Anti-Sanremo

Maailman suurin biisikilpailu on jäänyt katsomatta, enemmän tai vähemmän tietoisesti.
Mutta italoiskelmästä en ole silti jäänyt paitsi, joskin kyseessä olivat lähinnä viime vuosisadan hitit.
Eilen jatkoimme jo pitkään kestänyttä putkea; päätimme miehen kanssa vuoden alussa, että joka viikko kehitämme jonkun kulttuuri-tapahtuman:konsertin, näyttelyn tai vierailun uudessa paikassa. Hyvin on päätös pitänyt tähän asti. Onneksi on paljon puolituttuja, jotka touhuavat jotain kulttuuripitoista, niin että menot löytyvät vähän kuin itsestään; esim.viime viikon musiikki-illassa saimme kutsun eiliseen lausunta-iltaan.

Aika erikoinen ilta siitä tulikin. Paikalla oli vain "quattro gatti"(neljä kattia eli tosi vähän porukkaa) mutta se ei oikeastaan haitannut, olipa intiimi olo. Ja intiimi oli tavallaan paikkakin.
Salotto Culturale di Simonetta Aggazzotti
on juuri sitä mitä nimi lupaa: kulttuurisalonki. Signora Aggazzotti omistaa 1800-luvulla rakennetussa palatsissa valtavan huoneiston, joka on kuulunut hänen perheelleen yli sata vuotta. Koska se ei ollut asumiskäytössä, päätti hän perustaa kulttuurikeskuksen, joka tarjoaa monenlaista kielikursseista joogaan, konserteista teatteriin. Puitteet ovat komeat: kuusi metriä korkeat huoneet kangastapetteineen ja kattofreskoineen on sisustettu aikansa tyyliin kristallikruunuin ja antiikkipeilein.

Emäntä itse on välitön ja sympaattinen ja otti meidätkin, tuntemattomat, sydämellisesti vastaan. Tuntuikin kuin olisimme olleet vieraita hänen kodissaan. Ihan tuli mieleen Jane Austen filmatisoinnit, joissa istutaan iltaa salongissa. Mutta Austen-iltaan ei olisi kai kuulunut buffet pizzapaloineen...ja mikä tärkeintä: buffetissa oli myös munkkeja; just kun olin päivällä niitä himoinnut!

Illan ohjelmaan kuului siis lausuntaa trumpetin säestyksellä; voi kuulostaa karmealta, mutta vakuutan, että ilta oli varsin kevyt ja tunnelmallinen. Lausuja (tuttavamme) luki vanhojen iskelmien tekstejä ja trumpetisti improvisoi laulujen melankolisten melodioiden pohjalta. Trumpetisti olikin varsinainen persoonallisuus; esityksen lopuksi hän tarinoi itsestään, musiikista ja trumpetistaan. Varsinainen bonuskipale. Mutta oli se lausuntakin kiinnostavaa, tekstit saivat ihan uuden ulottuvuuden. Varsinkin kun valitut kappaleet ovat osa ns. kollektiivista muistia; kappaleita, jotka suurinpiirtein ikijokainen italialainen osaa ulkoa. (Suurimman osan osaan minäkin, vaikken edes ole natiivi, niin tunnettuja nuo kappaleet ovat)
Kuten vaikkapa Gino Paoli:
Sapore di sale
Il cielo in una stanza

Ehkä vähemmän tunnettu Bruno Martino:
Estate


Ja vielä Luigi Tenco, joka liittyy Sanremon laulufestivaaliin hieman makaaberilla tavalla. Hän nimittäin teki itsemurhan vuoden -67 festivaalissa; kerrotaan hänen tehneen dramaattisen tekonsa siksi, ettei tullut valituksi finaaliin, mutta syyt ovat kai syvemmällä. On epäilty jopa, että hänet murhattiin, mutta pari vuotta sitten uudestaan aukaistu tutkinta totesi, että itsemurha on uskottavin vaihtoehto.

Tässä kuitenkin kauniin kitkerä rakkauslaulu,

Mi sono innamorato di te

Mi sono innamorato di te
perché
non avevo niente da fare
il giorno
volevo qualcuno da incontrare
la notte
volevo qualcuno da sognare

Mi sono innamorato di te
perché
non potevo più stare sola
il giorno
volevo parlare dei miei sogni
la notte
parlare d'amore

Ed ora
che avrei mille cose da fare
io sento i miei sogni svanire
ma non so più pensare
a nient'altro che a te
Mi sono innamorato di te
e adesso
non so neppure io cosa fare
il giorno
mi pento d'averti incontrato
la notte
ti vengo a cercare.

Rakastuin sinuun
koska
ei ollut mitään tekemistä
halusin jonkun jota tavata päivisin
ja jonkun josta unelmoida öisin

Rakastuin sinuun
koska
en enää kestänyt olla yksin
päivisin
halusin puhua unelmistani
öisin
puhua rakkaudesta

Ja nyt
kun minulla olisi niin paljon tekemistä
tunnen että unelmani haihtuvat
mutta en osaa ajatella muuta kuin sinua

Rakastuin sinuun
ja nyt
en tiedä itsekään mitä tehdä
päivisin
kadun että tapasin sinut
öisin
etsin seuraasi


Luigi Tenco

edit: Luigi Tenco laulaa "Vedrai vedrai"
Huippu!