Sunnuntairuokaa

Leikattu maisema vaatekeräyslaatikolla otetusta kännykkäkuvasta

Johan se aurinko päätti paistaa. Ei niin, että olisi siitä paljon nautittu, käytiin vaan viemässä vanhoja vaatteita keräyslaatikkoon ja ostettiin lehti. Siinä ulkoilut tänään. Oli taas siivottavaa, ja piti laittaa kevätruokaa ja pestä pyykkiä sun muuta sellaista.

Siis postaan nyt ihan vaan oikeastaan siksi, että halusin mainostaa tuota Gojee-sivustoa. On kokeiltu montaa reseptiä, varmaan siksi että kuvat on niin nam. Toimii mainiona inspiraationlähteenä!

Afro-thai

Kerrankos sitä sattuu että Islannissa tupruttava tulivuori sotkee suunnitelmat.

Onneksi ensiviikolle varatut tentit voidaan järjestää, vaikkei Trinityn tentaattori pääsekään Britanniasta tänne. Jäivät nimittäin jo tänne ehtineet edelliset tentaattorit mottiin hekin, joten he vain jatkavat tenttaamista. Ja omat tentattavani pääsevät tenttiin.
Mikä on helpotus, sillä viime perjantain viimeisellä tunnilla jo jännittivät niin että ihan stressin takia
olisi paras saada asia pois päiväjärjestyksestä.

Melkein puolet valmistamistani teineistä sattuu olemaan Ghanasta. Heitä on ollut ilo opettaa, olen oppinut aika paljon Ghanasta. Kuten että Ghana tarkoittaa soturikuningasta. Tai että oppilaani mielijuhlassa metsästetään leijona ja syödään jamssia, siis vain jamssia: leijonan veri uhrataan esi-isille, koska he vuodattivat vertaan tulevien sukupolvien edestä; jamssi oli esi-isien ruoka, joten sitä syömällä kunnioitetaan myös esi-isien muistoa.

Eilisellä ruokaostosreissulla kävimme Hello-marketissa, josta löytyy itämaista ja afrikkalaista ruokaa. Muutama vuosi sitten se oli vielä China-market, mutta sitten kiinalaiset luovuttivat sen afrikkalaisille. Luultavasti siksi, että asiakaskunta alkoi olla kovin afrikkalaista kaupan sijainnin vuoksi. Naapuristo on varsin mustaa. Kun kauppaan astuu, astuu Afrikkaan: fanti, englanti ja twi sekoittuvat muutamaan italiankielen sanaan. Mutta kaupasta löytyy jamssin ja fufun lisäksi vielä kiinalaista, thaimaalaista, eteläamerikkalaista ja peri-englantilaistakin tuontitavaraa. Digestive-keksit ja kaurahiutaleet maksavat paljon vähemmän kuin normaalissa supermarketissa.
Niinkuin nämäkin:

Thaimaalais-emännällä on oikea ote kokkaamiseen ainakin pullon kyljessä.

Populistinen polkkaus

Burgundin pata ja sinihomejuusto-polenta

Mitä sen populistisempaa kuin ruoka ja kissat!
Kokkasin tänään melkein koko viikon ruoat, ettei tarvitse voileivän voimin töitä tehdä.
Tänään söimme lounaaksi burgundin pataa ja dolcelatte-polentaa, illalla teen kiinalaisia nuudeleita, joiden ohjeen olen itse fuusioinut ulottuvilla olevien ainesten mukaan. Tällä kertaa laitan nuudeleitten sekaan kanaa, sieniä (joita säästin burgundinpadasta), kesäkurpitsaa(jota säästin täytetyistä kesäkurpitsoista), porkkanaa ja katkarapuja.

Täytetyt kesäkurpitsat

Koverrettujen kesäkurpitsojen sisään tungin lihapullataikinaa, ja ne uivat tavallisessa tomaattikastikkeessa lihapullien kera.
Jotka menivät myös apelta perinteenä saatuun makaroonivuokaan.

Maccheroni al forno

Tomaattikastikkeen ja siinä lilluvien lihapullien lisäksi makaroonit saavat seurakseen pecorino-juustoa, mozzarellaa, pieniä tomaatteja ja pari kauhallista burgundinpadasta varastettua kastiketta. (Siinä mukana tuli tuo kuvan keskellä pällöttävä sienen pallukka)

Pakkaseen ehti myös kanacurry, josta unohdin ottaa kuvan; ei se nyt kovin kuvauksellinen mössö olekaan, joten menetys ei ole suuri. Mutta kanacurrystä säästin illan nuudeleita varten kanaa; varsinaista fuusioruokaa siis tänään.

Jälkkäriksi paistoin murotaikinasta pienet korit, joiden sisään laitoin vetisiä mansikoita ja vaniljaista crema pasticceraa. Mansikat eivät tosiaankaan vielä maistu oikein miltään, joten marinoin ne sitruunamehussa runsaan sokerin kera. Kun oli ihan pakko saada mansikoita.

Mansikkakori

Ja sitten lopuksi kännykkävideossa Maija, joka sai leluja. Riehakas misu. (sori, filmi on todellakin aika surkeaa laatua, mutta tärkeintähän on sisältö! Huomatkaa alussa taiteellinen kuvaajan sormi objektiivin edessä.)

Endorfiinipurkaus

Viikko sitten oli tätä...

...tänään tätä.

Suklaata ja paljon, koko aukio täynnä.

Suklaasta voi tehdä monenlaista.

Syötävän näköistä. Kaikki suklaasta.

Mitäpä tuohon on enää lisäämistä.

Lindströmin pihvit

Tuli tässä eräänä päivänä mieleen, että olin luvannut Tiina Kaarelalle jonkun suomalaisen kotiruoan reseptin italiannoksen. Tämä tapahtui juuri kun olin vihannes-tiskillä töllöttämässä keitettyjä punajuuria. Ja aivoni lahjakkaasti yhdisti nämä kaksi informaatiota Lindströmin pihviksi.

Tässä siis tänään väsäämieni pihvien ohje italiaksi:

Polpette di Lindström

Si racconta che questa ricetta sia stata portata in Svezia (dove si chiama biff à la Lindström) da un ufficiale finlandese chiamato Henrik Lindström. Lui avrebbe chiesto al cuoco del albergo Witt a Kalmar di preparare questo piatto, esattamente il 4 Maggio 1862. Probabilmente la richiesta originale è stata una semplice tartare: carne cruda con capperi, barbabietole e cipolle sminuzzate con un tuorlo d'uovo. Poì, qualche altro cuoco ha visto bene di mescolare e cuocere tutto insieme.
Comunque queste polpette portano il nome di un vero signore e ufficiale nato a S. Pietroburgo, sicuramente degno di questo gustosissimo piatto.

Ingredienti per 4 persone

500 g macinato di manzo
2-3 rape (barbabietole) rosse cotte, grattugiate (circa 400 g)
una cipolla, tritata
2 cucchiai di capperi in aceto, tritati
2 uova
1 dl pangrattato
pepe
sale
prezzemolo tritato
burro/olio q.b.

1. unire tutti gli ingredienti, lasciare riposare per un paio di minuti
2. formare circa 12 polpette schiacciate
3. friggere le polpette nel burro/olio in una padella molto calda
4. finire la cottura nel forno ( 200°C , 15 minuti )

Servire con il purè di patate o con patate bollite

Keroro Gunso

Kun lapsi täyttää vuosia, pitää lapselle tehdä kermakakku.
Tämä on olevinansa Geroro Gunso.
Ja lapsi on pian 19.
Onnea!

Ruokaa

Keskustassa oli makujen markkinat: myyjiä maakunnista, naapurimaista ja vähän kauempaakin. Kävimme aamupäivällä. Ei satanut kuin vähän, yhden ukkoskuuron verran. (uutisissa sanottiin, että tämä kevät on ollut sateisin kahteen vuosisataan)

Ostettiin ruokaa. Ja syötiin.

Täällä lisää kuvia:

Lady Baffles presents: Piazza dei Sapori

Lady loves her freezer

Tässä ehtii sopivasti tehdä hienon ruokapostauksen, kun odottelee, että ateria hautuu uunissa valmiiksi.
Tämän sunnuntain päivällinen perustuu ikiaikaiseen pakasteruokataiteeseen. Teemana on "helppoa mutta herkullista".
(En ole vielä ottanut uudella kameralla yhtään ruokakuvaa! Paras aloittaa pakasteista)

Lihamureke kätkee sisäänsä sieniä.

Lisäke syntyy perunoista ja parsakaalista.

Jälkkärinä omenapaistos.
(En löytänyt mistään pakastettuja omenoita, joten valitettavasti ne ovat tuoreita)

Lopputuloksen voi jokainen kuvitella.
Itse menen tunkemaan omenanpalat tuon taikinan sisään, katan pöydän ja otan vastaan kiitokset ruokailijoilta hyvin sulatetusta ateriasta!

edit: tarjoiluehdotus. Juomana englannissa valmistettua Kirin-olutta (joka siis on olevinaan japanilaista). Maissioluen kevyt aromi sointuu mainiosti rehellisen ja yksinkertaisen annoksen kanssa.

Viininkorjuukalkkunarulla

Rai:n ykkösellä on arkisin, keskipäivällä, suomalaista kokkisotaa (ja alkuperäistä englantilaista Ready, Steady, Cook!) vastaava kokkausohjelma La Prova Del Cuoco.
Ohjelma on italialaiseen tyyliin kolme kertaa pidempi, räikeämpi ja meluisampi kuin nuo toiset tuntemani versiot, eikä siitä ole varsinaisen kilpailun osalta paljoakaan iloa. Onneksi ohjelmassa kokataan ihan oikeastikin (20 minuutin räpellys ei mielestäni ole kokkaamista) ja siitä saattaa saada kivoja ideoita. Valitettavasti ohjelman nettisivut ovat aivan surkeat joten ohjelman reseptit kannattaa kirjoittaa ylös samalla kun ne siinä näkee; nettiversiot ovat useimmiten puutteellisia tai muuten kummia.
Joku päivä sitten näin ohimennen ohjelmassa jonkun tädin tekemässä kalkkunarullaa viinirypäle-kinkku-täytteellä ja onneksi katsoin ohjeen aika tarkkaan, netistä en sitä sitten millään enää löytänyt.
Tein siis tuon tuntemattoman tädin ohjetta mukaillen tätä kalkkunarullaa, jonka ristin viininkorjuukalkkunaksi, ilmeisistä syistä.

Ainekset:

kalkkunanrinta nahkoineen (itse en nahkaista rintaa tosin löytänyt), n. 800g-1kg
suolaa, salviaa, timjamia
sitruunankuorta raastettuna
n.300 g rypäleitä puolitettuina, kivettöminä
100 g parmankinkkua ohuina siivuina
pari rkl vehnäjauhoja
öljyä ja/tai voita ruskistamiseen
n. 1 dl hasselpähkinöitä rouheena(alkuperäisessä ohjeessa käytettiin manteleita, mutta sain kaverilta villihasseleita, joten käytän niitä, kiitti Bea)
reilu loraus valkoviiniä

puuvillalankaa sitomiseen ja leivinpaperia paistamiseen
Ja sitten toimeen:

1. Leikkaa kalkkunanrinta auki levyksi. Mausta yrteillä, suolalla ja sitruunankuorella. Levitä päälle noin puolet rypäleistä ja kinkun siivut. Rullaa.






2. Sido rulla puuvillalangalla. Hyvä nyrkkisääntö langanpituudelle on se, että kannattaa varata n. 7 kertaa reilu paistin pituus. Niin ei tarvitse häslätä lankarullan kanssa. Ja lanka pitää sitoa tiukalle.

3. Hiero rullan pintaan vielä yrttejä ja suolaa, jauhota. Ruskista voi-öljy seoksessa pähkinärouheen kera- Kun paisti on sopivan ruskea, lorauta pannulle viiniä ja anna sen höyrystyä.


4. Laita rulla uunivuokaan reilunkokoisen leivinpaperin päälle, kaada mukaan loput rypäleet ja sulje paperi paketiksi. Paista n. 200 °C, tunnin ajan. Anna paistin levätä, keitä sillä aikaa pakettiin muodostuneesta rypäleliemestä kokoon kastike. Poista kalkkunarullasta lanka, leikkaa siivuiksi.
Tarjoa riisin ja salaatin kera.
Ja viiniä kans.
Ja jälkkäriksi tätä: lohtuleivokset.

(En enää ikinä tee postausta kahdesta reseptistä samana päivänä.
Tää on toki kivaa mutta...arg. Annoskuvasta tuli ihan kökkö, kun oli jo aika kiire syömään!)

Lohtuleivokset

Kissa ei kuulu reseptiin. Kardemumma kyllä.


Joskus on se aika kuukaudesta/vuodesta/elämästä, että ihminen tarvitsee lohturuokaa. Lohturuoista suurenmoisin on tietenkin suklaa.
Tänään tein jälkiruoaksi lohtuleivoksia, jotka ovat oma kehitelmäni. Kerran näin jossain(en kuolemaksenikaan muista missä) ystävänpäivä-reseptin, jossa "kakku" oli suklaata ja kananmunia, ilman jauhoja. Tätä ideaa käytän näissä lohtuleivoksissa, koska se tekee niistä suussasulavia. Lohturuoka ei lohduta, jos sitä pitää järsiä!
Täytteeksi leivoksiin laitoin päärynöitä, koska on juuri niiden sesonki. Viinin sijaan kokeilin, miltä maistuu teessä keitetty päärynä. Maistuu, erityisesti Earl Greyn bergamotti korostaa mukavasti päärynän makua.
Myös kermavaahtoon halusin lohdullista makua; kardemumma on yksi mielimausteistani (liekö syynä se, että olen pullamössö-sukupolvea) ja kermavaahto kardemumman kera on erittäin lohdullista. Tässä koko lohdullinen resepti:

Lohtuleivokset neljälle lohdutettavalle


Ainekset:

Pohja: 170° C, 20 min.
400g tummaa suklaata (vähintään 60% kaakaovoita; hyvässä suklaassa kaakaovoipitoisuus mainitaan)
50 g voita(itse käytin suolatonta voita, joten lisäsin hyppysellisen suolaa)
1 dl maitoa
3 kananmunaa
1 dl sokeria

Täyte:
kaksi keskikokoista kuorittua päärynää (yhteensä n. 200 g) pieninä kuutioina
1 dl vahvaa Earl Grey teetä
reilu rkl hunajaa
n. 1/2 tl raastettua sitruunankuorta

n. 1 dl kermaa vaahdotettuna sokerilla ja kardemummalla maustettuna

Ja sitten toimeen:

1. Ensin kannattaa valmistaa päärynäkompotti: keitä päärynäkuutioita sitruunankuorella ja hunajalla maustetussa teessä n. 10 minuuttia. Jätä jäähtymään.

2. Sulata suklaa vesihauteessa voin ja maidon kera.

3. Vatkaa munat sokerin kanssa timmiksi vaahdoksi. (Anna suklaaseoksen jäähtyä sillä välin)

4. Kääntele munavaahto jäähtyneeseen suklaaseokseen, älä vatkaa.

5. Levitä taikina pellille n. 2 cm paksuiseksi levyksi (n. 35x25 cm) ja paista miedossa lämmössä. 170° C, 20 min.

6. Leikkaa juuri uunista otetusta levystä n.8 cm levyisiä kiekkoja, (itse käytin ikean muovimukia) yhteensä 12 kpl. Jäähdytä kiekkoja niin pitkään kuin maltat, vaahdota vaikka kermaa ja mussuta taikinasta ylijääneitä palasia.

7. Kokoa leivokset: kiekko-kompottia-kermavaahtoa-kiekko-kompottia-kermavaahtoa jne.

Nauti ja lohdutu.

Edit: Kolme kerrosta on tappoannos (ainakin jälkkärinä). Ehkä kannattaa tyytyä kahteen tai jopa vain yhteen kerrokseen ja jakaa leivokset suuremmalle porukalle...tai yksinkertaisesti puolittaa taikinan määrä.

Ai juu, tämä resepti osallistuu Lokakuun ruokahaasteeseen.

Kissankello kilkkaa, viikunanpiikki pistää

Hedelmistä kannattaakin ottaa kuva iltapimeällä. Noh, tulos on mukavan keltasävyinen.
Kuvan on tarkoitus kertoa siitä, että nyt on viinirypäleiden, päärynöiden ja kaktusviikunoiden aika. Ja sen aika, että lauantai-iltana tutkitaan reseptikirjaa(marimekkokirja kuvassa) ja keksitään hyvää syötävää sunnuntaiksi. Ja sen aika, että lähetetään nuoriso viime hetken ostoksille (sitruunat), kun huomataan, että joku tärkeä raaka-aine puuttuu.

Huomenna siis luvassa jotain rypäleistä ja päärynöistä ja sitruunoista.
Kaktusviikunat ovat vielä raakoja. Niistä on myös vaikeä tehdä muuta kuin sosetta tai mehua, niissä on niin paljon siemeniä. Italiaksi kaktusviikuna on nimeltään fico d'india, ja niitä kasvaa lähinnä ihan etelässä, opuntiakaktuksissa. Mutta makeita ne on. Yhden punastuneen olen jo mussuttanut. (Ja saanut piikin peukaloon)
Olen herkkä ärsykkeille; kaktusviikunat ostin, kun näin ruuhkassa istuessani tienvarsimyyjän, jonka viikunat hehkuivat auringossa kauniina. En viitsinyt pysähtyä(jonoon olisi ollut vaikea päästä takaisin), mutta eilen ruokaostoksilla ollessani poimin täysin hypnotisoituneena hedelmät koriini.

Joku päivä sitten ostin samaan hypnoottiseen tyyliin ruoaksi kebabit, kun olin Sassuolon supermarketin herkkuosastolla aikani katsellut kebabvartaan pyörimistä. Sassuolossa asuu paljon pohjois-afrikkalaisia, joten sieltä siis saa kebabbia ihan marketista. Modenasta ei. Olen miettinyt, että pitäisi mennä katsomaan Novellaran ruokakauppoja, siellä seudulla asuu nimittäin joukottain intialaisia lehmänhoitajia. Kai se nyt jotenkin pitää ruokatarjonnassa näkyä. On siellä ainakin intialaisia kauppoja oltava, kun on sikh-temppelikin. Temppelissä saa ruokaa menojen jälkeen, se kuuluu sikh-perinteeseen. Jotenkin sympatiseeraan sikhejä, turbaanit on tyylikkäitä. Ja lehmänhoito on arvokasta työtä-vaikkei olekaan arvostettua.

Mutta huomenna syödään ihkaitalialaista viininkorjuu-kalkkunaa(ohje on sovellus kerran telkkarissa näkemästäni, kuten melkein kaikki uudet reseptit). Jälkiruoka saattaapi olla suklaapitoinen, koska aion osallistua uudeksi blogiharrasteeksi keksimääni ruokahaasteeseen. Syyskuun rakkausruokahaasteen voitti suosikkini Romeon ankka, jonka oli luonut Välispiikki, Kulinaarinmuruja blogin emäntä. Lokakuun haasteen teema on siis suklaa. Nam.

Gnocchi, gnocco ja eräs gnocca

Gli gnocchi (lausutaan jli njokki; gn on italiankielessä lähinnä suomen äng-äänne, gl taas äng+l) on yleisnimitys pallerotyyliselle "pastalle". Tunnetuinta gnocchi-tavaraa on luultavasti perunamuusista jauhon kera leivotut gnocchit, gnocchi di patate.
Niitä olisi helppo tehdä kotonakin, mutta kun niitä nyt kaupasta saa niin helposti, ei tule vaivauduttua. Gnocchi di patate maistuu ihan mainiolta tavallisen tomaattikastikkeen kera, mutta oma suosikkini on kermasta ja gorgonzolasta kiehautettu ihanan kalorinen soosi.
Gnocchi voi olla myös vaikkapa ricotta-juustosta jauhojen ja kananmunan avulla leivottuja kökkösiä (laitan joskus reseptin kun niitä teen) . Idea on siis se, että rakenteeltaan pehmeästä taikinasta leivotaan kapea pötkö ja leikataan se palasiksi, jotka nopeasti kiehautetaan vedessä.


Gnocchi romani
(hauskaa laittaa aussireseptilähde linkiksi) on puolestaan mannatavaraa. Mannapuuroon sekoitetaan juustoa, levitetään "taikina" levyksi jäähtymään, leikataan levystä kiekkoja ja laitetaan ne uuniin, päälle lisää juustoraastetta ja voita. Hyvää kuin mikä. Tunnetaan myös nimellä gnocchi alla romana. (Kun joku resepti on "alla x" tarkoittaa se "x:n tapaan")

Modenan seudulla, tai siis Emilian maakunnassa tunnetaan myös leipä-gnocco. Joko se on öljyssä paistettua (gnocco fritto) tai sitten foccacciaa muistuttavaa pannuleipää.

Ja sitten koko Italiassa tunnetaan la gnocca.
( En tiedä onko välttämättä kohteliaisuus, että naisesta sanotaan että se on "una gnocca", mutta jos etsii eroottiselle viehätysvoimalleen varmistusta, "una gnocca" ilmaisee nimenomaan tämänkaltaista ihailua.)

Iänestäkkee immeiset

Syyskuun ruokahaaste.

Menkää tuonne ja äänestäkää mieleistänne rakkausruokaa. Oman suosikkini julkistan siekailemati, se on Romeon rosmariiniankka Juulian juuresvuoteella.
(Minullakin on ääniä (2), enkä ole itse äänestänyt itseäni. Huisaa. Toisaalta perheessäni on kolme jäsentä, kuka EI äänestänyt!?)

Tänään olikin kiva päivä. Meni melkein koko päivä lounastaessa muutaman kolleegan kanssa. Mutta kyllä me sitten tehtiin töitäkin. Vähän.
Muutenkin olen ruokahumalassa, tuli syötyä liikaa iltapalaa.Kin.
Ja nyt krooh ja sitten pyyh.

Kuva: ilmestynyt työpöydälleni jostain tämän päivän aikana.
Se onkin täältä: Cute overload

Frittelle di pesce

Sunnuntai-aamuisin Rete4-kanavalla on hieno makasiini-ohjelma, Pianeta mare, jossa tutustutaan Italian rannikkoon erityisesti kalastuksen vinkkelistä. Juontaja käy kalastajien kanssa merellä ja kalatoreilla ja laittaa saaliista myös ruokaa. Viime viikolla äkkäsin ohjelmasta idean, jota sovelsin näissä kalapaistikkaissa, frittelleissä. Ja koska tämä viikko on muutenkin ollut erityisen romanttinen, osallistun samalla mainion ruokablogin Suu auki syyskuun ruokahaasteeseen, koska aiheena on sopivasti rakkausruoka. (Osuin haasteeseen toisen mainion ruokablogin, Pastanjauhantaa, kautta.)
Tämänkaltaisia frittellejä tehdään mm.Sisiliassa ja lisäke-salaattiinkin valitsin tyypillisiä sisilialaisia aineksia: tomaattia ja pistaasipähkinöitä. Yleensä frittelleihin kai käytetään sitruunamehua, olen limetin ystävä joten vaihdoin sen sitruunan tilalle.
Jos kala ei innosta, voi aivan samalla reseptillä tehdä paistikkaita myös katkaravuista, niin reseptistä tulee hieman itämainen. Itse yhdistin katkaravut salaattiin, hempeitä kun ovat.


Ainekset:

Frittelle (n. 12 kpl) (riittää siis maistiaisia vähän muillekin kuin kahdelle rakastavaiselle)

400 g kalaa fileenä, itse käytin naselloa, eräänlaista turskaa. (siis tarkemmin tutkittuani nasello on yksinkertaisesti välimeren turska) (myös sei maistuu tällä reseptillä, takaan)
1 limetti: kuorta raastettuna(ei koko kuorta, vain muutama raapaisu) ja mehu puristettuna
tuoretta persiljaa hienoksi hakattuna
hyppysellinen suolaa
Harissa-chilikastiketta (tai chiliä) maun mukaan (riippuu miten tulisesta rakastajasta on kyse)
0,5 tl yleensä riittää

Lisäksi taikinaan tarvitset:
100 g vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
hyppysellinen sokeria

Öljyä paistamiseen

Salaatti:

Pieniä lehtisalaatin lehtiä (täällä niitä myydään "ensilehtinä")
kurkkua
tomaattia
pistaasipähkinöitä
kypsiä katkarapuja
Kastikkeeksi limetinmehua, oliiviöljyä, suolaa

Ja sitten toimeen:

1. Leikkaa kala kuutioiksi ja laita kulhoon. Mausta limetinkuorella, mehulla, persiljalla, chilillä ja suolalla. Anna marinoitua jääkaapissa n. tunti.

2. Sekoita munista, jauhosta ja maidosta löysähkö taikina, mausta suolalla ja sokerilla ja yhdistä kalakuutioihin. Jos haluat erityisen ilmavia frittellejä, voit vatkata munanvalkuaiset erikseen vaahdoksi ja yhdistää sitten taikinaan.

3. Peitä paistinpannun pohja n. tuuman paksuudelta öljyyn ja kuumenna se. Nosta kalataikinaa ruokalusikalla n. 10 cm läpimittaisiksi litteiksi möykyiksi öljyyn ja anna paistua molemmilta puolilta kullanruskeiksi. Öljy ei saa olla liian kuumaa, paistamiseen tulisi mennä n. 4-5 minuuttia, jotta kala ehtii kypsyä. Valuta frittellet talouspaperin päällä.

4. Tarjoa salaatin kera. Frittellet ovat mainioita sormin syötynä, joten rakastavaiset voivat syöttää niitä romanttisesti toisilleen!
Vinkki: lisää itämaisia vaikutteita: frittellet maistuvat erinomaisilta hapanimeläkastikkeen kera.

Kana-paprika-pata

Vietetään sitten koko päivä tietokoneen ääressä ja postataan sitten ihan kaikesta. Tässä tämänpäivän illallisen ohje:

Neljälle ruokailijalle:

Tarvitset korkeareunaisen, laajan paistinpannun tai padan ja sen lisäksi:
n. kilo kanan reisipaloja tai kokonainen kana paloina, nahkoineen ja luineen (ne antavat makua!)
ainakin kolme kookasta paprikaa, mieluummin erivärisiä; suikaleiksi leikattuna
muutama tomaatti palasina
sipuli silppuna
pari valkosipulin kynttä pienenä silppuna
n. 2rkl oliiviöljyä
suolaa maun mukaan
chiliä hyppysellinen
persiljaa ja
basilikaa tarvittavasti
n. 1/2 dl vettä

1. Ruskista kananpalat öljyssä, siirrä ne pois pannulta
2. kuullota sipuli ja paprikat samassa öljyssä; kun ovat pehmenneet hiukan, mausta valkosipulilla, chilillä ja yrteillä, lisää vettä, sekoita ja anna kiehahtaa
3. lisää ruskistetut kananpalat pannulle paprikoiden päälle, lisää tomaatit ja suolaa.

Anna kiehua hiljalleen kannen alla ainakin tunnin ajan, tarkista suola ja ripottele päälle vielä tuoretta yrttisilppua. Kanan pitää irrota luistaan katsomalla ja paprikan pitää olla makeaa ja pehmoista. Pataa voi tarjota joko lisäkeriisin kanssa tai koota kahden ruokalajin aterian niin, että tarjoaa paprikamössön pastan kastikkeena(pastaksi käy hyvin penne) ja kananpalat raikkaan salaatin ja rapean leivän kera.

Kulutusjuhlaa

Posti toi kivan paketin. Kaksi kirjaa joutui maksamaan, mutta kolmas oli ilmainen. (nadia fusini, i volti dell'amore, kirja joka analysoi miten rakkautta kuvataan maalaustaiteessa ja kirjallisuudessa) Päivä on pelastettu!

Nyt ostoksille. Pitää sitä jotain karnevaalimakeaa saada.

Paikallinen karnevaalimakea on seuraavanlainen:

Frappe eli Chiacchiere
(sanotaan kiakkere)

300g vehnäjauhoja
2 munaa
50 grammaa voita
50 grammaa sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/5 dl valkoviiniä tai grappaa
raastettu sitruunan kuori

tomusokeria
(huom: otsakelinkin ohje on hieman erilainen, koska ohjeita on niin monta kuin leipojaakin)

1. sekoita aineista kiinteä taikina, anna levätä vähintään puoli tuntia
2. kauli levyksi(tai käytä pastakonetta) ja leikkaa suorakaiteen muotoisiksi paloiksi tai leveiksi nauhoiksi
3. paista öljyssä tai esim. kookosrasvassa kuten munkit
4. valuta ja sirottele sitten päälle runsaasti tomusokeria


Le chiacchiere hanno un’antichissima tradizione che probabilmente risale a quella delle frictilia, dei dolci fritti nel grasso di maiale che nell'antica Roma venivano preparati proprio durante il periodo di Carnevale; questi dolci venivano prodotti in gran quantità poiché dovevano durare per tutto il periodo della Quaresima.

Chiacchiere-leivonnaisilla on pitkä perinne, joka luultavasti juontaa juurensa frictilia-nimisiin muinaisessa Roomassa sianihrassa paistettuihin leivonnaisiin, joita valmistettiin nimenomaan karnevaaliaikaan; näitä leivonnaisia tehtiin suuria määriä, koska niiden piti riittää koko paaston ajaksi.
(lähde: otsikkolinkin reseptisivu)

Meijän pastareseptilöitä

Kuvalähde: www.thetravelzine.com/

Joku innokas kyseli taannoin mainitsemieni perheemme vakipastojen reseptien perään. No ei tarvitse kahdesti pyytää; nämä reseptit ovat kaikki nopeita ja yksinkertaisia, ja vielä tipiterveellisiäkin.

Tonnikalapastaa osaa jokainen tehdä, ja siitä on jokaisella oma mieliversionsa. Meillä useimmiten kastike syntyy
- tonnikalasta (!)(purkki tai pari)
- oliiviöljystä
- valkosipulista (maun mukaan, yksikin kynsi riittää)
- chili/peperoncino pippurista (taasen maun mukaan)
- tomaatista, joka voi olla murskaa, pyrettä tai ihan vaikka tuoreita tomskuja. (määrässä ei kannata liioitella, pastan ei ole tarkoitus uida kastikkeessa)


Pastana joko spagetti, orecchiette tai fusilli(spiraali). Sopiva määrä pastaa on n. 90-110 g per henkilö, riippuen siitä, mitä muuta aterialla tarjotaan ja millaisista suursyömäreistä on kyse.
Pasta keitetään väljässä suolatussa vedessä, tämä kai on selvää. Itse heitän isoon 10 litran kattilaan puoli nyrkillistä karkeaa merisuolaa, joka voi vaikuttaa paljolta, mutta kokemuksen perusteella maustaa juuri sopivasti. Huom: Hienoa suolaa ei kannata laittaa nyrkkimäärin.

Ihan ensin kannattaa laittaakin vesi kiehumaan pastaa varten, sillä kastike syntyy tosi nopeasti. Tämä koskee näitä kaikkia kastikkeita.

Kuumassa öljyssä pyöräytetään valkosipulia ja chiliä. Valkosipuli palaa herkästi, joten kannattaa olla tarkkana; joskus laitan yhden kynnen pienennettynä(Hyvä tapa on ensin painaa veitsenlappeella kynttä niin, että se vähän rikkoontuu, ja leikata se sitten pieneksi; en käytä koskaan puristinta, minusta se on turha väline) ja toisen kynnen kokonaisena.
Sitten lisätään tomaatti; jos kyseessä on pyre, pari kolme ruokalusikallista riittää ja lisäksi vähän vettä. Tomaatin kanssa on myös hyvä lisätä ripaus sokeria, se pyäristää maun. Tonnikalapurkista käytetään meillä myös öljy, mutta vain siksi, että ostamme yleensä aika hyvälaatuisia säilykkeitä; halpistonnikalaa ei kannata muutenkaan ostaa, sillä sitä kalastaessa ei ole takuulla varottu delfiinejä, jotka helposti jäävät tonnikalaverkkoihin.

Nyt onkin pastavesi sitten tässä vaiheessa kiehuvaa (ainakin kaasuhellalla) ja kastike voi hiljakseen poreilla sen aikaa, että pasta kiehuu. Kypsä pasta heitetään soossiin, sekoitetaan hyvin, mielellään tulella tai sähköhellalla tietysti jälkilämmössä, ja sitten annostellaan lautasille.


Broccolit, elikkäs parsakaalit on maukkaita pastan kanssa. Jos niistä tykkää. Erityisesti orecchiette-pasta käy tämän soosin kanssa.

Tähän kehitelmääni ei tarvita muuta kuin:

- parsakaalin nuppuja (tuoreita tietysti, mutta ei pakastetuissakaan ole mitään vikaa; sulata ne ensin) neljän annokseksi riittää n. 400 g
- oliiviöljyä
- valkosipulia
- chili/peperoncino pippuria
- loraus vettä
- toinen, reilumpi loraus kermaa tai maitoa
- ripaus suolaa (maun mukaan)

Taas soosi aloitetaan kuumassa öljyssä valkosipulin ja chilin kera; lisätään parsakaalit ja loraus vettä. Annetaan kypsyä rapsakaksi, ei kannata keittää liikaa, ettei hyvät ravintoaineet mene hukkaan. Kymmenisen minuuttia on riittävä aika. Joskus olen kypsentänyt broccolit ensin mikrossa, jonka jälkeen ei tarvitse kuin pyöräyttää pannussa makua saamassa. Suurimman osan brokkoleista muhennan kerman tai maidon kanssa sauvasekoittimella muusiksi, jätän vain muutaman pienen nupun estetiikkaa ja hampaita tyydyttämään. Palautan muhennoksen pannulle, ja annan muhia pastan kiehumisen ajan, tarkistan suolan ja taas heitän kypsän pastan soosiin, pyöräytän sekaisin ja tarjoan. Brokkolien ja muiden vihreiden vihannesten vihreys muuten säilyy, jos niitä ei kypsennä suolaisessa vedessä; siksi lisään suolan vasta lopussa.
Juustoa (parmesaani) ei tarvita, mutta jos joku sitä haluaa päälle ripotella, ei se ainakaan pilaa makua.


Ja sitten mielipastani, spaghetti alle vongole.

Tähän tarvitaan:

-vongole eli sydänsimpukoita. Tuoreet on tottakai SE juttu, mutta kyllä pakastetut tai purkkisimpukatkin joltain maistuu (...)
- oliiviöljyä
- valkosipulia
- chili/peperoncino pippuria (miten minusta tuntuu, että toistan itseäni?)
- pieniä, makeita (kirsikka)tomaatteja palasina
- loraus valkoviiniä
- persiljaa

Tuoreita simpukoita saa kalatorilta verkkopussissa, ne on yleensä puhtaita, mutta varmuuden vuoksi niitä voi huuhtoa hetken, jottei vaan mene hiekkaa soosiin.
Soosin alku toistuu taas samanlaisena, eli kuumassa öljyssä pyöräytetään valkosipuli ja chili. Lisätään tomaatit, annetaan kypsyä hetki. Heitetään simpukat sekaan, pakastetut liemineen, ja annetaan maustua hetken. Lisätään valkoviini, annetaan kiehahtaa ja lisätään persiljasilppua. Peitetään kannella, ja odotetaan että simpukat on auki. Kiinnijääneet kannattaa poistaa, ne ovat tod. näk. huonoja. Kypsä pasta sekaan, heittelyä pannulla, persiljasilppua lisää päälle ja a vot.

Yksinkertaiset reseptit ovat hyviä, kun raaka-aineet ovat hyviä. Myllyn paras käy makaronilaatikkoon, mutta näihin pastaruokiin kannattaa hankkia kunnon durum-jauhoista tehtyä italialaista pastaa. Kun pasta on jo yksin maukasta, ei kastikkeen kanssa tarvitse liioitella. Myös oliiviöljyissä on suuria eroja. Kannattaa luottaa omaan makuunsa, ja jos öljy maistuu kitkerältä, on se huonoa, vaikka merkkinä olisi mikä.


Nämä reseptit on kaikki sovitelmia perinteisistä resepteistä, en ole niitä mistään lukenut; olen vain kehittänyt versiot pastoista, joita olen jossain syönyt. Erittäin hyödyllistä reseptien kotikehittelyssä on keittiöohjelmat, joista olen imenyt vaikutteita ja vinkkejä peruskokkailuun. (Esim. siihen, miten eri raaka-aineita kannattaa yhdistellä; nyrkkisääntöjä, kuten se, että sipuli käy basilikan kanssa ja valkosipuli persiljan kanssa tai että KALAPASTAAN EI LAITETA PARMESAANIRAASTETTA PÄÄLLE; nyrkkisääntöjä voi ja pitää tietysti rikkoa minkä ehtii, jos tulos on hyvä)

Buon Appetito!

Kuvia en nyt tähän hättään saanut, mutta ehkä joku päivä muistan ottaa kuvia kokkauksistani.

S. Silvestro - Uudenvuoden aaton juhlaa

Un veloce resoconto:

Menu di S. Silvestro

Tigelle ovvero crescentine
con
battuto di lardo anche conosciuto come pesto modenese
affettati misti (coppa, mortadella, prosciutto, tacchino, ciccioli)
formaggi

Polenta
Cotechino
Lenticchie in umido

Torta di mele
Pandoro

Lambrusco Giuseppe Verdi
(un decente lambrusco parmense)

Compagnia: due famiglie + un casuale ospite dalla finlandia + un gatto


Kermesse: Mangiare; chiaccherare; guardare cartoni (One Piece e Castello errante di Howl); uscire prima di mezzanotte per vedere una grande nebbiona e qualche fuoco d'artificio sparandone alcuni a nostra volta; passeggiare nel centro e vedere i resti dell'anno vecchio bruciati in un falò; subire vecchi successi italiani (Carrà, Ricchi e Poveri, Claudio Cecchetto) riarrangiati con casse in quattro e sparati a frequenze subsoniche (questo delirio faceva parte del concerto in piazza Sant'Agostino nel quale la musica buona è terminata non appena abbiamo messo piede fuori dalle auto).


Pikainen selostus tapahtumista:

Uudenvuoden aaton Menyy
Tigellejä, joita oikeastaan sanotaan crescentineiksi*
maustettua ihraa, jota myös Modenan pestoksi sanotaan
valikoima leikkeleitä (coppaa**, mortadellaa, kinkkua, kalkkunaleikettä, ciccioli***)
juustoja

Polentaa
Cotechinoa****
Linssimuhennosta

Omenakakkua
Pandoroa

Lambrusco Giuseppe Verdi
(säädyllinen parmalaislambrusco)

Juhlaseurue: kaksi perhettä, satunnainen suomalaisvieras, kissa

Juhlaohjelma: Syömistä; juttelua; piirrettyjen katselemista (One Piece ja Liikkuva Linna); ulostautuminen ennen keskiyötä, jotta voi katsella mahtavaa hernerokkasumua ja joitakin raketteja, joita itsekin ammutaan; kävelyä keskustassa ja vanhan vuoden jätösten palamisen katselua kokonjämässä; vanhoja italohittejä jumputuspseudoteknobassosovituksina ( tämä delirium kuului Sant'Agostinon aukion uudenvuoden konserttiin, jonka hyvä musiikki loppui sillä hetkellä kun astuimme ulos autoista).

* Tigelle on modenan apenniinien tapa paistaa pieniä leipäsiä; ennen leipäset paistettiin kekäleillä kuumennettujen tigelle-savikiekkojen välissä; nykyisin käytetään sähköistä, grillimäistä laitetta. Tigella on kaupunkilainen, ei asiantunteva nimi; oikeat vuoristolaiset kutsuvat leipiä crescentina-nimellä. Kyseessä on erittäin paikallinen herkku.

** Coppa: sianniska-leike, maustettu ja ilmakuivattu parmankinkun tyyliin

*** Ciccioli: sian rasvaisista osista mausteissa keitetty leike; muistuttaa joko lastuja tai kuivahkoa aladoobia

****Cotechino: sian teurasjätteistä suolessa keitetty zamponea muistuttava perinneherkku.



Le poche testimonianze: Muutama vähäinen todiste:
Vanhan vuoden jäänteet, taustalla jumputusmusiikin lähde ja yllä näkyy kuukin. Sumu autenttista, toppatakkinen tyyppi tuntematon. I resti dell'anno vecchio, sullo sfondo la fonte della musica fastidiosa e anche la luna. La nebbia è autentica, il tizio con piumone sconosciuto.
Lady Michelin tuomiokirkon aukiolla. Taitaa olla dieetin paikka...(hei, mulla on paksu villatakki toppiksen alla!) (Kuvat E.) Dal duomo; forse ci vuole una dieta...(ehi, ho un cardigan pesantissimo sotto il piumone!) (le foto:E.)

Se mitä ruoasta oli aamulla jäljellä. Quello che è rimasto del cibo.



EDIT:
Eipä tullut heti mieleen, että eihän eilen mitään uutta vuotta juhlittu. Siis sehän oli vasta aatto.
Ja vastaavasti tänään on Capodanno, eilen "la notte di San Silvestro". Pitäisi olla tarkkana! Muutin siis alkuperäisen otsakkeen, jossa puhuin uudesta vuodesta ja Capodannosta.

Joulumenyy

Jaahas, nyt sitten on aika miettiä, mitä syödään joulunpyhinä, jotta voi tehdä valmistelut ajoissa.
Italiassa aatonillan ruokaperinteeseen kuuluu kala, usein se on stoccafisso (tulee sanasta stockfish, kuivattu turska) tai sitten baccalà (en tiedä mistä tullee, ehkä sanasta bachulus, kepakko)(älkää uskoko, tämä oli mieheni omasta päästä latinisoima etymologia) (oikeasti juuri on bakkel-jau, muisnaissaksaa joka tarkoittaa tikku-kala)(joten ei mieheni ole ihan pöllö, esim. modenan apenniineilla sanotaan bacchio kepistä, abbacchiare tarkoittaa lyödä kepillä, abbacchiato=bastonato, elikkäs kepillä hakattu) Vähän niinkuin meidän lipeäkala, talveksi säilöttyä kalaa, jota pitää käsitella monimutkaisesti, liuotella sun muuta, jotta siitä saa syötävää.

Mutta meillä ei taivuta italialaiseen katolilaisuuteen, vaan syödään aattoiltana suomalainen jouluateria!

alkupalat

lohirullat
piirakoita munavoilla

pääruoka

kinkkua
(saattaapi olla yllä kuvassa näkyvää porchetta-possua)
karjalanpaistia
keitetyt perunat
rosolli
maksalaatikko
juustovalikoima
piirakoita munavoilla

jälkiruoka

luumuvaahto

(illan kuluessa jatketaan syömällä piirakoita ja munavoita, pähkinöitä, pipareita, joulutorttuja, suklaata, etc. etc.)

Joulupäivä on sitten italialaisessa kulttuurissa se mässäilypäivä, Pranzo di Natale on yleensä jokaisessa maakunnassa hieman erilainen; aivan kuten Suomessakin, joulupöytään tuodaan ne perinteisimmät herkut. Tässä Modenalainen perinne-ateria:

antipasti

ravioloni di segale
con burro alle uova
(piirakoita ja munavoita)
antipasti di verdura

primo

tortellini alla panna

secondo

zampone
lenticchie
patate Duchessa
(muusiruusukkeet)

dolce

pandoro
con crema alla vaniglia

Näistä molemmista menuista jää niin paljon ruokaa kuitenkin yli, että loput joulunpyhät syödään perinteisesti silloin kun nälkä tulee lämmittäen jämiä.
Voi olla, että jätän zamponen uudenvuoden menuuseen, ja korvaan sen ja linssit kalkkunarullalla (kalkkunan rintaa täytettynä luumuilla, aprikooseilla ym. kuivilla hedelmillä). Niinpä teenkin. Ei tässä olla perinteiden orjia.

Nonni, siinäpä ne tämänpäivän jouluvalmistelut sitten olikin. Huomenna teen maksalaatikon.

Bingo!

Eilen ajoin töihin sadesumussa ja pimeässä peläten henkeni puolesta; aina joku urheiluautoilun ihme päättää ohittaa kurvissa; sumussa vielä todennäköisemmin, kuten eilen. Minut myös pysäytettiin, carabinieerit konekiväärit sojossa kyseli ajokorttia. Ensin luulivat, että Suomi ei ole EU:ssa, ja uhkailivat ties millä auton takavarikoimisella, mutta kun vakuutin, että kyllä me ollaan eurooppalaisia, antoivat mennä. (Jos olisin ollut extracomunitaria, eli EU:n ulkopuolelta, pelkkä kortti ei olisi riittänyt.)

Bongasin heti carabinieerien pelottelun jälkeen tähän asti parhaan joulukuusen bingohallin pihassa, oli nimittäin aikamoinen monivärivaloesitys. Täällä siis on bingohalleja, italialaisethan ovat keksineet bingon (kuten lotonkin), vaikka sitä useimmiten kutsutaankin nimellä tombola.
Bingo on muuten myös perinteinen jouluillan perhepeli. Yksi huutaa numeroita, muut laittavat nappuloita kortteihin ja palkinnoksi saa vaikka torronea, ihanan ötkymakeaa sokerimassaa, johon on upotettu manteleita, pähkinöitä tai pistaaseja. Anoppi on ollut aikoinaan himobingoaja, mutta ei nykyisin enää käy halleilla, kun tupakointi kiellettiin. Mitä hauskanpitoa se on, että pitää kärsiä tupakantuskia, kun ei bingon äärestä voi käydä tauolla, jää vielä kahvipaketti saamati.

Taidanpa nyt katsella, mitä Tarjan juhlissa tapahtui, kun jäi eilen väliin.