Artisokkaa ja appelsiinia

"Veniitte donne! Faatte la scorttaa! Undici carciofi, tre euroo..."

Nyt tuolla ulkona hoilaa joku vihannesten myyjä, tyyli on sama kuin taannoisella veitsenteroittajalla. Jos meillä joku muukin kuin minä söisi artisokkia, voisin ostaakin yksitoista kolmella eurolla, mutta tytär on luokkaretkellä ja mies ja poika eivät ole mitään suuria artisokka-faneja. Appelsiinejakin taitaa olla myynnissä, mutta niitä on jo tarpeeksi. Tulee mieleen, että kerran ostettiin Suomessa kiertävältä myyjältä iso purkillinen suolakurkkuja, sellainen kymmenen kilon pötikkä. Niitä kurkkuja saattaa olla vieläkin kesätalon kaapissa. En ole mikään hamsteri, ostan mieluiten vain sen, minkä kulutan viikon sisällä.

No se vihanneksista.

Kevät on edistymässä, lehmuksissa on jo aika isot nuput. Aurinko paistaa, mutta ilma on vielä sellaisen kirpeän raikas. Siis loistava sää.
Olen hyvällä tuulella myös siksi, että töissä menee hyvin. Olen aloittelemassa/aloittanut uusia kursseja ja se on aina KIVAA!
Kissa on kiimassa ja huutaa päivät ja yöt. Jotenkin se ei edes ärsytä (paitse yhtä kaveriamme, johon kissamme on rakastunut eikä päästä otteestaan hetkeksikään, vaikka tulee kylmästi torjutuksi) (Maija on tosin yhtä rakastunut myös tohveliin, joten kotieläimemme seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole varmuutta).

Pojan koulussa on kaksi päivää niinkutsuttua "autogestione". Se tarkoittaa, että demokraattisesti valitut luokkien edustajat (kuten esim. oma poikamme M) ovat opettajien kanssa neuvotelleet, millaista ohjelmaa oppilaat järjestävät parin päivän ajan. Tämä "perinne" on niiltä ajoilta, kun kouluissa taisteltiin vahvaa opettajien ja byrokraattien ylivaltaa vastaan ja oppilaat vaativat sananvaltaa koulujen asioissa. Nykyisin nämä "itsehallinta" päivät ovat lähinnä kiva tauko koulurutiineista ja oppilaat saavat opetella vastuun kantamista.
Ja pelata vaikka jalkkista koko päivän kemian opiskelun sijaan.

Ja nyt ulos!

3 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Joo, ei olla ostettu scortaa. Olen harmillisesti myyntiautojen reitin ulkopuolella, eilen kuulin kotikadulta huutelua "purpu frescuu", siis, mustekalaa, mahdollisesti polkupyöräntarakalta. Veitsenterottajalla oli ennen rättisitikka, mutta sekin on vaihtanut uuteen. Tahko takakontissa. Anoppila on kaikkien kiertävien kauppiaiden reitillä, sitä kautta ajavat kala-autosta pesuaineisiin, lyhyttavaraa, soikkoja, ämpäreitä ja olkituoleja myöten.

Sari kirjoitti...

Kaupustelijat, kuten merkkinakojut, ovat minusta mukavia, vaikka loppujen lopuksi en osaakaan niitä oikein hyödyntää. Olen kai niin supermarketoitu.

Katja kirjoitti...

Kauppahallin näivettyessä harkitsin jo turvapaikanhakijaksi lähtöä Välimeren vastarannalle, mutta täällä vielä olen. Supermarkettia olen onnistunut välttämään, käyn lähikaupassa, vihanneskaupassa ja leipomossa. Jotain ostan vakipaikkaan parkkeeraavalta contadinolta.

Toripäivää en oikein osaa vielä hyödyntää, vaikka juusto- ja salamikuorma-autot hyvältä näyttävätkin. Toistaiseksi olen asioinut vaate- ja kangaspuolella.