Tapahtunut viimeaikoina

Mennään järjestyksessä taaksepäin:

Pizza tuli ja jaksoin syödä kolme palaa, kun olin nälissäni mussuttanut näkkileipää.

Tänään oli lämmintä noin 24 astetta enkä tehnyt oikeastaan yhtään mitään. On vapautuksen muistojuhlapäivä. (Jokainen voi kuvitella kuka ja mistä tai kenestä on vapautunut)

Italialaiset sai hallituksen. Se olikin vaikeaa, kun kukaan ei osannut päättää

a. kuka vaalit voitti
b. kuka sen pääministerin valitsee

(lopulta valittiin entinen presidentti uudestaan, kun sekin valinta tässä siis oli tehtävä eikä yksimielisyyttä syntynyt)
Nuori mieshän se Napolitano vielä on, vasta 87, joten mikäs siinä että jatkaa tointaan vielä toiset 7 vuotta...

Uudella pääministerillä on kiitollinen tehtävä: maa on pahassa talouslamassa, Eurooppa painostaa säästämään ja kansalaiset on kohta astalot ojossa jos jotain ei tapahdu.


Ostin pyykkitelineen kun entinen oli ruostunut.

Mielioppilaani sai Trinityn kielikokeessa B:n, toinen AA ja kolmas BA.

Nyt alkaa pizzan sulatteleminen sumentaa ajattelua, jatkan ehkä huomenna kun olen silloinkin vapaalla, kun on ns. ponte (= silta; kun pyhäpäivä osuu torstaihin on perjantaikin vapaa; jos se osuu tiistaihin, on maanantaikin vapaa; jos se osuu keskiviikkoon, lomaa on vain keskiviikko. Kuten vappuna) Olikin tarpeen.

Kun ei nukuta vaikka väsyttää

Kävin eilen naapurikaupungissa koulutuksessa, ja se veti jotenkin ylikierroksille. Menin aikaisin nukkumaan kun reissaaminen ja tuntitolkulla puhetta veti väsähtäneeksi. Heräsin sitten yöllä jauhamaan asioita, makasin varmaan tunnin ellei kaksikin hereillä. Yleensä nousen ylös ja menen toiseen huoneeseen katsomaan telkkaria tai lukemaan kunnes uni tulee. Mutta viimeyönä en vain jaksanut nousta.

Tänään olin sitten koko päivän kuin lievässä sivutuulessa, ei fysiikka kestä vähiä unia kuten joskus, öh, joku aika sitten. Nyt on väsynyt olo, mutta ei nukuta. Yritän katsoa telkkaria: katsoin ensin ennätysohjelmaa, jossa suomalainen nainen kantoi 120-kilon painoa. En jaksanut seurata edes sen vertaa, että olisin ehtinyt nähdä menikö ennätys rikki. Väsyttävää se oli.
Sitten yritin katsoa The Mentalist-sarjaa, mutta puhe puuroutui eikä sarjamurhaajia voi perhana vie olla noin paljon edes ameriikoissa.
Nyt vilkuilen jonkinlaista tositeevee-sarjaa, jossa joukko ihmisiä seikkailee Aasiassa muutamalla kolikolla  päivä (he kai ovat menossa Kiinaan, niin olin ymmärtävinäni), mutta osanottajat ovat aika näännyksissä ja hermoromahduksen partaalla, ja tie on poikki jossain tiibetinkuusessa kuormurin kaaduttua. Ei sopivaa katsottavaa.

Eilen ei varsinaisesta koulutuksesta jäänyt kovin paljon uutta pipon alle, mutta tapasin uusia opettajia. Kiinnostavin tarina oli eräällä nuorella englantilais-miehellä, joka oli opettanut Meksikossa seudulla, jossa löytyy päättömiä ihmisruumiita teiden varsilta. Oli kuulemma koko ajan pysyteltävä sisätiloissa ja pelättävä oppilaitten huumekuningas-isien uhkailua.
Uskon että täällä Italiassa asuskelu on sen jälkeen aikasten onnellista.

Mitä jos lähtisi vaikka Kiinaan opettajaksi?
Jos nyt ensin jaksaa raahautua makkariin.

Syys

Pino (aka Lu Bu) nukkuu kummallisessa asennossa. Se lötköttää tuolin päällä, toinen etujalka ja pää roikkuu reunan yli ja toinen etujalka nojaa sohvan reunaan. Aiemmin se retkotti sängyllä tassu sydämellä ja toinen tervehdyksessä pään yllä.
Maijan nukkumisasennot on paljon siistimpiä: joko se kiertyy kissakeräksi tai lotkottaa pitkänä. Harvemmin sitä löytää monimutkaisemmissa asennoissa.
Pinon nukkuminen muistuttaa pikkulasten nukkumista. Kissat muistuttaa pikkulapsia siinäkin suhteessa, että kun menee katsomaan mitä ne tekee, ne on kuin ei olisikaan ja katsoo ilmeenä "ei me mitään".

Kissat nukkuu ja minä odotan että syttyy pizzanteko-inspis. Viimeinkin pohojoisen tuulet toi viileää ilmaa ja voi tehdä ruokaa uunissa. Erittäin sopivasti tuli matalapaine, alkaa nimittäin työt maanantaina. Tai olen jo vähän aloitellut, mutta se on ollut vain sellaista alkulämmittelyä.
 Suunnittelutyötä ja lukemista. Kulttuuri-opintoja ja lasten leirikoulua on tiedossa ensiviikolla, aika kummallinen yhdistelmä taas kerran. Onneksi on sitä amerikkalaisen kulttuurin opetusta aamupäivällä ja lapset iltapäivällä. Toisin päin olisi liian rankkaa.

En minä siis amerikkalaisen kulttuurin suhteen ole mikään asiantuntija, pois se minusta. Olenpahan nyt lueskellut (en vielä tarpeeksi) kaikenlaista historiaan ja kirjallisuuteen liittyvää matskua, jota oppilaani tarvitsee tenttiään varten. Vaikea niistä olisi muuten keskustella tai tarkistaa harjoitusesseitä. Ja kiinnostavaahan se kaikki on; voi peilata lukemaansa presidentinvaali-uutisointiin.

Olen myös "vahingossa" nähnyt aika järkyttäviä elokuvia. Tai siis en kokonaan. Pari päivää sitten katsoin dokumentin tai dokumenttia (kun en voinut katsoa sitä loppuun) Just, Melvin, just evil, joka kertoo pahuudesta. Tarkemmin lastenhyväksikäyttäjästä. Aloin katsella elokuvaa lukematta sen enempää etukäteen mistä aiheesta se oikeastaan oli, ja katsomatta jäi. Muistan kun luin "miehet jotka vihaavat naisia" -kirjaa ja ajattelin että väkivalta siinä oli niin kauheaa että teki mieli uskoa ettei se ole ollenkaan realististista. Mutta valitettavasti melkein mikä tahansa voi olla realistista. (Niinkuin vaikka se, että pikkutyttöjä kiduttaa ja tappaa oma perheenjäsen).
Toinen järkyttävä vahinko oli tänään Brian de Palman elokuva Redacted, joka kertoo Irakin sodasta. Siitä näin vain osan loppuosasta, piti vaihtaa kanavaa kun elokuvan lopussa näytettiin valokuvia sodan uhreista. Elokuva näytettiin RAI Movie-kanavalla, jota en katso kovin usein, kun elokuvat on dubattu. Luulen että tuo Redactedkin oli hieman helpompi niellä juuri siksi että se oli dubattu ja siksi vähemmän "aito". Mutta oli se kamalan ahdistava siitä huolimatta.

Ne elokuvat, jotka olen tietoisesti valinnut katsottavaksi, on olleet kaikkea muuta kuin ahdistavia. Olen katsonut Jane Austen-filmatisointeja (yksi olikin vielä kokonaan näkemättä), romanttisia komedioita, thrillereitä. Kaikkein hienoin elokuvaelämys oli kuitenkin Matrimonio all'italiana. Aina yhtä koskettava, humoristinen ja humaani. Loren ja Mastroianni parhaimmillaan. Sitä vaan aina ihmettelen, miten Vittorio de Sican poika on niin kauaksi puusta pudonnut. Tekee täyttä... hömppää. Vaikka vaikeapa tuollaisten myyttisten elokuvantekijöiden perässä on varmaan hiihtää, pitää kai tehdä jotain ihan erilaista, ettei aina verrattaisi. Totisesti siinä Christian ainakin on onnistunut.

Laitetaanpas uuni lämpiämään. Jo nyt pizza maistuis ja tämän illan elokuvakin on valkattu kohta. Ellei sitten innostuta menemään sateeseen puistokonserttiin, mutta se kyllä kuuluu meille ikkunasta muutenkin. (Jos ne nyt sateelta soittaa ollenkaan)

Päivä jälkeen järistyksen

Jotain on pakko tehdä: etsiä autettavia, jakaa tietoa, ostaa juustoa. (Parmigianoa tutulta perheeltä, jonka varasto, kahden vuoden työ, meni pilalle ja juustot on saatava äkkiä jonnekin)

Omat lapset tulivat sattumalta juuri tänään, eilisen kaoottisen päivän jälkeen helpottaa. On kiitollinen olo: ollaan kaikki kunnossa ja meillä on koti pystyssä.

Ja kissa ruukussa:

se kasvaa...

Jossain alla on kissanruohoa

Selkeyttä

Linnut pirisee ikkunan läpi. On pilvistä, huomiseksi luvattiin sadetta ja tänään on jo matalapaine. On nukuttanut koko päivän, kissatkin nukkuvat ja nousevat jonossa perään kun käy vessassa tai keittiössä. Pino hypähtelee lelun kanssa hetken ja Maija katselee vierestä, sitten molemmat notkuvat takaisin loikoilemaan kun mitään jännittävää ei tapahdu.

Tämä on töissä kiireistä aikaa. Monenlaisia kouluprojekteja on menossa, itselläni on niin teinejä kuin lapsiakin. Monia uusia yksittäisoppilaitakin on, ja pari ryhmää yrityksissä. Olen myös kouluttanut opettajia, kiireisinä aikoina tulee aina uusia opettajia töihin. Monenlainen tekeminen on kiinnostavaa, mutta se myös vie voimia kun täytyy keskittyä niin erilaisiin asioihin.

Nuorten ja lasten kanssa työskentely on väsyttävintä. Mutta positiivisen väsyttävää. Sana antoisa kai olisi sopiva. Joutuu keskittymään aivan erilailla kuin aikuisten kanssa: ohjeistamaan pikkutarkasti,  pitämään kuriakin.
Perjantaina aloitin iltapäiväkerhon katolisella ala-asteella, jolla en ole aikaisemmin opettanut. Se oli aika traumaattinen kokemus. Kerhotunnin lopussa annoin parin pojan mennä vessaan, ja nähtävästi se oli vastoin koulun sääntöjä; olisivat voineet mennä vain yksin, ja hipihiljaa. Kun he nähtävästi melusivat liikaa (juttelivat ja nauroivat jopa, kuulin mainiosti koska vessa oli kerhotilana toimivan kammottavan ruokalahuoneen vieressä, ja siellä kaikui kuin kirkossa) heitä kurittamaan ilmestyi jostain kaapinkokoinen ja lähinnä vanginvartijan oloinen "talonmies" (niin oletan) jonka huuto säikäytti minutkin. Menin katsomaan mitä tapahtui, ja tämä kaappi tuli kuritusiskuryhmään liittyneen nunnan kanssa kerhotilaan pitämään kovasanaista ja kovaÄÄNISTÄ saarnaa siitä kuinka täällä ei olla leikkimässä ja että olette jo isoja ja tämä riehuminen pitää loppua. Kiusallinen hiljaisuus, he menevät pois ja minä yritän tajuta mitä juuri tapahtui.

Sain sitten sanottua lapsille että oikeastaan te kyllä olette täällä leikkimässä ( kyseessä kun on iltapäiväKERHO) mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla käydään vessassa kukin yksin. Tuli kyllä mieleen sana  "kurituslaitos". Koulu on yksityinen;  vanhemmat siis maksavat siitä, että heidän lapsiaan kohdellaan jopa kouluajan jälkeen kuin pikkurikollisia. Ja kyllä minuakin taidettiin kohdella vähän kuin ilmaa, mutta se tässä nyt oli sivuseikka. Olinhan minä joku ulkomaalainen, joka ei nähtävästi tiennyt että lapsille pidetään KURIA. Jotenkin minun on vaikea uskoa että ylihemmotteleva ja materialistinen kotikasvatus yhdistettynä tiukkaan kuriin ja vaativaan kouluun takaa tasapainoisen kasvatuksen. Tai ehkä hemmotellut varakkaiden perheitten lapset tarvitsevatkin nunnien rautaista otetta, mitä minä siitä tiedän.


Horoskoopissa kehotettiin käyttämään ensi viikolla ylisanoja: "kun tekee mieli jäätelöä, syön lumivyöryn". Ehkä tyydyn selkeyttämään elämää organisoimalla työt hyvin. Suunnittelu on aina tärkeää, mutta kun pitää hypätä liikematkoista lemmikkieläimiin ja kirjallisuusanalyysistä hokey-pokey:iin, suunnittelu on elinehto.

Jospa seuraavien päivien sade selkeyttää taas ilmaa, ja kevään tuoksut vain voimistuu. Kohta alkaa vihertää...

Hajanaisia mietteitä viimeaikojen tapahtumista

Eilen iltapäivällä istuin kahden oppilaan kanssa katsomassa videota, kun koin elämäni ensimmäisen "oikean" maanjäristyksen. Olen joskus aikaisemmin tuntenut lieviä tärähtelyjä ja heilahteluja, keskiviikkonakin oli (kuulemma) seismistä toimintaa joka meni minulta kokonaan ohi.
Mutta eilistä ei todellakaan voinut olla huomaamatta. Järistys kesti yli kymmenen sekuntia (se on pitkä aika, kun maa heiluu alla)  ja outo tunne joka jäi järistyksen jälkeen oli melkein yhtä pelottavaa kuin varsinainen heilunta. Sisäkorvan liemet kai jäi liikkeeseen ja tuntui kuin järähtely olisi jatkunut edelleen.
Virallisesti järistys oli suuruutta 5.4.  Nyt voin kuvitellä miltä suuremmat järistykset tuntuvat eikä todellakaan ole halua kokea moista. En kyllä oikeastaan säikähtänyt paljonkaan, en ainakaan niin paljon kuin muut, ehkä siksi että en oikein osannut kuvitella mitään vaaraa. Olin pohjakerroksessa uloskäynnin vieressä. En tiedä miten paljon olisin säikähtänyt ylemmissä kerroksissa.

Mies sattui olemaan sairaalan kahdeksannessa. Lääkärit olivat kuulemma pohtineet pitäisikö aloittaa evakuointi. Monissa paikoin koulut ja toimistot evakuoitiinkin, järistysten kanssa ei ole leikkimistä. Tuttava on töissä ammattikoulussa, jossa opiskellaan mm. kauneusalaa. Oli joku joutunut juoksemaan ulos karvanpoistovahat säärissä. Vaan eipä se ehkä haittaisi, vaikka vahat jämähtäisivät, jos oikeasti järistys aiheuttaisi rakennukseen vahinkoja ja riskeeraisi jumittumisen sortuneen koulun sisälle.

On tässä ollut oikeastaan vähän samanlainen maanjäristyksen tunne viimeaikoina muutenkin, kun on tuo mies ollut sydänvian takia sairaslomalla.  Mies oli sairaalassa siksi, että torstaina  asennettiin  henkivakuutus (sisäinen defibrillaattori) solisluun alle, ja eilen pääsi kotiin. Olisiko tuo nyt sitten ollut se "jälkijäristys", ja pikkuhiljaa voitaisi asettua taas normaalipäiväjärjestykseen. Mitä se nyt sitten tarkoittaakin.

Koko saapasmaa on sekin ollut järistysten kourissa: kansa osoittaa mieltään, kun nälkävyötä pitäisi kiristää ja poliitikot sen kun haalivat etuisuuksia joko laillisesti tai sitten vaikka ihan vanhanaikaisesti korruptiona. Itse olen joutunut tämän epävakaisuuden kärsijäksi vain yhdesti, kun tuttu bensa-asema olikin ilman bensaa. Kuljetukset olivat rekkakuskien tie-esteiden takia jääneet tulematta. Suuripa oli kärsimys, menin seuraavalle ja jonotin ehkä pari minuuttia.
Muualla, etelämmässä ovat kärsineet hieman enemmän. Oikeastaan melkein odotan, että levottomuudet ihan oikeasti pysäyttäisivät tämän yhteiskunnan, ei taida muuten tulla muutosta. Jonkinlainen yleislakko olisi paikallaan. Tietysti sanon tämän siinä toivossa, että haikailemani pysähdys ei toisi tullessaan väkivaltaa; se voisi olla hieman samanlaisen solidaarisuuden alkulähde kuin kokemani bensan puute: sillä toisella bensiksellä jolla bensaa oli, kaikki olivat kovin kärsivällisiä, oli tunne että oltiin samassa veneessä. Kukaan ei kiukutellut jonoista tai vaatinut kuljetusten pysäyttäjien päätä vadille.

Olen myös ilolla seurannut kotosuomalaista presidentin vaalia. En äänestänyt, (meni vähän ohi), mutta kyllä taitaisin mielelläni nähdä Haaviston naaman uutisissa presidenttinä. Täydellistä presidenttiä ei olekaan ja Niinistö on ärsyttävä. Ja jotenkin presidentin on mielestäni oltava ei-ärsyttävä. Näin syvällisin perustein olisin äänestänyt, joten olikohan tuo nyt suuri vahinko että jätin velvollisuuteni hoitamati.

Kissat voivat paksusti, nytkin joku kynsii selkää. Pinon harrasteet ovat varsin omaperäisiä. Iltaisin yöpuulle asettuminen seuraa jonkinlaista rutiinia: me pötkötellään lukemassa, Maija nukkuu jalkojen välissä, Pino valitsee tuolilta jonkun vaatteistani ja raahaa sitä ympäri taloa. On löytynyt röijyä niin keittiön pöydän alta kuin suihkukopistakin.

Nonniin, nyt on loppukevennyskin ohi, hyvää yötä ja kuulemiin.

Päivitys

Viime viikolla en oikein jaksanut päivittää, edes Pinon edesottamuksista ei oikein huvittanut kirjoittaa. En edes ottanut kuvia.
Sattui nyt vaan käymään niin, että mies joutui sairaalaan ja se vei kaiken huomion.

Yrittäkää itse ottaa kuvia valonnopeudella liikkuvasta kissanpojasta iltapimeässä ilman salamaa. Kun minähän en salamaa käytä.

Onneksi sisko oli käymässä ja kun saan käsiini videot, joita hän miehineen kuvasi Pinosta, laitan ne heti kaikkien iloksi tänne blogiin.
Pino oppi (ihan itsekseen) käymään hiekalla, syö kissanruokaa hirveitä määriä ja leikkii ihan jatkuvasti, milloin ei nuku. Maija suhtautuu uuteen perheenjäseneen viileän määrätietoisesti, näpäyttää tassulla kun toinen innostuu liikaa ja pysyy tarkkailuetäisyydellä kun ei jaksa riehumista lähietäisyydeltä. Pino alkaa oppia että tassulla huitominen ei oikein aina kannata ja puremista ei edes yritä.

Jossain ne nytkin lymyilee, annan niiden selvittää välinsä keskenään. Kun on liian pitkään hiljaista,  kutsun molempia nimeltä ja ne ilmestyy peräkanaa.
Kohta mennään kaikki yöpuulle, Pino nukkuukin ihan lahjakkaasti koko yön. Mikä helpottaa meidän ihmisten elämää aika lailla.

Kassius

Miia  haastoi tyhjentämään käsilaukun, ja koska olen vielä kotona flunssan vähitellen höllentyvissä kourissa, ehdin ja jaksan tehdä inventaarion. Varsinkin kun olen vasta kolmisen viikkoa sitten siivonnut laukun, ja sisältö on vielä varsin siedettävässä kuosissa.

Laukku on jo aika kauan toiminut yhdistettynä käsi- työveskana, nyt se oli työpapereista tyhjennetty, koska lauantaina sitä viimeksi käyttäessäni en tarvinnut mitään kirjoista, valokopioista ja kansioista.

Tässä pussini (ostettu Joensuusta jostain laukkukaupasta)

...ja tässä sisältö:

- sekalainen yhdistelmä kyniä
- pieni muistikirjanen
- tyhjä tupakka-aski, jossa mies heitti lauantaina unohtamani etukortin ikkunasta alas parkkipaikalle
- avaamaton purkkapakkaus
- minigrip-pussillinen kortteja, joita käytän opetuksessa
- kuitti eläinkaupasta
- minttupastillin karkkipaperi
- Lumenen mineraalipuuteri, melkein tyhjä
- lakritsipastillirasia
- Pinon eläinlääkäripaperit pinkissä pussukassa
- koti-ja työavaimet samassa nipussa (Joo, tiedän, pitäisi pitää erikseen, mutta en jaksa aina etsiä oikeita avaimia)
- lompakko, joka on ostettu luultavasti samasta joensuulaisesta laukkukaupasta kuin laukkukin, tosin eri aikaan. Lompakon ostoperuste oli se, että sivutaskuun mahtuu kännykkä.


Normitavaroista puuttuu nenäliinat, kuten myös huulirasva, (se on kai joutunut takin taskuun) ja yleensä laukku on  siis paljon täydempi ammatillista sälää.

Vauvoja

Meidän vauva alkaa tassutella ihan tosissaan. Ehkä huomenna saan aikaiseksi kuvamateriaalia aiheesta. Tänään hän esitteli linjakkaan karvatonta ja hassun luisevaa mutta jäntevää pienen kissan bodiaan useaan otteeseen opettajanhuoneen pöydällä. Jos joku terveystarkastajan tyyppinen tulisi työpaikalle, saattaisi kauhistua että a) paikalla on kissa ja b) se kipittää opettajien ruokailuun käyttämällä pöydällä.
No, ainakaan tähän asti kukaan ei ole asiasta valittanut.

Ihmisvauva, jonka tänään vihdoin näin, on hieman meidän kissavauvaamme nuorempi, eikä kävele. Irvistelee, haukottelee, nikottelee, änisee, katsoo kieroon ja on vaan. Vanhemmilla on silmäpussi/varjo yhdistelmää ja harottavaa tukkaa, mutta ihan hyvin menee, kuulemma.

Yht'äkkiä on viileää (tosin jo huomenna on kai taas 25 astetta) ja piti eilen laittaa lämmitys päälle, ettei olisi jäätynyt suihkuun. Tämä on kyllä parasta: kirkas, aurinkoinen keli ja viileähköä. Kiva laittaa kuukausien jälkeen takki ja pitkät housut. Tänään laitoin jopa sukat noin puolen vuoden sukattomuuden jälkeen. Jalat on kai sokissa.


P.S. 400 meni rikki eilen

Kissan päivät

Pinon maine on levinnyt koko maakuntaan, ja jos sen selviytyminen on fanituksesta kiinni, ei ole huolen häivää. Samalla tietysti oma statukseni höpsönä kissanaisena on saanut vahvistusta, vaikka olen yrittänyt pitää kissaäitiyden ja opetuksen edes hiukkasen eri osastoissa. Kanniskelen vauvaa mukanani töihin ja opettaessani työkaverit pitävät siitä huolen. Joskus syötöt ei osu ihan tuntien väliin, mutta sitä on sattunut aika harvoin.

On aika kiusallista tosin, että saa automaattisesti jonkinlaisen minisädekehän kissojen pelastajana, vaikka tämä on huolehtimisesta huolimatta pelkästään mukavaa.
 Sitäpaitsi kissat onneksi kasvavat vauhdilla ja jo nyt saan nukuttua sen verran, ettei työ kärsi ihan kohtuuttomasti hajamielisyydestä ja keskittymiskyvyn puutteesta. Tai niin ainakin haluan uskoa.

Olen tänä aamuna myös erityisen onnellinen työkaverin viestin vuoksi: hän synnytti eilen illalla ihan oikean ihmisvauvan. Oli sitä odotettukin, neljä kiloa (paikallisten mielestä ihan hirveän paljon) poikaa ja kiva skottilainen nimi. Parin päivän päästä pääsen näkemään.

Myös sää on täydellinen, on ollut jo aika pitkään. Aurinko paistaa, lämmintä vaan ei liikaa, yöllä sopivan viileää.

 Nam.

Olen muuten jatkanut ennen kissaäitiyttä hankkimaani harrastusta, espanjan opiskelua. Aionkin tässä kerrata pari juttua ennen päivällistä.¡Hasta luego!

Retkellä

Meidän pihan viikunat on jo näin isoja.

Naapurin kissa lymyilee

Toisen pääsiäispäivän (Pasquetta) perinteisiin kuuluu käydä piknikillä tai jollain muulla luontoretkellä.
Sää oli puolipilvistä, mutta meidän "luontoretkeä" se ei pahemmin haitannut, kävimme nimittäin purkamassa äijien treenikämppää Castellaranon kukkuloilla. Se on rakennettu vanhaan navettaan. Hiiret, käärmeet ja skorpionit vielä olisivat ehkä menneet, mutta kumma haju ja hengenahdistus sekä yskä sai treenaajat epäilemään, että ilman laadussa oli ehkä parantamista. Niinpä oli suursiivouksen ja seinien remontoinnin aika.

Homma pääsi alkuun.

Yksi kaveri löytyi äänieristesuperlonien alta.

Käki kukkui jossain kaukana. Kävin tuulettamassa keuhkoja.

...ja sitten oli taas kevät

Alkuviikon päivät meni Trinity-tenttien parissa. Jännitin oppilaitteni kanssa ja onneksi kaikki meni hyvin. Oppilaiden kova työ palkittiin, jotkut suorastaan häikäisivät taidoillaan. Tai ainakin tenttaattori vaikutti vaikuttuneelta.
Keskiviikkona juhlimme tenttaattorin kanssa session päättymistä syömällä lounasta kivassa terassiravintolassa, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja kukat kukkivat.

Seuraavana päivänä alkoikin jo sataa ja jo hieman viilennyt ilma suorastaan kylmeni. Mutta oli kivaa kuitenkin, uudet kurssit pääsivät alkuun ja kiinnostavia uusia projekteja lähti käyntiin.
Eipä ehtinyt pitkään surra tutuksi tulleiden lasten ja nuorten hyvästejä. Kouluprojektit on kiinnostavia, mutta ei niitä pitempään ehkä kuitenkaan jaksaisi, niin intensiivisiä ne on.

Tänään varasin liput Suomeen ja matkakuume alkoi heti vaivata, vaikka on tässä vielä kuukausia lähtöön. Huomasin, ettei halpislennot ole oikeastaan yhtään sen halvempia kuin ns. normaaliyhtiöiden lennot. Lisäksi matkatavaroista ei tarvitse erikseen maksaa ja lentäminen on mukavampaa kuin nimeltämainitsemattomien yhtiöiden peltipurkeissa. Ja mieluummin vaihdan konetta kesken matkan kuin ajan Bergamoon tai Milanoon. Ai niin, ja kannattaa näköjään varata suoraan lentoyhtiön sivuilta. Katselin jo vähän mahdollisia retkiä Suomessa ja sekös vasta matkakuumetta nostaa!

Nyt pitäisi löhöilyn ja skypessä höpöttelyn sijaan siivota, onhan tässä kohta pääsiäinenkin. Yrtit ikkunalaudalle on hankittu ja kukkia parvekkeelle, vielä pitäisi puunata keittiöstä hämähäkin verkot (ne kyllä tulee parissa päivässä takaisin) ja viedä talvivaatteet vihdoin kellariin. Jos nyt jo tarkenisi toppatakitta.

Populistinen polkkaus

Burgundin pata ja sinihomejuusto-polenta

Mitä sen populistisempaa kuin ruoka ja kissat!
Kokkasin tänään melkein koko viikon ruoat, ettei tarvitse voileivän voimin töitä tehdä.
Tänään söimme lounaaksi burgundin pataa ja dolcelatte-polentaa, illalla teen kiinalaisia nuudeleita, joiden ohjeen olen itse fuusioinut ulottuvilla olevien ainesten mukaan. Tällä kertaa laitan nuudeleitten sekaan kanaa, sieniä (joita säästin burgundinpadasta), kesäkurpitsaa(jota säästin täytetyistä kesäkurpitsoista), porkkanaa ja katkarapuja.

Täytetyt kesäkurpitsat

Koverrettujen kesäkurpitsojen sisään tungin lihapullataikinaa, ja ne uivat tavallisessa tomaattikastikkeessa lihapullien kera.
Jotka menivät myös apelta perinteenä saatuun makaroonivuokaan.

Maccheroni al forno

Tomaattikastikkeen ja siinä lilluvien lihapullien lisäksi makaroonit saavat seurakseen pecorino-juustoa, mozzarellaa, pieniä tomaatteja ja pari kauhallista burgundinpadasta varastettua kastiketta. (Siinä mukana tuli tuo kuvan keskellä pällöttävä sienen pallukka)

Pakkaseen ehti myös kanacurry, josta unohdin ottaa kuvan; ei se nyt kovin kuvauksellinen mössö olekaan, joten menetys ei ole suuri. Mutta kanacurrystä säästin illan nuudeleita varten kanaa; varsinaista fuusioruokaa siis tänään.

Jälkkäriksi paistoin murotaikinasta pienet korit, joiden sisään laitoin vetisiä mansikoita ja vaniljaista crema pasticceraa. Mansikat eivät tosiaankaan vielä maistu oikein miltään, joten marinoin ne sitruunamehussa runsaan sokerin kera. Kun oli ihan pakko saada mansikoita.

Mansikkakori

Ja sitten lopuksi kännykkävideossa Maija, joka sai leluja. Riehakas misu. (sori, filmi on todellakin aika surkeaa laatua, mutta tärkeintähän on sisältö! Huomatkaa alussa taiteellinen kuvaajan sormi objektiivin edessä.)

chillin'

Lievästi hysteerisessä tilassa meni parikin päivää tällä viikolla. Tein töissä pitkiä päiviä, nukuin suhteellisen huonosti ja sattui kaikenlaista pientä mukavaa ja ikävää ja hieman surullistakin.

Eilen oli siis kiva viettää iltaa kotona, tilata jättimäinen pizza (puoli metriä) ja katsoa telkkarisarjoja Lie to me ja Medium, vaikka jälkimmäisen jakson olinkin jo nähnyt.
Lie to me huvittaa minua suunnattomasti: siinä erikoisjoukko valheisiin perehtyneitä tarkkailijoita tutkii rikosten yhteydessä kuka puhuu totta ja kuka ei, tarkkaillen haastateltavien kasvoista mikroilmeitä, piilotettuja viestejä eleistä sun muuta vietintäpsyykkistä. Välillä lätkäistään kuva amerikkalaisista poliitikoista tai muista julkisuuden henkilöistä esimerkkinä. Voin jo kuvitella minkälaisia eksperttejä tämäkin sarja luo tavan töllöttäjistä. Mehän osataan jo diagnosoida vaikeita sairauksia tohtorisarjojen ansiosta ja murhien sattuessa jokainen tietäisi mistä etsiä johtolankoja ja todisteita.

Mielisarjojani on myös Doctors, joka tulee joka päivä BBC:llä. Se on hellyttävän opettavainen. Aina löytyy terveysongelmiin ratkaisu, ja lääkäriaseman henkilökunnan arkipäiväiset ihmissuhdeongelmat ovat suorastaan rentouttavan tavallisia. En oikein jaksa juoruta oikeiden ihmisten asioista, kun heti tulee huono omatunto. Kai siksi on kiva tirkistellä fiktiivisten henkilöitten yksityisiä.

Ja tänään, aamutöiden jälkeen olen myös ottanut rennosti. Kävin ostamassa huomisiin itsenäisyyspikkujouluihin kamaa, ja se saikin oikein juhlatuulelle. Hyvä tässä onkin juhlia, kun maanantaina on vapaata tiistain pyhän ansiosta. Mariaa saa tästäkin pitkästä viikonlopusta kiittää, hän kun tuli raskaaksi ilman syntiä (juhlan nimi on Madonna Immacolata, joka viittaa Marian raskaaksi tuloon...mutta mites se raskaus alkoi 8. joulukuuta, jos 25. on Jeesuksen syntymäpäivä...pakanan pää menee sekaisin.)
Ajattelen tässä kaunista balladia Joosefista, joka oli vanha mies, Mariasta ja kirsikoista. Tässä teksti:
When Joseph was an old man,
An old man was he,
He married Virgin Mary,
The Queen of Galilee,
He married Virgin Mary,
The Queen of Galilee.

As Joseph and Mary
Walked through an orchard green,
There were apples and cherries
Plenty there to be seen,
There were apples and cherries
Plenty there to be seen.

Then Mary spoke to Joseph,
So meek and so mild,
“Joseph, gather me some cherries,
For I am with Child,
Joseph, gather me some cherries,
For I am with Child.”

Then Joseph flew in anger,
In anger flew he,
“Let the father of the baby
Gather cherries for thee,
Let the father of the baby
Gather cherries for thee.”

Then Jesus spoke a few words,
A few words spoke He,
“Let my mother have some cherries,
Bow low down, cherry tree,
Let my mother have some cherries,
Bow low down, cherry tree.”

The cherry tree bowed low down,
Bowed low down to the ground,
And Mary gathered cherries,
While Joseph stood around,
And Mary gathered cherries,
While Joseph stood around.

Then Joseph took Mary
All on his right knee:
“Oh, what have I done, Lord?
Have mercy on me.
Oh, what have I done, Lord?
Have mercy on me.”

Then Joseph took Mary
All on his left knee:
“Oh, tell me, little Baby,
When Thy Birthday will be,
Oh, tell me, little Baby,
When Thy Birthday will be.”

“On the fifth day of January
My Birthday will be,
When the stars and the elements
Shall tremble with fear,
When the stars and the elements
Shall tremble with fear.”


Minusta on kauniimpaa ajatella, että Maria oli au-äiti eikä kukaan muu kuin vanha Joosef kelpuuttanut häntä vaimokseen, kuin että sinisilmäiseen kiiltokuva-Madonnaan tuli pyhä henki.
Mutta olenkin tällainen protestantti-pakana.

Hyvää itsenäisyyspikkujoulua.

Nuova tecnologia

Kirjoitan ihan vaan siitä ilosta, että vihdoinkin voin istua oman, toimivan koneen ääressä!

Anoppi sai poikaystävältään uuden kannettavan jolla pelata korttia(!) joten entinen jouti miniälle. Koska tällä koneella on lähinnä pelattu kasinopelejä, on sen näppäri melkein koskematon.
Läppäriteknologia merkitsee myös sitä, että entiselle koneelle omistettu pöytä joutaa nyt ompelukoneelle. Ei niin että tässä ehtisi kauheasti ompelemaan, mutta ehkä joskus joulukuussa.

Auto on vaihteeksi korjaamolla, ajelen firman kassilla. Tänä aamuna jäin keskelle liikenneympyrää. Olin onneksi lopulta vain 40 minuuttia töistä myöhässä, kun kaveri vei töihin. Mutta ei ole kiva aloittaa viikkoa kiroillen. Mutta nyt tämä rotisko ja maaginen langaton nettiyhteys toi kaivatun valonsäteen synkeään maanantaihin.

Teknologiasta puheen ollen: on aika huvittavaa, että kännyköitä markkinoidaan sillä, että niissä on internet, sähköposti ja jopa facebook! Niin, meikäläisenkin tietokoneessa on facebook. heh.

Eilen ukkosti hieman. Kuvasin pitkästä aikaa jotain, pilviä ikkunasta.
Olen ollut ehkä stressaantunut, ja siksi erityisen epäluovassa tilassa. Töissä on jatkuvasti jotain muutoksia. Sen lisäksi, että kaksi opettajaa jää yhtä aikaa äitiyslomalle, asiakasvastaavamme sai paremman homman ja lähtee pois. Tämä tarkoittaa minun elämässäni sitä, että uusia naamoja ilmestyy, osaa joudun opettamaan talon tavoille, osaa joudun opettamaan tavoille. (Eräs uutuus on aika hurja luonteeltaan).
Minusta on pikkuhiljaa tulossa, ensi kertaa elämässä, muutosvastarintalainen. Olisi kiva välillä vaan keskittyä olennaiseen ja vaikka pidänkin uusien opettajien kouluttamisesta, tekisi mieleni kehittää itseänikin, ei vain muita. Olen hieman kateellinen nuorelle kolleegalleni, joka lähtee kuukaudeksi kurssittamaan itseään. Vaikka ainahan sitä jotain oppii...pitää ajatella positiivisesti. Just. Italiaksi sanotaan: chiudere baracca e burattini; vapaasti suomennettuna "jättää käsinuket"; just nyt nuhaisena tekisi mieli jättää käsinuket ja lähteä korpeen ihmisten ulottumattomiin. Ei kyselisi kuusitiainen kopiokoneen käyttöohjeita eikä kiinnostaisi oravanpoikia englannin kielioppi.

Mutta tietysti tämä on vain nuhaisen ja pilvisen perjantai-illan pohdiskelua. Poikakin täytti 18, joten on tässä oikeus olla haikeana. Tässä taannoin vahvistui sekin, että olen sairas. Crohnin tauti vaivaa sisuskaluja nyt ihan virallisesti. Olisin ilmankin pärjännyt, vaikkei sairaus nyt mikään niin kauhea ole. Mitä nyt välillä suolta joudutaan pätkimään kun oikein ilkeäksi äityy.

Nuha tuli maanantaina. Olin koko päivän ulkosalla ja satoi ja oli kylmä. Sitten tuli taas vähän lämpimämpi ja taas pilvisempi ja noin poispäin. Oikeastaan vaihteleva sää on ihan mukavaa...vaihtelua.
Mutta on tässä jotain kivaakin tiedossa: jätskiä! Onko mitään parempaa kuin kulhollinen jätskiä?

Kuu tuli esiin pilvien takaa varsin dramaattisesti.

*halaus*

Sain tàmàn tunnustuksen Ritvalta, vaikka en ainakaan viimeaikoina ole kummoinenkaan polkkaaja, saatikka ystàvà.
Saman tunnustuksen haluan antaa kahdelle kanssapolkkaajalle joiden postauksista (ja sità kautta, niin kuvittelen, myòs niiden kirjoittajista) pidàn erityisesti. Ja haluan ajatella heità ainakin jollain tasolla ystàvinà, blogiystàvinà.
Katja
Iines
Teità on eniten ikàvà blogistanista poissaollessa.

Ystàvyyksistà puheenollen, liityin kauan aikaa sitten naamakirjaan, enkà oikeastaan tehnyt sità kovin mielellàni, koska tiesin ettei aikaa ole siellà nàprààmiseen. Mutta olen iloinen kaikista "ystàvyyksistà". Ja eihàn sità tiedà kuka minut sieltà lòytàà!

Viimeaikojen terveysongelmat eivàt ole tehneet minusta valitettavsti erityisen valaistunutta tai entistà sosiaalisempaa ihmistà, vaikka olenkin ymmàrtànyt terveyden merkityksen nahoissani. Selitàn itselleni asian niin, ettà tyòssà kàytàn paljon "sosiaalista" energiaa enkà aina saa yhtà paljon takaisin, vaikka en koe missààn nimessà olevani pelkàstààn antavana osapuolena tyòsuhteissakaan. Kun sitten voin valita miten kàyttàà aikani, haluan olla perheen kanssa, tai yksin. Ja ajattelen usein fyysisesti kaukana olevia ystàvià ja sukulaisia làmmòllà; sen kun vielà saisi aikaiseksi, ettà kirjoittaisi vaikka pari rivià silloin tàllòin.

Noh, ainakin tàmàn blogin kautta saan kuulumisiani perille. Vaikka se aika kylmà vàline onkin.
*halaa virtuaalisesti kaikkia*
Ja erityisen hyvàà àitienpàivàà!

Porvarillinen orja

Eilen ehdin hehkuttaa aurinkoisia ilmoja, joten oli odotettavissa että huomenna taas sataa. Mutta toivottavasti se on sellaista kevätsadetta, joka sopivasti kastelee naapurin istuttamat esikot ja ruusut.


Ja nyt on maaliskuu. Koko alkuvuosi on mennyt hujauksessa. Koulu vie paljon aikaa ja energiaa, ei tunnu päivät riittävän. Vaikka periaatteessa ohjelma on sama kaikille luokille (yhteensä opetan kolmessa koulussa kuutta eri luokkaa) , ovat luokat niin erilaisia, että suunnittelussa se on pakko ottaa huomioon. Pitää kehitellä niin laaja kirjo aktiviteetteja, että voi tarvittaessa "vetäistä hatusta" lisätehtäviä tai sitten sopeuttaa tekemiset luokan dynamiikan mukaan. On aivan eri asia saada 15 oppilaan rauhallinen mutta tasaisen heikkotasoinen ryhmä puhumaan, kuin hillitä ja hallita tasoltaan kirjavaa, puheliasta ja meluisaa 25 oppilaan varhaisteiniryhmää.

Kaikki tämä kouluhomma on vienyt aikaa myös siksi, että koko ajan olen tehnyt ihan toisenlaisia hommia aikuisten opiskelijoitteni kanssa. On (ns.) antoisaa tehdä töitä niin monipuolisesti, mutta se on myös aivoparoilla rasitus. Ensin leikit huonekalujen ja prepositioitten kanssa ja sitten keskustelet älykkäästi(!) kansainvälisestä kaupasta. Ja jotta saisin työnsä orja-tittelille oikein kunnolla katetta, olen myös sivumennen suunnitellut keskusteluryhmien ohjelmat, tehnyt työnohjausta kolleegoille ja ihan muuten vaan hengaillut koululla.
Mutta hauskaa on. Ei kai tätä muuten jaksaisi.

Nyt tuntuu sitä paitsi pitkästä aikaa siltä, että kodin kaaoksessakin on käännytty voiton puolelle. Tänä aamuna en käyttänyt kuin ehkä tunnin kotitöihin ja vaikka tällä kopperolla ei nyt ihan T.I.L.A -ohjelmaan ilkeäisi telläytyä, on täällä ihmismäiset olot. Paitsi pojan huoneessa, jonka syvyyksistä kävin kaivelemassa vaatetta miehen matkatarpeiksi. Tuleva retki on nimittäin äidin ja pojan yhteinen reissu. Tosin poika saa jäädä reissuun vähän pidemmäksi aikaa kuin kiireinen ura-äiti.

Kaikki tämä henk.koht. elämän kiire ja meno on tehnyt immuuniksi kaiken maailman yhteiskunnallisille ilmiöille. Lama ja muu huolestuttava maailmanmeno saa pysyä tv-ruudun toisella puolella. Tervetuloa vaan porvarillinen illusioonini, pidä minut tolkuissani edes sen aikaa, että saan lapset tenteistä läpi!

Verkossa tai sitten ei

Tyòpòytàni tietokone pààtti sulkeutua verkosta. Mitààn ilmeistà vikaa ei lòydy, johdot sun muut on tarkistettu, mutta kone vain ilmoittaa ettà verkko on rajallinen tai kokonaan kiinni. (Jàlkimmàinen tuntuu olevan realistisempi kuvaus tilanteesta)

Kirjoitan siis miehen koneella, jonka jàrjestelmààn ei edes ole asennettu ààkkòsià.
Yleensà kàytàn tàtà konetta television katsomiseen, koska oma koneeni on hidas ja sen nàyttò on aika pieni. Vaikka ei nàytòn suuruudella ole oikeastaan merkitystà kun sità tòllòttàà làheltà.

Ajattelen, ettà kone pààtti laittaa ns. luukut kiinni, koska itsekin olen luukut kiinni. Odotan joulua, ja samalla toivon, ettà aika menee hitaasti. Minulla ei tunnu olevan mitààn sanottavaa (mikà on jo sinànsà huolestuttava oire), ja tòissàkin teen kaiken sààstòliekillà. Mies on sità mieltà, ettà en ole vielà oikein terve, ja ehkà se on tottakin. En kuitenkaan jaksaisi millààn mennà lààkàrin juttusille; viimeviikon ekografiassa oli vielà jotain juttuja, ja niiden selvittàminen àrsyttàà. Ei mitààn vakavaa, sellaisia tuikitavallisia fibroomia sun muita. Se ainakin on tullut selvàksi, ettà vaikka haluaisin, lapsia en kykenisi enàà hankkimaan. Outoa, ettà saan sille vahvistuksen juuri nyt, kun àiti on vasta kuollut ja esikoinen on làhdossà kotoa pois. Kaikki osuu kohdalleen: olen peruuttamattomasti keski-ikàinen.

Ehkà voimattomuuden tunne tulee juuri siità, ettà tietoisuus uuden elàmànvaiheen hyvàksymisestà hiipii takaraivoon. Vaikka en kyllà muista, milloin en olisi elànyt jotain "uutta elàmànvaihetta."

Menen tàstà kummastelemaan keski-ikàistà elàmààni tiskien ààreen.

Huoh

Kylläpäs ala-asteelle palaaminen otti taas voimille.

Teemme yhteistyötä kolmen eri ala-asteen kanssa, eri yhteensä kuuden viidennen luokan kanssa. Keväällä luokissa on tarkoituksena suorittaa suullinen koe, joka on ihan lontoolaisen, kansainvälisesti tunnustetun koulun virallinen tentti. Tätä tenttiä varten valmistan luokkia omien opettajien tukena. Mikä tarkoittaa sitä, että ope istuu luokan perällä ja kirjoittaa muistiin mitä teen.
(Tulee ihan opiskeluajat mieleen, silloin viimeksi oli näin tutkailtu olo)

Olen nyt tutustunut puoleen luokista ja mukavia, aktiivisia lapsia ovat kaikki. Yhdessä luokassa tosin jouduin hieman häkellyttävään tilanteeseen, kun luokan autistinen poika ei pitänyt siitä että puhuin englantia. Hänellä ei ollut minua vastaan mitään (päinvastoin, hän kävi jopa suukottamassa tunnin loputtua), mutta se, että luokka puhui kanssani vain englantia suututti häntä kovin. Kriisistä päästiin onneksi ohi, ja sain jopa hänet vastaamaan pariin kysymykseen. (Kouluavustajan taivuteltua poikaa n. puoli tuntia).

Kivaa vaihtelua lasten opettaminen on, aikuisten kanssa pääsee aika vähällä.

Suurin ponnistus on kuitenkin maanantai-aamun aikainen herätys. Tai ei niinkään se herätys, vaan se, että ei saa lötkyillä aamiaisella kymmeneen, kuten viimeaikoina on ollut tapana.
Joten huoh.

Henkisen tilani voi tarkistaa myös tästä omakuvasta, johon Rita haastoi.
Siis auttaako muka toisen silmän sulkeminen tällaisessa tähtäämisessä? Köh. Tässä otoksessa sentään näkyy muutakin kuin tuo kylppärin peilihylly... Ja purnukat on ihan pölyisiä. En kyllä ota enää uutta kuvaa. Jouduin jo eliminoimaan karmean harjan karvoineen.