Omenatyttö

Kokeilin pitkästä aikaa kuvankäsittelyä. (Tulos täällä)
Kivaa!

Halusin kokeilla, miten valokuvasta voi muokata maalauksen, ja otin tyttärestäni kuvan omenoiden kanssa. Hänen kasvonsa ovat erittäin sopivat barokki-aiheeksi. Kuvasta tuli ihan kelvollinen, vaikka tein sen nopeasti, etsin sellaista caravaggiolaista tunnelmaa.

Tässä on nyt sitten ristiriita. Mielestäni kuva on otettaessa oltava kelvollinen. Mutta toisaalta, kun mahdollisuus muokkaamiseen on olemassa, miksi ei käyttää sitä. Jotenkin vaan etiikkani sanoo, että muokkauksen pitäisi jotenkin näkyä. En tiedä olenko jotenkin tiukkapipoinen, kuvankäsittely on kuitenkin arkipäivää; lehdet eivät kai julkaise yhtään julkkiksen naamaa ihan "au naturel".

Entäs sitten ihmisen muokkaus? Johannes Knektman polkkaa aiheesta, joka on viimevuosina ollut jatkuvasti ykkösaiheita julkisessa keskustelussa (siis ainakin täällä Italiassa). Myös ns. tavikset, tv-ja elokuvatähdistä puhumattakaan, käyttävät aivan hirvittäviä summia esteettiseen kirurgiaan ja hoitoihin. Tuntuu kuin esteettisestä kirurgiasta haluttaisiin tehdä normaalia, jotain, joka on kaikkien ulottuvilla ja siksi melkein velvollisuus. Ei jää mitään syytä sille, että näyttää vanhalta tai rupsahtaneelta.
Vaikka leikkauksiin kyllä taitavat jonottaa kohta enemmänkin vain kaksikymppiset; ei taistella vanhenemista, vaan epätaydellisyyttä -siis luonnollisuutta vastaan.

Oma tyttäreni on luonnollinen ja kaunis, onneksi hän ei halua näyttää bratz-nukelta, kuten suurin osa hänen ikätovereistaan. Mutta hän onkin siksi OUTO. Kuvitella.