Nimittäin kesäleiri loppui tänään. Maakin järisi.
(Meillä tuntui toskanalainen 5,1 Richterin täristys.)
Hyvää Juhannusta!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
lorem ipsum II
On vaikea keskittyä, kun on kuuma.
Voisin kirjoittaa kissoista, mutta ne ei tee juuri mitään. Lu Bu tuossa nuoli hetken pahvilaatikkoa joka jäi pöydälle, mutta siinä ei ole mitään merkillistä, Lu Bu nuolee vähän kaikkea. Ihmiset joskus luulee että se on suloisen ystävällinen, kun se nuolee vieraidenkin käsiä. Sulous karisee hieman, kun hetken päästä näkee kissan nuolevan vaikkapa sohvaa.
Kyllä Lu Bu pesee meitä ihan varmasti kiintymyksen osoituksenakin, mutta sillä on siis kumma tapa tutustua asioihin nuolemalla niitä. En tiedä onko se normaalia, mutta ei tuo kissa nyt muutenkaan ole kovin normaali.
Mutta nyt siis vaan maataan missä sattuu mukavan viileää olemaan.
Töissäkin olisi kivempaa jos ei olisi niin kuuma. Olen nimittäin aamuisin eräänlaisella kesäleirillä, valmistellaan englanninkielistä näytelmää lasten kanssa. (Taas). Kivaa se kuitenkin on. Pitää olla vaihtovaatteet mukana että ihmisten ilmoille kelpaa aamupäivän koettelmusten jälkeen.
Ja nyt olis kiva vaan töllöttää telkkaria.
Telkkarista ei tule kuitenkaan mitään kivaa kesällä, olen liian laiska jotta edes jaksaisin etsiä netistäkään mitään. Kuun alussa aloitti uusi rikoskanava, siis pelkille rikossarjoille omistettu. Oli sellainen kanava jo digitaalisella (Giallo), mutta sen ohjelmat oli vain italiaksi dubattuna, alkuperäiskieliä ei. Giallo tarkoittaa keltaista. Italiassa keltainen on rikoksen väri, halvat rikosromskut kun olivat aikoinaan keltaisia. Mm. "Murhasta tuli totta", siis Jessica Fletcher, on italiassa " La Signora in Giallo".
Nyt juuri on menossa jakso sarjasta Monk, ja Monk yritti sen vaalean apulaisensa kanssa puhua poliiseille, jotka marssivat paraatissa. Vahinko vaan että poliisi olikin italialainen. Harmitti kun en nähnyt miten moinen käännösparadoksi hoidettiin italiannoksessa. Paraatissa kun oli vielä lippu, jossa luki italialaisen poliisiosaston nimi.
Friends-sarjassa oli kerran italialainen vieras (taisi olla Fabio), joka italiankielisessä oli muistaakseni muutettu espanjalaiseksi. Suomalaisilla ei tällaisia ongelmia kovin usein taitaisi olla.
Oho, nyt alkoi sellainen jakso jota en ole nähnyt, siis sarjasta Law and Order. Telkkari voittaa tietsikan.
Voisin kirjoittaa kissoista, mutta ne ei tee juuri mitään. Lu Bu tuossa nuoli hetken pahvilaatikkoa joka jäi pöydälle, mutta siinä ei ole mitään merkillistä, Lu Bu nuolee vähän kaikkea. Ihmiset joskus luulee että se on suloisen ystävällinen, kun se nuolee vieraidenkin käsiä. Sulous karisee hieman, kun hetken päästä näkee kissan nuolevan vaikkapa sohvaa.
Kyllä Lu Bu pesee meitä ihan varmasti kiintymyksen osoituksenakin, mutta sillä on siis kumma tapa tutustua asioihin nuolemalla niitä. En tiedä onko se normaalia, mutta ei tuo kissa nyt muutenkaan ole kovin normaali.
Mutta nyt siis vaan maataan missä sattuu mukavan viileää olemaan.
Töissäkin olisi kivempaa jos ei olisi niin kuuma. Olen nimittäin aamuisin eräänlaisella kesäleirillä, valmistellaan englanninkielistä näytelmää lasten kanssa. (Taas). Kivaa se kuitenkin on. Pitää olla vaihtovaatteet mukana että ihmisten ilmoille kelpaa aamupäivän koettelmusten jälkeen.
Ja nyt olis kiva vaan töllöttää telkkaria.
Telkkarista ei tule kuitenkaan mitään kivaa kesällä, olen liian laiska jotta edes jaksaisin etsiä netistäkään mitään. Kuun alussa aloitti uusi rikoskanava, siis pelkille rikossarjoille omistettu. Oli sellainen kanava jo digitaalisella (Giallo), mutta sen ohjelmat oli vain italiaksi dubattuna, alkuperäiskieliä ei. Giallo tarkoittaa keltaista. Italiassa keltainen on rikoksen väri, halvat rikosromskut kun olivat aikoinaan keltaisia. Mm. "Murhasta tuli totta", siis Jessica Fletcher, on italiassa " La Signora in Giallo".
Nyt juuri on menossa jakso sarjasta Monk, ja Monk yritti sen vaalean apulaisensa kanssa puhua poliiseille, jotka marssivat paraatissa. Vahinko vaan että poliisi olikin italialainen. Harmitti kun en nähnyt miten moinen käännösparadoksi hoidettiin italiannoksessa. Paraatissa kun oli vielä lippu, jossa luki italialaisen poliisiosaston nimi.
Friends-sarjassa oli kerran italialainen vieras (taisi olla Fabio), joka italiankielisessä oli muistaakseni muutettu espanjalaiseksi. Suomalaisilla ei tällaisia ongelmia kovin usein taitaisi olla.
Oho, nyt alkoi sellainen jakso jota en ole nähnyt, siis sarjasta Law and Order. Telkkari voittaa tietsikan.
Tapahtunut viimeaikoina
Mennään järjestyksessä taaksepäin:
Pizza tuli ja jaksoin syödä kolme palaa, kun olin nälissäni mussuttanut näkkileipää.
Tänään oli lämmintä noin 24 astetta enkä tehnyt oikeastaan yhtään mitään. On vapautuksen muistojuhlapäivä. (Jokainen voi kuvitella kuka ja mistä tai kenestä on vapautunut)
Italialaiset sai hallituksen. Se olikin vaikeaa, kun kukaan ei osannut päättää
a. kuka vaalit voitti
b. kuka sen pääministerin valitsee
(lopulta valittiin entinen presidentti uudestaan, kun sekin valinta tässä siis oli tehtävä eikä yksimielisyyttä syntynyt)
Nuori mieshän se Napolitano vielä on, vasta 87, joten mikäs siinä että jatkaa tointaan vielä toiset 7 vuotta...
Uudella pääministerillä on kiitollinen tehtävä: maa on pahassa talouslamassa, Eurooppa painostaa säästämään ja kansalaiset on kohta astalot ojossa jos jotain ei tapahdu.
Ostin pyykkitelineen kun entinen oli ruostunut.
Mielioppilaani sai Trinityn kielikokeessa B:n, toinen AA ja kolmas BA.
Nyt alkaa pizzan sulatteleminen sumentaa ajattelua, jatkan ehkä huomenna kun olen silloinkin vapaalla, kun on ns. ponte (= silta; kun pyhäpäivä osuu torstaihin on perjantaikin vapaa; jos se osuu tiistaihin, on maanantaikin vapaa; jos se osuu keskiviikkoon, lomaa on vain keskiviikko. Kuten vappuna) Olikin tarpeen.
Pizza tuli ja jaksoin syödä kolme palaa, kun olin nälissäni mussuttanut näkkileipää.
Tänään oli lämmintä noin 24 astetta enkä tehnyt oikeastaan yhtään mitään. On vapautuksen muistojuhlapäivä. (Jokainen voi kuvitella kuka ja mistä tai kenestä on vapautunut)
Italialaiset sai hallituksen. Se olikin vaikeaa, kun kukaan ei osannut päättää
a. kuka vaalit voitti
b. kuka sen pääministerin valitsee
(lopulta valittiin entinen presidentti uudestaan, kun sekin valinta tässä siis oli tehtävä eikä yksimielisyyttä syntynyt)
Nuori mieshän se Napolitano vielä on, vasta 87, joten mikäs siinä että jatkaa tointaan vielä toiset 7 vuotta...
Uudella pääministerillä on kiitollinen tehtävä: maa on pahassa talouslamassa, Eurooppa painostaa säästämään ja kansalaiset on kohta astalot ojossa jos jotain ei tapahdu.
Ostin pyykkitelineen kun entinen oli ruostunut.
Nyt alkaa pizzan sulatteleminen sumentaa ajattelua, jatkan ehkä huomenna kun olen silloinkin vapaalla, kun on ns. ponte (= silta; kun pyhäpäivä osuu torstaihin on perjantaikin vapaa; jos se osuu tiistaihin, on maanantaikin vapaa; jos se osuu keskiviikkoon, lomaa on vain keskiviikko. Kuten vappuna) Olikin tarpeen.
Diagnoosi
Et ole niin kuin muut.
Kätesi ovat lyhytsormiset ja niillä on vaikea olla tarkka, kirjoittaminen on vaikeaa.
Sanat eivät tule suusta sellaisina kuin pitäisi ja sinun on joskus vaikea ymmärtää mitä muut tarkoittavat sanoillaan.
Silmäsi katsovat eri suuntiin, joten joskus on vaikea nähdä yksityiskohtia.
Nautit ikäistesi seurasta, mutta olet ujo.
Kaikki tämä löytyy lääkärin sinusta kirjoittamasta anamneesista. Vai oliko se diagnoosi?
Uusien ihmisten kohtaaminen pelottaa, koska he katsovat aina kummasti ja puhuvat oudosti. Jotkut eivät katso ollenkaan. Niin sinäkään et katso. Etkä puhu.
Löydät lohtua istumalla piiloon, otat esiin vanhan toimimattoman kännykän ja kerrot siihen mitä on tapahtunut. On kuin olisit ihan kuin kaikki muutkin, jotka juttelevat kännykkään koko ajan.
Olet 14-vuotias tyttö ja sinua kiukuttaa (kuten kaikkia 14-vuotiaita tyttöjä) se että et ole kaunis. Ja joskus se itkettääkin. Joskus ei huvita tehdä mitään, mutta on pakko, koska aina on joku sanomassa mitä tehdään. Jos ei tee, huokaillaan ja päivitellään.
Tätä ei kerrota papereissa. Äitisi kertoi.
Mutta en tiennyt kaikkea tätä, kun sinut tapasin. Olet vähän höpsö ja hajamielinen, mutta aina hyvällä tuulella. Se on minun diagnoosini. Hymyilevä höpsö.
P.S olen tutustunut tyttöön, jonka diagnoosi on Downin syndrooma. Opetan häntä äidin toivomuksesta, koska tyttö rakastaa englannin kieltä.
Kätesi ovat lyhytsormiset ja niillä on vaikea olla tarkka, kirjoittaminen on vaikeaa.
Sanat eivät tule suusta sellaisina kuin pitäisi ja sinun on joskus vaikea ymmärtää mitä muut tarkoittavat sanoillaan.
Silmäsi katsovat eri suuntiin, joten joskus on vaikea nähdä yksityiskohtia.
Nautit ikäistesi seurasta, mutta olet ujo.
Kaikki tämä löytyy lääkärin sinusta kirjoittamasta anamneesista. Vai oliko se diagnoosi?
Uusien ihmisten kohtaaminen pelottaa, koska he katsovat aina kummasti ja puhuvat oudosti. Jotkut eivät katso ollenkaan. Niin sinäkään et katso. Etkä puhu.
Löydät lohtua istumalla piiloon, otat esiin vanhan toimimattoman kännykän ja kerrot siihen mitä on tapahtunut. On kuin olisit ihan kuin kaikki muutkin, jotka juttelevat kännykkään koko ajan.
Olet 14-vuotias tyttö ja sinua kiukuttaa (kuten kaikkia 14-vuotiaita tyttöjä) se että et ole kaunis. Ja joskus se itkettääkin. Joskus ei huvita tehdä mitään, mutta on pakko, koska aina on joku sanomassa mitä tehdään. Jos ei tee, huokaillaan ja päivitellään.
Tätä ei kerrota papereissa. Äitisi kertoi.
Mutta en tiennyt kaikkea tätä, kun sinut tapasin. Olet vähän höpsö ja hajamielinen, mutta aina hyvällä tuulella. Se on minun diagnoosini. Hymyilevä höpsö.
P.S olen tutustunut tyttöön, jonka diagnoosi on Downin syndrooma. Opetan häntä äidin toivomuksesta, koska tyttö rakastaa englannin kieltä.
Luulisi olevan helppoa
Sijaiseni oli antanut lapsille tehtäväksi etsiä sanakirjasta huonekaluja.
Yksi pojista valitti, että sana quadro (=taulu) oli ihan sama englanniksi. Miten niin, kysyin.
"No siinä luki vaan että /ˈkwadro/".
Toinen oli löytänyt sanan square.
Paras oli kuitenkin se pojista, joka oli laatinut perinpohjaisen listan eri sänkytyypeistä:
bunk bed
double bed
death bed
Yksi pojista valitti, että sana quadro (=taulu) oli ihan sama englanniksi. Miten niin, kysyin.
"No siinä luki vaan että /ˈkwadro/".
Toinen oli löytänyt sanan square.
Paras oli kuitenkin se pojista, joka oli laatinut perinpohjaisen listan eri sänkytyypeistä:
bunk bed
double bed
death bed
Selkeyttä
Linnut pirisee ikkunan läpi. On pilvistä, huomiseksi luvattiin sadetta ja tänään on jo matalapaine. On nukuttanut koko päivän, kissatkin nukkuvat ja nousevat jonossa perään kun käy vessassa tai keittiössä. Pino hypähtelee lelun kanssa hetken ja Maija katselee vierestä, sitten molemmat notkuvat takaisin loikoilemaan kun mitään jännittävää ei tapahdu.
Tämä on töissä kiireistä aikaa. Monenlaisia kouluprojekteja on menossa, itselläni on niin teinejä kuin lapsiakin. Monia uusia yksittäisoppilaitakin on, ja pari ryhmää yrityksissä. Olen myös kouluttanut opettajia, kiireisinä aikoina tulee aina uusia opettajia töihin. Monenlainen tekeminen on kiinnostavaa, mutta se myös vie voimia kun täytyy keskittyä niin erilaisiin asioihin.
Nuorten ja lasten kanssa työskentely on väsyttävintä. Mutta positiivisen väsyttävää. Sana antoisa kai olisi sopiva. Joutuu keskittymään aivan erilailla kuin aikuisten kanssa: ohjeistamaan pikkutarkasti, pitämään kuriakin.
Perjantaina aloitin iltapäiväkerhon katolisella ala-asteella, jolla en ole aikaisemmin opettanut. Se oli aika traumaattinen kokemus. Kerhotunnin lopussa annoin parin pojan mennä vessaan, ja nähtävästi se oli vastoin koulun sääntöjä; olisivat voineet mennä vain yksin, ja hipihiljaa. Kun he nähtävästi melusivat liikaa (juttelivat ja nauroivat jopa, kuulin mainiosti koska vessa oli kerhotilana toimivan kammottavan ruokalahuoneen vieressä, ja siellä kaikui kuin kirkossa) heitä kurittamaan ilmestyi jostain kaapinkokoinen ja lähinnä vanginvartijan oloinen "talonmies" (niin oletan) jonka huuto säikäytti minutkin. Menin katsomaan mitä tapahtui, ja tämä kaappi tuli kuritusiskuryhmään liittyneen nunnan kanssa kerhotilaan pitämään kovasanaista ja kovaÄÄNISTÄ saarnaa siitä kuinka täällä ei olla leikkimässä ja että olette jo isoja ja tämä riehuminen pitää loppua. Kiusallinen hiljaisuus, he menevät pois ja minä yritän tajuta mitä juuri tapahtui.
Sain sitten sanottua lapsille että oikeastaan te kyllä olette täällä leikkimässä ( kyseessä kun on iltapäiväKERHO) mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla käydään vessassa kukin yksin. Tuli kyllä mieleen sana "kurituslaitos". Koulu on yksityinen; vanhemmat siis maksavat siitä, että heidän lapsiaan kohdellaan jopa kouluajan jälkeen kuin pikkurikollisia. Ja kyllä minuakin taidettiin kohdella vähän kuin ilmaa, mutta se tässä nyt oli sivuseikka. Olinhan minä joku ulkomaalainen, joka ei nähtävästi tiennyt että lapsille pidetään KURIA. Jotenkin minun on vaikea uskoa että ylihemmotteleva ja materialistinen kotikasvatus yhdistettynä tiukkaan kuriin ja vaativaan kouluun takaa tasapainoisen kasvatuksen. Tai ehkä hemmotellut varakkaiden perheitten lapset tarvitsevatkin nunnien rautaista otetta, mitä minä siitä tiedän.
Horoskoopissa kehotettiin käyttämään ensi viikolla ylisanoja: "kun tekee mieli jäätelöä, syön lumivyöryn". Ehkä tyydyn selkeyttämään elämää organisoimalla työt hyvin. Suunnittelu on aina tärkeää, mutta kun pitää hypätä liikematkoista lemmikkieläimiin ja kirjallisuusanalyysistä hokey-pokey:iin, suunnittelu on elinehto.
Jospa seuraavien päivien sade selkeyttää taas ilmaa, ja kevään tuoksut vain voimistuu. Kohta alkaa vihertää...
Tämä on töissä kiireistä aikaa. Monenlaisia kouluprojekteja on menossa, itselläni on niin teinejä kuin lapsiakin. Monia uusia yksittäisoppilaitakin on, ja pari ryhmää yrityksissä. Olen myös kouluttanut opettajia, kiireisinä aikoina tulee aina uusia opettajia töihin. Monenlainen tekeminen on kiinnostavaa, mutta se myös vie voimia kun täytyy keskittyä niin erilaisiin asioihin.
Nuorten ja lasten kanssa työskentely on väsyttävintä. Mutta positiivisen väsyttävää. Sana antoisa kai olisi sopiva. Joutuu keskittymään aivan erilailla kuin aikuisten kanssa: ohjeistamaan pikkutarkasti, pitämään kuriakin.
Perjantaina aloitin iltapäiväkerhon katolisella ala-asteella, jolla en ole aikaisemmin opettanut. Se oli aika traumaattinen kokemus. Kerhotunnin lopussa annoin parin pojan mennä vessaan, ja nähtävästi se oli vastoin koulun sääntöjä; olisivat voineet mennä vain yksin, ja hipihiljaa. Kun he nähtävästi melusivat liikaa (juttelivat ja nauroivat jopa, kuulin mainiosti koska vessa oli kerhotilana toimivan kammottavan ruokalahuoneen vieressä, ja siellä kaikui kuin kirkossa) heitä kurittamaan ilmestyi jostain kaapinkokoinen ja lähinnä vanginvartijan oloinen "talonmies" (niin oletan) jonka huuto säikäytti minutkin. Menin katsomaan mitä tapahtui, ja tämä kaappi tuli kuritusiskuryhmään liittyneen nunnan kanssa kerhotilaan pitämään kovasanaista ja kovaÄÄNISTÄ saarnaa siitä kuinka täällä ei olla leikkimässä ja että olette jo isoja ja tämä riehuminen pitää loppua. Kiusallinen hiljaisuus, he menevät pois ja minä yritän tajuta mitä juuri tapahtui.
Sain sitten sanottua lapsille että oikeastaan te kyllä olette täällä leikkimässä ( kyseessä kun on iltapäiväKERHO) mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla käydään vessassa kukin yksin. Tuli kyllä mieleen sana "kurituslaitos". Koulu on yksityinen; vanhemmat siis maksavat siitä, että heidän lapsiaan kohdellaan jopa kouluajan jälkeen kuin pikkurikollisia. Ja kyllä minuakin taidettiin kohdella vähän kuin ilmaa, mutta se tässä nyt oli sivuseikka. Olinhan minä joku ulkomaalainen, joka ei nähtävästi tiennyt että lapsille pidetään KURIA. Jotenkin minun on vaikea uskoa että ylihemmotteleva ja materialistinen kotikasvatus yhdistettynä tiukkaan kuriin ja vaativaan kouluun takaa tasapainoisen kasvatuksen. Tai ehkä hemmotellut varakkaiden perheitten lapset tarvitsevatkin nunnien rautaista otetta, mitä minä siitä tiedän.
Horoskoopissa kehotettiin käyttämään ensi viikolla ylisanoja: "kun tekee mieli jäätelöä, syön lumivyöryn". Ehkä tyydyn selkeyttämään elämää organisoimalla työt hyvin. Suunnittelu on aina tärkeää, mutta kun pitää hypätä liikematkoista lemmikkieläimiin ja kirjallisuusanalyysistä hokey-pokey:iin, suunnittelu on elinehto.
Jospa seuraavien päivien sade selkeyttää taas ilmaa, ja kevään tuoksut vain voimistuu. Kohta alkaa vihertää...
Äiti, ala paina liipaisinta
Luin joku aika sitten, että hakukoneet muuttavat uutisten otsikot paljon yksinkertaisemmiksi, koska jutut on voitava löytää helposti. Siksi otsakkeen on oltava sisällön mukainen, sanaleikit ja muu ironia ei hakukoneelle avaudu.
Mutta onneksi minä en tarvitse hakukoneita, ja voin laittaa otsakkeeksi ihan mitä vain. Ja tuo lause on suoraan käännetty kavereitten pojan lausahduksesta. Eilen oltiin pika-illallisella, pika siksi, että kutsut järjestettiin ex tempore. Ei ilta kovin väkivaltainen ollut vaikka otsakkeesta voisi niin päätellä-liipaisin oli ihan lelu vaan.
Eilen tuntui että oli ihan kauheasti tekemistä. Piti siivota ja valmistella huomenna alkavaa lasten enkkuleiriä. Olikin hyvä että touhusin niin paljon eilen, tänään olen voinut kaikessa rauhassa ottaa rennommin. Kummasti kaikki suunnittelutyö ikäänkuin tekeentyy jossain takaraivon poimuissa niin, että kun sitten istahtaa laittamaan jotain konkreettista paperille, ideat ovat jo selkeitä ja suunnittelu on vain niiden kirjausta. Tämä tekniikka vaatii tietysti sitä, että ajatukset pyörivät viikkojen ajan ja viiden minuutin välein suunnitelmassa.
Mutta huomenna siis aloitetaan, teemana on teatteri ja sadut. Valmistamme joka ryhmän kanssa pienen esityksen. Ohjelmaan kuuluu tanssiopetusta, teatteriin valmistavia harjoituksia, joita ohjaa kolleegani teatterialalta ja pelejä, liikuntaa...kaikki tietysti englanniksi. Toivottavasti on hyvä ilma.
Suomessa on nimittäin viimepäivinä nautittu paljon paremmasta säästä kuin täällä. Täällä sataa. Koko ajan.
Kaipa se on sitä trooppista ilmastoa. (Lämpötilat on ihan kohtalaisia)
Mutta onneksi minä en tarvitse hakukoneita, ja voin laittaa otsakkeeksi ihan mitä vain. Ja tuo lause on suoraan käännetty kavereitten pojan lausahduksesta. Eilen oltiin pika-illallisella, pika siksi, että kutsut järjestettiin ex tempore. Ei ilta kovin väkivaltainen ollut vaikka otsakkeesta voisi niin päätellä-liipaisin oli ihan lelu vaan.
Eilen tuntui että oli ihan kauheasti tekemistä. Piti siivota ja valmistella huomenna alkavaa lasten enkkuleiriä. Olikin hyvä että touhusin niin paljon eilen, tänään olen voinut kaikessa rauhassa ottaa rennommin. Kummasti kaikki suunnittelutyö ikäänkuin tekeentyy jossain takaraivon poimuissa niin, että kun sitten istahtaa laittamaan jotain konkreettista paperille, ideat ovat jo selkeitä ja suunnittelu on vain niiden kirjausta. Tämä tekniikka vaatii tietysti sitä, että ajatukset pyörivät viikkojen ajan ja viiden minuutin välein suunnitelmassa.
Mutta huomenna siis aloitetaan, teemana on teatteri ja sadut. Valmistamme joka ryhmän kanssa pienen esityksen. Ohjelmaan kuuluu tanssiopetusta, teatteriin valmistavia harjoituksia, joita ohjaa kolleegani teatterialalta ja pelejä, liikuntaa...kaikki tietysti englanniksi. Toivottavasti on hyvä ilma.
Suomessa on nimittäin viimepäivinä nautittu paljon paremmasta säästä kuin täällä. Täällä sataa. Koko ajan.
Kaipa se on sitä trooppista ilmastoa. (Lämpötilat on ihan kohtalaisia)
Keinu ja vieri
'Olen ihan Ihaa.'
Oli kaunis kevätpäivä ja äänitysstudion pihamaalta löytyi eläimiä, joten kuvasin vähän niitäkin.
Kevään kouluprojektit lähestyvät loppuaan, huhtikuun alussa on suullinen tentti johon olemme valmistautuneet. Eilen oli sateinen ja hieman jähmeänoloinen päivä, mutta noitten kouluprojektien ansiosta päivässäni oli kaksi kohokohtaa, jotka muistuttivat taas, miksi tätä tahkoan:
- kävin hakemassa tenttibyrokratiaa koululta ja sattui olemaan välkkäri. Eräs viime vuonna kurssillani ollut poika tuli iloisena moikkaamaan minut nähtyään. Käveltiin käsikynkkää opettajanhuoneeseen ja rupateltiin, englanniksi. (Poika on aivan survival-tasoa, siksi englanniksi rupattelu oli hieno saavutus)
- ala-asteella aloitin tenttisimulaatiot. Kun haastattelin erästä luokan vilkkaimmista pojista, hänen reaktionsa siihen että haastattelu päättyi oli pettynyt: 'voi ei, joko nyt!' Kysyinkin sitten pari bonus-kysymystä ihan siitä onnesta että poika oli niin innostunut enkun kokeesta.
Monesti tulee kyllä mieleen noita natiiviopettajien kommentteja ja artikkeleita lukiessa, että luultavasti on onni olla ei-natiivi kieltenopettaja. Itselle on nimittäin itsestäänselvää tarkastella oppijan näkökulmasta kaikkea sitä mitä luokassa tehdään. Kun on itsekin oppija. Natiiviopettajille tuntuu olevan aikamoinen valaistuminen se, että opiskelija on opetuksen lähtöpiste, ei opettaja ja opetettava aine. Ehkä asiaan vaikuttaa myös itsekunkin maan vallalla oleva koulutusperinne. Ja minähän olen koulutettu maailman parhaassa maassa!
Ihan ilman ironiaa kyllä voi sanoa tuon. Melkein.
(Tai ainakin voin sanoa että paremmassa asemassa minä ainakin olen kuin italialaiset kolleegat.)
Ai niin. Kissauutisia. Kun lopulta toivorikkaana menin olevinaan adoptoimaan Mimì-kissaa, se olikin jo adoptoitu. En tosin ymmärrä missä välissä. Nojaa, kai on oltava iloinen, että kissa sai kodin. Olispa se vaan ollut meidän koti. Nyt mies jankkaa että otetaan joku toinen kissa. Katsotaan, sanoi optikko.
Kuvia äänityssessiosta: Studio (Flickr)
Kuvia elukoista: Animals (Flickr)
Ei voi käsittää
Ensinnäkin haluan tuulettaa: netti pelaa ja minulla on uusi tietokone. Voipi olla että tästä lähtien olen taas ehkä hieman useammin verkossa. Saatan jopa joskus katsoa mitä naamakirjassa tapahtuu!
Sinänsä netin pelaamattomuus oli oikea mysteeri: puhelinyhtiö väitti viikkotolkulla (joulusta asti) että kaikki oli kunnossa. Mutta ei ollut. Sitten, kolmen kuukauden taistelun jälkeen kävi ilmi, että joku oli mennyt muuttamaan sopimuksemme kohtaa, jossa on jokin ihmeen muuttokoodi, ja siksi yhteys oli poikki. Ihmetyttää, miksi kukaan ei ollut sitä aiemmin älynnyt tarkistaa...
Mutta nämä nyt ovat niitä pieniä murheita.
Viime postauksessa puhuin uudesta kissa-ystävästä. Mimì-parka on vieläkin vankina kissalassa, se leikattiin vasta viime viikolla (siis sterilisoitiin), ja sitä ei voinut adoptoida ennen kuin se on täysin tikitön ja terve. Terveeltä se tosin minusta vaikutti, kun kävimme sitä katsomassa, on vain raukka liikuntaa vailla. Toivottavasti lauantaina vihdoin koittaa vapauden päivät Mimìllemme.
Se kissa-kuulumisista. (Maija voi hyvin myös)
Tänään vietän itse maksamaani vapaapäivää, koska Italialla on synttärit. Vain täällä saapasmaassa voi niinkin suhkoht' iloisesta asiasta kuin isänmaan 150-vuotisesta olemassaolosta tehdä poliittisen polemiikin aiheen. Mieltäosoittaen jotkut kieltäytyvät kuuntelemasta Mamelin, aikoinaan lähes teini-ikäisen vapaustaistelijan laatimaa kansallishymniä ja hyvä etteivät polta lippua. Kaikki tämä kiukuttelu vain siksi, että heidän mielestään Italiasta pitäisi tehdä federaatio, ja mieluiten irrottaa fyysisesti saappaan jalkaosa tykkänään osaksi Afrikkaa.
Itse tämän maan adoptiolapsena kunnioitan kansallisjuhlaa, vaikka en nyt sen kummempaa ''siam' pronti alla morte'' -hurmosta tunnekaan.
Lueskelin aamuteen ääressä supermarketin lahjoittamaa läpyskää, jossa Italian yhdistymisen ja/tai vapautumisen historia kerrattiin lyhykäisesti. Se oli minun panokseni kansallisjuhlintaan.
Italialaisten kansallistunto on viime aikoina kokenut kovia: ulkomailla naureskellaan pääministerin tempauksille ja ihmetellään miksi täällä ei oteta mallia Pohjois-Afrikan valtioista. Siksi pitäisi ottaa nyt kaikki irti mahdollisuudesta kohottaa kansallistunto tai se mikä siitä on jäljellä. Kun ei tässä kuulemma muuten ole paljon juhlimista. Talous on kuralla ja maa täyttyy siirtolaisista(hui), joiden lapset täyttävät lähes täydellistä rappiota kärsivät koulut.
Omat enkunryhmäni ovat oiva esimerkki, lähes puolet oppilaistani on syntynyt maan rajojen ulkopuolella. Ehkä siirtolaislasten läsnäolo on niin näkyvää myös siksi, että heidän perheensä ymmärtävät englannin taidon tärkeyden ja he ovatkin kielissä yleensä aika hakoja, ovathan he jokatapauksessa jo oppineet ainakin yhden vieraan kielen varsin hyvin. Tai kuten Nigeriassa syntyneen oppilaani tapauksessa normaaliin kasvuympäristöön kuului kuuden kielen käyttäminen: koulussa opetettiin ranskaksi tai englanniksi ja maan sadoista kielistä piti osata ainakin muutamaa, tytön tapauksessa neljää.
Oppilaani ovat oiva läpileikkaus Italian uusista kansalaisista: tunisialaisia, marokkolaisia, ukrainalaisia, romanialaisia, albanialaisia, puolalaisia, nigerialaisia, ghanalaisia, brasilialaisia, srilankalaisia. Kansainvälisyyskasvatus tulee luontaisena sivutuotteena. Koska oppituntini ovat pääpainotteeltaan keskustelua (onhan tavoitteena läpäistä suullinen tentti) oppivat nuoret tuntemaan toisensa aika hyvin. Ja minä siinä sivussa opin valtavasti näiden nuorten synnyinmaista, aikamoinen työbonus.
Mutta mitä sanoa Japanista. Siitäkin tehtiin tietysti poliittisen polemiikin aihe. Ydinvoiman puolustajat hyökkäsivät jankkaamaan miten meillä ei tietenkään tapahtuisi mitään, kun täällä tietysti maanjäristykset ovat ihan sellaisia pieniä vain. Ja kun tunnetusti italialaiset rakentavat niin huolella kaiken. Ja kun nyt vaan pitää saada ydinvoimaloita vuosikymmeniä sen jälkeen kun ne saatiin kaikki suljettua.
Muuten en Japanista oikein osaa sanoa mitään. Laitanpa vain linkin yhteen sadoista liikuttavista videoista. Ei voi käsittää.
Youtube video: Haiti Stands With Japan Haitilaispojat katsovat Tsunamin tuhoja.
Afro-thai
Kerrankos sitä sattuu että Islannissa tupruttava tulivuori sotkee suunnitelmat.
Onneksi ensiviikolle varatut tentit voidaan järjestää, vaikkei Trinityn tentaattori pääsekään Britanniasta tänne. Jäivät nimittäin jo tänne ehtineet edelliset tentaattorit mottiin hekin, joten he vain jatkavat tenttaamista. Ja omat tentattavani pääsevät tenttiin.
Mikä on helpotus, sillä viime perjantain viimeisellä tunnilla jo jännittivät niin että ihan stressin takia
olisi paras saada asia pois päiväjärjestyksestä.
Melkein puolet valmistamistani teineistä sattuu olemaan Ghanasta. Heitä on ollut ilo opettaa, olen oppinut aika paljon Ghanasta. Kuten että Ghana tarkoittaa soturikuningasta. Tai että oppilaani mielijuhlassa metsästetään leijona ja syödään jamssia, siis vain jamssia: leijonan veri uhrataan esi-isille, koska he vuodattivat vertaan tulevien sukupolvien edestä; jamssi oli esi-isien ruoka, joten sitä syömällä kunnioitetaan myös esi-isien muistoa.
Eilisellä ruokaostosreissulla kävimme Hello-marketissa, josta löytyy itämaista ja afrikkalaista ruokaa. Muutama vuosi sitten se oli vielä China-market, mutta sitten kiinalaiset luovuttivat sen afrikkalaisille. Luultavasti siksi, että asiakaskunta alkoi olla kovin afrikkalaista kaupan sijainnin vuoksi. Naapuristo on varsin mustaa. Kun kauppaan astuu, astuu Afrikkaan: fanti, englanti ja twi sekoittuvat muutamaan italiankielen sanaan. Mutta kaupasta löytyy jamssin ja fufun lisäksi vielä kiinalaista, thaimaalaista, eteläamerikkalaista ja peri-englantilaistakin tuontitavaraa. Digestive-keksit ja kaurahiutaleet maksavat paljon vähemmän kuin normaalissa supermarketissa.
Niinkuin nämäkin:
Thaimaalais-emännällä on oikea ote kokkaamiseen ainakin pullon kyljessä.
Onneksi ensiviikolle varatut tentit voidaan järjestää, vaikkei Trinityn tentaattori pääsekään Britanniasta tänne. Jäivät nimittäin jo tänne ehtineet edelliset tentaattorit mottiin hekin, joten he vain jatkavat tenttaamista. Ja omat tentattavani pääsevät tenttiin.
Mikä on helpotus, sillä viime perjantain viimeisellä tunnilla jo jännittivät niin että ihan stressin takia
olisi paras saada asia pois päiväjärjestyksestä.
Melkein puolet valmistamistani teineistä sattuu olemaan Ghanasta. Heitä on ollut ilo opettaa, olen oppinut aika paljon Ghanasta. Kuten että Ghana tarkoittaa soturikuningasta. Tai että oppilaani mielijuhlassa metsästetään leijona ja syödään jamssia, siis vain jamssia: leijonan veri uhrataan esi-isille, koska he vuodattivat vertaan tulevien sukupolvien edestä; jamssi oli esi-isien ruoka, joten sitä syömällä kunnioitetaan myös esi-isien muistoa.
Eilisellä ruokaostosreissulla kävimme Hello-marketissa, josta löytyy itämaista ja afrikkalaista ruokaa. Muutama vuosi sitten se oli vielä China-market, mutta sitten kiinalaiset luovuttivat sen afrikkalaisille. Luultavasti siksi, että asiakaskunta alkoi olla kovin afrikkalaista kaupan sijainnin vuoksi. Naapuristo on varsin mustaa. Kun kauppaan astuu, astuu Afrikkaan: fanti, englanti ja twi sekoittuvat muutamaan italiankielen sanaan. Mutta kaupasta löytyy jamssin ja fufun lisäksi vielä kiinalaista, thaimaalaista, eteläamerikkalaista ja peri-englantilaistakin tuontitavaraa. Digestive-keksit ja kaurahiutaleet maksavat paljon vähemmän kuin normaalissa supermarketissa.
Niinkuin nämäkin:
Thaimaalais-emännällä on oikea ote kokkaamiseen ainakin pullon kyljessä.Kangaroo petrol
Työt alkoi pääsiäisviikon jälkeen nitkutellen.
Olin itse jonkinlaisen kevätväsymyksen kourissa, aamuisin herään tuntia tavallista myöhemmin (siis yksinkertaisesti kesä-aika ei muuttanut unirytmiäni) ja opiskelijani olivat lomanjälkeisessä "joko-taas-pitäisi-tehdä-jotain" pähnässä.
Onneksi suuri osa oppilaistani on nuoria. Juuri nyt on tenttisuma: moni valmistautuu Trinityn suullisiin, yksi PET:iin ja toinen FCE:hen. On motivoivaa, kun on konkreettinen päämäärä ja opettaminenkin on helppoa kun keskitytään tenttitehtäviin ja kaikki on jo ennalta strukturoitua.
Tuli viimeviikolla pitkästä aikaa opiskelija, joka aloittaa aivan alusta. Ei siis osaa kuin numerot 1-10 (ja nekin vain järjestyksessä) ja tietää mitä tarkoittaa "name". Kiinnostavaa mutta uuvuttavaa. Alussa on niin paljon toistoa ja drillejä ja toistoa. Ja samalla pitää jaksaa pitää yllä korkeaa energiatasoa.
Kissalla on kivaa. Ikkunoilta ja parvekkeelta löytyy öttiäisiä ja linnut lentelee. Nyt on jo suhteellisen lämmintä, eilen istuttiin ensimmäistä kertaa ulkona syömässä jäätelöä, jonka tötteröön kauhoi lähijäätelöputiikin pulleanvaalea ukrainalaisnainen. Voi kuinka maistui.
Olen samalla energisen iloinen lämpimän sään paluusta että hengästyneen saamaton: pitäisi viedä talvivaatteet säilöön ja pestä ikkunoita ja ylipäänsä siivota.
Eilen tein makaronilaatikkoa valmiiksi, että tänään ei tarvitsisi kokata ja saisi enemmän aikaan. Ja kissanpierut. Makaronilaatikko on muuten ainoita ruokia, johon laitan italialaisten vieroksumaa ketsuppia. Eräs oppilaani kertoi, että hänen amerikkalaiset kollegansa joskus antavat ymmärtää, että italialaiset ovat snobeja ruoan suhteen (ihanko totta!?), mutta että on vaikea olla olematta snobi seurassa, jossa valehtelematta laitetaan ketsuppia hummerin päälle. Meillä ei olla snobeja ja ketsuppia ja jopa kiinalaista ruokaa syödään mielellään.
Tietokilpailukysymys: mikä on sarvimakaroni italiaksi?
vastaus: ghifferi(monikko)
Olin itse jonkinlaisen kevätväsymyksen kourissa, aamuisin herään tuntia tavallista myöhemmin (siis yksinkertaisesti kesä-aika ei muuttanut unirytmiäni) ja opiskelijani olivat lomanjälkeisessä "joko-taas-pitäisi-tehdä-jotain" pähnässä.
Onneksi suuri osa oppilaistani on nuoria. Juuri nyt on tenttisuma: moni valmistautuu Trinityn suullisiin, yksi PET:iin ja toinen FCE:hen. On motivoivaa, kun on konkreettinen päämäärä ja opettaminenkin on helppoa kun keskitytään tenttitehtäviin ja kaikki on jo ennalta strukturoitua.
Tuli viimeviikolla pitkästä aikaa opiskelija, joka aloittaa aivan alusta. Ei siis osaa kuin numerot 1-10 (ja nekin vain järjestyksessä) ja tietää mitä tarkoittaa "name". Kiinnostavaa mutta uuvuttavaa. Alussa on niin paljon toistoa ja drillejä ja toistoa. Ja samalla pitää jaksaa pitää yllä korkeaa energiatasoa.
Kissalla on kivaa. Ikkunoilta ja parvekkeelta löytyy öttiäisiä ja linnut lentelee. Nyt on jo suhteellisen lämmintä, eilen istuttiin ensimmäistä kertaa ulkona syömässä jäätelöä, jonka tötteröön kauhoi lähijäätelöputiikin pulleanvaalea ukrainalaisnainen. Voi kuinka maistui.
Olen samalla energisen iloinen lämpimän sään paluusta että hengästyneen saamaton: pitäisi viedä talvivaatteet säilöön ja pestä ikkunoita ja ylipäänsä siivota.
Eilen tein makaronilaatikkoa valmiiksi, että tänään ei tarvitsisi kokata ja saisi enemmän aikaan. Ja kissanpierut. Makaronilaatikko on muuten ainoita ruokia, johon laitan italialaisten vieroksumaa ketsuppia. Eräs oppilaani kertoi, että hänen amerikkalaiset kollegansa joskus antavat ymmärtää, että italialaiset ovat snobeja ruoan suhteen (ihanko totta!?), mutta että on vaikea olla olematta snobi seurassa, jossa valehtelematta laitetaan ketsuppia hummerin päälle. Meillä ei olla snobeja ja ketsuppia ja jopa kiinalaista ruokaa syödään mielellään.
Tietokilpailukysymys: mikä on sarvimakaroni italiaksi?
vastaus: ghifferi(monikko)
Bidello no cry
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Eilen piti vääntäytyä pitkältä tuntuneen viikon päätteeksi vielä töihin, mutta onneksi se tarkoitti myös sitä, että näin yhtä äitiyslomalaista vauvansa kanssa ja kuukausia sitten viimeksi näkemääni ex-työkaveria, molemmat pistäytyivät moikkaamassa. Harmi etten ehtinyt enempää jutella kun piti opettaakin, mutta oli kiva nähdä kumpaakin pitkästä aikaa. Ja vauva oli oikea perusvauva, hymyilevän suloinen, pullea ja söpö, oikea laskiaispulla.
Illalla menimme istumaan iltaa pieneen kuppilaan, jossa tuttava soitti cover-biisejä uusilla sanoituksilla. Nyt tiedän että Lou Reedillä oli lehmä sivuvaunussa (vacca in the sidecar), muu-mu-muu, ja Bob Marley oli oikeasti apulialainen bidello. Bidello on italialaisen koulusysteemin kulmakiviä: siivoustakissa liehuva yleismiesjantunen, joka siivouksen lisäksi huolehtii vaikkapa yllättävästä vatsakivusta kärsivästä koululaisesta, opastaa vierailijoita ja tietää kaiken sekä opiskelijoista että opettajista.
Eilen oli muuten hieno sää; tämä on ollut talvimaisin talvi sitten naismuistiin. Lunta on tullut ja se on ajoittain jopa pysynyt maassa. Perjantaina uhattiin taas lumipyryllä, mutta se kääntyi lopulta vesisateeksi. Vain kukkulat sai sokerihuurteen, joka näytti kivalta aamun auringossa.
Ensiviikolla luvataan lämpenevää, jo taitaisi olla aikakin. Vaikka paikallisesti onkin siis erityisen kylmä talvi, aamun säämies näytti maailmankartalta kuinka globaalisti keskilämpötilat ovat yli normaalin erityisesti pohjoisessa. Mikä ei tiedä hyvää jääkarhuparoille.
Lopuksi pari vinkkiä: olen viimeaikoina kuunnellut BBC:n radiosta British Museumin näyttelyyn liittyvää sarjaa A History of the World In 100 Objects (sivulla linkkiradio-ohjelmiin)ja katsellut esineitä museon sivulla, suosittelen. Toinen must on Peter Gabrielin uusin, Scratch MyBack. Cover-biisejä muuten, ehkä hiukkasen hienostuneempia kuin eilisen artistimme. Suosittelen, jos pitää surumielisestä, akustisesta musiikista ja Peterin äänestä. Tämä tykkää kovasti.
Rakastavaisten päivän kunniaksi:
The Book of Love
The book of love is long and boring
No one can lift the damn thing
It's full of charts and facts and figures,
and instructions for dancing
But I
I love it when you read to me
And you
You can read me anything
The book of love has music in it
In fact that's where music comes from
Some of it's just transcendental
Some of it's just really dumb
But I
I love it when you sing to me
And you
You can sing me anything
The book of love is long and boring
And written very long ago
It's full of flowers and heart-shaped boxes
And things we're all too young to know
But I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
And I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
You ought to give me wedding rings
Magnetic Fields; Cover version by Peter Gabriel : Scratch My Back
Illalla menimme istumaan iltaa pieneen kuppilaan, jossa tuttava soitti cover-biisejä uusilla sanoituksilla. Nyt tiedän että Lou Reedillä oli lehmä sivuvaunussa (vacca in the sidecar), muu-mu-muu, ja Bob Marley oli oikeasti apulialainen bidello. Bidello on italialaisen koulusysteemin kulmakiviä: siivoustakissa liehuva yleismiesjantunen, joka siivouksen lisäksi huolehtii vaikkapa yllättävästä vatsakivusta kärsivästä koululaisesta, opastaa vierailijoita ja tietää kaiken sekä opiskelijoista että opettajista.
Eilen oli muuten hieno sää; tämä on ollut talvimaisin talvi sitten naismuistiin. Lunta on tullut ja se on ajoittain jopa pysynyt maassa. Perjantaina uhattiin taas lumipyryllä, mutta se kääntyi lopulta vesisateeksi. Vain kukkulat sai sokerihuurteen, joka näytti kivalta aamun auringossa.
Ensiviikolla luvataan lämpenevää, jo taitaisi olla aikakin. Vaikka paikallisesti onkin siis erityisen kylmä talvi, aamun säämies näytti maailmankartalta kuinka globaalisti keskilämpötilat ovat yli normaalin erityisesti pohjoisessa. Mikä ei tiedä hyvää jääkarhuparoille.
Lopuksi pari vinkkiä: olen viimeaikoina kuunnellut BBC:n radiosta British Museumin näyttelyyn liittyvää sarjaa A History of the World In 100 Objects (sivulla linkkiradio-ohjelmiin)ja katsellut esineitä museon sivulla, suosittelen. Toinen must on Peter Gabrielin uusin, Scratch MyBack. Cover-biisejä muuten, ehkä hiukkasen hienostuneempia kuin eilisen artistimme. Suosittelen, jos pitää surumielisestä, akustisesta musiikista ja Peterin äänestä. Tämä tykkää kovasti.
Rakastavaisten päivän kunniaksi:
The Book of Love
The book of love is long and boring
No one can lift the damn thing
It's full of charts and facts and figures,
and instructions for dancing
But I
I love it when you read to me
And you
You can read me anything
The book of love has music in it
In fact that's where music comes from
Some of it's just transcendental
Some of it's just really dumb
But I
I love it when you sing to me
And you
You can sing me anything
The book of love is long and boring
And written very long ago
It's full of flowers and heart-shaped boxes
And things we're all too young to know
But I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
And I
I love it when you give me things
And you
You ought to give me wedding rings
You ought to give me wedding rings
Magnetic Fields; Cover version by Peter Gabriel : Scratch My Back
Social notworking
Olenpa tòissà, vaihteeksi.
En ymmàrrà miksi minusta tuntuu ettà olen jatkuvasti tòissà ja palkka on silti ihan yhtà pieni kuin silloin kuin minusta tuntuu ettà teen tosi vàhàn tòità.
Ehkà syynà on se, ettà viime aikoina tyòt on hajasijoittuneet pàiville. Eràs nuori mies, sinànsà ihan mukava immeinen, haluaa tunnit illalla. Kun on aloittanut firmassa aamulla klo 8, ei illalla ole enàà kovin skarppi, vaan minkàs voit. Tàmà nuori mies on sitàpaitsi urheilija ja insinòòri. Yhteiset kiinnostuksen aiheet: +- 0, noin suunnilleen sanottuna.
Noh, ei tàssà muuten ole mitààn valittamista. Ilma on kivan aurinkoinen ja làmpimàhkò, siskontyttò kàvi moikkaamassa viime viikolla ja nyt on taas salmiakkia vàhàksi aikaa.
Hòh, nyt pitààkin tehdà tòità. On tàmà nyt.
En ymmàrrà miksi minusta tuntuu ettà olen jatkuvasti tòissà ja palkka on silti ihan yhtà pieni kuin silloin kuin minusta tuntuu ettà teen tosi vàhàn tòità.
Ehkà syynà on se, ettà viime aikoina tyòt on hajasijoittuneet pàiville. Eràs nuori mies, sinànsà ihan mukava immeinen, haluaa tunnit illalla. Kun on aloittanut firmassa aamulla klo 8, ei illalla ole enàà kovin skarppi, vaan minkàs voit. Tàmà nuori mies on sitàpaitsi urheilija ja insinòòri. Yhteiset kiinnostuksen aiheet: +- 0, noin suunnilleen sanottuna.
Noh, ei tàssà muuten ole mitààn valittamista. Ilma on kivan aurinkoinen ja làmpimàhkò, siskontyttò kàvi moikkaamassa viime viikolla ja nyt on taas salmiakkia vàhàksi aikaa.
Hòh, nyt pitààkin tehdà tòità. On tàmà nyt.
Maik
Olenpa iloinen, että tuli osallistuttua tuohon valokuvaprojektiin 12-kuvaa. Olen niin laiska surfaaja, ettei kaikkien kiinnostavien ihmisten blogeja tule koskaan löydettyä muuten kuin tällaisten haastejuttujen kautta. Ja tuon haasteen kautta on kyllä löytynyt monta helmeä.
Josko tästä alkaisi taas päästä työntekoonkin kiinni. Ei niin, että olisi nyt erityisemmin kututtanut töihinpaluu, mutta jotenkin on pää ihan muualla. Johtuneeko siitäkin, että ilmat on juuri nyt parhaimmillaan: aurinkoista tai puolipilvistä, noin 25 astetta maksimissaan. Sanoo eräs joka nytkin istua kököttää sisällä auringonvalon piirtäessä kolmioitaan avoimesta ikkunasta.
Töissä on menossa tyypillinen syksyn siirtymävaihe: pitää suunnitella paljon ja paljon on sellaista epämääräistä, ihan vain itsestä ja omista voimista ja innostuksesta riippuvaa tekemistä, joka toisaalta on mukavan vapaata mutta joka toisaalta vaatii erityistä kurinalaisuutta. (Menipä muuten pitkään, että löysin päästäni tuon sanan" kurinalaisuutta". Olen suomenkielikylvyn jälkeen taas joutunut uppoutumaan takaisin italo-englantilaiseen työympäristöön niin, että kotimainen pinnistelee pysyäkseen pinnalla.)
Italia on surrut viimeviikon Mike Bongiornon poistumista. Eilen italian tunnetuimmalle (ja ehkä rakastetuimmalle) televisiopersoonalle järjestettiin valtion hautajaiset Milanon tuomiokirkossa. Jossain uutispätkässä näin hellyttävän kohtauksen: reportteri haastatteli kahta mummelia, joilla oli käsissään horjuvalla käsialalla kirjoitettu kyltti, josta oli luettavissa " MAIK ....ITALIA" En tiedä mitä kyltissä kokonaisuudessaan luki, mutta Mike oli todellakin koko kansan Maik. Amerikanitalialaisena hän aloitti uransa New Yorkissa, muutti 50-luvulla Italiaan vasta perustetun RAI:n ensimmäiseksi juontajaksi. Vielä aivan ennen kuolemaansa, 85-vuotiaana, hän oli juuri aloittamassa uutta tietovisaa. Onnenpyörän ja joidenkin tietovisojen juontajana olen minäkin Miken ehtinyt tuntea; ei voi sanoa tietävänsä Italiasta mitään, jos ei Mikea tunne.
Sanotaan, että hän opetti italialaiset puhumaan italiaa omalla yksinkertaisella kielellään. (vielä 50-luvulla suurin osa italialaisista oli sekä lukutaidottomia että puhuivat vain omaa murrettaan. Vasta television myötä italiasta tuli koko maan yhteinen puhekieli) Ilkeiltiin, että hän käytti vain 100 sanan sanastoa, ja että hän oli keskinkertaisuuden huippu. Ehkä keskinkertaisuus kuitenkin oli hänen suosionsa salaisuus: hän teki kaikkensa, ettei loukkaisi ketään (erityisesti sponsoreita, jotka rahoittivat visaohjelmia) ja vaikka hän tuli kuuluisaksi nimenomaan usein aika hurjan kaksimielisistä " gaffe"istaan, (kukaan ei oikein saanut selvää päästikö hän suustaan sammakkoja tahallaan vai vahingossa) häntä pidettiin ns. "puhtaan ja viattoman" television edustajana, vastapainona nykyiselle "turmeltuneen ala-arvoiselle" televisiolle. Hän kritisoikin kovin sanoin vaikkapa vähäpukeisia tyttöjä tai huolimatonta kielenkäyttöä. Nuorelle yleisölle Mike tuli tunnetuksi pitkään jatkuneesta puhelinyhtiön kampanjasta, jossa hän toimi toisen myytin, Italian rakastetuimman koomikko/imitoija/showmiehen Fiorellon parivaljakkona. Niinpä hänen poismenonsa kosketti todellakin ihan koko kansaa.
Aikakausi on muuttumassa. Se Italian todellisen yhtenäisyyden, nimenomaan kulttuurisen ja kielellisen yhtenäisyyden luonut sukupolvi, kuten filmitähdet ja televisio-persoonat, on pikkuhiljaa kuolemassa pois. Tuon sukupolven pnnistusten tuloksena italialaiset puhuvat italiaa. Ja katsovat televisiota. Entä nyt?
Allegria!* Iloon on todellakin aihetta, onhan italialaisilla paras pääministeri koko 150-vuotisen historiansa aikana...
* lausahdus, jota Mike Bongiorno käytti avatessaan ohjelmansa; vaikeasti käännettävä sana suomeksi. Merkitys suunnilleen käsky iloita tai pitää hauskaa.
Josko tästä alkaisi taas päästä työntekoonkin kiinni. Ei niin, että olisi nyt erityisemmin kututtanut töihinpaluu, mutta jotenkin on pää ihan muualla. Johtuneeko siitäkin, että ilmat on juuri nyt parhaimmillaan: aurinkoista tai puolipilvistä, noin 25 astetta maksimissaan. Sanoo eräs joka nytkin istua kököttää sisällä auringonvalon piirtäessä kolmioitaan avoimesta ikkunasta.
Töissä on menossa tyypillinen syksyn siirtymävaihe: pitää suunnitella paljon ja paljon on sellaista epämääräistä, ihan vain itsestä ja omista voimista ja innostuksesta riippuvaa tekemistä, joka toisaalta on mukavan vapaata mutta joka toisaalta vaatii erityistä kurinalaisuutta. (Menipä muuten pitkään, että löysin päästäni tuon sanan" kurinalaisuutta". Olen suomenkielikylvyn jälkeen taas joutunut uppoutumaan takaisin italo-englantilaiseen työympäristöön niin, että kotimainen pinnistelee pysyäkseen pinnalla.)
Italia on surrut viimeviikon Mike Bongiornon poistumista. Eilen italian tunnetuimmalle (ja ehkä rakastetuimmalle) televisiopersoonalle järjestettiin valtion hautajaiset Milanon tuomiokirkossa. Jossain uutispätkässä näin hellyttävän kohtauksen: reportteri haastatteli kahta mummelia, joilla oli käsissään horjuvalla käsialalla kirjoitettu kyltti, josta oli luettavissa " MAIK ....ITALIA" En tiedä mitä kyltissä kokonaisuudessaan luki, mutta Mike oli todellakin koko kansan Maik. Amerikanitalialaisena hän aloitti uransa New Yorkissa, muutti 50-luvulla Italiaan vasta perustetun RAI:n ensimmäiseksi juontajaksi. Vielä aivan ennen kuolemaansa, 85-vuotiaana, hän oli juuri aloittamassa uutta tietovisaa. Onnenpyörän ja joidenkin tietovisojen juontajana olen minäkin Miken ehtinyt tuntea; ei voi sanoa tietävänsä Italiasta mitään, jos ei Mikea tunne.
Sanotaan, että hän opetti italialaiset puhumaan italiaa omalla yksinkertaisella kielellään. (vielä 50-luvulla suurin osa italialaisista oli sekä lukutaidottomia että puhuivat vain omaa murrettaan. Vasta television myötä italiasta tuli koko maan yhteinen puhekieli) Ilkeiltiin, että hän käytti vain 100 sanan sanastoa, ja että hän oli keskinkertaisuuden huippu. Ehkä keskinkertaisuus kuitenkin oli hänen suosionsa salaisuus: hän teki kaikkensa, ettei loukkaisi ketään (erityisesti sponsoreita, jotka rahoittivat visaohjelmia) ja vaikka hän tuli kuuluisaksi nimenomaan usein aika hurjan kaksimielisistä " gaffe"istaan, (kukaan ei oikein saanut selvää päästikö hän suustaan sammakkoja tahallaan vai vahingossa) häntä pidettiin ns. "puhtaan ja viattoman" television edustajana, vastapainona nykyiselle "turmeltuneen ala-arvoiselle" televisiolle. Hän kritisoikin kovin sanoin vaikkapa vähäpukeisia tyttöjä tai huolimatonta kielenkäyttöä. Nuorelle yleisölle Mike tuli tunnetuksi pitkään jatkuneesta puhelinyhtiön kampanjasta, jossa hän toimi toisen myytin, Italian rakastetuimman koomikko/imitoija/showmiehen Fiorellon parivaljakkona. Niinpä hänen poismenonsa kosketti todellakin ihan koko kansaa.
Aikakausi on muuttumassa. Se Italian todellisen yhtenäisyyden, nimenomaan kulttuurisen ja kielellisen yhtenäisyyden luonut sukupolvi, kuten filmitähdet ja televisio-persoonat, on pikkuhiljaa kuolemassa pois. Tuon sukupolven pnnistusten tuloksena italialaiset puhuvat italiaa. Ja katsovat televisiota. Entä nyt?
Allegria!* Iloon on todellakin aihetta, onhan italialaisilla paras pääministeri koko 150-vuotisen historiansa aikana...
* lausahdus, jota Mike Bongiorno käytti avatessaan ohjelmansa; vaikeasti käännettävä sana suomeksi. Merkitys suunnilleen käsky iloita tai pitää hauskaa.
Eilen ukkosti hieman. Kuvasin pitkästä aikaa jotain, pilviä ikkunasta.Olen ollut ehkä stressaantunut, ja siksi erityisen epäluovassa tilassa. Töissä on jatkuvasti jotain muutoksia. Sen lisäksi, että kaksi opettajaa jää yhtä aikaa äitiyslomalle, asiakasvastaavamme sai paremman homman ja lähtee pois. Tämä tarkoittaa minun elämässäni sitä, että uusia naamoja ilmestyy, osaa joudun opettamaan talon tavoille, osaa joudun opettamaan tavoille. (Eräs uutuus on aika hurja luonteeltaan).
Minusta on pikkuhiljaa tulossa, ensi kertaa elämässä, muutosvastarintalainen. Olisi kiva välillä vaan keskittyä olennaiseen ja vaikka pidänkin uusien opettajien kouluttamisesta, tekisi mieleni kehittää itseänikin, ei vain muita. Olen hieman kateellinen nuorelle kolleegalleni, joka lähtee kuukaudeksi kurssittamaan itseään. Vaikka ainahan sitä jotain oppii...pitää ajatella positiivisesti. Just. Italiaksi sanotaan: chiudere baracca e burattini; vapaasti suomennettuna "jättää käsinuket"; just nyt nuhaisena tekisi mieli jättää käsinuket ja lähteä korpeen ihmisten ulottumattomiin. Ei kyselisi kuusitiainen kopiokoneen käyttöohjeita eikä kiinnostaisi oravanpoikia englannin kielioppi.
Mutta tietysti tämä on vain nuhaisen ja pilvisen perjantai-illan pohdiskelua. Poikakin täytti 18, joten on tässä oikeus olla haikeana. Tässä taannoin vahvistui sekin, että olen sairas. Crohnin tauti vaivaa sisuskaluja nyt ihan virallisesti. Olisin ilmankin pärjännyt, vaikkei sairaus nyt mikään niin kauhea ole. Mitä nyt välillä suolta joudutaan pätkimään kun oikein ilkeäksi äityy.
Nuha tuli maanantaina. Olin koko päivän ulkosalla ja satoi ja oli kylmä. Sitten tuli taas vähän lämpimämpi ja taas pilvisempi ja noin poispäin. Oikeastaan vaihteleva sää on ihan mukavaa...vaihtelua.
Mutta on tässä jotain kivaakin tiedossa: jätskiä! Onko mitään parempaa kuin kulhollinen jätskiä?
Kuu tuli esiin pilvien takaa varsin dramaattisesti.Kesä ja kärpäset
On erittäin sopivaa, että olen valittanut kylmästä keväästä jatkuvasti, ja sitten kun tulee KESÄ, eli lämmintä ja aurinkoista, istun sisällä räpeltämässä koneen ääressä.
Tein kyllä ihan töitäkin: käänsin erään oppilaani puhetta. En voi kertoa näin julkisesti mikä puhe on kyseessä, mutta se on TÄRKEÄ. Oikeasti. Joten teen vähän ylimääräistä hommaa, vaikkei käännöshommat oikeasti kuuluisikaan opettajan työnkuvaan, virallisesti.
Työssä onkin jatkuvasti jotain uutta. Kesäkuusta alkaen tuuraan (omien hommien lisäksi) erästä opettajaamme, joka jää äitiyslomalle yrityksen sisäisen kouluttajan paikalta. Tuo työ on himottu, koska työaika on aina sama (omani joustaa jatkuvasti, joka suuntaan) ja pysyt samassa paikassa koko ajan (nyt käyn välillä opettamassa eri yrityksissä). Itse en ole erityisen innostunut, vaikka ymmärränkin että moinen pysyväisyys voi olla monen mielestä ihanne. Mutta minä pidän työssäni juuri siitä, että se vaihtelee! Mutta äitiyssijaisuus ei onneksi kestä ikuisesti.
Mutta nyt pitää mennä.
Siirryn sisätilasta toiseen.
Onneksi siinä välissä voin nauttia auringosta, heiluttelenpa vaikka sitten kättä ulos auton ikkunasta!
Tein kyllä ihan töitäkin: käänsin erään oppilaani puhetta. En voi kertoa näin julkisesti mikä puhe on kyseessä, mutta se on TÄRKEÄ. Oikeasti. Joten teen vähän ylimääräistä hommaa, vaikkei käännöshommat oikeasti kuuluisikaan opettajan työnkuvaan, virallisesti.
Työssä onkin jatkuvasti jotain uutta. Kesäkuusta alkaen tuuraan (omien hommien lisäksi) erästä opettajaamme, joka jää äitiyslomalle yrityksen sisäisen kouluttajan paikalta. Tuo työ on himottu, koska työaika on aina sama (omani joustaa jatkuvasti, joka suuntaan) ja pysyt samassa paikassa koko ajan (nyt käyn välillä opettamassa eri yrityksissä). Itse en ole erityisen innostunut, vaikka ymmärränkin että moinen pysyväisyys voi olla monen mielestä ihanne. Mutta minä pidän työssäni juuri siitä, että se vaihtelee! Mutta äitiyssijaisuus ei onneksi kestä ikuisesti.
Mutta nyt pitää mennä.
Siirryn sisätilasta toiseen.
Onneksi siinä välissä voin nauttia auringosta, heiluttelenpa vaikka sitten kättä ulos auton ikkunasta!
Animaalista
Oppilas kertoo kissasta:
"Cats come from Italy and all over the world. They are small and black and white and grey. They have got small ears. They eat meat and grass."
"Cats come from Italy and all over the world. They are small and black and white and grey. They have got small ears. They eat meat and grass."
Huoh
Kylläpäs ala-asteelle palaaminen otti taas voimille.
Teemme yhteistyötä kolmen eri ala-asteen kanssa, eri yhteensä kuuden viidennen luokan kanssa. Keväällä luokissa on tarkoituksena suorittaa suullinen koe, joka on ihan lontoolaisen, kansainvälisesti tunnustetun koulun virallinen tentti. Tätä tenttiä varten valmistan luokkia omien opettajien tukena. Mikä tarkoittaa sitä, että ope istuu luokan perällä ja kirjoittaa muistiin mitä teen.
(Tulee ihan opiskeluajat mieleen, silloin viimeksi oli näin tutkailtu olo)
Olen nyt tutustunut puoleen luokista ja mukavia, aktiivisia lapsia ovat kaikki. Yhdessä luokassa tosin jouduin hieman häkellyttävään tilanteeseen, kun luokan autistinen poika ei pitänyt siitä että puhuin englantia. Hänellä ei ollut minua vastaan mitään (päinvastoin, hän kävi jopa suukottamassa tunnin loputtua), mutta se, että luokka puhui kanssani vain englantia suututti häntä kovin. Kriisistä päästiin onneksi ohi, ja sain jopa hänet vastaamaan pariin kysymykseen. (Kouluavustajan taivuteltua poikaa n. puoli tuntia).
Kivaa vaihtelua lasten opettaminen on, aikuisten kanssa pääsee aika vähällä.
Suurin ponnistus on kuitenkin maanantai-aamun aikainen herätys. Tai ei niinkään se herätys, vaan se, että ei saa lötkyillä aamiaisella kymmeneen, kuten viimeaikoina on ollut tapana.
Joten huoh.
Henkisen tilani voi tarkistaa myös tästä omakuvasta, johon Rita haastoi.
Siis auttaako muka toisen silmän sulkeminen tällaisessa tähtäämisessä? Köh. Tässä otoksessa sentään näkyy muutakin kuin tuo kylppärin peilihylly... Ja purnukat on ihan pölyisiä. En kyllä ota enää uutta kuvaa. Jouduin jo eliminoimaan karmean harjan karvoineen.
Teemme yhteistyötä kolmen eri ala-asteen kanssa, eri yhteensä kuuden viidennen luokan kanssa. Keväällä luokissa on tarkoituksena suorittaa suullinen koe, joka on ihan lontoolaisen, kansainvälisesti tunnustetun koulun virallinen tentti. Tätä tenttiä varten valmistan luokkia omien opettajien tukena. Mikä tarkoittaa sitä, että ope istuu luokan perällä ja kirjoittaa muistiin mitä teen.
(Tulee ihan opiskeluajat mieleen, silloin viimeksi oli näin tutkailtu olo)
Olen nyt tutustunut puoleen luokista ja mukavia, aktiivisia lapsia ovat kaikki. Yhdessä luokassa tosin jouduin hieman häkellyttävään tilanteeseen, kun luokan autistinen poika ei pitänyt siitä että puhuin englantia. Hänellä ei ollut minua vastaan mitään (päinvastoin, hän kävi jopa suukottamassa tunnin loputtua), mutta se, että luokka puhui kanssani vain englantia suututti häntä kovin. Kriisistä päästiin onneksi ohi, ja sain jopa hänet vastaamaan pariin kysymykseen. (Kouluavustajan taivuteltua poikaa n. puoli tuntia).
Kivaa vaihtelua lasten opettaminen on, aikuisten kanssa pääsee aika vähällä.
Suurin ponnistus on kuitenkin maanantai-aamun aikainen herätys. Tai ei niinkään se herätys, vaan se, että ei saa lötkyillä aamiaisella kymmeneen, kuten viimeaikoina on ollut tapana.
Joten huoh.
Henkisen tilani voi tarkistaa myös tästä omakuvasta, johon Rita haastoi.
Siis auttaako muka toisen silmän sulkeminen tällaisessa tähtäämisessä? Köh. Tässä otoksessa sentään näkyy muutakin kuin tuo kylppärin peilihylly... Ja purnukat on ihan pölyisiä. En kyllä ota enää uutta kuvaa. Jouduin jo eliminoimaan karmean harjan karvoineen.
Onko Chavez populisti?
Omituista, on perjantai-ilta enkä ole yhtään väsynyt.
Flunssan jälkiväsy meni ohi jo alkuviikosta ja vaikka olen ihan kiitettävästi paiskinut töitäkin, on se kai ollut niin kivaa, ettei väsytä. Tänäänkin juttelin mukavien ihmisten kanssa= pidin tunteja. Kävi ilmi, että viimeviikolla monologitunnin pitänyt uusi oppilaani onkin käynyt Helsingissä, kahdesti. No sehän oli tietysti aika mukava juttelun aihe.
(puhuimme kyllä myös laskuvarjohypyistä Mt. Everestille ja koralliriutoista, mutta turismin edistäminen pohjolan gibraltarille oli sekin mukavaa)
Työttömät opiskelijani ovat sen sijaan päässeet kuukauden mittaisen kurssinsa päähän tänään. Huomenna menen juhlimaan sitä muutaman kurssilaisen kanssa. Olen kurssilaisistani ylpeä, he tekivät loistavaa työtä. Moni paransi kielitaitoaan hämmästyttävän paljon niinkin lyhyesssä ajassa, eikä se ollut ainoastaan loistavien opettajien (köh) ansiota.
Venezuelalainen vahvistuksemme aloitti maanantaina. Nuori mies joutuu raukka kanalaumaan, mutta en usko sen olevan hänelle rasitus. Oli kiinnostavaa oppia uusia asioita Venezuelasta (mm. mitä hän ajattelee Chavezista), kun perehdytin häntä koulumme kurssisysteemien saloihin. Viksu mies, opiskellut viimeiset pari vuotta Belgiassa, jossa kuulemma kärsi kovastikin latinalaisena ihmisenä ympäristön kalseudesta. Toivottavasti italialainen ympäristö hönkii leudommin. Tuli myös todettua todeksi sama juttu kuin erään argentiinalaisen kaverin kanssa: eteläamerikkalaisten sanotaan pitävän pienempää fyysistä etäisyyttä lähimmäisiin, toisin sanoen heillä on pieni "henkilökohtainen tila". Italialaiseen tilaan (siis siihen, että ihmiset seisovat yleensä aika lähellä) olen tottunut, venezuelalainen tuntui tunkevan vielä lähemmäksi. Näin oma henk. koht. tilani kutistuu kai kohta niin, että tunnen oloni ihan mukavaksi vaikka ruuhkabussissa.
Tajusin myös, että minulle italialaiset eivät (enää) ole "ulkomaalaisia", mutta venezuelalainen on. Voikohan päästä sellaiseen tilaan, että kukaan ei oikeastaan ole "ulkomaalainen"? Onko se tarpeellistakaan? Minusta oli niin jännää jutella ulkomaalaisen kanssa pitkästä aikaa.
Flunssan jälkiväsy meni ohi jo alkuviikosta ja vaikka olen ihan kiitettävästi paiskinut töitäkin, on se kai ollut niin kivaa, ettei väsytä. Tänäänkin juttelin mukavien ihmisten kanssa= pidin tunteja. Kävi ilmi, että viimeviikolla monologitunnin pitänyt uusi oppilaani onkin käynyt Helsingissä, kahdesti. No sehän oli tietysti aika mukava juttelun aihe.
(puhuimme kyllä myös laskuvarjohypyistä Mt. Everestille ja koralliriutoista, mutta turismin edistäminen pohjolan gibraltarille oli sekin mukavaa)
Työttömät opiskelijani ovat sen sijaan päässeet kuukauden mittaisen kurssinsa päähän tänään. Huomenna menen juhlimaan sitä muutaman kurssilaisen kanssa. Olen kurssilaisistani ylpeä, he tekivät loistavaa työtä. Moni paransi kielitaitoaan hämmästyttävän paljon niinkin lyhyesssä ajassa, eikä se ollut ainoastaan loistavien opettajien (köh) ansiota.
Venezuelalainen vahvistuksemme aloitti maanantaina. Nuori mies joutuu raukka kanalaumaan, mutta en usko sen olevan hänelle rasitus. Oli kiinnostavaa oppia uusia asioita Venezuelasta (mm. mitä hän ajattelee Chavezista), kun perehdytin häntä koulumme kurssisysteemien saloihin. Viksu mies, opiskellut viimeiset pari vuotta Belgiassa, jossa kuulemma kärsi kovastikin latinalaisena ihmisenä ympäristön kalseudesta. Toivottavasti italialainen ympäristö hönkii leudommin. Tuli myös todettua todeksi sama juttu kuin erään argentiinalaisen kaverin kanssa: eteläamerikkalaisten sanotaan pitävän pienempää fyysistä etäisyyttä lähimmäisiin, toisin sanoen heillä on pieni "henkilökohtainen tila". Italialaiseen tilaan (siis siihen, että ihmiset seisovat yleensä aika lähellä) olen tottunut, venezuelalainen tuntui tunkevan vielä lähemmäksi. Näin oma henk. koht. tilani kutistuu kai kohta niin, että tunnen oloni ihan mukavaksi vaikka ruuhkabussissa.
Tajusin myös, että minulle italialaiset eivät (enää) ole "ulkomaalaisia", mutta venezuelalainen on. Voikohan päästä sellaiseen tilaan, että kukaan ei oikeastaan ole "ulkomaalainen"? Onko se tarpeellistakaan? Minusta oli niin jännää jutella ulkomaalaisen kanssa pitkästä aikaa.
...but in English I don't jump out*
Jaahas, minusta on tainnut tulla oikea viikonloppupolkkaaja. Ei siinä mitään, kaipa sitä sitten pysyy suomenkielen syrjässä vaikka ei ihan joka päivä kirjoittaisikaan. Mutta viikon ajatelmia on vaikea kiteyttää kerralla.
Helpompi on ynnätä tekemisiään:
Tällä viikolla aloitin toden teolla koordinaattorin hommat. Olen tutkinut, monistanut, nitonut; kouluttanut uutta reseptionistia, jutellut muiden opettajien kanssa, soittanut puheluita. Inhoan "virallisia" puhelinkeskusteluja, joten ne ovat kyllä olleet merkittävä ponnistus.
Alan pikkuhiljaa käsittää, mikä hirveä homma on saada vuosikaudet laiminlyöty oppimateriaalien tehokas käyttö ja opettajien koulutus ajan tasalle. Mutta kivaa se on, ja innostavaa.
Lisäksi olen opettanut, tietenkin. Kurssitan mm. ryhmää työttömiä työnhakijoita (nämä kaksi termiä kun eivät tarkoita suinkaan samaa), jotta heillä olisi työtä hakiessaan yksi valtti lisää. On mukava työskennellä ryhmien kanssa, tämäkin on täynnä mukavia ja fiksuja ihmisiä, joita seuratessa ei voi kuin ihmetellä miksi juuri he ovat työttömiä. Ja vastaus on valitettavan yksinkertainen: kuka tahansa voi jäädä työttömäksi tässä "talouskriisissä" jota vain harva uskaltaa kutsua sen oikealla nimellä: lama. Kiukuttaa, että uhreja ovat niin keski-ikäiset ammatti-ihmiset, jotka potkitaan pois, koska tulevat firmalle liian kalliiksi, kuin nuoretkin, vasta koulunsa lopettaneet, joilta työmarkkinoilla vaaditaan sekä huippukoulutusta että työkokemusta. Ja halukkuutta tyytyä nälkäpalkkaan.
Kävin katsomassa viimeisillään raskaana olevaa kolleegaanikin. Oli mukava tunnustella pienen pojan jalkapohjia vatsankummulla ja rauhoittaa tulevia vanhempia omilla synnytyskertomuksillaan. Omat lapseni kun ovat onneksi syntyneet varsin kivuttomasti ja luonnollisesti. Ja aika kultaa muistot; kaikki ikävämmät puolet jätin tottakai automaattisesti pois. Synnytystä odottavalle äidille on minusta tärkeintä pystyä voittamaan pelkonsa ja tuntea, että on tapahtumassa jotain tärkeää ja suurta, mutta kovin luonnollista ja arkipäiväistäkin. Ruumiillisen ponnistuksen ja kivut kestää helpommin, jos ei jännitä ja pelkää. Omituista, että täällä sitä ei korosteta synnytysvalmennuksessa. Ainakin kuulemani mukaan valmennus on enemmänkin teknistä tietoa siitä, miten synnytys tapahtuu (toki sekin tarpeellista) ja neuvoja imetyksen aloittamiseen. Toivottavasti rentoutumistakin opetellaan jossain vaiheessa; tosin ystäväni ehtii tällä menolla synnyttää ennenkuin valmennus loppuu. Vatsa on laskeutunut jo mukavasti lantion päälle.
Ensi maanantaista meillä on siis uusi respa. Entinen, ihana Manu lähtee Parmaan. Ja eilen vietettiin läksiäisiä. Koko viikon oppilaat ovat hyvästelleet Manua, ja niin on tätä lähtemistä jo kyynelehditty aika tovi. Ravintolasta kotiin ajaessa iski minuunkin aikamoinen melankolia. Itkeä tihuutin kaikkea: muutoksia, menetyksiä, syksyä, ajan kulumista.
Tämän viikon liikenneonnettomuudet:
-liikenneympyrässä näin auton menettäneen etukulmansa kuorma-auton kylkeen
-moottoriliikennetiellä oli keskiviikkoiltana rekka tulessa, melkein sammutettu, kun pääsin ohi
Tämän viikon ruokahetket:
-Sain suoraan etelä-Ranskasta tuodun pötikän ankankoipia; huomenna pitää kokata ne rosmariiniperunoitten kera
-Eilen söin loistavan "tris di primi"; Tortellini con la panna, Tortelloni alla vecchia Modena ja Sedanini al boscaiolo.
* vain italiankielen taitoinen voi tajuta mitä otsikko tarkoittaa. Lause on oppilaan suusta (mistäs muualtakaan). Kolleega oli kysellyt opiskelijoiden kielitaitoa ja mahdollisia ongelmia. Eräs oppilaista oli todennut:
"I speak French and German, but in English I don't jump out"
Hän käänsi suoraan italiasta "ma in inglese non ci salto fuori"
saltarci fuori on ilmaisu, joka tarkoittaa lähinnä käsittämistä, selviytymistä, ongelmien ratkaisussa onnistumista
Ja nyt myös englanniksi!
I hope to jump out.
Helpompi on ynnätä tekemisiään:
Tällä viikolla aloitin toden teolla koordinaattorin hommat. Olen tutkinut, monistanut, nitonut; kouluttanut uutta reseptionistia, jutellut muiden opettajien kanssa, soittanut puheluita. Inhoan "virallisia" puhelinkeskusteluja, joten ne ovat kyllä olleet merkittävä ponnistus.
Alan pikkuhiljaa käsittää, mikä hirveä homma on saada vuosikaudet laiminlyöty oppimateriaalien tehokas käyttö ja opettajien koulutus ajan tasalle. Mutta kivaa se on, ja innostavaa.
Lisäksi olen opettanut, tietenkin. Kurssitan mm. ryhmää työttömiä työnhakijoita (nämä kaksi termiä kun eivät tarkoita suinkaan samaa), jotta heillä olisi työtä hakiessaan yksi valtti lisää. On mukava työskennellä ryhmien kanssa, tämäkin on täynnä mukavia ja fiksuja ihmisiä, joita seuratessa ei voi kuin ihmetellä miksi juuri he ovat työttömiä. Ja vastaus on valitettavan yksinkertainen: kuka tahansa voi jäädä työttömäksi tässä "talouskriisissä" jota vain harva uskaltaa kutsua sen oikealla nimellä: lama. Kiukuttaa, että uhreja ovat niin keski-ikäiset ammatti-ihmiset, jotka potkitaan pois, koska tulevat firmalle liian kalliiksi, kuin nuoretkin, vasta koulunsa lopettaneet, joilta työmarkkinoilla vaaditaan sekä huippukoulutusta että työkokemusta. Ja halukkuutta tyytyä nälkäpalkkaan.
Kävin katsomassa viimeisillään raskaana olevaa kolleegaanikin. Oli mukava tunnustella pienen pojan jalkapohjia vatsankummulla ja rauhoittaa tulevia vanhempia omilla synnytyskertomuksillaan. Omat lapseni kun ovat onneksi syntyneet varsin kivuttomasti ja luonnollisesti. Ja aika kultaa muistot; kaikki ikävämmät puolet jätin tottakai automaattisesti pois. Synnytystä odottavalle äidille on minusta tärkeintä pystyä voittamaan pelkonsa ja tuntea, että on tapahtumassa jotain tärkeää ja suurta, mutta kovin luonnollista ja arkipäiväistäkin. Ruumiillisen ponnistuksen ja kivut kestää helpommin, jos ei jännitä ja pelkää. Omituista, että täällä sitä ei korosteta synnytysvalmennuksessa. Ainakin kuulemani mukaan valmennus on enemmänkin teknistä tietoa siitä, miten synnytys tapahtuu (toki sekin tarpeellista) ja neuvoja imetyksen aloittamiseen. Toivottavasti rentoutumistakin opetellaan jossain vaiheessa; tosin ystäväni ehtii tällä menolla synnyttää ennenkuin valmennus loppuu. Vatsa on laskeutunut jo mukavasti lantion päälle.
Ensi maanantaista meillä on siis uusi respa. Entinen, ihana Manu lähtee Parmaan. Ja eilen vietettiin läksiäisiä. Koko viikon oppilaat ovat hyvästelleet Manua, ja niin on tätä lähtemistä jo kyynelehditty aika tovi. Ravintolasta kotiin ajaessa iski minuunkin aikamoinen melankolia. Itkeä tihuutin kaikkea: muutoksia, menetyksiä, syksyä, ajan kulumista.
Tämän viikon liikenneonnettomuudet:
-liikenneympyrässä näin auton menettäneen etukulmansa kuorma-auton kylkeen
-moottoriliikennetiellä oli keskiviikkoiltana rekka tulessa, melkein sammutettu, kun pääsin ohi
Tämän viikon ruokahetket:
-Sain suoraan etelä-Ranskasta tuodun pötikän ankankoipia; huomenna pitää kokata ne rosmariiniperunoitten kera
-Eilen söin loistavan "tris di primi"; Tortellini con la panna, Tortelloni alla vecchia Modena ja Sedanini al boscaiolo.
* vain italiankielen taitoinen voi tajuta mitä otsikko tarkoittaa. Lause on oppilaan suusta (mistäs muualtakaan). Kolleega oli kysellyt opiskelijoiden kielitaitoa ja mahdollisia ongelmia. Eräs oppilaista oli todennut:
"I speak French and German, but in English I don't jump out"
Hän käänsi suoraan italiasta "ma in inglese non ci salto fuori"
saltarci fuori on ilmaisu, joka tarkoittaa lähinnä käsittämistä, selviytymistä, ongelmien ratkaisussa onnistumista
Ja nyt myös englanniksi!
I hope to jump out.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)