lorem ipsum II

On vaikea keskittyä, kun on kuuma.

Voisin kirjoittaa kissoista, mutta ne ei tee juuri mitään. Lu Bu tuossa nuoli hetken pahvilaatikkoa joka jäi pöydälle, mutta siinä ei ole mitään merkillistä, Lu Bu nuolee vähän kaikkea. Ihmiset joskus luulee että se on suloisen ystävällinen, kun se nuolee vieraidenkin käsiä. Sulous karisee hieman, kun hetken päästä näkee kissan nuolevan vaikkapa sohvaa.
Kyllä Lu Bu pesee meitä ihan varmasti kiintymyksen osoituksenakin, mutta sillä on siis kumma tapa tutustua asioihin nuolemalla niitä. En tiedä onko se normaalia, mutta ei tuo kissa nyt muutenkaan ole kovin normaali.
Mutta nyt siis vaan maataan missä sattuu mukavan viileää olemaan.

Töissäkin olisi kivempaa jos ei olisi niin kuuma. Olen nimittäin aamuisin eräänlaisella kesäleirillä, valmistellaan englanninkielistä näytelmää lasten kanssa. (Taas). Kivaa se kuitenkin on. Pitää olla vaihtovaatteet mukana että ihmisten ilmoille kelpaa aamupäivän koettelmusten jälkeen.

Ja nyt olis kiva vaan töllöttää telkkaria.
Telkkarista ei tule kuitenkaan mitään kivaa kesällä, olen liian laiska jotta edes jaksaisin etsiä netistäkään mitään. Kuun alussa aloitti uusi rikoskanava, siis pelkille rikossarjoille omistettu. Oli sellainen kanava jo digitaalisella (Giallo), mutta sen ohjelmat oli vain italiaksi dubattuna, alkuperäiskieliä ei. Giallo tarkoittaa keltaista. Italiassa keltainen on rikoksen väri, halvat rikosromskut kun olivat aikoinaan keltaisia.  Mm. "Murhasta tuli totta", siis Jessica Fletcher, on italiassa " La Signora in Giallo".
Nyt juuri on menossa jakso sarjasta Monk, ja Monk yritti sen vaalean apulaisensa kanssa puhua poliiseille, jotka marssivat paraatissa. Vahinko vaan että poliisi olikin italialainen. Harmitti kun en nähnyt miten moinen käännösparadoksi hoidettiin italiannoksessa. Paraatissa kun oli vielä lippu, jossa luki italialaisen poliisiosaston nimi.
Friends-sarjassa oli kerran italialainen vieras (taisi olla Fabio), joka italiankielisessä oli muistaakseni muutettu espanjalaiseksi. Suomalaisilla ei tällaisia ongelmia kovin usein taitaisi olla.

Oho, nyt alkoi sellainen jakso jota en ole nähnyt, siis sarjasta Law and Order. Telkkari voittaa tietsikan.

Vihailta

Entä jos ajankohtaisen kakkosen teemaillassa olisikin juontajat köytetty lavasteisiin etteivät vahingossakaan jaa yhtään puheenvuoroa ja juotettu osallistujat nousukänniin ja olisivat kaikki saaneet suu vaahdossa huutaa mielipiteitään niin että vain äänekkäin huutaja olisi sitten kotona kuultu, ehkä, ja ohjelmaan olisi myös  kotoa soitettu vihapuheluita ja näytetty välillä ärsyttäviä filmin pätkiä (esim. nyt poika saunoo - pikkuorava -versiota) ja kun edelliset vieraat olisi väsyneet huutamiseen, uusia vieraita olisi päästetty sisään ja ohjelmaa olisi lähetetetty suorana siihen asti, yötä päivää, kun kukaan ei enää käheydeltään sanaa ulos saisi.

Olisi kaikki vähäksi aikaa väsyneitä vihaamiseen ja ilmapiirin kiristymiseen. Pidettäisiin teemailta siitä, mitä mukavaa voi tehdä sateella.

..ja sitten oli kesä

Tänään oli viimeinen tunti lapsiryhmän kanssa. En käyttänyt ylläolevaa materiaalia, vaikka ruumiinosia opeteltiinkin.

No nyt alkoi se vuodenaika, jolloin aletaan päivitellä sitä, miten on kuuma ja oijjoi kuinka kuuma elokuu sitten onkaan, jos huhtikuussa on näin lämmin.
Aika äkkiä lämpötilat nousivatkin, mutta eikö sitä nyt herrantähden voi vaan nauttia siitä että pitkän ja pimeän talven jälkeen on LÄMMINTÄ. Ja JÄÄTELÖÄ.

Olen katsonut YLE:n ykköstä netissä. Lauantaisin, kun ehdin telkkaria katsomaan, on onneksi ollut kivaa ohjelmaa. Katsoin Collision-sarjan ja viime lauantaina samalla paikalla oli uusi trilleri. (Jos nyt muistan katsoa jatko-osat) Kotikatuakin kurkistin, ja kappas, juuri siinä jaksossa jonka näin, eräs sarjan nuorista meni armeijaan. Santa-Haminaan tietenkin. Siellä on nimittäin meidänkin perheen jääkäri parast'aikaa. Näin siis Santa-Haminan sillan ja lumikasat ja se oli kuin koodiviesti pojalta. Katsoin sitten lauantaiuusinnan taas viime viikonloppuna siinä toivossa että olisi näytetty jotain sieltä jääkäripataljoonasta, mutta eikös jakso ollut vain Jukka Puotilan hämmentävän rakkauselämän vatvontaa. Tai siis sen henkilöhahmon, jota Puotila esittää, en nyt muista nimeä. Eikö ne nyt voisi käydä filmaamassa sen alokkaan elämää, jotta saisin elävää kuvaa. Pojan kertomuksista toki saa aika selvän kuvan touhuista, mutta olisi kiva nähdä...jotain.

Telkkarista puheenollen, katson juuri sivusilmällä Anno Zero-nimistä ajankohtaisohjelmaa, jossa yritetään saada tolkkua pääministerin aiheuttamasta laillisuuskriisistä. Onkohan Berlusconi koskaan kuullut Montesquieu:stä? Minä kuulin kuusitoistakesäisenä lukiossa, vieläkin muistan historianopen huonolla käsialalla liitutauluun riipustamat kaaviot. Kunnon kansalaisena opin silloin kunnioittamaan vallan kolmijako-periaatetta, se kun tuntui järkeenkäyvältä. Saapasmaassa vallan kolmijako tuntuu tarkoittavan että valta jaetaan ehkä noin kolmen hengen kesken ja muut ottaa mitä saa.

Ongelma tuntuu olevan se, että Berlusconismi on imeytynyt koko yhteiskuntaan kuin syöpä luoden systeemin jolle on vaikea löytää poliittista ja kulttuurista vaihtoehtoa. Melkein samoin sanoi juuri Repubblica-lehden Giovanni Valentini siis telkkarissa.

No nyt hävisi punainen lanka jos sitä olikaan, rupesin katsomaan telkkaria.

Öh.
On siis kesä, se kai tässä on tärkeintä.






Edit. Tänään, perjantaina on luvassa 27 astetta ja huomenna 28.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa

Morgan, X-Factorin tuomari

Pikku-Myy

X-Factor Rain kakkosella tänä iltana. Youtube on täynnä videoita, mm. tämä (yksi mielikandidaateistani):
Marco laulaa Michael Jacksonin "Man in the Mirror"
(plus alkuhöpinöitä Morganin kanssa)

Ääniä

Osallistun tällä kuvalla Katjan haasteeseen: tämä on neljäs kuva neljännessä kansiossa koneellani. Kuva on otettu joulun alla koulullamme. Huomatkaa opiskelijan aurinkolasit: hän huolehtii siitä, ettei näytön säteily vahingoita silmiä. Tämä meemi auttoi huomaamaan, että olisi taas aika varastoida kuvia.

Eilen juttelin opettajatoverin kanssa suomen kielen taivutuksien vahvasta ja heikosta asteesta ja vokaalisoinnusta, siis sellaisista asioista, joista puhutaan joko todella kiinnostuneen opiskelijan kanssa tai sitten toisen kielenopettajan kanssa.
Tämä keskustelu aiheutti sen, että kun heräsin aamuyöstä, rupesin ajattelemaan miten vähän tiedän äänenmuodostuksesta. (Syynä heräämiseen oli insomnia felinoide, joka ilmenee tassun kosketuksena nenänpielessä)
Olen opiskellut jotain sekalaista, kuten suun ja kurkun anatomiaa, josta tiedän yhtä vähän kuin maantieteestä. Muistan aika hyvin muotoja, mutta nimien kanssa on niin ja näin. Vasta kun nimillä on kunnon kiinnekohta, jää ne mieleeni. Äänenmuodostuksessa on kuitenkin niin paljon muutakin jännää kuin anatomia, että tekisi melkein mieleni mennä laulutunneille ihan vaan opiskelemaan miten ääni syntyy. Laulajaa minusta nyt ei tule, vaikka lapsien kanssa työskennellessä on pakko joskus vetää "head, shoulders, knees and toes...".

Ehkä kiinnostukseni on herännyt myös siksi, että olen katsonut kahta musiikillista realitya: X-Factoria ja Amici :a. Jälkimmäisessä on käyty aika kiinnostavaa keskustelua opetustekniikoista ja laulamisesta. Miten oikeastaan voi opettaa laulua?
Eräs realityn opettajista puuttuu oppilaiden diettiin ja kuntoiluun, mikä sinänsä on ihan järkeenkäypää vaikkei ehkä muutaman viikon sisällä suuria tuloksia tuokaan. Itse luulen lahjakkaalle laulajalle olevan enemmän "nopeaa" apua hengitys- ja äänenmuodostusharjoituksista, jotta ääni pysyy kunnossa.


X-Factor on ollut tänä vuonna yllättävän viihdyttävä. Vaikka ohjelmassa etsitäänkin pop-laulajia, on mukana persoonallisuuksia jotka on aika rock, sanoisin. Eniten pidän uudesta tulokkaasta, jonka vinha viuhtominen ja palleasta puhkuva intohimo vie mennessään. Vai mitä sanotte:

Andrea laulaa "Amore caro, amore bello"
Andrea laulaa " Via con me"

Koulu -TVesittää

Tällä viikolla pääsi taas alkuun vuotuinen opetusohjelma-sarja Grande Fratello. Aikaisempina vuosina ohjelma on sivistänyt ihmisiä lähinnä mediauskottavuuden ja itsensä naurettavaksi tekemisen jalossa tieteessä ja siinä sivussa nuorten aikuisten seksuaalisen elämän ongelmakohtiin pureutuen tuonut railakasta sukupuolivalistusta koteihin.

Tänä vuonna ohjelman tavoitteena on laajentaa ops:iaan (opetussuunnitelmaansa) yhteiskunnallisempaan suuntaan.
Talon ekologisuus kasvattaa italialaisista kierrättäjiä, jotka eivät enää juo vettään pullosta ja ostavat pesuaineetkin uudestikäytettäviin pulloihin. Uima-allas on talossa nähdäkseni sitä varten, että kilpailijat pesevät vaatteensa ekologisesti uimalla riisuutumatta, ja viikkotehtäviksi on uskoakseni tulossa mm. tuulivoimalan rakentaminen, vetyauton suunnitteleminen ja jääkarhujen pelastaminen.

Eikä tässä vielä kaikki!
Myös suvaitsevaisuuskasvatus on tärkeä teema tämän vuoden ohjelmassa. Käärmenainen opettaa sirkuksessa työtään tekevien tasa-arvoisuutta ja inhottavien ja pelottavien kotieläinten hoitoa; makedonialainen rom opettaa viimeinkin uskomaan, ettei kaikki mustalaiset varasta jatkuvasti (kunnes tuottajat leikkimielisesti piilottavat talon pöytähopeat pojan matkalaukkuun) ja sokea opettaa suvaitsemaan ei-näkeviä, jotka ikiperinteen vastaisesti eivät tuo huonoa onnea (kun vain laitetaan kaikki sormet ristiin ja sylkäistään olan yli).

Mutta vaikein tehtävä tällä suvaitsemiskasvatuksen mutkaisella uralla on se, että taloon on laitettu asumaan myös La Tettona*. (Tytöllä on kai ristimänimikin, mutta sitä ei kukaan voi muistaa suurten rintarauhasten vuoksi) Kuinka hyväksyä lähimmäinen, jonka ryntäät "parantavat flunssankin". Onko myös hän ihminen?

Jään kiinnolla odottelemaan, miten mullistavia vaikutuksia opetusohjelmalla tulee olemaan.

* italiankielessä -ona/-one päätteellä on suurentava vaikutus, aivan kuten -ina/-ino päätteellä pienennetään vrt. ragazzina - tyttönen
Tetta = tissi

Televisio on kodinkone

Tämä flunssaloma on ollut todella tylsä.
Olen lukenut. Olen surfaillut. Olen tehnyt kevyitä kotitöitä(joita en tietenkään voi paljon tehdä, kun olen niiiin kipeä). Olen katsonut televisiota. Ja katsonut televisiota.


Alku-iltapäivän ohjelmatarjonta on sitä parasta itseään. Saippuoita ja talkkareita.
Nyt tiedän, että Ridge saattaa ehkä sittenkin olla Brookelle se oikea. (Eikö ne jo menneet joskus viisi vuotta sitten naimisiin?) Uppo-oudot nuoret aikuiset ovat Brooken/ Ridgen/ Taylorin lapsia, joiden olemassaolosta tuskin olin tietoinen.
Pohjois-Italialaisen kauppakeskuksen monimutkaisista henkilösuhteista en ole saanut selvää sitäkään vähää; joku nainen huomasi rakastuneensa pappiin, joka oli hänen nuoruutensa ensirakkaus, mutta näköjään sittemmin on tehnyt tärkeitä valintoja. Näin tosin papin (muistaakseni eilen) rukoilemassa varsin voimakkaan tunnemyrskyn kourissa, joten ehkä vetovoima on molemminpuolista.
Parinmuodostusohjelmassa, jossa wannabe-julkkikset etsivät elämänsä miestä/naista, keskustelu jämähtää liian usein jänkkäämiseksi, joten en ole jaksanut saada selville, kuka on kenenkin suosikki; yleensä ohjelma on mainiota taustaporinaa pienille nokosille. Mutta usein ohjelmassa yritetään salapoliisikeinoin saada selville, kuka on oikeasti ihastunut ja kuka vain haluaa julkisuutta. Ei ole helppo rakastua telkkarissa.
Samaan aikaan on toisella kanavalla talkkari. Eilen vieraana oli nainen, joka näkee sydämiä joka puolella: puhelimenlaturin johdossa, kahvinvaahdossa, vesipisaroissa, kivissä. Ihmeelliseksi nuo sydämet tekee se, että naiselle ne ovat viestejä hänen kuolleelta pojaltaan. Hän saa lohtua niistä.
Kunnioitan suuresti toisten surua, mutta miten minusta tuntuu, että joka päivä olen jossain talkkarissa nähnyt jonkun kertovat suuresta menetyksestään (kuollut on oma poika/tytär/isä/äiti). Ja haastattelijat tuntuvat suorastaan tiristävän näitä kertojia, jotta he varmasti itkisivät edes vähän.

Kaiken kaikkiaan, minulla on vahva tunne siitä, että saippuasarjat eivät enää riitä. Televisio ei ainoastaan toimi tunteiden siirtäjänä, se myös opettaa miten tunteita ilmaistaan. Tätä tehtävää ei "fiction" enää täytä, halutaan oikeita ihmisiä, oikeita tunteita.
Televisio on kodinkone.
Tunteiden tehosekoitin.

Olen sanka-rillinen

Olen seurannut viimeviikkoina Heroes-sarjaa, en ihan sataprosenttisella innolla, mutta kuitenkin niin, että luulen olevani selvillä monimutkaisista juonenkäänteistä. (Sarja on lähinnä tilaisuus viettää sunnuntai-iltaa yhdessä pojan kanssa)

Ajatusleikki: minkä supervoiman ottaisin, jos voisin valita.
Ei ole nimittäin helppoa, kokeilkaa vaikka.

Herkkä kuulo saattaisi vain viedä hermot, kuten mikä tahansa herkistynyt aisti. Toisten ajatusten lukeminen tai suostuttelutaito olisi sosiaalisille suhteille rasitus. Saatikka sitten kyky pyyhkiä toisten muistista epämiellyttäviä episodeja. Lentäminen olisi huikeaa, samoin näkymättömyys, mutta en oikein tiedä olisiko niistä sittenkään niin suurta hupia vuosien jälkeen. Haavoittumattomuus toisi suuren vastuun, koska pitäisi pelastaa jatkuvasti ihmisiä vaikkapa tulipaloista. Aikamatkailu voisi pitemmän päälle aiheuttaa sekavia muistoja; jo nyt menen joskus sekaisin siitä, mitä milloinkin on tapahtunut.
Telekineesi? Siivous helpottuisi, mutta tulisin luultavasti lopulta niin laiskaksi, etten siirtyisi sohvalta minnekään.
Ja kaikenkaikkiaan, jos minulla olisi supervoima, haluaisinko olla ainoa? En usko. Toisaalta en haluaisi myöskään kuulua mihinkään friikkikerhoon.
Ei ole helppoa heerous.

EDIT:
Tietysti unohdin yöllä laittaa tähän Youtube linkin parodiaan:
Zeroes

Nehän ovat kuin kaksi marjaa...

Varoitus! Sisältää olennaisia juonipaljastuksia!

Sattuma. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olen nähnyt televisiosarja Prime Suspect: Final Act, löydän sisareni jättämän Outi Pakkasen pokkarin hinnalla millä hyvänsä, ja luen sen. Kirja oli sekaantunut manga-sarjisten väliin, ja löysin sen siksi vasta nyt. (Muuten olisin ahminut sen jo aikoja sitten, kuten kaikki muutkin siskon tuomiset).

Rakentamatta mitään plagiointitarinoita (eihän sitä tosin tiedä, vaikka käsikirjoittajaFrank Deasy olisikin kopsannut ideoita Pakkasen kirjasta!), tuntuu kiehtovalta sattumalta, että näiden kahden teoksen juonikäännöksissä on niin paljon yhtymäkohtia. Ne olisivat ehkä jääneet huomaamatta, ellen juuri sattumalta olisi tosiaankin törmännyt niihin näin "samanaikaisesti". Mitä ne yhtymäkohdat sitten ovat:

Kummassakin teoksessa kuolee nuori tyttö, ja ruumis löytyy puistosta.
Kummassakin teoksessa kuolemasta epäillään tyttären lähiympäristön opettajamiestä. Kummassakin tappajaksi paljastuu tytön paras kaveri.

Tulkitsen teosten samankaltaisuuden niin, että on joitakin teemoja, jotka ns. liikkuvat ajassa. Lasten ja nuorten seksuaalinen häirintä ja pedofilia ovat viimevuosina olleet niin paljon esillä, että ne ovat ikäänkuin banalisoituneet. Siksi olisi liian ennalta-arvattavaa, että pedofiili olisi dekkarin syyllinen.
Toisaalta ihmissuhteiden, siis erityisesti teinityttöjen ihmissuhteiden monimutkaisuus on ajankohtainen johtoteema. Tytöt tuntuvat kasvavan arvotyhjiössä, jossa toisaalta vaaditaan ulkonäköä, toisaalta itsenäisyyttä; toisaalta syötetään disney-rakkautta ja toisaalta ylikyynisyyttä, "munkin vanhemmat on eronneet". Siksi nuorista tytöistä kasvaa julmia ja itsekkäitä-
siis en väitä, että näin on, väitän että näin yleisesti ajatellaan. Siksi voi syntyä samanaikaisesti kaksi niin samankaltaista teosta.


Oikeastaan teoksilla ei ole niinkään paljon yhteistä kuin voisi olettaa, tyyliltään ja teemoiltaan ne ovat kuitenkin aika eroavaisia, vaikkakin mainioita molemmat. Suosittelen. Ja pahoittelen spoilausta.


(Lupaan, etten jauha tuosta Prime Suspect- sarjasta enää)


kuvalähde, Prime Suspect: http://www.tesco.com/entertainment/product.aspx?R=709935