Yhyy ja Jihuu

Uusi nettiyhteys on aiheuttanut starttivaikeuksienkin jàlkeen itkua ja hammastenkiristystä toimimattomuudellaan. Valot vilkkuu ja sammuu ihan omia aikojaan ja yhteys pät-kii jopa tuntien tauoilla. Sitten kun ongelmat on (joskus tulevaisuudessa) korjattu, toivon, että pääsen takaisin postausrytmiini kiinni.

Olen tämän pakollisen nettipaaston aikana kyllä kirjoittanut mielessäni postauksia, joita en tule koskaan julkaisemaan. Vähän niinkuin Bach, joka kirjoitti Brandenburgilaiset konserttinsa eikä koskaan kuullut niitä esitettyinä. Paitsi että postauksiani ei kyllä nimenomaan edes jälkipolvi tule lukemaan. Ehkä parempi niin.

Olen työssä kiireinen, joten muu elämä on vähän kärsinyt, vaikken tunnekaan erityistä stressiä. Tänään kuitenkin sain tahtomattani oikein kunnon paussin; olin menossa töihin, kun luultavasti kolarin takia koko liikenne jumiutui täysin. Istuin 45 (neljäkymmentäviisi) minuuttia jonossa, joka eteni noin 500m/h. Luonnollisesti oppituntini peruuntui, koska olin puoli tuntia myöhässä. Vaikka liikenneruuhkat ovatkin arkea (varsinkin Sassuolossa, jossa olen töissä), moista totaalista jumittumista en ole ihan äsken nähnyt.

Mutta olipahan mahdollisuus kuunnella Amy Winehousen uutta levyä. Ihan kiva. Aina parempi kuin hankkia aneurysmi aivoon hermostumalla ruuhkaan juuttumisesta.
Näissä merkeissä julkistan Iinekseltä bongaamani akronyymigeneraattorin luoman selityksen K.E.K.S.I.lle:
Kasvavan Ekstaattinen ja Kaunis Sadisti joka Ilakoi

...tänään tunnen tosin itseni tuon ruuhkakokemuksen jälkeen enemmänkin masokistiksi.

edit:
Sarjassamme ihan muuten vaan;
Kaikille, jotka eivät vielä tunne Pytagora switch-neroutta, linkki sinätuubiin:
Pytagora switch

4 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Ciao

Irtoaisiko sinulta pieni pääsiäissanasto suomi-italia? Pistin suomi-englantia blogiin.

Taviokuurna kirjoitti...

Katsopa mitä täältä irtoaa nimelläsi:
http://www.akuankka.fi/tekemista/touhola/sudenpentunimigeneraattori/
(Jos linkki menee rikki, etsi Aku Ankan sivuilta Touhola ja sieltä Sudenpentukenraaliarvonimigeneraattori)

terveisin
T.A.V.I.O.K.U.U.R.N.A
(Taivaallisen Aurinkoinen Varatuomari, Ihanan Omahyväinen Kalliokiipeilijä sekä Unohtumattoman Uuttera ja Rajattoman Nokkela Avaruusturisti)

Leonoora kirjoitti...

Iloista Pääsiäisaikaa Sinulle!

सारी kirjoitti...

Iloista Pääsiäistä!

Katsotaan toimiiko nettiyhteys vielä sitten, kun olen saanut pääsiäissiivottua...laitan sitten ehkä jotain pääsiäisjuttua.

S.A.R.I
Satumaisen Akateeminen Rasavilli ja Ihovoidekonsultti

:)
(Miten ihovoidekonsultti liittyy sudenpentuihin on kyllä hieman hämärää)