Cremona

Tämä vuosi alkoi mukavasti maakuntamatkailulla, kun piti viedä lapsoset lentokentälle ja takaisin tullessa viivähdimme Cremonassa.

Pyhättö on pyöreä

Pyhättö on sisältäkin kaunis

Monstra te esse matrem

 Matkalla Cremonaan osuimme Marian Pyhättöön (Santuario di Santa Maria della Croce) Cremassa. Tarina kertoo että 2 huhtikuuta, 1490, Caterina degli Uberti, cremalainen varakkaan perheen tytär sai surmansa pyhätön paikalla. Surmaaja oli naisparan mies, Bartolomeo Pederbelli, joka oli pakottanut vaimon mukaansa ja sitten metsässä pahoinpiteli naisen niin että miekkakin katkesi. Nainen selvisi pyydettyään apuun Mariaa, joka pysäytti verenvuodon ja Caterina pelastettiin, tosin vain siihen asti että ehti kertoa kuka hänet murhasi. Caterina on kuvassa kätensä pudottanut ja oikealla pönöttää Maria (jonka pitäisi olla vaatimattomasti pukeutunut...). Tapahtumapaikalle laitettiin risti, ja mm. ramman pojan parannuttua (paikalla sanottiin tapahtuneen päivässä nelisenkymmentä ihmettä) päätettiin rakentaa pyhättö Marialle.
 Jos kirkon alttarin alla sijaitsevaan pyhättöön astuu, saa kiirastulesta 500 päivää alennusta. Itse liikutuin (aika yllättäen) nähdessäni tekstin: Monstra te esse matrem (näytä olevasi äitimme), ehkä siksi että olin juuri jättänyt jälkikasvun oman onnensa nojaan, matkalaisiksi maailmalle. Muutenkin pyhättö herätti kumman tunteen, esim tämä näky oli jotenkin koskettava:

Otin kotiin tultua selvää tuosta Monstra te esse matrem-lauseesta ja sain selville että se on rukouksesta Ave Maris Stella

Mutta sitähän en tiennyt, kun pyhätössä köpöttelin.


 Cremona on kaunis. Keskustassa oli helppo pysäköidä (ehkä siksi että oli pyhäpäivä) ja kätevästi kauneimmat nähtävyydet oli kävellen helppo saavuttaa. Viuluntekijät olivat kai lomalla hekin, ensikerralla haluan nähdä jonkun väsäämässä uusia stradivareja. Kuuma kaakao maistui aukiolla,

varmasti palaamme lämpimämmällä säällä paikalle uudestaan.

Viulunselkiä parvekeellakin

Stradivari

Viulunrakentaja (ja sellon)

Viulut makeiskaupan ikkunassa

Ei pöllömpi päivä vuoden aluksi!

Countdown

Liikenneympyrän keskuskoristelua täällä päin

Enää yksi päivä ja sitten lähretään...Olen pinnistellyt etten ihan kaikkea pakkaisi vielä tänä iltana, muuten ei jää mitään tekemistä huomiseksi ja se vasta olisi kaameaa. Muutenkin varmaan riehun koko huomisen päivän yrittäen kehitellä ajankulua.
En muista milloin olisi ollut tällainen matkakuume.

Tänään käytiin katsomassa lintuja(pääosin papukaijoja) ja pikkujylsijöitä eräänlaisessa eläintarha/kaupassa. Kauniita olentoja, mutta häkkilinnut ovat aina jotenkin masentavia.
Ja paikan vessa oli ihan kaameassa kunnossa, huolestuttaa onko eläinten hoito yhtä huolimatonta... Kuvia paikassa ei saanut ottaa. Ehkä siltä varalta että joku ilmoittaa eläinsuojeluun vaikkapa korpista, joka kököttää ihan liian pienessä häkissä.
Mutta kauniita oli linnut.
Ja äänekkäitä.

Hmm...
Mitähän nyt pakkaisi...

Chioggia

Muistan, kun joskus vuosia sitten innostuneena kerroin Prahan matkastani ja eräs kuulijoista kysyi: "Kuinka paljon Prahassa on asukkaita?". En tiennyt. Tyttö totesi kuivasti: "Minä yleensä otan selvää asioista ennen kuin matkustan minnekään.".

Minäkin otan selvää asioista, minulle ei vain ehkä ole ensisijaisen tärkeää asukasluku tai pinta-ala, tai muutkaan numerot (kenelle on?). Minulle on tärkeää miten kaupunki on saanut alkunsa, millaisia hallitsijoita sillä on ollut, kuka on rakentanut talot, mitä asukkaat tekevät iltaisin, mitä he syövät, miten he asuvat, miten he ansaitsevat elantonsa, mitä ja ketä he muistavat. Sitten kun olen kaupungissa, en opiskele vaan katselen, kuuntelen, haistelen, tunnustelen.

Koska kaupunki on kuin ihminenkin täynnä kerrostumia. Syntymä sanelee jotain, historia jotain lisää, nykypäivä siloittaa tai tuhoaa. Kaupunki voi huumata ja häikäistä kauneudellaan, kaupungin vaatteet voivat olla likaiset ja reikäiset, kaupungin kasvot väsyneet. Kaupunki voi liikkua hitaasti valuen tai kiihkein sykäyksin. Kaupunki haisee ja tuoksuu. Kaupunkiin pitää tutustua varoen kuin ujoon ihmiseen.

Chioggia, jossa kävimme elokuun maakuntamatkailumme varrella, tuoksuu mereltä ja haisee kalalta. Sen kaduilla liehuvat pyykit ja liput. Se on Venetsian köyhempi sisar. Gondoleitten sijaan täyttävät kanaaleita kalastajien pienet veneet, ja palatsit matkivat isosiskon ruhtinaallisia hotelleja. Satamasta pääsee päivämatkalle katsomaan Rialton siltaa, kaduilla vaeltelee saksalaisia turisteja ja yksinäinen koira. Sataman trattoriassa syödään tuoreita simpukoita, aallonmurtajaan on parkkeerattu amerikkalaisen taiteilijan koristelema laiva. "Garibaldi on puhunut tältä parvekkeelta", lukee seinällä, jossa ei enää ole parveketta.

Chioggian hiekkarannat on rakennettu täyteen. Uimme sameassa vedessä, pikkupojat lennättävät leijaa. Tuulee ja hiekka on lämmintä.
Muistot liukenevat.

Kuvia Chioggiasta täällä: Photobucket

Lucca

Maakuntamatkailua elokuulta

Vietimme Luccassa mukavan päivän. Aamupäivä oli pilvinen, joten valokuviin, jotka otin, tuli hieman surumielinen sävy. Mutta kaupunki ei ollut surumielinen. Koko vanha keskusta on muurien ympäröimä ja periaatteessa autoliikenteeltä suljettu. Kävellen tai pyöräillen näkee mainiosti koko keskustan, tosin bussejakin kulkee. Opastus on erinomainen, kummallisen muotonsa vuoksi kaupungissa eksyisikin helposti. Bussipysäkeiltä ja nähtävyyksien läheltä löytyy seinäkarttoja, joiden avulla on helppo suunnistaa. Kartoissa on myös valmiita kävelyreittejä, jotka on suunniteltu niin, että näkee kaiken näkemisen arvoisen. Me emme tietenkään seuranneet mitään reittiä, vaan vaelsimme vapaasti. Sitten vaelleltuamme pitikin tarkistaa, minkä portin takana se auto olikaan parkissa. Ja tietysti se portti oli täsmälleen kaupungin toisella puolella sillä hetkellä, kun halusimme pois; käveltiin sitten muurilla keskustan ympäri. Mukavaa sekin.

Silmiinpistävää Luccassa on kirkkojen määrä. Vaikka keskusta todellakin on pienen pieni, kirkkoja on joka kulmalla. Ja pankkeja. Keskustassa on myös roomalaisen amfiteatterin päälle rakennettu aukio, joka siis on pyöreä muodoltaan. Aukio oli yhtä ravintolan terassia, mutta viehättävä kuitenkin. Viehättävä oli kyllä koko kaupunki. Vaikka koko keskusta oli turistien valtaama, löytyi kaduilta tilaa ja voi nauttia "tunnelmasta". Vaikea on tosin sanoin kuvata miltä tuntuu kävellä keltaisten seinien reunustamilla kaduilla ja kuulostella kaupungin ääniä ja tuoksuja. Tai astua S. Martinon kirkkoon, jota juuri restauroitiin. Työn äänet säestivät taideaarteiden ihailua. Sieltä ostinkin ainoan matkamuistoni: pyyhekumin, jossa on kirkon ulkoseinää koristavan labyrintin kuva. Nyt voisikin aloittaa pyyhekumikokoelman, olisi ainakin komea alku.

Kuvia Luccasta voi katsoa täältä: Photobucket

Riippusilta

Lisää elokuun maakuntamatkailua:

Apenniineilla, San Marcello Pistoiese-nimisen kylän lähellä, on tämä Lima-joen yli vedetty riippusilta. Se on rakennettu alunperin 1922 niille rautaruukin työläisille, joiden piti päästä työpaikalleen laakson toiselle puolelle. Riippusilta säästi aikaa ja vaivaa.

Me yritimme kyllä kävellä sillan yli toiselle puolelle, mutta koska halusin ottaa kuvia sillalta, erehdyin katsomaan alas ja kas, päässä alkoi huimata. Sillan lievä keinunta alkoi pelottaa ja oli palattava takaisin. Mutta silta oli yksi lomamatkan huikeimmista kokemuksista, ellei muuten, niin ainakin siksi, että tyhjän päällä seisominen aiheutti vatsanpohjassa kunnon vuoristorata-fiiliksiä.

Apenniinien ylittäminen maantietä pitkin moottoritien sijaan on kesällä mukava kokemus. Talvella voi olla hieman liian vaarallista uhmata mutkaisia teitä; ne saattavat olla ja ovatkin usein jäisiä. Vuoristossa ajaminen vaatii vähän harjoittelua- liian hitaasti madeltajat ovat vaaraksi hekin.

Apenniinit voi ylittää monesta kohtaa. Me menimme tietä, joka vie Modenasta Luccaan, ns. Passo dell'Abetone. (Abetone on suunnilleen reitin puolivälissä) Emilian puolella vuoristo on rakennettua ja viljeltyä, Toskanaan tultua vuoria peittävät vehreät metsät.

Automaattikissa

Riomaggioren keskuskadulla asustelee mustankirjava kissa, jonka tehtävä on valvoa pankkiautomaatin käyttöä. Aamulla varhain se myös tarkistaa, että katu puhdistetaan asianmukaisesti.
Aamulla se sai myös juotavaa tuosta yllä näkyvästä hanasta, vaalea tyttö aukaisi sille hanan ja kun kissa oli juonut, juttelivat he hetkisen.

Lisää kuvia Riomaggioresta keksinmuruissa.
LINKKI

Matkailua

Myös Romano, siis Prodi, (Italian pääministeri), matkaili ihan samassa paikassa kuin me (Riomaggiore). Hän kävi sitten aamulla messussa ja paparazzoin ystäviemme parvekkeelta kun tuli takaisin; oli helppo väijyä, kun tiesi että muuta kautta ei päässyt pakoon.

Olemme tankkaustauolla, huomenna maakuntamatkailu jatkuu.
Ei kivoista paikoista ja ihanista ihmisistä osaa kirjoittaa mitään, mikä edes hiukan lähenisi kokemusten huikeuksia.

Pikkuhiljaa pitää sulatella ja sitten kun kotiudutaan "lopullisesti" ehkä tännekin jotain voin kirjoittaa.
Laitan nyt aluksi turistikokemuksen Pisasta tuonne keksinmuruihin.
Käytiin sielläkin pikaisesti tornia pällistelemässä, kun oli matkan varrella ja piti päästä vessaan.
Kauhistutti ajatus, että automaattivessan ovi aukeaa automaattisesti(sic!) 5 minuutin jälkeen. Entäs jos olisi kauhia ripuli? Pitäisi olla apulainen laittamassa senttejä oveen ja peittämään oviaukon jotenkin, pönttö kun on strategisesti juuri suoraan oven edessä.
Tämmöisiä maallisia asioita sitä miettii, kun on taivaallisten taideaarteitten äärellä.