Muutamassa sekunnissa voi elämä muuttua. Meidän perheen elämä ei muuttunut maanjäristyksessä, ja se tuntuu kummalliselta, kun ihan tässä lähellä elää parikymmentä tuhatta ihmistä joille muutaman sekunnin täristely merkitsi menetyksiä, suuria ja suurempia.
Tämän kuukauden aikana olen oppinut uutta sekä pelosta että solidaarisuudesta.
En ole kovin pelokas ihminen, mutta toisen maanjäristyksen jälkeen tunsin paniikinomaista, fyysistä pelkoa monen päivän ajan. Se ilmeni lievinä ja voimakkaampina paniikkioireina aina kun tunsin heilahtelua ( joskus sen laukaisi vaikkapa epävakaan pöydän heilunta kyynärpäiden alla). Pikkuhiljaa pääsin siitä eroon. Osittain siksi, että järistykset laantuivat, osittain psyykkauksen ansiosta. Päätin etten aio pelätä koko loppuelämääni.
Voin vain kuvitella mitä kauhua tuntee ne ihmiset, joiden koti romahti.
Joissakin firmoissa, joissa käyn opettamassa, pidetään ovet auki koko ajan. Jotkut pitävät vesilasia pöydällä nähdäkseen heti pienimmänkin tärinän. Pikkuhiljaa varovaisuus kuitenkin unohtuu. Tulee muuta mietittävää.
Solidaarisuus, jota ihmiset ovat täällä osoittaneet maanjäristyksen uhreille, on ollut ihailtavaa. Ei ainoastaan sen laajuuden vuoksi, vaan myös sen kurinalaisen järjestelmällisyyden vuoksi. Tavanomaisten puhelinkeräysten ja tapahtumien lisäksi suoraa apua (ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita, leluja ja tekemistä lapsille) on kerätty naamakirjan ja twitterin avulla hyvin täsmällisesti: päivittäin ihmiset saavat tietoa siitä, mitä leireillä tai yksittäisten ihmisten teltoissa tarvitaan.
Nyt helleaallon tultua telttoihin asennetaan ilmastointi. Onneksi, sillä lämpötilat on lähellä neljääkymmentä, ei ole telttailukeli se.
Eräs opiskelijani on terveyshallinnossa töissä, ja hän kertoi miten hankalaa on koordinoida terveydenhuoltoa; myös Modenan poliklinikan osastoja on jouduttu siirtelemään. Mm. sydänosasto on siirretty kahdeksannesta kerroksesta alemmaksi. Heiluminen tuntuu yläkerroksissa voimakkaammin, ja jos tervekin saa sydämen tykytystä...niin, no. Maanjäristysalueelle on perustettu telttasairaala ja teltta-apteekkeja. Vartioituja, tietysti.
Maanjäristys siirtyy myös journalistien kieleen: politiikassa on jatkuvasti "järistyksiä" tai talouskriisin episentrumi (maanjäristyksen keskus) on milloin Kreikassa, milloin Espanjassa.
Ja kuten sanoin, tuntuu kummalliselta, ja ennenkaikkea onnekkaalta, että oma elämä jatkuu ihan samanlaisena kuin ennenkin. Että voi sitten vaikka valittaa kun on niin perhanan kuuma.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanjäristys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maanjäristys. Näytä kaikki tekstit
Talo on pystyssä, me ollaan kunnossa
Tänään on aamuyhdeksän voimakkaan järistyksen jälkeen oltu ulkona, varmuuden vuoksi. Parin vähän voimakkaamman järistyksen lisäksi on koko ajan ollut pieniä tärinöitä.Nyt on vähän aikaa ollut hiljaisempaa.
Kävin töissä vain toteakseni, ettei kukaan (en minäkään) ollut opiskelukunnossa, on vaikea keskittyä mihinkään näissä oloissa.
Tuhot maakunnassa on merkittävät: entisten lisäksi kotinsa menettäneitä, tai niitä, joiden koti ei ole turvallinen on paljon, yhteensä 12 000 joutuu viettämään yönsä teltoissa, jotka Protezione Civile pystyttää tuhoutuneille alueille. Tällä hetkellä kuolleita lasketaan toiselle kymmenelle (15), osaa kaivetaan vielä raunioista.
Modenassa monet rakennukset kärsivät vaurioita, mutta meidän talomme voimakkaasta heilumisesta huolimatta vaikuttaa ehjältä. Monet kaupat ovat kiinni.
Tulin kotiin vain katsomaan postin ja lepäämään. Säikähdys vie voimat.
Edit. numero di sfollati on virallisesti 14 000, ei 12 000
Kaupungilla oli omituinen ilmapiiri. Ihmiset seisoskelevat talojen edessä, osa istuu ravintoloiden ja baarien terasseilla. Puistoissa paljon ihmisiä.
Kävin töissä vain toteakseni, ettei kukaan (en minäkään) ollut opiskelukunnossa, on vaikea keskittyä mihinkään näissä oloissa.
Tuhot maakunnassa on merkittävät: entisten lisäksi kotinsa menettäneitä, tai niitä, joiden koti ei ole turvallinen on paljon, yhteensä 12 000 joutuu viettämään yönsä teltoissa, jotka Protezione Civile pystyttää tuhoutuneille alueille. Tällä hetkellä kuolleita lasketaan toiselle kymmenelle (15), osaa kaivetaan vielä raunioista.
Modenassa monet rakennukset kärsivät vaurioita, mutta meidän talomme voimakkaasta heilumisesta huolimatta vaikuttaa ehjältä. Monet kaupat ovat kiinni.
Tulin kotiin vain katsomaan postin ja lepäämään. Säikähdys vie voimat.
Edit. numero di sfollati on virallisesti 14 000, ei 12 000
 |
| Supermarketin ovi |
 |
| Yritimme käydä ostamassa ruokaa, sisälle ei päästetty. |
Hytisee
Aiheetonta sanoa, että olemme vähän järkyttyneitä mutta emme niin järkyttyneitä kuin ne, joiden koti sortui, työpaikka romahti ja katosi tai perheenjäsen kuoli.
En ole mennyt katsomaan tuhoa, vaikka se onkin tässä ihan lähellä. En siis voi kertoa ihastuttavan järkyttäviä yksityiskohtia. (Olen katsonut äärimmäisen vähän kuvia, vaikka niiltä on vaikea välttyä)
Tarinoita on toki kuultu lukemattomia, kuten pieni tyttö joka pelastui siksi, että kattoparru putosi ensin sängyn päälle poikittain ja vasta sitten torni kaatui päälle. Kun vanhemmat soittivat apua, he onnistuivat saamaan yhteyden vain lääkäriinsä, joka oli New Yorkissa. Lääkäri soitti sieltä hätäpuhelun, ja palomiehet löysivät perille auttamaan isää, joka kaivoi käsin lasta tiilien alta.
Isä on tutun tuttu.
Kaikki uhrit on jonkun tutun tuttuja.
Pitää tästä töihin, toivottavasti jälkijäristykset tokenevat, että teltoissa asuvat "terremotati" saavat rauhaa.
Taivas putoaa niskaan
Olen jo jonkin aikaa märehtinyt mielessäni, mitä kirjoittaa tämänhetkisestä menosta saapasmaassa, enkä oikein ole varma, onko minulla nytkään mitään omaperäistä tai kiinnostavaa sanottavaa. Päätin kuitenkin kirjoittaa.
Viime yönä, neljän aikaan, heräsimme maanjäristykseen. Aika kovaan sellaiseen: kun laitoimme valot päälle järistyksen loputtua, lamppu heilui ja kissat olivat piilossa. Pinoa etsittiin aika pitkään, se kyykisteli makuuhuoneen nurkassa hiljaa. Maija oli tyynempi, mutta Pino kaivautui loppuyöksi peitteen alle jalkojen päälle. Unta oli vaikea saada, jälkijäristykset täristeli aina kun oli saada unen päästä kiinni.
En osannut pelätä maanjäristystä, vaikka tajusinkin, että vain vähän kovempi olisi jo tietänyt talon sortumisvaaraa. Johtuukohan se siitä, ettei minulla ole lapsuuden kokemuksia maanjäristyksistä, ja siten puuttuu jonkinlainen atavistinen vaarantunne? Vai olenko vain harvinaisen tyyni pytty? Kuulin kuinka naapurit ryntäsivät ulos. Me jäimme sisälle ja yritimme jatkaa unia.
Tämä kaikki on tietysti oiva analogia sille maanjäristykselle, jota saapasmaa kokee poliittisesti. Pieniä ja vähän suurempiakin täristyksiä: yrittäjien itsemurhia, ampumisia, pommiuhkia ja pommeja. Mutta en osaa pelätä. Ehkä koska en ole elänyt "lyijyvuosia", anni di piombo*, Italiassa. (Vaikka muistan uutiset Aldo Moron sieppauksesta tai ruumiin löytymisestä)
Tätä "lyijyvuodet" termiä viljellään viimeaikoina runsaasti, koska tilanne alkaa todellakin muistuttaa noita vuosia. On vaikea käsittää, kuka tai mikä on eilisen pommi-iskun takana; on yhtä vaikea saada selville, onko vaikkapa punaiset prikaatit niin voimissaan kuin annetaan ymmärtää. Genovassa ammuttiin Ansaldo nucleare- yrityksen (ydinvoimalayhtiön) johtajaa jalkaan (italiaksi gambizzato); sitä pidetään tyypillisenä BR:n, punaisten prikaatien terroristitekona.
Jotain mätää tässä kuitenkin on ilmassa; olipa se sitten terrorismia tahi mitä, ihmisiä pelotellaan ja on pakko kysyä miksi.
Olisiko niinkin, että kun niputetaan taloudellisessa ahdingossa syntyvät epätoivoiset teot ja poliittiset ääriliikkeet, voidaan pelotella ihmiset hiljaisiksi? Vähän siltä minusta tuntuu.
*Tässä käännös wikipedian artikkelista:
"Lyijyvuosilla tarkoitetaan Italiassa sitä ajanjaksoa, joka käsittää seitsemänkymmentäluvun ja kahdeksankymmentäluvun alun. Tuona ajanjaksona poliittinen vuorovaikutus sai äärimmäispiirteitä, jotka näkyivät väkivaltaisina mielenosoituksina, poliittisen taistelun aseellistumisena ja terrorismina.
Termi anni di piombo, jolla vuosia kutsutaan, tulee samannimisestä Margarethe Von Trottan elokuvasta vuodelta 1981. Elokuva käsitteli samankaltaista ja samanaikaista historiallista aikakautta Länsi-Saksassa."
Per anni di piombo si intende in Italia quel periodo, che comprende gli anni settanta e il principio degli anni ottanta, in cui si verificò un'estremizzazione della dialettica politica che si tradusse in violenze di piazza, in lotta armata e terrorismo. Il termine anni di piombo, con cui sono stati chiamati questi anni deriva dal titolo omonimo di un film di Margarethe Von Trotta uscito nel 1981 che trattava l'esperienza storica analoga e contemporanea vissuta dalla Germania Ovest.[1]
EDIT 19.55:
Tänään on ollut järistyksiä koko päivän, viimeinen vasta muutama minuutti sitten.
Päätin valmistautua siihen, että joudutaan juoksemaan ulos. Pakkasin lompakon, kännykän, kameran ja hygieniatarvikkeita laukkuun, laitoin kissankuljetuslaatikon ulko-ovelle ja aion nukkua melkein pukeissa. Ehkä mitään ei tapahdu, mutta parempi katsoa kuin katua.
 |
| Koko yön täristeli |
En osannut pelätä maanjäristystä, vaikka tajusinkin, että vain vähän kovempi olisi jo tietänyt talon sortumisvaaraa. Johtuukohan se siitä, ettei minulla ole lapsuuden kokemuksia maanjäristyksistä, ja siten puuttuu jonkinlainen atavistinen vaarantunne? Vai olenko vain harvinaisen tyyni pytty? Kuulin kuinka naapurit ryntäsivät ulos. Me jäimme sisälle ja yritimme jatkaa unia.
Tämä kaikki on tietysti oiva analogia sille maanjäristykselle, jota saapasmaa kokee poliittisesti. Pieniä ja vähän suurempiakin täristyksiä: yrittäjien itsemurhia, ampumisia, pommiuhkia ja pommeja. Mutta en osaa pelätä. Ehkä koska en ole elänyt "lyijyvuosia", anni di piombo*, Italiassa. (Vaikka muistan uutiset Aldo Moron sieppauksesta tai ruumiin löytymisestä)
Tätä "lyijyvuodet" termiä viljellään viimeaikoina runsaasti, koska tilanne alkaa todellakin muistuttaa noita vuosia. On vaikea käsittää, kuka tai mikä on eilisen pommi-iskun takana; on yhtä vaikea saada selville, onko vaikkapa punaiset prikaatit niin voimissaan kuin annetaan ymmärtää. Genovassa ammuttiin Ansaldo nucleare- yrityksen (ydinvoimalayhtiön) johtajaa jalkaan (italiaksi gambizzato); sitä pidetään tyypillisenä BR:n, punaisten prikaatien terroristitekona.
Jotain mätää tässä kuitenkin on ilmassa; olipa se sitten terrorismia tahi mitä, ihmisiä pelotellaan ja on pakko kysyä miksi.
Olisiko niinkin, että kun niputetaan taloudellisessa ahdingossa syntyvät epätoivoiset teot ja poliittiset ääriliikkeet, voidaan pelotella ihmiset hiljaisiksi? Vähän siltä minusta tuntuu.
*Tässä käännös wikipedian artikkelista:
"Lyijyvuosilla tarkoitetaan Italiassa sitä ajanjaksoa, joka käsittää seitsemänkymmentäluvun ja kahdeksankymmentäluvun alun. Tuona ajanjaksona poliittinen vuorovaikutus sai äärimmäispiirteitä, jotka näkyivät väkivaltaisina mielenosoituksina, poliittisen taistelun aseellistumisena ja terrorismina.
Termi anni di piombo, jolla vuosia kutsutaan, tulee samannimisestä Margarethe Von Trottan elokuvasta vuodelta 1981. Elokuva käsitteli samankaltaista ja samanaikaista historiallista aikakautta Länsi-Saksassa."
Per anni di piombo si intende in Italia quel periodo, che comprende gli anni settanta e il principio degli anni ottanta, in cui si verificò un'estremizzazione della dialettica politica che si tradusse in violenze di piazza, in lotta armata e terrorismo. Il termine anni di piombo, con cui sono stati chiamati questi anni deriva dal titolo omonimo di un film di Margarethe Von Trotta uscito nel 1981 che trattava l'esperienza storica analoga e contemporanea vissuta dalla Germania Ovest.[1]
EDIT 19.55:
Tänään on ollut järistyksiä koko päivän, viimeinen vasta muutama minuutti sitten.
Päätin valmistautua siihen, että joudutaan juoksemaan ulos. Pakkasin lompakon, kännykän, kameran ja hygieniatarvikkeita laukkuun, laitoin kissankuljetuslaatikon ulko-ovelle ja aion nukkua melkein pukeissa. Ehkä mitään ei tapahdu, mutta parempi katsoa kuin katua.
Hajanaisia mietteitä viimeaikojen tapahtumista
Eilen iltapäivällä istuin kahden oppilaan kanssa katsomassa videota, kun koin elämäni ensimmäisen "oikean" maanjäristyksen. Olen joskus aikaisemmin tuntenut lieviä tärähtelyjä ja heilahteluja, keskiviikkonakin oli (kuulemma) seismistä toimintaa joka meni minulta kokonaan ohi.
Mutta eilistä ei todellakaan voinut olla huomaamatta. Järistys kesti yli kymmenen sekuntia (se on pitkä aika, kun maa heiluu alla) ja outo tunne joka jäi järistyksen jälkeen oli melkein yhtä pelottavaa kuin varsinainen heilunta. Sisäkorvan liemet kai jäi liikkeeseen ja tuntui kuin järähtely olisi jatkunut edelleen.
Virallisesti järistys oli suuruutta 5.4. Nyt voin kuvitellä miltä suuremmat järistykset tuntuvat eikä todellakaan ole halua kokea moista. En kyllä oikeastaan säikähtänyt paljonkaan, en ainakaan niin paljon kuin muut, ehkä siksi että en oikein osannut kuvitella mitään vaaraa. Olin pohjakerroksessa uloskäynnin vieressä. En tiedä miten paljon olisin säikähtänyt ylemmissä kerroksissa.
Mies sattui olemaan sairaalan kahdeksannessa. Lääkärit olivat kuulemma pohtineet pitäisikö aloittaa evakuointi. Monissa paikoin koulut ja toimistot evakuoitiinkin, järistysten kanssa ei ole leikkimistä. Tuttava on töissä ammattikoulussa, jossa opiskellaan mm. kauneusalaa. Oli joku joutunut juoksemaan ulos karvanpoistovahat säärissä. Vaan eipä se ehkä haittaisi, vaikka vahat jämähtäisivät, jos oikeasti järistys aiheuttaisi rakennukseen vahinkoja ja riskeeraisi jumittumisen sortuneen koulun sisälle.
On tässä ollut oikeastaan vähän samanlainen maanjäristyksen tunne viimeaikoina muutenkin, kun on tuo mies ollut sydänvian takia sairaslomalla. Mies oli sairaalassa siksi, että torstaina asennettiin henkivakuutus (sisäinen defibrillaattori) solisluun alle, ja eilen pääsi kotiin. Olisiko tuo nyt sitten ollut se "jälkijäristys", ja pikkuhiljaa voitaisi asettua taas normaalipäiväjärjestykseen. Mitä se nyt sitten tarkoittaakin.
Koko saapasmaa on sekin ollut järistysten kourissa: kansa osoittaa mieltään, kun nälkävyötä pitäisi kiristää ja poliitikot sen kun haalivat etuisuuksia joko laillisesti tai sitten vaikka ihan vanhanaikaisesti korruptiona. Itse olen joutunut tämän epävakaisuuden kärsijäksi vain yhdesti, kun tuttu bensa-asema olikin ilman bensaa. Kuljetukset olivat rekkakuskien tie-esteiden takia jääneet tulematta. Suuripa oli kärsimys, menin seuraavalle ja jonotin ehkä pari minuuttia.
Muualla, etelämmässä ovat kärsineet hieman enemmän. Oikeastaan melkein odotan, että levottomuudet ihan oikeasti pysäyttäisivät tämän yhteiskunnan, ei taida muuten tulla muutosta. Jonkinlainen yleislakko olisi paikallaan. Tietysti sanon tämän siinä toivossa, että haikailemani pysähdys ei toisi tullessaan väkivaltaa; se voisi olla hieman samanlaisen solidaarisuuden alkulähde kuin kokemani bensan puute: sillä toisella bensiksellä jolla bensaa oli, kaikki olivat kovin kärsivällisiä, oli tunne että oltiin samassa veneessä. Kukaan ei kiukutellut jonoista tai vaatinut kuljetusten pysäyttäjien päätä vadille.
Olen myös ilolla seurannut kotosuomalaista presidentin vaalia. En äänestänyt, (meni vähän ohi), mutta kyllä taitaisin mielelläni nähdä Haaviston naaman uutisissa presidenttinä. Täydellistä presidenttiä ei olekaan ja Niinistö on ärsyttävä. Ja jotenkin presidentin on mielestäni oltava ei-ärsyttävä. Näin syvällisin perustein olisin äänestänyt, joten olikohan tuo nyt suuri vahinko että jätin velvollisuuteni hoitamati.
Kissat voivat paksusti, nytkin joku kynsii selkää. Pinon harrasteet ovat varsin omaperäisiä. Iltaisin yöpuulle asettuminen seuraa jonkinlaista rutiinia: me pötkötellään lukemassa, Maija nukkuu jalkojen välissä, Pino valitsee tuolilta jonkun vaatteistani ja raahaa sitä ympäri taloa. On löytynyt röijyä niin keittiön pöydän alta kuin suihkukopistakin.
Nonniin, nyt on loppukevennyskin ohi, hyvää yötä ja kuulemiin.
Mutta eilistä ei todellakaan voinut olla huomaamatta. Järistys kesti yli kymmenen sekuntia (se on pitkä aika, kun maa heiluu alla) ja outo tunne joka jäi järistyksen jälkeen oli melkein yhtä pelottavaa kuin varsinainen heilunta. Sisäkorvan liemet kai jäi liikkeeseen ja tuntui kuin järähtely olisi jatkunut edelleen.
Virallisesti järistys oli suuruutta 5.4. Nyt voin kuvitellä miltä suuremmat järistykset tuntuvat eikä todellakaan ole halua kokea moista. En kyllä oikeastaan säikähtänyt paljonkaan, en ainakaan niin paljon kuin muut, ehkä siksi että en oikein osannut kuvitella mitään vaaraa. Olin pohjakerroksessa uloskäynnin vieressä. En tiedä miten paljon olisin säikähtänyt ylemmissä kerroksissa.
Mies sattui olemaan sairaalan kahdeksannessa. Lääkärit olivat kuulemma pohtineet pitäisikö aloittaa evakuointi. Monissa paikoin koulut ja toimistot evakuoitiinkin, järistysten kanssa ei ole leikkimistä. Tuttava on töissä ammattikoulussa, jossa opiskellaan mm. kauneusalaa. Oli joku joutunut juoksemaan ulos karvanpoistovahat säärissä. Vaan eipä se ehkä haittaisi, vaikka vahat jämähtäisivät, jos oikeasti järistys aiheuttaisi rakennukseen vahinkoja ja riskeeraisi jumittumisen sortuneen koulun sisälle.
On tässä ollut oikeastaan vähän samanlainen maanjäristyksen tunne viimeaikoina muutenkin, kun on tuo mies ollut sydänvian takia sairaslomalla. Mies oli sairaalassa siksi, että torstaina asennettiin henkivakuutus (sisäinen defibrillaattori) solisluun alle, ja eilen pääsi kotiin. Olisiko tuo nyt sitten ollut se "jälkijäristys", ja pikkuhiljaa voitaisi asettua taas normaalipäiväjärjestykseen. Mitä se nyt sitten tarkoittaakin.
Koko saapasmaa on sekin ollut järistysten kourissa: kansa osoittaa mieltään, kun nälkävyötä pitäisi kiristää ja poliitikot sen kun haalivat etuisuuksia joko laillisesti tai sitten vaikka ihan vanhanaikaisesti korruptiona. Itse olen joutunut tämän epävakaisuuden kärsijäksi vain yhdesti, kun tuttu bensa-asema olikin ilman bensaa. Kuljetukset olivat rekkakuskien tie-esteiden takia jääneet tulematta. Suuripa oli kärsimys, menin seuraavalle ja jonotin ehkä pari minuuttia.
Muualla, etelämmässä ovat kärsineet hieman enemmän. Oikeastaan melkein odotan, että levottomuudet ihan oikeasti pysäyttäisivät tämän yhteiskunnan, ei taida muuten tulla muutosta. Jonkinlainen yleislakko olisi paikallaan. Tietysti sanon tämän siinä toivossa, että haikailemani pysähdys ei toisi tullessaan väkivaltaa; se voisi olla hieman samanlaisen solidaarisuuden alkulähde kuin kokemani bensan puute: sillä toisella bensiksellä jolla bensaa oli, kaikki olivat kovin kärsivällisiä, oli tunne että oltiin samassa veneessä. Kukaan ei kiukutellut jonoista tai vaatinut kuljetusten pysäyttäjien päätä vadille.
Olen myös ilolla seurannut kotosuomalaista presidentin vaalia. En äänestänyt, (meni vähän ohi), mutta kyllä taitaisin mielelläni nähdä Haaviston naaman uutisissa presidenttinä. Täydellistä presidenttiä ei olekaan ja Niinistö on ärsyttävä. Ja jotenkin presidentin on mielestäni oltava ei-ärsyttävä. Näin syvällisin perustein olisin äänestänyt, joten olikohan tuo nyt suuri vahinko että jätin velvollisuuteni hoitamati.
Kissat voivat paksusti, nytkin joku kynsii selkää. Pinon harrasteet ovat varsin omaperäisiä. Iltaisin yöpuulle asettuminen seuraa jonkinlaista rutiinia: me pötkötellään lukemassa, Maija nukkuu jalkojen välissä, Pino valitsee tuolilta jonkun vaatteistani ja raahaa sitä ympäri taloa. On löytynyt röijyä niin keittiön pöydän alta kuin suihkukopistakin.
Nonniin, nyt on loppukevennyskin ohi, hyvää yötä ja kuulemiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)