Ensin oli 2006 ja nyt on 2007

Ajattelin aamulla kissanruokkimisen takia aikaisin noustuani tehdä jonkinlaisen yhteenvedon viime vuoden tapahtumista. Hanke osoittautui liian kunnianhimoiseksi. Nimittäin kun sitten Maijan saatua mössönsä vetäydyin takaisin peittojen alle, ja aloin laatia mielessäni listaa kirjattavista seikoista, nukahdin ankarasti.
Kuten edellä näkyy, jossain vaiheessa päivää sain vain aikaiseksi postauksen eilisyön tapahtumista, vaikka sekin jäi varsin tyngäksi.

Koko päivän löpösteltyäni raukeasti ympäriinsä syöden tähteitä ja katsoen The Office ja Inspector Morse - jaksoja, järjestellen PC:n kansioita ja polttaen niistä varmuuskopioita, ryhdyin taas toimeen, tässä koneen ääressä kun jo valmiiksi istuin.

Mutta mitä sitä voi sanoa kokonaisesta vuodesta. Ehkä paras tapa on tehdä hittilista, jonkinlainen "mitä mieleen pälkähtää"-parhaat.

Vuoden kasvaja: Poikani, josta tuli vuoden aikana perheen pisin. Ehkä maidonkulutuksella (keskim. 1,5 l per vrk) on osuutta asiaan.

Vuoden piirtäjä: Tyttäreni. (No joo, tuo kategoria nyt on vaan tasapuolisuuden ja sisarkateuden välttämisen vuoksi luotu, vaikka tyttö kyllä ON paras.)

Vuoden kirja: Olenko edes lukenut mitään tänä vuonna ilmestynyttä? No ehkä yllättävän kiva lukukokemus oli Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeet, joka tosin ilmestyi jo pari vuotta sitten, mutta jonka luin vasta nyt jouluna pokkarina. Mutta kyllä se nyt sitten kuitenkin on se Rossana Rossanda: La Ragazza del secolo scorso(Viime vuosisadan tyttö), kirja joka teki minuun suuren vaikutuksen.

Vuoden konsertti: no kyllä se on se Sting Kirjurinluodolla, ehkä siksi että konsertti oli itselleni täysi yllätys-synttärilahja kun sattui olemaan. Ja koska näin Tarja-Presidenttitädin niin läheltä, jo sen takia mikä tahansa konsertti on vuoden paras. (!)

Vuoden ruoka: Spaghetti col tonno (kuten joka vuosi). Sekä frekvenssillään että kvalitatiivisilla ominaisuuksillaan tonnikalaspagetti jatkaa voittokulkuaan suosituimpana ruokalajina tässä huushollissa. (myös Spaghetti alle vongole sai erityishuomautuksen, mutta tonnikala voitti silkalla nauttimismäärä-ylivoimallaan
. Mies on sitä mieltä, että myös Orecchiette con i broccoli on listahuippu, mutta jäi vähemmistöön; ruokalaji ei siis saa kuin mitalin kasviskategoriassa) Ja joo, meillä syödään makaroonia melkein joka päivä.

Vuoden auto: Volkswagen, elikkäs vielä lempinimetön tumma auto, joka sivuutti vanhan "Tuono Rosso" (Punainen ukkonen)- nimellä tunnetun, uskollisen Rellun, jonka gpl-järjestelmää ei enää kannattanut uusia. (gpl on kaasu, jolla automme, sekä entinen että nykyinen, kulkee)

Vuoden poliitikko: Vladimir Luxuria , nimestään ja habituksestaan huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, yksi uskottavimpia poliittisia tekijöitä Italian parlamentissa.

Vuoden elokuva: Purple Plain vuodelta -54; jostain syystä olen nähnyt sen ainakin kahdesti, ja jostain syystä elokuvassa on pari kohtausta, jotka ovat olleet minulle erityisen merkittäviä.
Toisessa Gergory Peck nukahtaa kuistille. Toisessa hän katselee lasta, joka leikkii liskolla. Nämä nyt on sellaisia juttuja, joita ei voi selittää. En edes muista yhtään tänä vuonna ilmestynyttä elokuvaa; joten se siitä.

Vuoden huonekalu: vessanpönttö; ainoa, joka uusittiin tänä vuonna. Samoihin aikoihin löysin
Vuoden dokumentin.

Äh, nyt jo väsyttää.
Vielä yksi:
Vuoden ajatus: Viime vuoden ensimmäisessä postauksessa näköjään jo lainasin ikuisia ajatuksia muilta, joten jatketaan perinnettä ( sen sijaan että laitan jotain nokkelaa, laitankin jotain eettistä):

A Humanist Code of Ethics:
Do no harm to the earth, she is your mother.
Being is more important than having.
Never promote yourself at another's expense.
Hold life sacred; treat it with reverence.
Allow each person the dignity of his or her labor.
Open your home to the wayfarer.
Be ready to receive your deepest dreams;
sometimes they are the speech of unblighted conscience.
Always make restitutions to the ones you have harmed.
Never think less of yourself than you are.
Never think that you are more than another.

Arthur Dobrin

Humanismi ei taida olla muodikasta, mutta ei tuo nyt pöllömmältä ohjenuoralta kuulosta.
Hyvää vuotta, kaikki te muut höpöiset humanistiheikit ja kivaa ja huisaa vuotta muillekin!

Mi dispiace, questo post è strettamente per i finnofoni.

2 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Haa, Vladimir vaikuttaa tutustumisen arvoiselta vaikuttajalta ! Mikä garderobe... =D

Ja taas kerran harmitti olematon italiantaito, ranskallakaan ei pötki pitkälle nettisivuilla.

2007 riemastuttavaa yllätystä alkavalle vuodelle ja hip hip pligaa !

=)

सारी kirjoitti...

Hip vaan itsellesi! :)

Luxurian ansio on paneutua teemoihin, jotak ovat hänelle oikeasti sydämen asia. Kuten lakiesitys, joka pitää raskauttavana, jos väkivallan motiivina on ollut uhrin seksuaalinen erilaisuus.(esim. tämä rankentaisi homonhakkaajien tuomioita)