Kielimuuri

Meidän perhe on nähtävästi jakaantumassa selkeästi kahteen kategoriaan:
italialaiset miehet ja suomalaiset naiset.

Kun yritän houkutella lapsiani lukemaan kirjoja, poikani sanoo: "en minä jaksa lukea suomeksi" ja tyttäreni sen sijaan " en minä jaksa lukea italiaksi". Englanniksi jaksaa kumpikin, se lohduttaa vähän. Tämä kielisyyden jakautuminen perheessämme on oikea kouluesimerkki siitä, miten merkitsevä tekijä ikä on kielen hallitsemiselle. Poikani oli vielä herkkyysiässä Italiaan muuttaessamme, tyttäremme ei. Toisaalta luulen asenteellakin olevan suurta merkitystä; tyttäreni mielestä lapsuuden maalaispaikkakunta Pohjois-Karjalassa on maailman paras paikka, suomalainen ruoka parasta maailmassa, koulu pätevämpi, karkkivalikoimat laajempia, kirosanat mehevimpiä...tarvitseeko lisätä mitään. Poikani taas on selvästi italialainen, joka on tosin ylpeä suomalaisista juuristaan, mutta mitään hurmiota se ei hänessä synnytä.

Pohdin tätä kieliasiaa myös itseni kohdalla jatkuvasti. Eilen olin todella vaikeuksissa postaukseni kanssa. Kun olin lukenut kirjoittamastani aiheesta vain muilla kielillä, olisi pitänyt ajatella asia uusiksi, suomeksi. Sen sijaan aloin kirjoittaa sen enempiä pohtimatta, ja suomenkieleni oli karmeaa: "jos katsomme psykiatriaa"; mikä ilmaisu! Jonkinlainen outo käännös, kai.
Tämä on tärkein syy, miksi haluan kirjoittaa jotain (siis tätä blogia)suomeksi. En halua puhua suomea käännettynä, tai vielä pahempaa, korvata suomen kielen sanoja helpommin mieleen putkahtavilla italialaisilla. Tai englantilaisilla sanoilla-sekin vaara on olemassa, puhunhan työkseni englantia joka päivä.

Tässä nyt kuitenkin italialaisen kotikaupunkini kuvia; laitan linkin uudestaan, kun se muuten häviää menneisyyden postausten joukkoon.

Ja saan vielä joku päivä poikani lukemaan kirjan suomen kielellä, perhana!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko teidän lapsilla siis kolme kieltä, joita he osaavat? Italia, suomi ja englanti? Onko tuollaisessa yhdistelmässä ja kielten oppimisessa ollut ongelmia?

Sari kirjoitti...

Lyhyesti: ei.

Pitkästi:
Olemme puhuneet kukin omaa kieltämme ja lisäksi satunnaisesti englantia. Lapset ovat oppineet englannin aika vahingossa(paitsi tietysti kouluopetuksen osalta), italian ja suomen kielen vähän järjestelmällisemmin. Puhun lapsille siis suomea, miehelle italiaa ja silloin tällöin jotain englanniksi. Lapset puhuvat minun kanssani suomea ja mieheni kanssa italiaa syntymästään asti, joten roolit ovat olleet hyvin selkeät. Vieläkään en 'saa' puhua lapsilleni italiaa, vaikka joskus heiltä lipsahtaa joku sana italiaksi minullekin päin. Suomessa pidimme italian kielitaitoa yllä kirjoin ja videoin ja vastaavasti nyt kun asumme Italiassa yritän kirjallisuutta ja elokuvia tarjoilemalla pitää laajaa kielipohjaa. Kouluasioista jutellaan suomeksi, jotta he oppisivat myös kouluaineisiin liittyvät asiat suomeksi.
Kielitaidon ylläpito vaatii vähän vaivaa, mutta se ei ole vaikeaa.


p.s. tyttäreni puhuu viimeaikoina myös japania mieheni kanssa, joten touhu alkaa olla aika sekopäistä :)

Petja Jäppinen kirjoitti...

Minun poikani on etnisesti puoliksi suomalainen, tosien puolen ollen italialais-mustalais-baltinsaksalais-saksalais-baltinsaksalais-venäläis-savolais-ruotsalainen, mutta hänen äidinkielensä on virallisesti englanti.

"wdizp" kuului luistista samalla hetkellä kun hän avasi hissin oven, sitä hän ei olisi halunnut kuulla