Leivontataidetta

Toivottavasti oli kiva ja rauhallinen joulu kaikilla, meillä ainakin oli.
Joulupukki, tai oikeastaan Babbo Brutale (meille ei Babbo Natale uskaltanut) toi kivoja lahjojakin. Suomi-rokin kultainen 80-luku on soinut nyt pari päivää ja olen lukenut monta sataa sivua Umberto Econ uusinta.

Nyt voi sitten aloittaa uuden vuoden juhlintaan valmistautumisen.

chillin'

Lievästi hysteerisessä tilassa meni parikin päivää tällä viikolla. Tein töissä pitkiä päiviä, nukuin suhteellisen huonosti ja sattui kaikenlaista pientä mukavaa ja ikävää ja hieman surullistakin.

Eilen oli siis kiva viettää iltaa kotona, tilata jättimäinen pizza (puoli metriä) ja katsoa telkkarisarjoja Lie to me ja Medium, vaikka jälkimmäisen jakson olinkin jo nähnyt.
Lie to me huvittaa minua suunnattomasti: siinä erikoisjoukko valheisiin perehtyneitä tarkkailijoita tutkii rikosten yhteydessä kuka puhuu totta ja kuka ei, tarkkaillen haastateltavien kasvoista mikroilmeitä, piilotettuja viestejä eleistä sun muuta vietintäpsyykkistä. Välillä lätkäistään kuva amerikkalaisista poliitikoista tai muista julkisuuden henkilöistä esimerkkinä. Voin jo kuvitella minkälaisia eksperttejä tämäkin sarja luo tavan töllöttäjistä. Mehän osataan jo diagnosoida vaikeita sairauksia tohtorisarjojen ansiosta ja murhien sattuessa jokainen tietäisi mistä etsiä johtolankoja ja todisteita.

Mielisarjojani on myös Doctors, joka tulee joka päivä BBC:llä. Se on hellyttävän opettavainen. Aina löytyy terveysongelmiin ratkaisu, ja lääkäriaseman henkilökunnan arkipäiväiset ihmissuhdeongelmat ovat suorastaan rentouttavan tavallisia. En oikein jaksa juoruta oikeiden ihmisten asioista, kun heti tulee huono omatunto. Kai siksi on kiva tirkistellä fiktiivisten henkilöitten yksityisiä.

Ja tänään, aamutöiden jälkeen olen myös ottanut rennosti. Kävin ostamassa huomisiin itsenäisyyspikkujouluihin kamaa, ja se saikin oikein juhlatuulelle. Hyvä tässä onkin juhlia, kun maanantaina on vapaata tiistain pyhän ansiosta. Mariaa saa tästäkin pitkästä viikonlopusta kiittää, hän kun tuli raskaaksi ilman syntiä (juhlan nimi on Madonna Immacolata, joka viittaa Marian raskaaksi tuloon...mutta mites se raskaus alkoi 8. joulukuuta, jos 25. on Jeesuksen syntymäpäivä...pakanan pää menee sekaisin.)
Ajattelen tässä kaunista balladia Joosefista, joka oli vanha mies, Mariasta ja kirsikoista. Tässä teksti:
When Joseph was an old man,
An old man was he,
He married Virgin Mary,
The Queen of Galilee,
He married Virgin Mary,
The Queen of Galilee.

As Joseph and Mary
Walked through an orchard green,
There were apples and cherries
Plenty there to be seen,
There were apples and cherries
Plenty there to be seen.

Then Mary spoke to Joseph,
So meek and so mild,
“Joseph, gather me some cherries,
For I am with Child,
Joseph, gather me some cherries,
For I am with Child.”

Then Joseph flew in anger,
In anger flew he,
“Let the father of the baby
Gather cherries for thee,
Let the father of the baby
Gather cherries for thee.”

Then Jesus spoke a few words,
A few words spoke He,
“Let my mother have some cherries,
Bow low down, cherry tree,
Let my mother have some cherries,
Bow low down, cherry tree.”

The cherry tree bowed low down,
Bowed low down to the ground,
And Mary gathered cherries,
While Joseph stood around,
And Mary gathered cherries,
While Joseph stood around.

Then Joseph took Mary
All on his right knee:
“Oh, what have I done, Lord?
Have mercy on me.
Oh, what have I done, Lord?
Have mercy on me.”

Then Joseph took Mary
All on his left knee:
“Oh, tell me, little Baby,
When Thy Birthday will be,
Oh, tell me, little Baby,
When Thy Birthday will be.”

“On the fifth day of January
My Birthday will be,
When the stars and the elements
Shall tremble with fear,
When the stars and the elements
Shall tremble with fear.”


Minusta on kauniimpaa ajatella, että Maria oli au-äiti eikä kukaan muu kuin vanha Joosef kelpuuttanut häntä vaimokseen, kuin että sinisilmäiseen kiiltokuva-Madonnaan tuli pyhä henki.
Mutta olenkin tällainen protestantti-pakana.

Hyvää itsenäisyyspikkujoulua.

Tapania

Kuvan erityisefekti on oikeaa sumua.

Joulu on ollut todella rauhallinen. Tänäänkin olen lähinnä katsonut satuelokuvia, napostellut makeita ja vetänyt nokosia. Alkuviikko oli sitäkin kiireisempi, tiistaina vielä olin töissä ja maakin järisi. Itse luulin tosin tien olevan syy auton poukkoiluun, kun olin juuri ajamassa viime hetken ostoksille huonoa sivutietä liikennettä välttääkseni. Illalla tunsin jälkijäristyksen joka heilutteli sänkyä muutaman sekunnin ajan.

Aattona kävimme tyttären kanssa kävelyllä keskustassa, kuvat ovat silloin otettuja. Vietiin kotiin pizzaa ja keitin riisipuuroa painikkeeksi. Siivoilin ja paketoin lahjat. Illalla söimme vaatimattomasti karjalan paistia, perunoita ja piirakoita.

Joulupäivänä sitten varsinaisesti juhlittiin, anoppikin tuli herkkujensa kanssa.
Suomen kirjeenvaihtajien kanssa vaihdettiin kuulumiset ja viimeinkin sovittiin tyttären saapumisesta Suomeen.

Tytär on siis lähdössä, vuoden ensimmäisenä päivänä. Hän muuttaa kotoa pois, menee opiskelemaan taiteita ja opettelemaan itsenäisyyttä.
Olemme kaikki järkyttyneitä.

Ja voimakkaassa sokerisokissa piparisuklaan ja tiramisun jäljiltä.

Makeaa joulua!
Kannattaa klikata, niin näkee syötävän seimen paremmin.

Pikkujouluista jaloin

Tämän vuoden ensimmäiset ja viimeiset pikkujoulut. (Töissä, siis vähän niinkuin pakolliset)
Oli ihan kivaa, vaikka en ehtinytkään syödä paljon mitään.
Kuvia ehdin sen sijaan ottaa ja kuvablogiini laitoinkin kuvan juhlien pienimmästä vieraasta, valokuvatorstain teemaan kun sen ymppäsin.

Nyt alkaa olla jo aika jouluinen olo. Olen kuunnellut koulussa lasten joululauluja ja antanut ja saanut ihka ensimmäiset joululahjat, nähnyt paljon jouluvaloja ja syönyt pipareita.
Jouluvaloista puheenollen, naapurin parvekkeella roikkuu lähes aidon kokoinen joulupukki joka on kiedottu välkkyviin valoihin. Tilateos saa aikaan sen vaikutelman, että pukiksi pukeutunut asunnonryöstäjä saa sähkösokkeja. Ehkä se onkin naapurin teoksen viesti; ironisoiden kulutusyhteiskuntaa hän tuo esiin moraalisen näkökulman: olemme kaikki varkaita pukin puvussa.
(Älkää kysykö mitä tuo edellinen tarkoittaa)

Ehkä on aika mennä nukkumaan.

Kiva että olet olemassa, Suomen itsenäisyys

Hyvänä aikomuksenani oli osallistua valokuvatorstain haasteeseen, jossa kuvat kertovat suomalaisten itsenäisyyspäivän vietosta. Olisihan se ollut sopivaa räpsätä kuva suomalaisesta itsenäisyydestä italianmaalla. Mutta en viitsinyt. Koska en viettänyt itsenäisyyspäivää mitenkään erityisen näyttävästi, enkä todellakaan tiennyt mitä järkeä olisi ollut postata kuva sohvalla lokoilusta.

Katsoin noin kuutisen minuuttia linnan kättelyä ja se riitti. Lähinnä minua kiinnosti Haloskan haastattelu, joka olikin ihan kiinnostava juhlapuheiden tapaisesta ympäripyöreydestä riippumatta.
Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat minulle aika vieraita. Juhlaparaatia olen kerran Joensuussa ollut kuvaamassa. Muistan, miten selkäpiitä karmi tankkien rivit ja lumituiskussa marssivat punanenäiset sotilasasut. Paraatit ovat pelottavia.

Koska maanantaina on pyhä, on tämä pitkä viikonloppu. Jos sää sallii ja luoja suo, paistan huomenna joulupiirakat. Kirjoitan sen tähän blogiin ihan siksi, että kun kerran olen julkisesti luvannut, on vaikeampi laistaa. Olisi viisastakin aloittaa paistaminen ajoissa. Joulua ei nimittäin ilman piirakoita synny, enkä tiedä milloin on mahdollisuus uhrata päivä niiden väsäämiseen.
(Ei niiden tekeminen nyt päivää vaadi, mutt melkein)

Joulutarinani

Quando pensavo a natale un paio di settimane fa, non potevo evitare di sentirmi un pochino stressata. Non avevo preparato granché, né da mangiare, né regali, né decorazioni. Con ansia aspettavo gli ultimi giorni prima di natale, sapendo che avrei fatto tutto all’ultimo momento.

Arrivò il 23, venerdì. Dovevo andare a Milano, precisamente all’aeroporto di Malpensa, a prendere un ospite finlandese. Visto che il volo da Helsinki doveva arrivare alle sei, e ci vogliono circa tre ore (con il traffico normale) per arrivare a Malpensa, e prevedevo un traffico intenso e delle code almeno sulla tangenziale di Milano a quell’ora, siamo partiti, io e mia figlia, già prima delle due, con 4 ore di anticipo.

Bel tempo soleggiato, niente code sull’autostrada. Potevo proseguire alla velocità di 110-120 lungo tutto il tratto Modena-Milano. Arriviamo alla casella Milano Sud: niente code. Tangenziale (che adesso costa 2 € ): niente code. Arriviamo all’aeroporto con un anticipo di più di un’ora. All’arrivo vedo un sms:” il mio volo è in ritardo, almeno 30 minuti”. Che fare? Decidiamo di mangiare qualcosa. In uno snack-bar consumiamo una pizza di gomma e, mentre mangiamo, ci viene in mente che il parcheggio ci verrà a costare parecchio se restiamo lì. Decidiamo di andare a fare un giretto, tanto abbiamo della bella musica in macchina. Malpensa consiste di due terminali, quello nuovo è il n.1, e il vecchio, che dista circa due chilometri dal nuovo, è il n.2. Scopriamo che il parcheggio al terminal 2 non costa nulla, e rimaniamo lì. Ascoltiamo musica, sgranocchiamo delle patatine, chiacchieriamo, facciamo delle foto nel buio. (vedi sopra; non ho detto di aver fatto delle belle foto..)

Arriva l’ora di tornare dal terminal 1, parcheggiamo e scopriamo che il volo non ha un ritardo di un mezz’ora bensì un’ora e qualche minuto (inizialmente doveva atterrare alle 18.05, il nuovo tempo di arrivo era 19.17). A questo punto decidiamo di rimanere e fregarcene del costo del parcheggio. Ci sediamo su un divano accanto alle porte A, da dove il nostro ospite uscirà; osserviamo la gente che passa, i cagnolini, i bambini, sonnecchiamo -il tempo sembrava non passare mai. Arrivano le sette e un quarto, ma non vediamo il testo “landed” accanto al codice del volo del Helsinki. Arrivano le sette e mezzo, niente “landed”. Alle 19.40, finalmente, vediamo “landed” e ci alziamo in piedi. Dopo una ventina di minuti di passeggiare nervosamente davanti alle porte, possiamo finalmente abbracciare l’ospite. Dopo tre ore dal nostro arrivo. E dopo altre tre ore in macchina saremo a casa.

Nove ore, ci sono volute nove ore in tutto.

Tutto questo tempo sprecato, avrei potuto pensare. Ma in realtà non ho sprecato niente; ho avuto occasione di trascorrere del tempo con mia figlia, rilassarmi, non dover fare assolutamente niente.
Infatti, il sabato mi sono alzata tranquilla e serena; niente stress natalizio. Ho fatto tutto con grande spirito zen: cucinato, fatto una lunga passeggiata nel centro per acquistare gli ultimi regali…è stato un bellissimo inizio per le feste!

Kun ajattelin joulua pari viikkoa sitten, tunsin pientä stressiä. En ollut valmistellut oikeastaan paljon mitään, en ruokia, lahjoja, koristeita. Odotin viimeisiä joulunaluspäiviä kauhulla koska tiesin tekeväni kaiken viime hetkellä.

Tulipa sitten 23. päivä perjantai. Minun piti mennä Milanoon, tarkalleen ottaen Malpensan lentokentälle suomalaista vierasta vastaan. Koska Helsingin lennon piti laskeutua kuuden maissa, ja koska normaalisti Modenasta Milanoon ajaa kolmessa tunnissa, ja koska odotin ruuhkia ja jonoja ainakin Milanon kehätiellä siihen aikaan, lähdimme tyttäreni kanssa jo ennen kahta, neljä tuntia etukäteen.

Sää oli hieno ja aurinkoinen, moottoritiellä ei ollut jonoja. Voin ajaa 110-120 nopeudella koko Modena-Milano välin. Tullaan Milanoon, moottoritien etelä-liittymään: ei jonoja. Kehätie (joka nykyisin maksaa 2€): ei jonoja. Saavutaan lentokentälle tunnin etuajassa. Saan tekstarin: ”lentoni on myöhässä, ainakin 30min.”
Mitä tehdä? Päätämme syödä jotain. Syödessämme Snack-baarin kumista pizzaa meille tulee mieleen, että jos jäämme odottamaan, parkkimaksu tulee todella kalliiksi.

Päätämme lähtemään ajelemaan, onhan meillä autossa hyvää musiikkiakin.
Malpensan lentokenttään kuuluu kaksi terminaalia, uusi on n:o 1 ja vanha, joka on noin kahden kilometrin päässä, on n:o 2. Kakkosterminaalilla parkkeeraus ei maksa mitään, joten jäämme sinne. Kuunnellaan musiikkia, napostellaan sipsejä, jutellaan, otetaan pimeässä valokuvia. (ks.yllä; en sanonut että kuvat olisi erityisen hienoja)

Sitten on aika palata ykkösterminaaliin, parkkeeramme ja saamme selville, että lento ei ole puoli tuntia, vaan tunnin ja joitakin minuutteja myöhässä (alunperin sen piti laskeutua 18.05, uusi laskeutumisaika oli 19.17) Tässä vaiheessa päätämme jäädä ja olla välittämättä parkkimaksuista. Vieraan pitäisi tulla A-uloskäynnin kautta, joten istumme siihen lähelle sohvalle ja katselemme ihmisiä jotka kulkevat ohi, koiria, lapsia, torkumme-aika ei tunnu kuluvan millään. Kello tulee vartin yli seitsemän, mutta Helsingin lennon koodin vieressä ei näy tekstiä ”landed”. Kello tulee puoli, ei mitään. Lopulta 19.40 näemme sen "landed" ja nousemme seisoskelemaan. Parinkymmenen minuutin hermostuneen ovien edessä eestaas kävelyn jälkeen pääsemme halaamaan vierastamme. Kolme tuntia saapumisemme jälkeen. Ja toisten kolmen tunnin jälkeen olemme kotona.

Yhdeksän tuntia, koko juttuun meni yhdeksän tuntia.

Olisin voinut ajatella että kaikki tuo aika meni hukkaan. Mutta en hukannut mitään; sain mahdollisuuden viettää aikaa tyttären kanssa, rentoutua, tehdä ei yhtään mitään.
Niinpä lauantaiaamuna heräsin rauhallisena ja tyynenä; joulustressistä ei jälkeäkään.
Tein kaiken erittäin zenisti: kokkasin, kävin pitkällä kävelyllä keskustassa ostaakseni viimeiset lahjat...todella hieno alku juhlapyhille!

Kissamaista menoa

Kaksi kissaa eilen: jälkiä italialaisessa torttutaikinassa, jälkiä pohjois-karjalaisessa lumessa.

Due gatti ieri: impronte sulla pasta sfoglia italiana, impronte sulla neve nordcareliana.

Buon Natale!

Kolme yötä jouluun on

Sembra che “Babbo Natale” sia un nome in codice per un‘associazione a delinquere.

Näyttää siltä, että "Joulupukki" on koodinimi rikollisjärjestölle.

Come potete vedere, ho deciso di fare degli esperimenti bilingui. Purtroppo, se scrivo prima in italiano e poi in finlandese (come ho fatto ieri e come sto facendo adesso), la versione finlandese rimane molto rigida e decisamente poco finlandese. Ma se scrivo prima la versione finlandese, devo tradurla e diventa tutto troppo faticoso. A maggior ragione penso che sia molto utile fare lo sforzo e magari sarà utile anche a qualche studente d’italiano (o studente di finlandese!). Così, ogni tanto scriverò qualche post in italiano e cercherò di rendere la traduzione finlandese nel modo più fedele possibile. Amici italiani, fatemi sapere se scrivo delle cavolate o se faccio errori.

Mancano tre notti a Natale. Questa significa che sarò molto impegnata, e non avrò possibilità di scrivere in nessuna lingua. Domani vado a Milano ad accogliere un ospite finlandese. O forse dedicherò tutta la giornata a questa iniziativa. Potete decidere quale delle due opzioni è più verosimile.

Buon pre-Natale.

Kuten huomaatte, olen päättänyt tehdä kaksikielis-kokeiluja. Valitettavasti, jos kirjoitan ensin italiaksi ja sitten suomeksi (kuten tein eilen ja nyt), suomenkielisestä versiosta tulee jäykkä ja varmasti kovin vähän suomenkielinen. Mutta jos kirjoitan ensin suomalaisen version, pitää minun kääntää se, ja tästä tulee liian vaivalloista. Sitä suuremmalla syyllä uskon että tämä todella hyödyllistä, ehkä myös jollekin italian opiskelijalle(tai suomen opiskelijalle!) niinpä aion kirjoittaa silloin tällöin postauksia italiaksi ja yritän tehdä niistä mahdollisimman uskollisen käännöksen. Ystävät, ilmoittakaa, jos kirjoitan puppua tai teen virheitä.

Kolme yötä jouluun on, ja se tarkoittaa etten ehdi kirjoittamaan millään kielellä. Huomenna menen Milanoon vastaanottamaan suomalaista vierasta. Tai omistan koko päivän tälle hankkeelle. Voitte itse päättää, kumpi vaihtoehdoista on totuudenmukaisempi.

Hyvää esi-joulua!

Joulumenyy

Jaahas, nyt sitten on aika miettiä, mitä syödään joulunpyhinä, jotta voi tehdä valmistelut ajoissa.
Italiassa aatonillan ruokaperinteeseen kuuluu kala, usein se on stoccafisso (tulee sanasta stockfish, kuivattu turska) tai sitten baccalà (en tiedä mistä tullee, ehkä sanasta bachulus, kepakko)(älkää uskoko, tämä oli mieheni omasta päästä latinisoima etymologia) (oikeasti juuri on bakkel-jau, muisnaissaksaa joka tarkoittaa tikku-kala)(joten ei mieheni ole ihan pöllö, esim. modenan apenniineilla sanotaan bacchio kepistä, abbacchiare tarkoittaa lyödä kepillä, abbacchiato=bastonato, elikkäs kepillä hakattu) Vähän niinkuin meidän lipeäkala, talveksi säilöttyä kalaa, jota pitää käsitella monimutkaisesti, liuotella sun muuta, jotta siitä saa syötävää.

Mutta meillä ei taivuta italialaiseen katolilaisuuteen, vaan syödään aattoiltana suomalainen jouluateria!

alkupalat

lohirullat
piirakoita munavoilla

pääruoka

kinkkua
(saattaapi olla yllä kuvassa näkyvää porchetta-possua)
karjalanpaistia
keitetyt perunat
rosolli
maksalaatikko
juustovalikoima
piirakoita munavoilla

jälkiruoka

luumuvaahto

(illan kuluessa jatketaan syömällä piirakoita ja munavoita, pähkinöitä, pipareita, joulutorttuja, suklaata, etc. etc.)

Joulupäivä on sitten italialaisessa kulttuurissa se mässäilypäivä, Pranzo di Natale on yleensä jokaisessa maakunnassa hieman erilainen; aivan kuten Suomessakin, joulupöytään tuodaan ne perinteisimmät herkut. Tässä Modenalainen perinne-ateria:

antipasti

ravioloni di segale
con burro alle uova
(piirakoita ja munavoita)
antipasti di verdura

primo

tortellini alla panna

secondo

zampone
lenticchie
patate Duchessa
(muusiruusukkeet)

dolce

pandoro
con crema alla vaniglia

Näistä molemmista menuista jää niin paljon ruokaa kuitenkin yli, että loput joulunpyhät syödään perinteisesti silloin kun nälkä tulee lämmittäen jämiä.
Voi olla, että jätän zamponen uudenvuoden menuuseen, ja korvaan sen ja linssit kalkkunarullalla (kalkkunan rintaa täytettynä luumuilla, aprikooseilla ym. kuivilla hedelmillä). Niinpä teenkin. Ei tässä olla perinteiden orjia.

Nonni, siinäpä ne tämänpäivän jouluvalmistelut sitten olikin. Huomenna teen maksalaatikon.

Monta päivää jouluun on

Pitää nyt joulukuun kunniaksi postata jotain iloisempaa, kun tuo edellinen postaus on niin masentava.

Joulukuu tarkoittaa sitä, että aloitetaan jouluvalmistelut. Otin tosin itse jo varaslähdön, kun ostin ensimmäisen joulukoristeen jo viime viikolla (ks.kuva).
Olen havaitsevani, että pohjoismainen estetiikka on hivuttautumassa tännepäin. Olen kuullut monien tuttavien sanovan, että etsivät koristeiksi jotain simppeliä ja tyylikästä, 'vähän sellaista kuin teillä siellä pohjoisessa'. On tämä tyyliasia sellaista osmoosia; samalla kun suomalaiset innostuvat yhä enemmän väreistä ja kimalteesta, krumeluurin kotimaassa ostetaan puutonttuja joulupöytään.

Eilen uutisoitiin, että monikansalliset tavarataloketjut 'kieltäytyvät' myymästä seimitavaraa; siis sellaisia pieniä jeesuksia, marioita, paimenia ja aaseja sun muita, joista rakennetaan koteihin jouluseimi. Luulen että uutinen oli hieman liioiteltu, sillä kuulosti siltä, että seurauksena on seimi-perinteen kuoleminen. En usko että seimit katoavat italianmaalta siksi, että Ikeassa ei myydä jeesusvauvoja (niitä ei myydä, kuten ei muutakaan uskonnollista tavaraa). Enkä ymmärrä, miksi täällä aina kysytään onko perheessä seimi vai kuusi; minusta kotiin voisi ihan hyvin laittaa molemmat. Ehkä se olisi jotenkin politically incorrect?

Tänään muistelen haikeudella sitä lapsuuteni ensimmäistä joulukalenteria, joka palveli vuosikaudet , kunnes kai hajosi ja hävitettiin. Siinä oli ihastuttava kuva jouluseimestä sekä tummansininen tähtitaivas, luukut olivat pikkuruisia ja niiden avaaminen oli jännittävää.


EDIT:
Luin juuri pikku-uutisen, jonka mukaan oikeistopolitiikot haluavat Ikean, Rinascente, Standan ym. tavaratalojen boikottia, koska ne eivät myy jouluseimi-tarvikkeita; kristillisen puolueen(UDC) ryhmänjohtaja Luca Volontèn mukaan käynnissä on " häpeällinen kolonialisointi jonka tarkoituksena repiä kristillinen identiteetti juuriltaan ja hävittää katolisesta maastamme vuosisatainen joulun symboli". Ihmettelen vaan, mistä lähtien kristillinen identiteetti on pitänyt ostaa tavaratalosta... Noh, politiikkaa voi tehdä monella tapaa. Boikotointi on ihan oiva tapa.

Sarjakuva-joulua

Tässä tyttäreni joulutaidetta. (Ei ole vielä väritetty, mutta itse pidän siitä juuri noin)

Lämpöistä Joulua Kaikille!

Joulu löytyi

Ennen tätä viikonloppua en ollut oikein sisäistänyt joulua. Ei tuntunut yhtään siltä, että se oli tulossa ja lähellä.

Eilen olimme ystävien kanssa kaupungilla sunnuntain iltapäiväkävelyllä, ja minulle tuli jouluinen olo!

Asumme hieman vanhan keskustan ulkopuolella, ja koska harvoin keskustaan on mitään asiaa, tulee siellä myös käytyä aika satunnaisesti. Eilen olikin ensimmäinen kerta, kun näin kokonaisuudessaan jouluvalot, näyteikkunoiden joulukoristeet, pikkukaduille ja tuomiokirkon aukiolle levittäytyneet joulukojut. Tuomiokirkko on todella kaunis, se on varmasti yksi Euroopan kauneimmista romaanisen kauden kirkoista, tuhat vuotta vanha. Kun kävelimme sen ohi, edessä oli kaksi ratsupoliisia (carabinieereja) valkoisine hevosineen ja hienostuneine univormuineen. Viittoineen he olivat komeita, hevoset siroja, tuomiokirkko henkeäsalpaavan kaunis, hevosia silittävien lasten silmät säihkyivät...juuri kun sanoin miehelle että on kuin postikortista, joku otti valokuvia. Olisin ottanut minäkin, jos olisi ollut kamera.

Karkkikojuista kantautuva paahdetun sokerin ja pähkinöiden ja manteleiden tuoksu on miellyttävän makea ja yhdistän sen mielessäni zampognarien musiikkiin. Joulun alla nuo paikalliset säkkipillin soittajat tulevat vuorilta kaupunkiin, ja pillin äänet kaikuvat vanhan kaupungin kaduilla. Eilen ei näkynyt zampognareja, joku yksinäinen viulisti soitti joululauluja via Emilian varrella.

Jouluisinta oli käynti kirjakaupassa. Ystävillämme on ala-aste-ikäiset lapset, ja heidän innostuksensa kirjojen ääressä oli melkein liikuttavaa. (Ja salaa löysin myös pari joululahjaa, älkää kertoko perheelleni)

Tulimme pimeän laskiessa meille, joimme teetä ja sytytimme kynttilöitä. Vaikka lapset olivatkin kiinnostuneempia teiniemme tietokonepeleistä, tunnelmassa oli jotain kotoisen jouluista: lapsien ääniä, kynttilöitä ja lämmintä juotavaa.

Tule, joulu kultainen!

Gigolo jouluksi kotiin

On ostoskuu. On aika päättää kuinka monen euron edestä kutakin rakastamme.
Mekin teimme eilen ostoksia, mutta vain pakollisia ruokaostoksia. Olen jo päättänyt mitä annan joululahjaksi, joten mitään hysteeristä ostoksilla juoksentelua en aiokaan harrastaa. Joulua odotamme adventtikynttilöillä, emme kuluttamalla. Ja pikkuhiljaa joulumenuuta viilaamalla; karjalanpiirakat olisi kai kohta jo paistettava...

Perjantaisin on ostospäivä mutta myös telkkaripäivä. Koska arkipäivinä en yleensä katso telkkaria, perjantai-iltojen pakollisen pizzan jälkeen on kiva kurkkia laatikon uumeniin, ja katsoa mitä sieltä löytyy.
Eilen löysin kaksi pakonomaista ostamista harrastavaa naista. Toinen kuulemma "kuluttaa aikaansa"(!) ostoksilla: noin viitenä päivänä viikossa iltapäivät kuluu vaate-, kenkä-ja asusteputiikeissa. Toinen naisista oli hiukan modernimpi teknoversio ostoshysteriaa kärsivästä yksinäisestä naisesta: hän ostaa yöllä nettikaupoista pikkuroinaa, viimeisin ostos mm. 150 euron edestä japanilaista paperitavaraa. Naiset myönsivät olevansa emotionaalisesti riippuvaisia ostamisesta, se tyydytys, jonka pakettien aukominen kotona heille tuo, vaikutti kertomusten mukaan orgastiselta. Noh, kyllä minustakin on joskus markkinoilla käytyäni kiva katsoa pusseista ja nyyteistä mitä mukaan on tarttunut, mutta yleensä pyjama tai kolme paria sukkia ei tuota kovin suurta orgasmia...ehkä pitäisi minunkin ostaa vain ylihintaisia vaatteita tai täysin turhaa sälää kokeakseni tuon "kulutushuipun"?

Kun olin päivitellyt noita kuluttavia naisia, vaihdoin kanavaa, ja televisio-iltani jatkui gigoloiden seurassa. Ykköseltä tuli joku uutisraportti Milanon gigoloista, ja haastateltavana oli afrikkalaista alkuperää oleva, omalla naamallaan avoimesti näyttäytyvä nuori mies ja toinen, italialainen, joka oli pyytänyt peittämään kasvot. Haastatteluista kävi ilmi, että asiakaskunta on lähinnä 25-49 vuotiaita korkeassa asemassa olevia naisia (tosin toinen kehui olleensa juuri Saksassa jonkun opettajattaren vieraana; nettisivuilta kun voi tilata gigolon vaikka ulkomaille). Se, mikä minua häiritsi kummankin kommenteissa oli lausahdus: " naiset tekevät vain sitä, mitä miehet ovat aina tehneet; he haluavat illaksi hieman tavallisesta poikkeavaa seuraa, ja heille tuo tyydytystä myös se, että voivat itse maksaa seurasta." Siis yksinäisten naisten kulutushysteria voi ilmentyä myös niin, että sen sijaan että odottaa orgasmia ostospakettien aukaisemisesta, ostaa suoraan oikean orgasmin.
Miehet tosin sanoivat kumpikin, että heidän tehtävänsä on keskustella ja pitää seuraa, seksi on sitten se kohokohta. Ja että naiset saavat jotain, mitä he eivät saa omilta miehiltään. Siis rakastelua ruusun terälehdillä. No jaa. Tottahan se on. En ole minäkään koskaan piehtaroinut ruusun terälehdillä.
Toinen miehistä oli kyllä aika miellyttävä, ja jotenkin pienesti ymmärsin naisia, jotka nauttivat siitä, että komea, mukava ja älykäskin mies kohdistaa heihin kaiken huomionsa edes yhden yön ajan. Mutta se maksaminen. Saako siitä siis oikeasti tyydytystä?

Siis tottahan se on, saammehan me kaikki tyydytystä siitäkin, että lapset aukoo lahjojaan ihastuneina...?

Tunteet siirtyy lompakkoon. Surullista.