Pippuri kysäisi edellisen rasismijutun kommenttilaatikossa, olenko kokenut suomalaisena rasismia, miten minua on kohdeltu.
Minua on kohdeltu hyvin.
Rasismin sijaan olen kohdannut joitakin ennakkoluuloja, joista suurin osa on varsin myönteisiä.
Mutta ennakkoluulotkin ovat vuosien saatossa hieman muuttuneet.
Yli kaksikymmentä vuotta sitten tänne ensi kertaa tultuani kohtasin aivan heti junasta alas astuttuani ne ennakkoluulot, jotka olivat Adrianmeren rivieran turistirysissä muodostuneet pohjoisen vaaleista naisista: helppoja. Kiusalliset käsivarressa roikkujat ja peräänhuutelijat ovat onneksi historiaa.
Nykyisin suomalaisuus herättää myönteistä ja kiinnostunutta huomiota. Kysellään, miksi ihmeessä olen sieltä pohjolan paratiisista tänne muuttanut ja halutaan tietää, mihin kannattaa mennä seuraavalla skandinaavian reissulla. Italialaisten seksuaalisen vapautumisen ja sivistyneiden matkailijoiden ansiosta suomalainen nainen edustaa pohjoismaista, hyvin organisoitua yhteiskuntaa, puhdasta luontoa, korkeaa teknologiaa ja hieman masentavaa ilmastoa sen sijaan että olisi kävelevä pornolehti. (Eikä syynä ole ainoastaan kohteen akkaantuminen)
Mutta suurin muutos ihmisten suhtautumisessa on tapahtunut sen jälkeen, kun olen oppinut italian kielen.
Niin pitkään, kun suuni aukaistua ensimmäinen kommentti oli "et taida olla italialainen", oli kommunikointi tökkivää. Ihmiset jaksoivat keskustella rajoitetun ajan ja rajoitetuista aiheista, ja ymmärrän sen, onhan hoono kieli rasittavaa kuultavaa eikä aina jaksa selittää asioita yksinkertaisesti. Tottakai tämä rajoitti sosiaalista elämää, ja päätinkin opetella kielen niin hyvin kuin mahdollista juuri siksi, ettei kukaan jaksa ikuisesti olla "ulkomaalainen".
Nyt kun kielitaitoni on suhteellisen hyvä, tunnen olevani yksi muiden joukossa. Ja se on huojentavaa, niin mielelläni kuin suomalaisuuttani joskus liputankin. Eikä vaalea ulkonäkökään ole Modenassa mikään silmiinpistävä piirre, saan sulautua ihan rauhassa.
Mitä tästä opimme: opetelkaa kieliä ja matkustelkaa, sanoo kieltenopettaja!
4 kommenttia:
Kielen kautta todella avautuu maa ihan oikeasti, ja miten hykerryttävää kun ymmärtää jotain "sisäpiirin" vitsejä ja komedioita, sanaleikkejä jne.
=)
Minulla oli samoja kokemuksia alkoina. Joistakin pohjoismaalaisista olivat saaneet sellaisen käsityksen, että olemme yleensäkin helppoja nakkeja. Huom! olin siihen aikaan jo 40 v. ja risat. Pärjäsin kyllä italian kielellä, vaikka tietysti oli tuo aksentti.
Nyt sen sijaan voi törmätä siihen luuloon, ettei ymmärrä tai osaa italiaa, kun suomalaiseen tapaan pitää pienen tauon ennenkuin vastaa. Kun taas täkäläiset puhuvat toistensa puheen päälle.
Terv. Ritva
Sari, Jos saan kysyä: puhuvatko lapsesi suomea? Entä miehesi, oletan että hän on italialainen. Oletko opettanut hänelle äidinkieltäsi? Millaisin tuloksin :)?
Kivaa kielen oppimisessa on se, ettei siinà koskaan valmista tule. Omaa àidinkieltàànkin joutuu koko ajan harjoittamaan!
Paperivuorineuvos:
Ihan syyttòmià pohjoismaalaiset naiset eivà maineeseensa taida olla; turistit ovat olleet varsin helppo saalis kaikilla vàlimeren rannoilla. Tai miten sen sitten ottaa...etelàn mihet ovat olleet helppoja saalita pohjolan naisille! :)
Leonoora:
Lapset puhuu sujuvasti suomea, ovat kàyneet ala-asteen melkein kokonaan Suomessa. Mies osasi aikoinaan suomea erittàinkin hyvin, nyt on viime vuosina vàhàn puhetaito rapistunut. Ymmàrtàà sujuvasti, jos haluaa.
Minusta olisi outoa, jos en voisi puhua vapaasti omalla àidinkielellàni omassa perheessàni, tosin ymmàrràn miten vaikeaa kielitaidon jakaminen on ulkosuomalaisille.
Omat lapseni eivàt halua, ettà puhun heille sanaakaan italiaa, ja se on minusta hyvà juttu.
Lähetä kommentti