Art-attack

What a funny thing painting is. The abstract painters always insist on their connection with the visible reality, while the so called figurative artists insist that what they really care about, is the abstract qualities of life.
Marlene Dumas

Qualche giorno fa Iines ha scritto dei suoi artisti preferiti, e allora avevo deciso di trattare l'argomento anch'io. Come Iines, anch'io trovo difficile scegliere solo pochi artisti o addirittura poche opere. Certamente non esiste un'artista che ha fatto solo capolavori, ma con alcuni ho creato un rapporto umano oltre che artistico o estetico, e quello va oltre le singole opere. Tra l'altro esistono singole opere, che mi hanno toccato molto indipendentemente da chi è l'artista e che altro ha fatto.
Un' altra caratteristica delle preferenze è naturalmente che si sviluppano o cambiano nel tempo. Come per la letteratura o la musica, anche nell'arte vado a periodi.
Spesso le nuove scoperte sono le più entusiasmanti, anche se alcuni classici rimangono i primi amori che non si dimenticano mai. Le nuove scoperte possono appartenere a qualsiasi periodo nella storia, visto che c'è un mondo di opere che non ho ancora conosciuto e purtroppo le mie scoperte sono molto sporadiche; seguo nelle mie "ricerche" più l'istinto che qualche metodo o filo logico.

Come spiegare che cosa mi piace in un'opera d'arte? E' difficile quanto elencare i motivi per cui si ama una persona. Forse tutto si potrebbe ridurre a una ricerca di verità e bellezza, ma sono concetti un po' troppo complicati e astratti di cui non oso parlare. Ci sono certamente alcuni elementi più concreti che posso elencare, elementi stilistici che trovo particolarmente piacevoli. Il modo più semplice è mostrare delle opere ed elencare che cosa mi piace in quelle opere. Ho in mente un arco abbastanza logico, ma chi sa se riesco a esprimermi. Proviamoci.


Muutama päivä sitten Iines kirjoitti omista mielitaiteilijoistaan, ja silloin päätin käsitellä aihetta minäkin. Kuten Iineskin totesi, minusta on vaikea valita harvoja taiteilijoita, saatikka sitten teoksia. Ei ole varmasti olemassa taiteilijaa, joka olisi saanut aikaan vain huipputeoksia, mutta joihinkin olen kiintynyt taiteellisen tai esteettisen tason lisäksi inhimillisellä tasolla, ja siksi kiintymys ei koske ainoastaan yksittäisiä teoksia. Toisaalta minua ovat syvästi koskettaneet jotkut yksittäiset teokset, joiden kohdalla taiteilijan persoonalla tai hänen muilla teoksillaan ei ole välttämättä mitään merkitystä.

Mieltymyksillä on myös tapana kehittyä tai muuttua ajan kuluessa. Kuten kirjallisuuden tai musiikin suhteen, taidekiinnostukseni kohteet vaihtelevat kausittain. Usein uusimmat löydöt ovat innostavimpia, vaikka jotkut klassikot ovat väistämättä niitä unohtumattomia ensirakkauksia. Uudet löydöt voivat kuulua mihin tahansa taidehistorialliseen kauteen, koska on äärettömästi teoksia, joista en tiedä mitään. Löytöni ovat myös aika hajanaisia, koska teen "tutkimuksiani" enemmänkin sattuman ja vaiston varaisesti, en seuraten jotain metodia tai logiikkaa.

Miten selittää miksi pidän jostakin tietystä taideteoksesta? Se on yhtä vaikeaa kuin listata syitä, miksi rakastaa jotakuta. Kaiken voisi ehkä tiivistää kauneuden ja totuuden etsimiseksi, mutta molemmat käsitteet ovat niin monimutkaisia ja abstrakteja, etten uskalla niistä edes puhua. On olemassa joitakin konkreettisempia elementtejä, joita voin luetella, tyylillisiä elementtejä joista erityisesti pidän. Kaikkein yksinkertaista on siis esitellä muutama taideteos ja selittää mikä niissä minua miellyttää. Minulla on mielessäni jonkinlainen looginen kaari, mutta tiedä sitten osaanko tehdä sen selväksi. Yritetään.


Caravaggio: I Bari (korttihuijarit)
Michelangelo Merisi da Caravaggio è il maestro assoluto. Il suo modo di usare la luce è formidabile e le sue opere hanno una veracità psicologica che mi affascina. Le espressioni, le posizioni, i gesti, tutto combacia perfettamente. Non c'è bisogno di sapere nulla sul tema dell'opera per leggere la storia che racconta. Se Caravaggio fosse nostro contemporaneo, sarebbe un fotografo, credo.

Caravaggio on täydellinen mestarimaalari. Hänen tapansa käyttää valoa on ihastuttava ja hänen teostensa psykologinen todenmukaisuus on kiehtovaa. Ilmeet, asennot, eleet, kaikki osuu täydellisesti yhteen. Teoksen teemasta ei tarvitse tietää mitään ja silti voi lukea tarinan jonka se kertoo. Jos Caravaggio olisi aikalaisemme, olisi hän valokuvaaja, luulen.
Kuniyoshi: Nichiren nella neve (Nichiren lumessa)
La fine dell'ottocento è senza dubbio il periodo più caro per me, artisticamente parlando. Non so se dipende del fatto che è il periodo che conosco meglio, o perché semplicemente sono rimasta al fine ottocento nel mio sviluppo artistico. Ma non ci posso fare nulla. La bellezza delle linee nell'arte giapponese dell'era Edo, di Van Gogh, di Matisse e di Gauguin mi piacciono. La linea libera, i contorni scuri degli oggetti, i colori vivaci ma nello stesso tempo delicati. Mi piacciono.

1800-luvun loppu on epäilemättä mielikauteni taiteessa. En tiedä johtuuko se siitä että se on kausi jonka tunnen parhaiten vai siitä että olen taiteellisessa kehityksessäni jäänyt 1800-luvulle. Mutta mitään en sille mahda. Viivan kauneus Edo-kauden japanilaisessa taiteessa tai Van Goghin, Matissen tai Gauguinin tauluissa on minusta ehdotonta. Vapaa viiva, hahmojen tummat ääriviivat, voimakkaat mutta samalla herkät värit. Minä tykkään.
Henri de Toulouse-Lautrec: Nel letto (sängyssä)

Generalmente il soggetto non ha importanza per me (non colleziono immagini di gatti, per intenderci), ma l'essere umano non mi annoia mai. Toulouse-Lautrec dipingeva la vita ai bordi della società, i suoi personaggi erano spesso ambientati nei locali più loschi di Parigi, e alcuni potrebbero trovare la sua arte interessante proprio per questo motivo. A me piace COME di Lautrec, non importa CHE COSA; però in questo quadro non c'è niente di decadente. La mano leggera e veloce, espressiva e forte di Lautrec rende un istante della vita quotidiana in tutta la sua intimità, dà la sensazione di condividere qualcosa di segreto.

Yleensä aiheella ei ole minulle suurtakaan merkitystä(en esimerkiksi keräile kissankuvia), mutta ihminen on aihe, johon en koskaan kyllästy. Toulouse-Lautrec maalasi elämää yhteiskunnan reunalla, hänen maalaustensa henkilöt olivat usein Pariisin räkäisimpien kapakoiden porukkaa, ja joidenkin mielestä juuri tämä voi tehdä hänen taiteestaan kiinnostavaa. Itse pidän Lautrecin kohdalla siitä MITEN, ei ole väliä sillä MITÄ; tässä maalauksessa ei kuitenkaan ole mitään dekadenttia. Lautrecin kevyt ja nopea, ilmaisuvoimainen ja voimakas käsi on kuvannut täydellisesti hetken jokapaiväistä elämää kaikessa intiimiydessään, ja antaa tunteen, että katsoja jakaa jotain salaista.

Paul Klee: Pesce rosso (Kultakala)

Si può parlare all'infinito di tecnica, di stile o di soggetti, ma alla fine importa solo quel fattore misterioso che scatta quando un'opera d'arte ci tocca, e non sappiamo perchè. Questo pesce mi tocca, non so perché. Forse perché mi ricorda i disegni che facevo da piccola con i pastelli a cera, colorando tutto il foglio in sezioni di colore diverso, poi coprendo tutto con il nero per graffiare poi con una spilla dei meravigliosi pesci di tutti i colori. O forse perché il pesce mi ricorda un'amica. O forse perché capisco profondamente come si sente il pesce, e mi commuove. O forse perché c'è un pesce. Non lo so.

Sitä voi puhua loputtomiin tekniikasta, tyylistä tai aiheesta, mutta loppujen lopuksi tärkeäksi osoittautuu se mysteerinen tekijä, joka napsahtaa, kun vain yksinkertaisesti joku taideteos koskettaa, eikä tiedä miksi. Tämä kala koskettaa minua, en tiedä miksi. Ehkä siksi että se muistuttaa vahaliitupiirroksista joita pienenä tein (ensin täytettiin paperi värillisillä laikuilla, sitten peitettiin kokonaan mustalla ja raavittiin neulalla esiin fantastisia kaloja). Tai ehkä siksi että se muistuttaa eräästä ystävästä. Tai ehkä siksi että ymmärrän miltä kalasta tuntuu ja se liikuttaa minua. Tai ehkä siksi, että kyseessä on kala. En tiedä.