Jaarittelua ja veriroiskeita; öinen pohdinta väkivallasta taiteessa

Come punto di partenza devo esprimere un giudizio morale. La violenza non è giusta.
Sono pacifista, non accetto la violenza come modo di risolvere conflitti, mai.
Che la violenza esista nel mondo e nella vita di tutti, è un altro discorso. Sempre di più la violenza esiste sotto forma di rappresentazione della violenza. E anche se sono così assoluta per quanto riguarda la violenza nella vita, non sono contro la rappresentazione della violenza, non in una maniera assoluta.
La violenza, in qualsiasi forma dell'arte, può funzionare come portatrice d'emozioni, temi indispensabili o informazione importante.
Per spiegare la mia idea (vorrei quasi dire la teoria, giacché ci ho pensato tanto), prendo come esempio il cinema.

La violenza nei film è spesso e volentieri il capro espiatorio per tutto quello che non funziona nella società: la gioventù rovinata, la criminalità che diventa sempre più violenta, la freddezza nei sentimenti. Io credo invece che la violenza nei film può essere costruttiva, avere un senso. Non voglio parlare del vago "senso artistico". Parlo di temi concreti, che richiedono, a volte, immagini di violenza anche crude. Per spiegare meglio, farò un elenco di temi ed esempi di film che secondo me sono rappresentativi di quei temi.

Il potere. La violenza rappresenta potere, negazione del valore dell'altro. Arancia Meccanica è un film estremamente violento, dove violenza è un'espressione del potere e certamente della negazione del valore dell'altro. La violenza è legata al potere nella società, ma anche al potere nella sfera intima delle persone; la violenza domestica è questione (anche)di potere. Mi viene in mente una miniserie televisiva finlandese, Huojuva talo (Casa barcollante), una drammatizzazione del libro di Maria Jotuni, dove la violenza forse non era tanto spettacolare quanto angosciante, ma comunque senza la rappresentazione fisica del potere del marito sulla moglie forse non si sarebbe capita la vera natura del loro rapporto.

La lotta. Qualche volta la violenza può rappresentare la contrapposizione tra due poteri dei quali nessuno dei due è la vittima. L'eterna lotta fra il bene e il male, o un duello sotto il sole del far-west sono magari gli esempi più banali. Spesso la lotta fra due poteri diventa quasi pura coreografia, come in Kill Bill1-2. I duellanti si alternano nelle loro "mosse" alla ricerca di equilibrio. Sovente il tema della lotta s'intreccia con quello della giustizia.

La pazzia, l'assurdità. La violenza è anche l'estremo della follia umana; la prima cosa che mi viene in mente sono tutti i film e documentari sulla Shoah e altri genocidi. La lista di Schindler funziona bene come esempio in questo caso, perché uno degli ufficiali nazi personifica proprio la totale follia nella violenza.

La violenza. Ebbene sì, la violenza può essere un tema importante. Sto pensando a Città di Dio, che non è un film solamente sulla violenza, ma poiché la realtà di cui parla è estremamente violenta, la violenza costituisce un tema importante.

La guerra. La guerra è violenza, quindi un buon film di guerra include tutti i temi precedenti: il potere, la lotta, la follia, la violenza in sé. Spesso la ricerca sugli eroi rimane l'unico compito nei film di guerra, ma ci sono tanti film "completi", il classico Apocalypse Now in testa, almeno nella mia lista.

Se per me questi temi giustificano l'esistenza delle scene di violenza nel cinema o nell'arte in generale, devo ammettere, che tali scene possono avere anche altre funzioni. Come puro divertimento. Non condivido il punto di vista per cui esplosioni, sparatorie o cazzotti sono divertenti, ma devo riconoscere che può essere così per qualcuno. Anche se i film d'azione non sono esattamente arte, sono dei prodotti.
Devo aggiungere anche che tutti questi temi possono benissimo essere affrontati senza neanche una goccia di sangue, il mio punto non è questo. Il mio punto è che violenza non è sempre solo violenza e anche se fosse, l'arte per essere arte, quindi rappresentazione delle verità, non può prescinderne.



Aluksi haluan tehdä selväksi moraalisen kantani. Väkivalta ei ole oikein. Olen pasifisti enkä hyväksy missään tapauksessa väkivaltaa tapana ratkaista konflikteja.
Se että maailmaan ja kaikkien elämään kuuluu väkivaltaa on sitten toinen juttu, ja yhä useammin kohtaamamme väkivalta on esitettyä väkivaltaa. Ja vaikka olen absoluuttisesti vastaan väkivaltaa oikeassa elämässä, en ole yhtä absoluuttisesti vastaan sitä että väkivaltaa esitetään. Väkivalta voi minkä tahansa taidemuodon sisällä toimia eräànlaisena agenttina, joka kantaa sisällään tunteita, välttämättömiä teemoja tai tärkeää tietoa.
Selittääkseni käsitykseni (melkein tekisi mieli puhua teoriasta, kun olen asiaa niin taajaan pohtinut), otan esimerkiksi elokuvan.

Elokuvien väkivaltaa käytetään usein syntipukkina kaikkeen siihen, mikä on vialla yhteiskunnassa: pilalle mennyt nuoriso, väkivaltaistuva rikollisuus, yleinen tunnekylmyys. Itse uskon että elokuvaväkivalta voi olla rakentavaa, siinä voi olla järkeä. En tarkoita mitään epämääräistä "taiteellisuutta" . Puhun konkreettisista teemoista, jotka joskus vaativat raakaakin väkivallan kuvausta. Selittääkseni paremmin mitä tarkoitan, listaan nämä teemat ja annan esimerkkejä elokuvista, jotka mielestäni edustavat kutakin teemaa.

Valta. Väkivalta edustaa valtaa (sen sanoo nimikin), toisen itseisarvon kieltämistä. Kellopeli Appelsiini on äärimmaisen väkivaltainen elokuva , jossa väkivalta ilmaisee nimenomaan valtaa ja aivan varmasti myös ihmisarvon nollaamista. Väkivalta kuuluu yhteiskunnan vallankäyttöön, mutta myös ihmisten yksityiseen piiriin: kotiväkivallassakin on kyse vallasta. Mieleeni tulee minisarja Huojuva talo, dramatisointi Maria Jotunin kirjasta, jossa väkivalta ei ehkä ole niinkään näyttävää kuin ahdistavaa, mutta kuitenkin ilman miehen fyysisen ylivallan kuvausta ei ehkä olisi selvinnyt kuvatun pariskunnan suhteen oikea laatu.

Kilpailu, taistelu. Joskus väkivalta kuvastaa sellaista vastakkainasettelua, jossa kukaan ei ole uhri. Ikuinen taisto hyvän ja pahan välillä tai länkkärien kaksintaistelu ovat tavanomaisimpia esimerkkejä. Usein kahden voiman välinen taisto muuttuu melkein puhtaaksi koreografiaksi, kuten elokuvassa Kill Bill1-2. Taistelijat tekevät vuorollaan "liikkeensä" etsiessään tasapainoa. Usein taisteluteemaan liittyy kiinteästi oikeudenmukaisuuden teema.

Absurdius, mielipuolisuus. Väkivalta on myös ihmisen äärimmäistä hulluutta. Ensimmäisenä mieleeni tulee kaikki elokuvat ja dokkarit kansanmurhista. Schindlerin Lista käy esimerkiksi hyvin, varsinkin kun siinä natsiupseeri henkilöi totaalista väkivallan mielipuolisuutta.

Väkivalta. Niin, väkivalta on myös tärkeä teema. Mielessäni on Jumalten Kaupunki, joka ei tietenkään ole elokuva ainoastaan väkivallasta, mutta koska se todellisuus, josta filmi kertoo on niin väkivaltainen, ei se voi olla olematta yksi teemoista.

Sota. Sota on väkivaltaa, joten hyvä sotaelokuva sisältää kaikki edellämainitut teemat: vallan, taistelun, mielipuolisuuden, väkivallan. Usein sankariuden tutkiminen jää sotaelokuvien kantavaksi ja ainoaksi teemaksi, mutta on niitä täydellisyyksiäkin olemassa, Apocalypse Now oman listani kärjessä.

Jos minusta nämä teemat oikeuttavat väkivaltaiset kohtaukset elokuvissa tai taiteessa ylipäänsä, täytyy minun myöntää että väkivaltakohtauksilla voi olla myös muita funktioita. Esimerkiksi puhdas viihde. En jaa sitä näkemystä, että räjähdykset, ampumakohtaukset ja nyrkkeily ovat viihdettä, mutta ymmärrän että se voi jollekulle olla niin. Vaikkakin toimintaleffat ovat mielestäni tuotteita, eivät taidetta.
On myös lisättävä, että kaikkia näitä teemoja voi tottakai käsitellä mainiosti ilman pisaraakaan verta, mutta se ei ole pointtini. Pointtini on se, että väkivalta ei ole aina vain väkivaltaa, ja vaikka olisikin, taide ei olisi tulkinta totuuksista, siis taidetta, ilman sitä.