Kafka rannalla

Koska olen täysin Murakamin Kafka on the Shore kirjan pauloissa, en voi olla kirjoittamatta jotain kirjaan liittyvää.

Kuten aina, Murakamin teksti vie mennessään ja lasken kirjan kädestäni vain kun nukahdan tai koska on ihan pakko tehdä jotain muuta(kuten syödä, peseytyä tai mennä töihin). En tiedä, miksi minusta aina tuntuu siltä, että voisin elää Murakamin maailmassa ikuisesti, sillä tässä Kafkassakaan Murakamin maailma ei suinkaan ole mitenkään erityisen lohdullinen. Ehkä tekstin imu vain on niin kova, että maailmaan liukuu tahtomattaankin.

Tummista nuoteista huolimatta Murakamin filosofia on minusta loppujen lopuksi myönteinen. Ei ainoastaan siksi, että hän henkilöhahmojensa kovasta kohtalosta huolimatta käsittelee heitä armollisesti tai siksi että kirjoissa on aina sijansa myös kissoilla. Myönteisen filosofiasta tekee äärimmäinen totuudenmukaisuus, joka läpäisee tarinat niin, että lukija on valmis hyväksymään myös Murakamille ominaiset "fantastiset" ainekset nikottelematta. Itseäni ei ainakaan kummastuta yhtään, että ihmiset omaavat "yliluonnollisia" ominaisuuksia, puhuvat vaikka kissojen kieltä. Kaikki on osa todellisuutta ja todellista.

Myös pienet filosofiset hetket, joita Murakami jakaa henkilöilleen, saavat aikaan miellyttäviä ahaa-elämyksiä. Tässä yksi:

Kirjan päähenkilö lukee kirjaa Eichmannista, natsiupseerista, jonka velvollisuus oli toteuttaa Endlösung der Judenfrage. Kun Eichmannia kuulusteltiin oikeudenkäynnissä, hän ei tuntunut edes tajuavan, mitä rikollista oli ollut siinä, että hän oli tehnyt tehokkuuslaskelmat juutalaisten eliminointia varten. Hänhän oli vain tehnyt velvollisuutensa. Kirjaa lukeva poika löytää kirjan marginaalista kirjan omistajan käsinkirjoittaman huomautuksen:

It's all a question of imagination. Our responsibility begins with the power to imagine. It's just as Yeats said: In dreams begin responsibility. Turn this on its head and you could say that where there's no power to imagine, no responsability can arise. Just as we see with Eichmann.

Haruki Murakami: Kafka on the Shore, Vintage 2005, p.141

Murakamin suuri suosio länsimaissa johtunee osaksi siitä, että hän kirjoittaa tyylillä, jossa voi tunnistaa omaperäisyyttä (jonka voisi tulkita japanilaisuudeksi) mutta viittaa usein länsimaisiin kirjailijoihin, tapahtumiin, historiaan, kulttuuriin. Minua se ei ollenkaan häiritse. En usko että hän tekee niin yleisön nuoleskelemiseksi, vaan koska kaikki, mistä hän kirjoittaa, on luonnollinen osa hänen omaa kulttuuritaustaansa. Japanilaisuus ei ole näes vuosikymmeniin(vuosisatoihin) kävellyt pelkästään kimonossa.

Mutta tämän päivän mietelauseeksi voisin todellakin valita tuon Yeatsin lauseen:

Vastuu alkaa unelmista.

Mielikuvituksettomuus on vaarallista, lisään.