuumisit tämän tyyppisestä vaihtoehdosta:
(Ei mitään anteeksipyyntöä.) Luopumista, mutta pitää vielä harjoitella. (Jotain sinne päin. Mikä sisältäisi sen ajatuksen, että elämänkulussa sitä luopumista saa todella opetella ihan loppuun saakka eikä vain syksyn takia.) Anteeksi kovasti, mutta tämä tuli mieleeni tuosta omasta kommentistasi. :-)
(Olipas vaikea päästä kommentoimaan; blogger taas tökkii...)
Jes!Kiitos vinkistä!
Miten se meni silloin alussa?
Luin joskus Eino Leinon viritelmiä ja harjoitelmia (Räikkö Räähkä)... kymmeniä eri versioita runosta ja/tai säkeistä, ennen kuin se itse oli tyytyväinen tekstiinsä.
Sen kasvuprosessin näkeminen oli mielenkiintoista.
Lähetä kommentti