Pizza tuli ja jaksoin syödä kolme palaa, kun olin nälissäni mussuttanut näkkileipää.
Tänään oli lämmintä noin 24 astetta enkä tehnyt oikeastaan yhtään mitään. On vapautuksen muistojuhlapäivä. (Jokainen voi kuvitella kuka ja mistä tai kenestä on vapautunut)
Italialaiset sai hallituksen. Se olikin vaikeaa, kun kukaan ei osannut päättää
a. kuka vaalit voitti
b. kuka sen pääministerin valitsee
(lopulta valittiin entinen presidentti uudestaan, kun sekin valinta tässä siis oli tehtävä eikä yksimielisyyttä syntynyt)
Nuori mieshän se Napolitano vielä on, vasta 87, joten mikäs siinä että jatkaa tointaan vielä toiset 7 vuotta...
Uudella pääministerillä on kiitollinen tehtävä: maa on pahassa talouslamassa, Eurooppa painostaa säästämään ja kansalaiset on kohta astalot ojossa jos jotain ei tapahdu.
Ostin pyykkitelineen kun entinen oli ruostunut.
Nyt alkaa pizzan sulatteleminen sumentaa ajattelua, jatkan ehkä huomenna kun olen silloinkin vapaalla, kun on ns. ponte (= silta; kun pyhäpäivä osuu torstaihin on perjantaikin vapaa; jos se osuu tiistaihin, on maanantaikin vapaa; jos se osuu keskiviikkoon, lomaa on vain keskiviikko. Kuten vappuna) Olikin tarpeen.
2 kommenttia:
Sari,
italialaisen politiikan seuraaminen on kuin seurais jotain absurdia saippua-draamaa. Idea voisi olla samankaltainen kuin vanhassa amerikkalaisessa satiirissa nimeltä Soap. Tyypit näkyvät olevan jo olemassa.
Isä oli koulun opettaja ja kuulosti loppuvuodesta, siis lähempänä touko-kesäkuuta juuri samalta kuin sinä nyt. Kyllä sinä sinne asti pääset, mutta elä herrajjukelis syö pitsoja. Syö vihanneksia mieluummin, pliis! Pitsasta tulee aina ähky.
Vanha valta on tulossa tienpäähän ja taistelee viimeiseen asti. Harmi vaan että kansa maksaa nämäkin kekkerit.
Pizzaa voi syödä joskus, varsinkin jos on syönyt parsaa ja mansikoita niin että korvista pursuu :)
Lähetä kommentti