Hiihdon maailmanmestarit

Milva, "La Rossa", tuli vuonna 1962 toiseksi Sanremon laulufestivaaleilla. Tänä vuonna hän osallistuu festivaaliin 14. kertaa, joka on osanottoennätys. Kuva: http://www.festival.vivasanremo.com/1962.htm

Kaikkihan sen tietää, että suomalainen televisio on ollut ikiajat sosiaalidemokraattien käsissä. Hallitukset voi vaihtua punamullasta vaikka minkä väriseksi, mutta pikkukakkoset opettavat lapsille samoja arvoja. No ehkä Mtv3 just ja just tyydyttää pikkuporvarin kulutushalut.

Italiassa kaikki on toisin. Kun hallitus vaihtuu, koko Rai vaihtaa väriä. Esimerkki:
Sanremon nationaalispopulaari (nazionalpopolare* on italiaksi niin hauska sana, että päätin sen vääntää suomeksikin) laulufestivaali tuo Ariston-teatterin vuodesta vuoteen kummasti laajenevalle näyttämölle aina sen värisiä laulajia, kutka kulloinkin valtaapitävää enemmistöä miellyttävät. Tänä vuonna tosin meinasi käydä sikäli kökkäisesti, että vasemmistohallitus uhkasi kaatua juuri festivaalin kanssa samaan aikaan. Onneksi niin ei käynyt, ja punaiset taiteilijat olivat oikeutetusti pääosassa. Ja koomikot.

Laulufestivaali kestää koko viikon, ja pelkästään italoiskelmää ei jaksaisi kuunnella niin paljoa kerralla enzokaan. Niinpä festivaaliin osallistujien lisäksi iltoja täytetään hollywood-tähtien haastatteluilla ja ulko-ja kotimaisilla huippuartisteilla (jotka siis eivät osallistu varsinaiseen kilpailuun)(ja väistämättä saavat kilpailuun osallistuvat muusikot näyttämään hieman naurettavilta). Lisäksi silloin tällöin lavalle astelee joku suosittu koomikko, jolta odotetaan kirpeää satiiria, usein kohdistettuna itse festivaalitouhuun. Männävuosina on esim. Benigni kopeloinut juontaja Pippo Baudon sukukalleuksia ja eräs naiskoomikko suudellut samaista ikijuontajaa. Ikijuontajan hänestä tekee se, että hän on juontanut festaria n.12 kertaa, ja ensimmäisen kerran jo silloin, kun suurin osa esiintyjistä oli uransa alussa...siis 60-luvulla.

Festivaali on tapaus myös siksi, että joka vuosi sitä arvostellaan vanhanaikaiseksi (vrt. Euroviisut) ja jännätään saako se enemmän katselijoita kuin Grande Fratello (=Big Brother).
Naisjuontajien pukuja syynätään, laulajien lauluääntä kritisoidaan (heidän pitää laulaa livenä) ja ulkomaisten vieraiden valintaa ihmetellään. (Kun vieraana oli esim. Mike Tyson, aiheutti se vastalauseitten tyrskähdyksiä; eihän vaimonhakkaaja tosiaankaan ole mikään roolimalli)

Vaan loppuu se Sanremokin aikanaan, siis tänään.
Nuorten osaston voitti jo eilen itselleni tuntematon Fabrizio Moro, jonka räppilaulu (sellainen ei laulu mutta ei oikein räppikään) miehistä, jotka taistelevat hyvien asioiden puolesta oli juuri sopivan osaaottava punaisen Sanremon voittajakappaleeksi. Nyt jännään, voittaako vanhusten sarjan punatukkainen Milva, laulukyvytön mutta loistava ja punainen näyttelijä Paolo Rossi vai kenties nationaalispopulaareista nationaalispopulaarein Al Bano, mies joka osaa laulaa korkealta ja kovaa. (Jonka väri on tosin itselleni mysteeri)(Mutta saksalaiset tykkää hänestä kovasti)
Tai oikeastaan, en jännää yhtään.

Tänä aamuna jännäsin jo ihan tarpeeksi, kun kukonlaulun aikaan katsoin unenpöpperössä Virpi Kuitusen taistoa Norjaa vastaan japanilaisilla lumilla. Hyvä Suomi!

* käytetään kuvaamaan teosta, taiteilijaa, ym. joka seuraa taiteellisesti vähään tyytyvän, ns. suuren yleisön makua

edit: lisäsin Milvan kuvan. Tavalliseen tapaan en saa postausta koskaan ensimmäisellä kerralla valmiiksi...