Titta djur

Tänään sataa. Onkin ollut vähän liian kuuma, vaikka saisi kyllä sataa viikolla, ei nyt kun pitäisi pestä pyykkejä. Eilen olisi ollut hyvä pyykkipäivä, mutta piti lähteä ajelulle Bolognan suuntaan, kukkuloiden sivuitse. Kaunista oli, mm. unikot kukkivat juuri nyt niin, että pellot on punaisena. Mutta eihän minulla mitään maisemakuvia tietenkään ole. On kuvia siitä, mitä tehtiin kun tultiin illalla kotiin:



Jos on kerran käynyt Ikeassa, tietää miten siinä yleensä käy. Lähdetään ostamaan kahta tärkeää asiaa (cd-hyllyä manga-kirjoja varten ja klahvipöytää olohuoneeseen) ja sitten tullaan kotiin klahvipöydän ja hyllyn (osien) plus kaikenlaisen hyödyllisen (jätelajittelusäkkiteline ja tuoli parvekkeelle sekä puoli-ilmainen pikkupöytä) ja hieman hyödyttömämmän pikkusälän kera. Tällä kertaa ostin eläin-sorminukkeja, post-it lappusia, tuoksukynttilöitä(kassajonon heräteostos, tuoksui niin ihanasti metsämarjoille) sekä kai vauvoille tarkoitetun hyönteismobiilin, jonka kaikki hyönteiset on jostain syystä ommeltu jotenkin ihan hassusti: kaikki siivet on väärinpäin. Ainoastaan hämis on suht normaali, tosin sen jalat ovat epäilyttävän lyhyet. Mutanttihyönteisten ja hämiksen tehtävänä on joka tapauksessa ilahduttaa olkkarissa istuskelua ja kun lampun alta kulkee, hivelevät ne kivasti hiuksia.



Ikeasta ajettiin anopille, joka halusi myös sorminukke-eläimiä. Sitäpaitsi hän on Ikea-neitsyt. Mutta ei ole varaa mennä ihan kohta uudestaan, vaikka anoppi kärttäisi.

2 kommenttia:

Arkitehti kirjoitti...

Kah, Billy. Siitä tulee isona energiajaetta ;)

Leonoora kirjoitti...

Miten keskittyneesti Maija seuraa tehtävää. Söpöläinen!

Kuopion lähelle aletaan rakentamaan Ikeaa, joten tältäkin matka lyhenee ostoksille. Ei tarvitse sitten enää matkustaa Vantaalle, tai Espooseen, jos haluaa käydä juuri hauskasti kuvaamillasi ostoksilla. Minulla joka kerta tulee ostettua kaikkea muuta, kuin mitä alkunperin oli tarkoitus!