Se on kakasta kiinni

..nimittäin onni. Ainakin vauvakissan kakkaamattomuus saa hermostumaan niin, että sitten kun keltainen pörähdys lupsahtaa liinalle, jolla peppua on hierottu epätoivon vallassa, onni ja helpotus on suunnaton.

Vauvat opettaa totisesti elämään hetkessä.

175 grammaa ja Zen

Kitarat

En olekaan osallistunut valokuvatorstain haasteisiin todella pitkään aikaan.
Kahdesadas haaste on sen arvoinen, että päätin osallistua, aiheena on

KUVA JA SEN KUVAUSPROSESSI
(klikkaa ylläolevaa linkkiä ja näet muiden otokset)

Viime viikonloppuna minua pyydettiin kuvaamaan miehen bändin äänityssessiota. Päätin ottaa mustavalkokuvia ja käyttää suurinta ISO:a, jotta kuvista tulisi rakeisia. Syy on yksinkertainen: en pidä kamerani surkeasta salamasta ja valo on minusta tärkeää...tärkeintä. Ja mustavalkoisuus on tietysti erittäin rock. En myöskään jälkikäsittele kuvia; on muuten eri asia ottaa kuvat kameran mustavalko-asetuksilla kuin muuttaa värikuvia jälkikäteen. Värikuvista tulee mustavalkoisiksi muutettuna latteita. En osaa sen paremmin selittää eroa, joku tieteellistekninen kuvaaja voisi kai kertoa asiasta tarkemmin.

Studion valaistus oli juuri sellainen kuin oletin sen olevan: hämärä, halogeenispotit tekivät tilasta kiinnostavan.
Otin kuvia rennosti räpsyen, yrittäen olla häiritsemättä. Äänityshomma studiossa on kuitenkin aika hidasta ja ennalta arvattavaa, joten sain ottaa kuvia kiireettä. (Vaikka lopulta otin kuvat todella nopeasti että pääsin pois jaloista pyörimästä)
Oli todella vaikea valita vain yksi kuva, tämä nyt on esimerkki valoista ja tilasta.

Mutta kuvat pitää tietysti katsoa kaikki, joten ne löytyvät täältä:
Lady Baffles esittää: Coin Locker Babies studiossa

Aika haiku

ajan virrassa
kalastatko kanssani?
hukkasin pallon

Inspiraatio tästä tekstinpätkästä runotorstaissa:
Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.

(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007 - suomennos Erkki Jukarainen)

Edit:
tuli tässä mieleen eräs aiheeseen liittyvä vanha runonpätkä:
Hahtuvalapaset