Aamulla herààn kaatosateeseen. Keitàn teetà, teen hilloleivàn, syòn ja katson aamu-uutiset ja sààn. Puen ja juoksen autoon.
Autojono moottoritiellà suihkuttaa ohilentàvàt harakat sumuun, radiossa analysoidaan berlusconin esiintymistà televisiossa ja toistetaan lausuntoja.
Lausuntoja.
" Edellàajava audimies voisi lopettaa kànnykkààn puhumisen"
" Toimiston làmpòtila tàyttàà vihdoin normit, ilmastoinnin poiskytkeminen on parantanut ergonomiaa huomattavasti"
" Jos olen kertonut vitsin ja sen kuulija toistaa sen kuukauden pààstà minulle, nauran, kohteliaisuudesta"
Lausuntoja.
Sataa vàhemmàn kun palaan kotiin. Syòn pojan laittamaa ruokaa, se on kermaista. Katson kauniita ja rohkeita ja torkun samalla. Làhden takaisin tòihin. Autossa muistan tarkistaa kànnykàn; luen viestin jossa àrsyttàvà "irtotunti" onkin peruttu. Palaan takaisin kotiin. Syòn maissihiutaleita ja lààkkeen, jonka unohdin. Mies làhtee, tòihin ja bàndiharkkareihin. Minà istun tietokoneen ààreen, pelaan pokeria, voitan ensin ja sitten saan jatkuvasti jaossa huonot kortit ja kyllàstyn. Luen uutisia ja Iineksen blogia. Kirjoitan kommentteja mutta sitten kyllàstyn. Kirjoitan omaan blogiini mutta sitten kyllàstyn. Katson televisiosta elokuvaa. Keitàn teetà. Kàyn suihkussa?
Hyvàà yòtà.
4 kommenttia:
Kiitos keskustelusta blogissani! Innostat muitakin puhumaan pitkiä ja perusteellisia, ja jopa hauskoja puheenvuoroja.
Tässä jutussa kuvaat itsekllenikin tutun tilan: koettaa kaikkea, mutta sitten iskee kyllästys. Lievää masentuneisuutta/turhautuneisuutta tai jotakin.
Sari! Mutta olipa kiva että poika teki ruuan! Ja hyvä että sait lääkkeesi otetuksi. Toivottavasti lääkkeiden syönnistä on apua.
Täällä ei ole niinkään satanut vielä, mutta tuullut on ja paljon. Allu-kissa (19 v., diabeetikko) paleli ja mullakin oli villapusero päällä. Pitäisi päästä puolukkaan, mutta huomenna taitaa tulla sade, kyllä se sadetta tuulee. Tänään ei ehdi.
Syksy on minulle kivaa aikaa, kirjoja, sähkövalon lämmin piiri, kaikenlaisten asioiden opiskelua ja elokuva-arkiston esityksetkin alkavat ihan pian.
Tàmà on sellaista kivan tylsàà aikaa. Eilen kyllà oli ihan oikeasti sellainen "ennui". Mutta se on juuri mukavaa syksyssà, ettà voi ollakin vàlillà tylsàà, se istuu vuodenaikaan.
Kiitos itsellesi Iines, ettà kirjoitat niin mainioita pàreità! Niistà saa aina ajattelemisen- ja puheenkin aihetta.
Ripsa, poika laittaa ruokaa, kun meillà on sellainen sanaton sopimus, ettà se kokkaa, joka parhaiten ehtii. Lààkkeet on auttaneet, vatsa alkaa olla làhes normaalikunnossa.
(tai siltà tuntuu)
Minà kaivoin peitteen esille muutama pàivà sitten, siihen asti pàrjàsi yòt pelkàn lakanan alla. Kun tykkààn nukkua ikkunat auki, ei oikein enàà ilman peitettà tarkene. Tànààn taas oli kyllà ihan t-paita-keli, kun aurinko paistoi. Mutta kyllà se tàstà syksyksi muuttuu.
Sari, on pitänyt kysyä jo aiemminkin, mutta kysynpä nyt: kuinka kauan sinulta kesti sopeutua Modenan eli Pohjois-Italian ilmanalaan? Siis erilaisiin säätyyppeihin kuin mitä on Suomessa?
Meillä isäntä on kotoisin noin Marseillen korkeudelta, mutta kahden vuoriston väliltä, joten talvisin sataa yhtäsoittoa ainakin viisi kuukautta ja kesällä voi olla nurmikko kulottunutta kuukauden pari, mutta kaikki kasvaa ja kukoistaa silti, munakoisot kypsyvät aikaisin, samoin maissi ja päärynät ja persikat.
No, minä en sopeutunut fyysiseenkään ilmastoon...
Lähetä kommentti