Sværmere*

Horoskooppi sanoi että pitäisi hankkia rakentavia ajanviettotapoja, eikä vain heittäytyä turhien ja tyhjänpäiväisten viettelysten mentäväksi. Just nyt kun alkoi loma!

Olen kovasti yrittänyt olla rakentava: siivonnut kirjahyllyn ja kellarin; istuttanut eteiseen bambun(joka teki kissasta pandan, oma heinä parvekkeella ei enää kelpaa); raahannut autoon poisheitettäviä vaatteita; siirrellyt tauluja...vielä olisi pari korjaushommelia jäljellä, ja sitten voin lopettaa teinien kiduttamisen kotitöillä ja itsekin aloittaa Loman.

Olen tosin myös töllöttänyt uusintoja uusintojen perään: Dalziel&Pascoeta, Miss Naked Beauty-kauneuskilpailuja, Mork& Mindyä(vain yhden jakson tosin), Antiques Roadshowta...siis melkein mitä tahansa kesätelkkarista näkyy. Näin kuumalla töllön katsominen on ainoa tapa saada iltapäivän tunnit kulumaan. Mitään ei jaksa tehdä(varsinkin jos on riehunut aamupäivän) ja ulos on turha nenäänsä pistää. Joten olen myös suorittanut turhuudessa.

Muita uutisia: Kaveri sai vauvan maanantaina. Toista vauvaa kävin katsomassa perjantaina, kun oli viimeisen työpäivän kunniaksi epävirallinen päättäjäispizza mussutettu. Vauvat on kivoja.

Sää on sitä samaa. Scorcio, scorcio, scorcio.

* horoskoopin mukaan sana sværmere on norjaa, ja sanaa on käytetty "per indicare qualcosa di dolcemente superfluo e squisitamente infruttuoso"
(=osoittamaan jotain herttaisen yhdentekevää ja herkullisen hedelmätöntä)
Lähde: L'oroscopo di Rob Brezsny, Internazionale

Hötkyilevä lötky

Säästä sen verran, että keskiyön aikaan jyrisi ukkonen. Nyt tuulee ja tihuuttaa, siis täydellinen sää sellaiselle, joka haluaa kykkiä kotona.

Kotona pitääkin kykkiä, jos on miljoona asiaa hoitamatta niinkuin minulla. Lapsi on muuttamassa pois kotoa, töissä alkaa iso kouluprojekti huomenaamulla kello 9.10, jouluvalmisteluita olisi kiva aloitella ja koti on kaameassa kunnossa. (Ei ole viime aikoina paljon siivottu). Ai niin, pyykit on pesemättä.
* juoksee laittamaan lakanat koneeseen*

Mahdollisuus katsella kotimaista telkkaria rajattomasti ei auta. Tekisi mieli töllötellä kaikkea mahdollista maajussin morsiamista kotikatuun.
Mutta nyt ensimmäinen hätätila on ruokinta. Tänään ruokalistalla on tuoremakkaraa ja perunasalaattia:

Keitetään perunoita, kuoritaan ja kuutioidaan. Laitetaan perunakuutiot kulhoon ja maustetaan basilikalla, persiljalla ja rosmariinilla, suolalla ja pippurilla sekä runsaalla oliiviöljyllä. Kuorettomat salsicciat paistetaan tomaattien kera.

Jos muistan, lisään tähän kuvan lopputuloksesta.

Potilaita

Olen kummalliseen aikaan hereillä, johtuu siitä että olen koko päivän yrittänyt parantua pikaisesti ja siis levännyt liikaa.
Viimeaikoina on kouluumme iskenyt kumma ketju sairastumisia. Eräs nuori kolleega sai pelottavan halvauskohtauksen, puolet kasvoista ja silmä meni pariksi päiväksi, asiaa tutkitaan. Lääkärit ovat sitä mieltä, että kyseessä on jonkinlainen hermotulehdus jonka alkusyy on stressi.
Kaksi muuta kolleegaa on pyörtyillyt (syynä äkillinen vatsavirus) ja vastaanottoapulaisen perhe on jatkuvasti sairaana.

Itse olen vaatimattomasti vain hieman kuumeessa, ja se tuntuu aika mitättömältä, melkein hävettää olla kotona. Ja autokin on korjattavana (kytkin alkoi olla vähän liian löllö). Että hyvin menee.

Vettä sataa ja tuulee. Se on edelleen mukavaa. Uutisissa näytettiin kuvia Barista, jossa ihmiset rantsuilivat ihan täysiään ja Alpeilla porukka aloitti hiihtokauden. Italia on pitkä maa. (Yhtä pitkä kuin Suomikin)

Amerikkalaisten vaalit kiinnostavat, kohtalaisesti. Lehdessä joku kirjoitti hyvin, ettei ymmärrä miten joku voi olla näissä vaaleissa kahden vaiheilla; on kuin tarjottaisi vaihtoehtoina kanaa ja lautasellinen paskaa lasinsirujen kera. Päättämättömät voivat tietysti pohtia, kannaattako nähdä vaivaa kanan pureskeluun kun paskaksi se kuitenkin päätyy. Mutta pointti onkin ne lasinsirut.
(Anteeksi vulgääri kielenkäyttö, mutta juttu oli vaan mielestäni hyvin kuvaava. En nyt jaksa etsiä sen kirjoittajaa, sori vaan.)

Rita kirjoitti siitä, miten pieni maailma on. Totta. Työkaverini oli Dublinissa opiskeluvaihdossa tutustunut suomalaiseen tyyppiin, joka opetti vain yhden lauseen suomea: " Rakkaus on musta leijona". Kerrankin joku on opettanut muuta kuin suomiperkelettä. (Jos Juhana joskus satut vahingossa tätä lukemaan, terveisiä Michelalta.)
Aina silloin tällöin sitä kuulee jostain suomalaisesta ja minulle on tullut yhä selvemmäksi miten pieni kansa me olemme. Aina jotain kautta tuntee jokaikisen suomalaisen.

Näihin tunnelmiin, vielä ei Obama ole ihan voitolla, mutta jos se siitä...

Vappunäkymät

Raffan nimikkopapu pulunkakkaisella ikkunalaudalla. Meikäläisen papu möllöttää ruukussaan, ei elonmerkkiäkään näkyvissä. Höh.
(Vain anoppi voi antaa tällaisen lahjan: "kasvata papu, johon on poltettu nimesi..." paitsi että minun pavussani tietysti lukee "Sara" Ajatus on tärkein.)

Pavun takana kukkii pihamme hevoskastanja. Ja vaahterassa on jo aika isot lehdet. Se levittelikin entisiä lehtiään vielä kuukausi sitten. Taustalla näkyy vuoretkin, jos oikein tarkkaan katsoo. On aika kirkas ilma.


Eipä tässä vapun kunniaksi sen kummempata. Munkkeja taidan paistaa ja sitten menen kävelylle. Oli tarkoitus lähteä rannalle, mutta ajatus tuntikausien automatkasta ruuhkassa ei houkuta. Ehtii sinne vielä. Ensi viikko on taas niin kiireinen, että pitää ottaa rennosti kun voi.

Käts käts

...siis viikonloppu oli ihan kiva.

Ferraran reissu oli sellainen päähänpisto; Palazzo dei diamanti-siis timanttipalatsissa (josta kuva edellisen postauksen linkissä) olisi ollut Miròn näyttely jota olikin alunperin tarkoitus mennä katsomaan. Mutta. Oli niin kiva ilma ja kaduilla oli kiva kävellä. Ferraran keskusta on Euroopan suurimpia kävelykeskustoja, ja ihan oikeasti autoton. Kyllähän Modenassakin vanha keskusta on periaatteessa autoilta suljettu, mutta kyllä niitä silti riittää. Ferrara oli siis viehättävä, jätski oli hyvää ja ilma ihana.

Luin juuri pitkät tarinat siitä blogista, jossa asiakaspalvelijat valittavat aasiakkaista. Tuli mieleen, että ehkä suomalaisissa kaupoissa ei ole käytössä sitä hienoa lukijasysdeemiä, johon ainakin itse olen jo tottunut. Siis menen kauppaan, saan "bonuskortilla" seinästä lukijan, joka muistuttaa kaukosäädintä. Tuolla lukijalla piippaan tavarat, laitan ne suoraan ostoskassiin ja sitten kassalla vain laite "luetaan"; ei siis tarvitse ladata ja pakata tavaroita moneen kertaan. Tosi helppoa on myös pysyä ostoksia tehdessä kärryillä (heh) siitä, miten paljon mikäkin maksaa. Lukijan voi myös luetuttaa itsepalvelukassalla, mutta melkein nopeammin pääsee ihmiskassalla, varsinkin kun lukijoille on varattu omat kassat.
Joskus tehdään satunnaistarkastus, jossa joutuu laittamaan tavarat hihnalle, mutta itselleni sitä on sattunut aika harvoin.
Aika kätsää siis. Onko tämä systeemi suomalaisissa marketeissa käytössä?


Vuan ei auta. Pittää pisttee murusta rinnan alle. Jossitte huomenissa uuvelleen kirjottas.

Dekadance

10-vuotiaat on mukavia epeleitä. Eilen sain oppilailtani läksiäisiksi laulun, jossa mainittiin jokainen luokan oppilas, ja minäkin ( di ingelese è la mitica Sari). Jotta muistaisin heidät.
Sanoinkin eiliselle aikuisopiskelijaryhmälle, että vähin mitä odotan heiltäkin nyt on laulu. Ei tässä mitään materialisteja olla, joten runoutta mulle vaan eikä lahjoja!
(Olen kyllä vähän kateellinen kolleegalle joka sai eräältäkin oppilaaltaan todella kauniin artesaani-kaulakorun. Mutta se oppilas olikin nainen. Enemmistö omista opiskelijoistani on miehiä, eikä heille tule edes mieleen lahjoa minua. Nyyf.)


Vaalituloksesta huolimatta tai sen ansiosta ei ole satanut tulisia kiviä eikä taivas ole pudonnut niskaan. Vettä kyllä on tullut, ja sitten taas aurinkoa. Tämä kevät on taas niitä, että pääsee päivittelemään miten kummallista säätä pitää. Paitsi että kai vaihteleva sää on ihan normaalia keväällä.

Eilen söin kyllä parasta kebabbia. Vihdoinkin olemme onnistuneet seulomaan Modenan kebab-paikoista sen, jonka tuote on täydellinen: liha on maukasta ja tuoretta kuten myös salaattiainekset; leipä on sopivan rapea ulkoa ja pehmeä sisältä; kastike just sopivan tulinen niin, että huulet vähän kärsii.
Ei siitä pääse mihinkään, kyllä kebabin väsää parhaiten turkkilainen. Paitsi että nyt en kyllä voi paikkaa mainostaa, kun en edes tiedä mikä sen nimi on. Se on keskustassa, linja-autoaseman liepeillä, siellä missä on aika tihentymä ulkomailta tulleita. Niinkuin parhaat etniset noutopaikat aina.

Näistä höpinöistä kai huomaa, että tänään olen vapaalla iltapäivään asti, enkä viitsi tehdä oikein mitään saatikka kirjoittaa jotain kiinnostavaa. Jotta silleen.

Kotipesä

(Kuva vuoden alusta)

Olisipa kiva jos sataisi lunta. Kuukauden alussa meni koko parin päivän lumikohtaus ohi, kun oli niin paljon kaikenlaista tekemistä. Muistan vain kuinka rämmin lumisateessa supermarkettiin ja ostoskärryn pyöristä jäi tummat jäljet.
Katsoin juuri Suomen säätietoja, ja ei sielläkään taida olla sen talvisempaa. Mutta jossain päin maailmaa varmasti sataa juuri nyt lunta, ja kadehdin niitä, jotka sitä ikkunastaan katselee.

Tänään kuitenkin on tullut könyttyä kotona, kun alkaa vihdoin olla tämä kotipesä asuttavassa kunnossa. Vähän on vielä järjesteltävää ja verhojakin pitäisi ommella. Tänään olen vain pessyt pyykkiä ja paistanut kalaa, muuta ei oikein ole viitsinyt. Ja tuumaillut asunnon Feng Shui- tilannetta: onko keittiöveitsien terät neutralisoituneet, jos niiden yllä roikkuu huonekasvi. (Siis en ihan oikeasti muista Feng Shuista oikein mitään)
Mutta on se tärkeää, että tavarat löytävät luonnollisen paikkansa. Varsinkin kun asunto on auttamatta PIENI. Nyt sen huomaa, kun huonekalut on paikoillaan. Mutta opetellaan väistelemään. Kissaa tulee kai potkittua enemmän.

Muistan, kun olin ensimmäistä kertaa Italiassa. Kirjoitin ystävälleni kirjeen, ja hän kertoi jälkeenpäin, että olin kirjoittanut ihan sekavia. Nyt taitaa tulla yhtä sekavaa tekstiä. Se johtuu siitä, että kirjoitan, kuuntelen musiikkia, järjestelen (mielessäni) työasioita ja mietin välillä mihin laittaa paperit työpöydältä. Pitäisi olla keskittyneempi. Tai siis keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Eilen katsoimme pojan kanssa Richard Attenboroughin Gandhin. Sen, missä Ben Kingsley laihtuu ja vanhenee. Extroissa oli taas helmiä, (DVD on hieno keksintö!) alkuperäisiä uutisfilmejä, joissa Gandhi (siis se aito) puhuu. Oli huvittavaa, että aikoinaan uutisfilmin otsake saattoi olla :
"Mahatma Gandhi talks". Filmin pätkä oli ensimmäinen äänifilmi Gandhista, tosin se oli toteutettu mahdollisimman kömpelösti. Haastattelija lausui kysymykset äänellä jota käytetään joko vähäjärkisten tai huonokuuloisten kanssa, ja Gandhi, selvästi hämillään ja kiusaantuneena jalkojaan hypistellen, vastasi yksisanaisesti. Mitä helkuttia voi sanoa vaikkapa seuraavaan: "Oletteko valmis palaamaan vankilaan, jos teidät pidätetään? ". No joo. Gandhi sanoikin hihitellen: " olen aina valmis vankilaan". Sasse.
Meillä on meneillään eräänlainen aivopesu: Miksu saa jatkuvasti katsoa elämäkertaelokuvia Suurista Miehistä siinä toivossa että joku aamu häntä ei enää tarvitsisi kiskoa sängystä ylös kuin hyytelöä, vaan hän valaistuisi ja hankkisi suuria tavoitteita. Vaikkapa sen, että ehtii kouluun, eka tunnille.

Juu, tuossa edellisessä kappaleessa paljastan poikani kutsumanimen. Olen ajatellut, että kaikki tutut kuitenkin tietävät kuka olen, joten ei tässä tarvitse mitään salanimiä käyttää. Ja tuntemattomista ei ole väliä. Mitään paljastelublogia kun tästä ei saa tekemälläkään.


Onpas kiva kappale tämä:
Somewhere Between Waking and Sleeping. Air (Pocket Symphony,2007)

P.S.
Joku tässä huushollissa ehtii listaamaan kirjoja; mies on laittanut kirjansa tälle sivustolle:
aNobii
Onpa kiva tietää, että sillä on jopa yhdeksän suomenkielistä kirjaa.
(Lähetän sille heti sähköpostia tuonne toiselle puolelle asuntoa, että kiva että on näköjään ehtinyt lukea joululahjakirjat)
Meillä viestintä toimii.

Kukkuu

Aika sujahtaa kàsistà kuin ankerias. Olen uskollisesti odottanut, ettà kotiin saadaan nettiyhteys(kuten olisi pitànyt jo tapahtua aikapàivià sitten), mutta nyt on pakko kàyttàà toimistoaikaa luovaan kirjoittamiseen oppimateriaalin kasaamisen seassa. Siksi ei ààkkòsià, siksi sekava sisàltò.

Viime viikot ovat olleet rikkaita; tyòtà paljon, paljon juhlimista("pikkujouluja" ja muita bileità, kuten miehen minikonsertti viime viikonloppuna), uusia ystàvià, vanhojen tapaamisia, uusi koti jota sisustaa siinà sivussa. Ja joulukin tulloo; tànààn sain Bealta, mielikolleegaltani ihkaensimmàisen joululahjani. (joka muuten on belgialaista luxus-suklaata; lahja kertoo antajastaan ja saajastaan: luksusta edustaa antaja, suklaanhimoa saaja).

Olen tàynnà, mutta positiivisessa mielessà.
Toivon, ettà pian puhelinoperaattori pistàà tòpinàksi ja kotiyhteys saadaan kuntoon. Paljon on sanottavaa. Ja nyt taas pitàà mennà...monisteet tulee koneesta.
Niin ettà kukkuu vaan.

Luontoretki

Täällä on möllötelty kuumassa kaupungissa ja käyty välillä luonnossa virkistäytymässä.
Onneksi tänään sataa vähän, vaikka illaksi saisi loppua, kun olisi tarkoitus mennä katsomaan Ken Loachin leffaa ulkoilmaelokuviin.

Keksinmuruihin laitoin pari luontokuvaa. Eipä tässä sen ihmeempiä jotta tuota.