Suomalaiset usein naureskelevat toistensa kielitaidolle, erityisesti englannin ääntämistä virnuillaan.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että ääntämisen ainoa tehtävä on tehdä kieli ymmärrettäväksi, joten mitään "native speaker"-kompleksia en kyllä aio koskaan itselleni kehittää, vaikka ääntämykseen kiinnitänkin huomiota. Kun Jyrki Sukula jänkkää haastattelujaan: " kuale tuo filosofia di tsokkolaatto", olen siis ylpeä hänen kyvystään heittäytyä ja kommunikoida, vaikka Sukulan puhe onkin tyypillistä suomalaisten änkkäitaliaa. (Enemmän hermostuttavat Hullun Kokin suomentajan huolimattomuudet)
Italian kielen ääntämys on aika helppoa suomalaiselle, ainakin helpompaa kuin vaikkapa englantilaisille tai ranskalaisille, mutta muutamia solmukohtia on.
Suomalaisen on vaikea erottaa muutamia "vieraita" konsonantteja toisistaan. Niinpä niiden yhdistelmät menevät joskus sekaisin.
Näissä itse sekoilen joskus vieläkin, 20 vuoden jälkeen:
(johtunee emilialaisuudestani; meillä on täällä ihan oma ässä)
s
ci/ce
gi/ge
zi/ze
Nämä osaan jo erottaa:
p - b
ch (vastaa k:ta) - g
gn on äng (Gnocco sanotaan njokko)
ja gl... niin, tagliatelle sanotaan tajliatelle. Geetä ei äännetä. Nyt kun ruokaohjelmista tuli puhe; Jamie Oliver ei siis lausu tagliatellea oikein, vaan ihan yhtä väärin kuin suomalainen vaistomaisesti tekee.
Myös sanojen paino menee joskus metsään, meillä suomalaisilla kun on aika hauska tapa painottaa aina samoin ja siksi italian painotuksia matkiessamme saatamme jopa liioitella
Tantto tantto.
Oma tyttäreni puhuu italiaa edelleenkin savolaisittain, vaikka täällä vuosikausia asui ja opiskeli.
Ja sai ihan korkeita kouluarvosanoja, italialaisessa koulussa tentit ovat pääasiassa suullisia. Joten suomalaisaksentilla kyllä pärjää!
Edit:
Sitä piti sanomani, että Sukula pärjää loistavasti juuri siksi, että kielen puutteet hän korvaa nonverbaalilla halailulla ja taputtelulla, hymyllä ja reippaudella. Italian kieli on ruumiin kieltä, jos mikä!
p.s. tytär pääsi onnellisesti Pohjois-Karjalaan, joten jos näette siellä kummallisen kiharapään erittäin huonosti pukeutuneena*, sanokaa terveisiä!
* tyttären pukeutumisen filosofia on: mukavaa yllä ja mahdollisimmän värikästä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lingua e linguaggio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lingua e linguaggio. Näytä kaikki tekstit
Papuja ja italiankieltä
Kun tulee yhdeksän jälkeen kotiin nälkäisenä, on ilo löytää tarjolla valmis ateria. Valitettavasti miehen mielestä ateria voi olla myös prinssinakit meksikolaisten purkkipapujen kera. Hienoa. Ihan piti kuva ottaa.
Kaikki italiankielen harrastajat: nyt löytyy todella kattava sanakirja, joka kertoo oikean ääntämisen:
DOP eli Dizionario italiano d'Ortografia e di Pronunzia
Laitan linkin tuonne reunaankin, on nimittäin ihan paras.
Mukana on myös ääni-antologia, kokoelma klassisia tekstejä.
L'antologia
Ei kun kuuntelemaan oikeaa italiaa!
(DOP on se ainoa oikea lähde radio- ja televisiojournalisteille tai muille puheammattilaisille Italiassa.)
Gnocchi, gnocco ja eräs gnocca
Gli gnocchi (lausutaan jli njokki; gn on italiankielessä lähinnä suomen äng-äänne, gl taas äng+l) on yleisnimitys pallerotyyliselle "pastalle". Tunnetuinta gnocchi-tavaraa on luultavasti perunamuusista jauhon kera leivotut gnocchit, gnocchi di patate.
Niitä olisi helppo tehdä kotonakin, mutta kun niitä nyt kaupasta saa niin helposti, ei tule vaivauduttua. Gnocchi di patate maistuu ihan mainiolta tavallisen tomaattikastikkeen kera, mutta oma suosikkini on kermasta ja gorgonzolasta kiehautettu ihanan kalorinen soosi.
Gnocchi voi olla myös vaikkapa ricotta-juustosta jauhojen ja kananmunan avulla leivottuja kökkösiä (laitan joskus reseptin kun niitä teen) . Idea on siis se, että rakenteeltaan pehmeästä taikinasta leivotaan kapea pötkö ja leikataan se palasiksi, jotka nopeasti kiehautetaan vedessä.
Gnocchi romani
(hauskaa laittaa aussireseptilähde linkiksi) on puolestaan mannatavaraa. Mannapuuroon sekoitetaan juustoa, levitetään "taikina" levyksi jäähtymään, leikataan levystä kiekkoja ja laitetaan ne uuniin, päälle lisää juustoraastetta ja voita. Hyvää kuin mikä. Tunnetaan myös nimellä gnocchi alla romana. (Kun joku resepti on "alla x" tarkoittaa se "x:n tapaan")
Modenan seudulla, tai siis Emilian maakunnassa tunnetaan myös leipä-gnocco. Joko se on öljyssä paistettua (gnocco fritto) tai sitten foccacciaa muistuttavaa pannuleipää.
Ja sitten koko Italiassa tunnetaan la gnocca.
( En tiedä onko välttämättä kohteliaisuus, että naisesta sanotaan että se on "una gnocca", mutta jos etsii eroottiselle viehätysvoimalleen varmistusta, "una gnocca" ilmaisee nimenomaan tämänkaltaista ihailua.)
Pääsiäissanastoa
Giovedì Santo KIIRASTORSTAI
il narciso NARSISSI, PÄÄSIÄISLILJA
il pulcino TIPU
rami decorati VIRPOMISOKSIA (italiassa virpomista ei tietenkään tunneta)
digiunare, il digiuno PAASTOAMINEN; la Quaresima PAASTONAIKA (40 päivää ennen pääsiäistä)
lolium RAIRUOHO (tämäkin hieno perinne on italiassa tuntematon; jos kasvatat ruohoa, l'erba, teet sen luultavimmin päihtymistarkoituksessa)(tai kissalle järsittäväksi, kuten me)
l'agnello LAMPAANLIHA l'abbacchio KARITSANLIHA
il coniglietto (koniljetto)PUPU
PITKÄPERJANTAI Venerdì Santo
NOITA la strega (pääsiäisnoidat koristeina muistuttavat loppiaisena italialaislapsille lahjoja tuovaa Befanaa; pääsiäisnoidathan ovatkin pakanaperinne!)
PÄÄSIÄISMUNA l'uovo di pasqua, l'uovo di cioccolato HUOM: epäsäännöllinen monikko: le uova
KELTUAINEN un rosso d'uovo; un tuorlo
MÄMMI un dolce pasquale maltato, tradizionale finnica(!)
KORISTEET decorazioni
SUKLAA la cioccolata, il cioccolato; (molemmat ovat käytössä; juotava suklaa on yleensä la cioccolata) SUKLAAMAKEINEN la cioccolatina
Kiitos Ritalle innoituksesta ja valmiista listasta!
edit: Kuvassa maalaamiamme munia ja oppilailtani saadun reilunkaupan-munan yllätys.
Kokkailuhuomautus: aikuista lammasta ei syö kukaan (paitsi ehkä englantilaiset), joten agnello on oikeastaan karitsa; l'abbacchio on ihan pienenpieni maitokaritsa. Itse jätän lampaat (pecore; karjana ovini ) rauhaan. Tänä vuonna "pääsiäisruokani" saa olla kovaksi keitetty kananmuna!
Edit2:
Se tärkein (Iinekselle ja muillekin)
Buona Pasqua!
Sanasta kommenttia, sarvesta miestä
Petja kirjoitti sanoista, sekä Shakespearen että omistaan. Kirjoitin sinne kommentin, jonka laiskuuksissani lämäisen tänne ja jatkan vähän perään.
Jossain vaiheessa keksittiin, että kielelle pitää saada säännöt ja raamit, ja siksi sanoja ei saanutkaan enää keksiä ja kehitellä itse, jos aikoi vaikuttaa sivistyneeltä, vaan piti kirjoittaa “kirjakieltä”.
Nyt sitten ihastellaan, kun joku “keksii” sanoja, ja huokaillaan, että ohhoi kuinka luovaa.
Mistä ihmeestä ne sanat sitten tulisi, jos kukaan ei niitä loisi? Taivaasta valuvat kuin sade vai aamupuurossako ne aivoihin imeytyy, kuin amerikkalaiset aakkosmurot?
Äiti, joka ei parnassoihin koskenut talikollakaan, keksi uusia sanoja jatkuvasti, eikä koskaan tullut mieleenkään kysyä, mitä ne tarkoittivat. Kun niistä tajusi heti. Sivistynyt setä uudeltamaalta ihaili tätä kansanomaista luovuutta, oli raukka elänyt toimistoissa ihan liian kauan. Luuli, että se oli joku karjalaissavolaisen murteen erityisominaisuus, se että improvisoidaan ilmauksia.
Itse keksin aika huonosti sanoja, kun ei meinaa päässä pysyä nekään muilta opitut…valitettavasti sitä mukaa kun opin uusia sanoja toisilla kielillä, äidinkielen sanat uppoavat jonnekin aivojen sisäosiin, ja niiden esiinkaivaminen vaatii varsinaista paleontologista otetta, sellaista koiran kaivuuintoa aivopeitteiden alta, haisevien sananjäännösten nuuskailua ja vimmattua tassuilla penkomista .
Kaikkein hassuinta on nimittäin se, että joskus kysyn mieheltäni, jonka äidinkieli ei todellakaan ole suomi, miten joku asia sanotaan suomeksi. Onneksi hän kävi suomea-suomeksi kursseilla tarpeeksi pitkään, kiitoksia vaan.Alef on hepreaa
Matematiikka on runoutta. Idea, kuten vaikka Einsteinin suhteellisuusteoria, jota ei voi millään muulla kielellä yksinkertaisesti selittää, on matematiikan kielellä selkeästi ja kiistattomasti, siis täydellisesti, esitettävissä.
Tämä ajatus on oikeastaan peräisin matemaatikolta, mistäs muuten. Olen nimittäin lukemassa matemaatikko Janna Levinin kirjaa How Universe Got Its Spots .
Kirja on oikeastaan epistola, kokoelma kirjeitä, joissa matemaatikko selittää äidilleen omia ajatuksiaan universumista. Lähtökohta on aika kiinnostava, koska Leviniä kiehtoo ja samalla pelottaa se yksinäisyys, jota matemaatikko voi tuntea. Koska taviksille on vaikeaa selittää mitä matemaatikon päässä liikkuu, voi yksinäisyys olla erittäin konkreettista, paitsi tietysti muiden matemaatikkojen seurassa. (Ellei jostain syytä tule potkituksi pois yhteisöstä; niinkin on joillekin merkittävillekin matemaatikoille käynyt, ja he ovatkin kärsineet kovin, jopa menettäneet järkensä) Kuvittele, että puhut kieltä, josta muut ympärilläsi osaavat vain alkeet. Juuri siltä luulen matemaatikoista tuntuvan, onhan matematiikka, kuten sanoin, kieli. Levin yrittää siis päästä tämän esteen yli, ja selittää ajatuksiaan äidilleen, ja samalla meille muillekin maallikoille.
Itse olen matemaattisesti vain keskilahjakas, ymmärrän peruskäsitteet, vaikka sen, että 1+1=2 mutta että
+= (luetaan alef nolla); siis että jos ynnätään luvut nollasta äärettömään toiseen ryhmään nolla-ääretön on tuloksena...nollasta äärettömään. Mutta se, mitä merkitystä sillä on universumin kannalta, on minulle aika hämärää; ehkä jotain selviää, kun olen päässyt Levinin kirjan loppuun.
Maailmassa on tosiaankin onneksi matemaatikkoja, kuten Levin, jotka pyrkivät(ja luultavasti kykenevät) todistamaan vaikka sen, että universumilla on kuin onkin rajat, ja kirjoittamaan sen matematiikan kielellä niin, että kuka tahansa voi todisteisiin tutustua ja nojatakin.
Kielenä matematiikka poikkeaa muista kielistä tosin siten, että kielen symbolien merkityksessä ei ole tulkinnan varaa; niinhän sitä sanotaankin, että matematiikka ei ole mielipide. Täytyy olla kuitenkin niin, että jossain vaiheessa matemaatikotkin yltävät mielipiteen rajamaille. Sen täytyy olla kiehtovaa.
Idea rajallisesta universumista on muuten kiinnostava. Miettikääs sitä.
Tämä ajatus on oikeastaan peräisin matemaatikolta, mistäs muuten. Olen nimittäin lukemassa matemaatikko Janna Levinin kirjaa How Universe Got Its Spots .
Kirja on oikeastaan epistola, kokoelma kirjeitä, joissa matemaatikko selittää äidilleen omia ajatuksiaan universumista. Lähtökohta on aika kiinnostava, koska Leviniä kiehtoo ja samalla pelottaa se yksinäisyys, jota matemaatikko voi tuntea. Koska taviksille on vaikeaa selittää mitä matemaatikon päässä liikkuu, voi yksinäisyys olla erittäin konkreettista, paitsi tietysti muiden matemaatikkojen seurassa. (Ellei jostain syytä tule potkituksi pois yhteisöstä; niinkin on joillekin merkittävillekin matemaatikoille käynyt, ja he ovatkin kärsineet kovin, jopa menettäneet järkensä) Kuvittele, että puhut kieltä, josta muut ympärilläsi osaavat vain alkeet. Juuri siltä luulen matemaatikoista tuntuvan, onhan matematiikka, kuten sanoin, kieli. Levin yrittää siis päästä tämän esteen yli, ja selittää ajatuksiaan äidilleen, ja samalla meille muillekin maallikoille.
Itse olen matemaattisesti vain keskilahjakas, ymmärrän peruskäsitteet, vaikka sen, että 1+1=2 mutta että
+= (luetaan alef nolla); siis että jos ynnätään luvut nollasta äärettömään toiseen ryhmään nolla-ääretön on tuloksena...nollasta äärettömään. Mutta se, mitä merkitystä sillä on universumin kannalta, on minulle aika hämärää; ehkä jotain selviää, kun olen päässyt Levinin kirjan loppuun.Maailmassa on tosiaankin onneksi matemaatikkoja, kuten Levin, jotka pyrkivät(ja luultavasti kykenevät) todistamaan vaikka sen, että universumilla on kuin onkin rajat, ja kirjoittamaan sen matematiikan kielellä niin, että kuka tahansa voi todisteisiin tutustua ja nojatakin.
Kielenä matematiikka poikkeaa muista kielistä tosin siten, että kielen symbolien merkityksessä ei ole tulkinnan varaa; niinhän sitä sanotaankin, että matematiikka ei ole mielipide. Täytyy olla kuitenkin niin, että jossain vaiheessa matemaatikotkin yltävät mielipiteen rajamaille. Sen täytyy olla kiehtovaa.
Idea rajallisesta universumista on muuten kiinnostava. Miettikääs sitä.
Italia ei ole virallinen kieli
Yritän taistella flunssaa vastaan, ja nökötän siksi sisätiloissa.
Kun nyt ei muutakaan tekemistä satu olemaan, käännän osan artikkelista, jossa Renzo Paris puhuu italian kielestä. Taannoinen lakiesitys italian kielen kirjaamisesta viralliseksi kieleksi perustuslakiin jäi toistaiseksi toteuttamatta kommunistisen puolueen äänestettyä sitä vastaan.
Ajatelkaa, jos suomenkieltä ei oliskaan määritelty viralliseksi kieleksi? Aika omalaatuinen tilanne...
Italia lain kautta viralliseksi kieleksi? Mitähän vielä...
di Renzo Paris
Liberazione
Montecitoriossa (Italian parlamentti) halutaan määritellä italiankieli perustuslakiin "Tasavallan viralliseksi kieleksi". Kommunistipuolue Prc (Partito della Rifondazione Comunista) sanoo ei: "laki olisi este siirtolaisten Italian kansalaisuuden saamiselle" ja äänestys siirtyy. Eikö olisi tärkeämpää parantaa kouluopetusta?
Ennen kuin meillä puhuttiin Italiaa Sisiliasta Alpeille, vaikkakin vähän tökerösti, se oli byrokraattinen kieli jota kukaan ei käyttänyt puhekielenä. Kuten tiedetään, vasta televisio yleisti kielemme neljä vuosisataa ranskalaisen yleiskielen syntymisen jälkeen. Nykyisin italiaa puhutaan typistettynä, korostuksella, melkein samanlaisena kuin nopeasti opittu, tänne työnhakuun tulleiden siirtolaisten italia.
Pohjoisen Liiton kiinnostus murteisiin ei ole tiedettävästi samanlaista kuin tutkijoiden, niiden jotka sivistyneinä osaavat arvostaa murteita ja joskus jopa kirjoittaa murteella. Fasistien kiinnostus italian kieltä kohtaan, olipa se naamioitua miten hyvänsä, liittyy tunnetusti isänmaan käsitteeseen. Käsitteeseen, joka siitä huolimatta että sitä on yritetty palauttaa neitseelliseen tilaan, on menettänyt merkityksensä, ei kommunistien toimesta vaan markkinoiden globalisaation ansiosta. Myös niissä Pohjoisen Liiton kannattajakaupungeissa, joiden nimet ovat kylteissä murteella.
---
Joka rakastaa lukemista ja kirjoittamista, tekee sen italiaksi, vaikka monet, erityisesti tiedemiehet, mutta myös kirjailijat, kirjoittavatkin mieluummin englanniksi laajemman yleisön vuoksi. Olen sitä sukupolvea, joka on oppinut italian koulussa. Kotiseudullani puhuttiin abruzzon murretta, ja jos joku uskalsi sanoa sanankaan italiaksi, sai hän loukkaavan leiman " puhu niinkuin syöt!". Italia oli vieras kieli, jota kuulimme radiosta ja myöhemmin baarien salien seinältä televisiosta, jossa hallitsi Mike Bongiorno(legendaarinen juontaja). Vanhempani häpesivät huonoa italian kielen taitoaan, ja kaupunkiin muutettuaankin puhuivat kotona murretta. Lukiossa puhuimme melkein kaikki roomalaisella korostuksella, kun taas kuulustelut tehtiin italiaksi.
Tämä lakiesitys on törmäyskurssilla myös sen tosiasian kanssa, että italian kielen merkitys on maailmanlaajuisesti olematon, eikä ainoastaan Euroopassa, jossa hallitsee saksa ja ranska. Haluammeko todellakin pakottaa joukossame asuvat arabit puhumaan italiaa, haluammeko vakuuttaa että kielemme on kaunein kaikista? Klasikkorunoilijamme ovat jo sen todistaneet ja kielemme kauneus tunnustetaan joka puolella. Jos taas on kyse asiakirjojen kirjoittamisesta Virallisella kielellä, niin näin on aina tehty.
Se mikä puuttuu on oikeakielisyyden levittäminen; tiedotusvälineet murjovat ja ruhjovat kieltä tunnistamattomaksi. Riittää kun katsoo mitä kielestä on tullut uutisissä, jotka joudumme nielemään joka ilta. Huudahduksia, röyhtäyksiä, röhkäisyjä, eikä ainoastaan siksi että kielioppi on köyhää, vaan siksi että vääristynyt käsitys puhekielestä on tehnyt siitä itsensä irvikuvan. Poliittinen kieli puolestaan on muuttunut itsestäänselväksi, vainoharhaiseksi, vielä pahemmaksi kuin menneisyyden "politichese"(vaikeatajuinen poliitikkojen kieli). Ei tarvitse kuin ajatella niinsanottua italiaa, jota ministerit kuten Calderoli puhuvat. Mitä tulee vieraan kielen sanoihin uutisissa, niitä ei onnistuta koskaan lausumaan oikein. Joskus jopa sanomalehtien kieli jää vähälle tarkkailulle ja jopa arvostetut kustantajat markkinoivat kirjoja, joissa on karkeita virheitä. Ja koulussa huonostipalkatut opettajat ovat vastuussa italian opetuksesta.
En tekisi lakiesityksestä kuitenkaan ideologista kysymystä, vaan vaihtaisin sen kaikkien velvollisuudeksi puhua italiaa oikein. Jos italiankielen ovat luoneet suuret kirjailijamme, miksi ei laiteta jokainen italialainen lukemaan kokonaan klassikoitamme, ei ainoastaan I promessi sposi, niinkuin ennenvanhaan.
Pasolini kirjoitti runon 1968-vuoden sukupolven surkeasta kohtalosta ja siitä kuinka he eivät olleet käyttäneet hyväksi menneisyyden suuria runoilijoita. Seuranneet sukupolvet eivät ole yhtään paremmassa asemassa. Kuulemme ympärillämme italiaa, joka on köyhää ja väkinäistä, ei yhtään niin ilmaisuvoimaista kuin unohdetut murteet. Televisio yleisti italian kielen, se on totta, mutta se on myös pirstonut sen repiessään sen juuriltaan.
Slangit ovat satakertaistuneet ja taustamelusta on tullut todella ärsyttävää.
Italiano lingua nazionale per legge? Ma ci facci il piacere...
di Renzo Paris
A Montecitorio vogliono definire nella Costituzione l'italiano "lingua ufficiale della Repubblica". Il Prc dice no: "è un ostacolo alla cittadinanza per i migranti" e il voto slitta. Non sarebbe più giusto migliorare l'insegnamento nelle scuole?
Prima che si parlasse da noi, dalla Sicilia alle Alpi, anche se in maniera "sgarrupata", l'italiano era una lingua burocratica che nessuno parlava. Com'è noto è stata la televisione a unificare la nostra lingua quasi quattro secoli dopo l'unificazione linguistica francese. Oggi si parla una specie di italiano smozzicato, accentato, quasi simile a quello che imparano velocemente gli extracomunitari che vengono da noi a cercare lavoro. L'interesse per il dialetto della Lega, si sa, non è simile a quello degli studiosi, delle persone cioè che partendo dalla loro cultura riescono ad apprezzare il dialetto e a volte anche a scriverlo. L'interesse per l'italiano dei fascisti, comunque siano travestiti, è legato, come è noto, al concetto di patria, che oggi, nonostante i tentativi di riverginamento, è stato cancellato non dai comunisti ma dalla globalizzazione dei mercati, compresi quelli localizzati nelle città leghiste del nord, dove i nomi stessi delle città sono scritti in dialetto.---
Per chi ama leggere e scrivere, l'italiano è la lingua, anche se oggi molti preferiscono scrivere in inglese, per avere un maggiore ascolto, soprattutto gli scienziati, ma anche i romanzieri. Io faccio parte di quella generazione che l'italiano l'ha imparato a scuola. Il dialetto abruzzese dilagava nella nostra regione e se qualcuno si azzardava a pronunciare una parola italiana subito veniva bollato con "ma parla come magni!", che era sentito come una offesa. L'italiano era una lingua straniera, che sentivamo attraverso la radio prima e la televisione poi, quella che stazionava in alto nelle salette dei retrobar dove imperava Mike Bongiorno. I miei genitori si vergognavano di parlare male l'italiano, una volta venuti in città e in casa continuavano a parlare dialetto. Al liceo parlavamo quasi tutti con l'accento romanesco mentre le interrogazioni avvenivano in lingua.
Questa legge oggi proposta va a cozzare anche con la completa assenza dell'italiano nel villaggio globale e non soltanto europeo dove imperano il francese e il tedesco. Ma si vuole davvero obbligare a parlare italiano gli arabi che sono tra di noi, li si vuole convincere che la nostra è la lingua più bella di tutte? I nostri poeti classici lo hanno dimostrato ampiamente e riconoscimenti alla bellezza della nostra lingua sono venuti a iosa da tutte le parti. Se poi si tratta di scrivere i documenti nella lingua Ufficiale del nostro paese, ognuno vede che lo si fa da sempre.
Quello che manca è una corretta diffusione della nostra lingua che i media sfigurano, storpiano al punto da farla diventare irriconoscibile. Basta notare cosa è diventata nei pezzi di cronaca che ci sorbiamo tutte le sere. Solo esclamazioni, rutti, ruggiti e non soltanto perché il congiuntivo è scornparso ma perché una falsa idea della comunicazione orale ha piegato la nostra lingua a una controfigura di se stessa. In politica poi è diventata apodittica, paranoica, altro che il politichese di una volta. Basta pensare alla cosiddetta lingua italiana di un ministro come Calderoli. E quanto alle altre lingue che compaiono nei nostri telegiornali, non c'è occasione che le pronuncino bene. A volte persino la lingua dei giornali è poco sorvegliatae persino le case editrici nobili da noi smerciano libri con errori grossolani. E poi l'italiano si insegna a scuola,sono i professori così mal pagati a trasmetterla.
Io, tuttavia, non ideologizzerei più di tanto la proposta di legge, la cambierei con obbligo per tutti a parlare un italiano corretto. Se poi, come ho detto all'inizio,l'italiano lo hanno inventato i nostri grandi scrittori, perché non a far leggere a ogni italiano almeno i nostri classici per intero, non soltanto / promessi sposi, come si faceva una volta. Pasolini scrisse una poesia sulla disgrazia accaduta alla generazione del '68 di non aver approfittato della grande poesia del passato. Le generazioni che si sono succedute non stanno meglio. L'italiano che sentiamo parlare attorno a noi è povero, stentato, per nulla espressivo come erano i dialetti che sono stati dimenticati. La televisione ha unificato la lingua, è vero, ma poi l'ha parcellizzata, snaturandola. I gerghi si sono centuplicati e il rumore di fondo è fastidiosissimo.
Kun nyt ei muutakaan tekemistä satu olemaan, käännän osan artikkelista, jossa Renzo Paris puhuu italian kielestä. Taannoinen lakiesitys italian kielen kirjaamisesta viralliseksi kieleksi perustuslakiin jäi toistaiseksi toteuttamatta kommunistisen puolueen äänestettyä sitä vastaan.
Ajatelkaa, jos suomenkieltä ei oliskaan määritelty viralliseksi kieleksi? Aika omalaatuinen tilanne...
Italia lain kautta viralliseksi kieleksi? Mitähän vielä...
di Renzo Paris
Liberazione
Montecitoriossa (Italian parlamentti) halutaan määritellä italiankieli perustuslakiin "Tasavallan viralliseksi kieleksi". Kommunistipuolue Prc (Partito della Rifondazione Comunista) sanoo ei: "laki olisi este siirtolaisten Italian kansalaisuuden saamiselle" ja äänestys siirtyy. Eikö olisi tärkeämpää parantaa kouluopetusta?
Ennen kuin meillä puhuttiin Italiaa Sisiliasta Alpeille, vaikkakin vähän tökerösti, se oli byrokraattinen kieli jota kukaan ei käyttänyt puhekielenä. Kuten tiedetään, vasta televisio yleisti kielemme neljä vuosisataa ranskalaisen yleiskielen syntymisen jälkeen. Nykyisin italiaa puhutaan typistettynä, korostuksella, melkein samanlaisena kuin nopeasti opittu, tänne työnhakuun tulleiden siirtolaisten italia.
Pohjoisen Liiton kiinnostus murteisiin ei ole tiedettävästi samanlaista kuin tutkijoiden, niiden jotka sivistyneinä osaavat arvostaa murteita ja joskus jopa kirjoittaa murteella. Fasistien kiinnostus italian kieltä kohtaan, olipa se naamioitua miten hyvänsä, liittyy tunnetusti isänmaan käsitteeseen. Käsitteeseen, joka siitä huolimatta että sitä on yritetty palauttaa neitseelliseen tilaan, on menettänyt merkityksensä, ei kommunistien toimesta vaan markkinoiden globalisaation ansiosta. Myös niissä Pohjoisen Liiton kannattajakaupungeissa, joiden nimet ovat kylteissä murteella.
---
Joka rakastaa lukemista ja kirjoittamista, tekee sen italiaksi, vaikka monet, erityisesti tiedemiehet, mutta myös kirjailijat, kirjoittavatkin mieluummin englanniksi laajemman yleisön vuoksi. Olen sitä sukupolvea, joka on oppinut italian koulussa. Kotiseudullani puhuttiin abruzzon murretta, ja jos joku uskalsi sanoa sanankaan italiaksi, sai hän loukkaavan leiman " puhu niinkuin syöt!". Italia oli vieras kieli, jota kuulimme radiosta ja myöhemmin baarien salien seinältä televisiosta, jossa hallitsi Mike Bongiorno(legendaarinen juontaja). Vanhempani häpesivät huonoa italian kielen taitoaan, ja kaupunkiin muutettuaankin puhuivat kotona murretta. Lukiossa puhuimme melkein kaikki roomalaisella korostuksella, kun taas kuulustelut tehtiin italiaksi.
Tämä lakiesitys on törmäyskurssilla myös sen tosiasian kanssa, että italian kielen merkitys on maailmanlaajuisesti olematon, eikä ainoastaan Euroopassa, jossa hallitsee saksa ja ranska. Haluammeko todellakin pakottaa joukossame asuvat arabit puhumaan italiaa, haluammeko vakuuttaa että kielemme on kaunein kaikista? Klasikkorunoilijamme ovat jo sen todistaneet ja kielemme kauneus tunnustetaan joka puolella. Jos taas on kyse asiakirjojen kirjoittamisesta Virallisella kielellä, niin näin on aina tehty.
Se mikä puuttuu on oikeakielisyyden levittäminen; tiedotusvälineet murjovat ja ruhjovat kieltä tunnistamattomaksi. Riittää kun katsoo mitä kielestä on tullut uutisissä, jotka joudumme nielemään joka ilta. Huudahduksia, röyhtäyksiä, röhkäisyjä, eikä ainoastaan siksi että kielioppi on köyhää, vaan siksi että vääristynyt käsitys puhekielestä on tehnyt siitä itsensä irvikuvan. Poliittinen kieli puolestaan on muuttunut itsestäänselväksi, vainoharhaiseksi, vielä pahemmaksi kuin menneisyyden "politichese"(vaikeatajuinen poliitikkojen kieli). Ei tarvitse kuin ajatella niinsanottua italiaa, jota ministerit kuten Calderoli puhuvat. Mitä tulee vieraan kielen sanoihin uutisissa, niitä ei onnistuta koskaan lausumaan oikein. Joskus jopa sanomalehtien kieli jää vähälle tarkkailulle ja jopa arvostetut kustantajat markkinoivat kirjoja, joissa on karkeita virheitä. Ja koulussa huonostipalkatut opettajat ovat vastuussa italian opetuksesta.
En tekisi lakiesityksestä kuitenkaan ideologista kysymystä, vaan vaihtaisin sen kaikkien velvollisuudeksi puhua italiaa oikein. Jos italiankielen ovat luoneet suuret kirjailijamme, miksi ei laiteta jokainen italialainen lukemaan kokonaan klassikoitamme, ei ainoastaan I promessi sposi, niinkuin ennenvanhaan.
Pasolini kirjoitti runon 1968-vuoden sukupolven surkeasta kohtalosta ja siitä kuinka he eivät olleet käyttäneet hyväksi menneisyyden suuria runoilijoita. Seuranneet sukupolvet eivät ole yhtään paremmassa asemassa. Kuulemme ympärillämme italiaa, joka on köyhää ja väkinäistä, ei yhtään niin ilmaisuvoimaista kuin unohdetut murteet. Televisio yleisti italian kielen, se on totta, mutta se on myös pirstonut sen repiessään sen juuriltaan.
Slangit ovat satakertaistuneet ja taustamelusta on tullut todella ärsyttävää.
Italiano lingua nazionale per legge? Ma ci facci il piacere...
di Renzo Paris
A Montecitorio vogliono definire nella Costituzione l'italiano "lingua ufficiale della Repubblica". Il Prc dice no: "è un ostacolo alla cittadinanza per i migranti" e il voto slitta. Non sarebbe più giusto migliorare l'insegnamento nelle scuole?
Prima che si parlasse da noi, dalla Sicilia alle Alpi, anche se in maniera "sgarrupata", l'italiano era una lingua burocratica che nessuno parlava. Com'è noto è stata la televisione a unificare la nostra lingua quasi quattro secoli dopo l'unificazione linguistica francese. Oggi si parla una specie di italiano smozzicato, accentato, quasi simile a quello che imparano velocemente gli extracomunitari che vengono da noi a cercare lavoro. L'interesse per il dialetto della Lega, si sa, non è simile a quello degli studiosi, delle persone cioè che partendo dalla loro cultura riescono ad apprezzare il dialetto e a volte anche a scriverlo. L'interesse per l'italiano dei fascisti, comunque siano travestiti, è legato, come è noto, al concetto di patria, che oggi, nonostante i tentativi di riverginamento, è stato cancellato non dai comunisti ma dalla globalizzazione dei mercati, compresi quelli localizzati nelle città leghiste del nord, dove i nomi stessi delle città sono scritti in dialetto.---
Per chi ama leggere e scrivere, l'italiano è la lingua, anche se oggi molti preferiscono scrivere in inglese, per avere un maggiore ascolto, soprattutto gli scienziati, ma anche i romanzieri. Io faccio parte di quella generazione che l'italiano l'ha imparato a scuola. Il dialetto abruzzese dilagava nella nostra regione e se qualcuno si azzardava a pronunciare una parola italiana subito veniva bollato con "ma parla come magni!", che era sentito come una offesa. L'italiano era una lingua straniera, che sentivamo attraverso la radio prima e la televisione poi, quella che stazionava in alto nelle salette dei retrobar dove imperava Mike Bongiorno. I miei genitori si vergognavano di parlare male l'italiano, una volta venuti in città e in casa continuavano a parlare dialetto. Al liceo parlavamo quasi tutti con l'accento romanesco mentre le interrogazioni avvenivano in lingua.
Questa legge oggi proposta va a cozzare anche con la completa assenza dell'italiano nel villaggio globale e non soltanto europeo dove imperano il francese e il tedesco. Ma si vuole davvero obbligare a parlare italiano gli arabi che sono tra di noi, li si vuole convincere che la nostra è la lingua più bella di tutte? I nostri poeti classici lo hanno dimostrato ampiamente e riconoscimenti alla bellezza della nostra lingua sono venuti a iosa da tutte le parti. Se poi si tratta di scrivere i documenti nella lingua Ufficiale del nostro paese, ognuno vede che lo si fa da sempre.
Quello che manca è una corretta diffusione della nostra lingua che i media sfigurano, storpiano al punto da farla diventare irriconoscibile. Basta notare cosa è diventata nei pezzi di cronaca che ci sorbiamo tutte le sere. Solo esclamazioni, rutti, ruggiti e non soltanto perché il congiuntivo è scornparso ma perché una falsa idea della comunicazione orale ha piegato la nostra lingua a una controfigura di se stessa. In politica poi è diventata apodittica, paranoica, altro che il politichese di una volta. Basta pensare alla cosiddetta lingua italiana di un ministro come Calderoli. E quanto alle altre lingue che compaiono nei nostri telegiornali, non c'è occasione che le pronuncino bene. A volte persino la lingua dei giornali è poco sorvegliatae persino le case editrici nobili da noi smerciano libri con errori grossolani. E poi l'italiano si insegna a scuola,sono i professori così mal pagati a trasmetterla.
Io, tuttavia, non ideologizzerei più di tanto la proposta di legge, la cambierei con obbligo per tutti a parlare un italiano corretto. Se poi, come ho detto all'inizio,l'italiano lo hanno inventato i nostri grandi scrittori, perché non a far leggere a ogni italiano almeno i nostri classici per intero, non soltanto / promessi sposi, come si faceva una volta. Pasolini scrisse una poesia sulla disgrazia accaduta alla generazione del '68 di non aver approfittato della grande poesia del passato. Le generazioni che si sono succedute non stanno meglio. L'italiano che sentiamo parlare attorno a noi è povero, stentato, per nulla espressivo come erano i dialetti che sono stati dimenticati. La televisione ha unificato la lingua, è vero, ma poi l'ha parcellizzata, snaturandola. I gerghi si sono centuplicati e il rumore di fondo è fastidiosissimo.
Kielimuuri
Meidän perhe on nähtävästi jakaantumassa selkeästi kahteen kategoriaan:
italialaiset miehet ja suomalaiset naiset.
Kun yritän houkutella lapsiani lukemaan kirjoja, poikani sanoo: "en minä jaksa lukea suomeksi" ja tyttäreni sen sijaan " en minä jaksa lukea italiaksi". Englanniksi jaksaa kumpikin, se lohduttaa vähän. Tämä kielisyyden jakautuminen perheessämme on oikea kouluesimerkki siitä, miten merkitsevä tekijä ikä on kielen hallitsemiselle. Poikani oli vielä herkkyysiässä Italiaan muuttaessamme, tyttäremme ei. Toisaalta luulen asenteellakin olevan suurta merkitystä; tyttäreni mielestä lapsuuden maalaispaikkakunta Pohjois-Karjalassa on maailman paras paikka, suomalainen ruoka parasta maailmassa, koulu pätevämpi, karkkivalikoimat laajempia, kirosanat mehevimpiä...tarvitseeko lisätä mitään. Poikani taas on selvästi italialainen, joka on tosin ylpeä suomalaisista juuristaan, mutta mitään hurmiota se ei hänessä synnytä.
Pohdin tätä kieliasiaa myös itseni kohdalla jatkuvasti. Eilen olin todella vaikeuksissa postaukseni kanssa. Kun olin lukenut kirjoittamastani aiheesta vain muilla kielillä, olisi pitänyt ajatella asia uusiksi, suomeksi. Sen sijaan aloin kirjoittaa sen enempiä pohtimatta, ja suomenkieleni oli karmeaa: "jos katsomme psykiatriaa"; mikä ilmaisu! Jonkinlainen outo käännös, kai.
Tämä on tärkein syy, miksi haluan kirjoittaa jotain (siis tätä blogia)suomeksi. En halua puhua suomea käännettynä, tai vielä pahempaa, korvata suomen kielen sanoja helpommin mieleen putkahtavilla italialaisilla. Tai englantilaisilla sanoilla-sekin vaara on olemassa, puhunhan työkseni englantia joka päivä.
Tässä nyt kuitenkin italialaisen kotikaupunkini kuvia; laitan linkin uudestaan, kun se muuten häviää menneisyyden postausten joukkoon.
Ja saan vielä joku päivä poikani lukemaan kirjan suomen kielellä, perhana!
italialaiset miehet ja suomalaiset naiset.
Kun yritän houkutella lapsiani lukemaan kirjoja, poikani sanoo: "en minä jaksa lukea suomeksi" ja tyttäreni sen sijaan " en minä jaksa lukea italiaksi". Englanniksi jaksaa kumpikin, se lohduttaa vähän. Tämä kielisyyden jakautuminen perheessämme on oikea kouluesimerkki siitä, miten merkitsevä tekijä ikä on kielen hallitsemiselle. Poikani oli vielä herkkyysiässä Italiaan muuttaessamme, tyttäremme ei. Toisaalta luulen asenteellakin olevan suurta merkitystä; tyttäreni mielestä lapsuuden maalaispaikkakunta Pohjois-Karjalassa on maailman paras paikka, suomalainen ruoka parasta maailmassa, koulu pätevämpi, karkkivalikoimat laajempia, kirosanat mehevimpiä...tarvitseeko lisätä mitään. Poikani taas on selvästi italialainen, joka on tosin ylpeä suomalaisista juuristaan, mutta mitään hurmiota se ei hänessä synnytä.
Pohdin tätä kieliasiaa myös itseni kohdalla jatkuvasti. Eilen olin todella vaikeuksissa postaukseni kanssa. Kun olin lukenut kirjoittamastani aiheesta vain muilla kielillä, olisi pitänyt ajatella asia uusiksi, suomeksi. Sen sijaan aloin kirjoittaa sen enempiä pohtimatta, ja suomenkieleni oli karmeaa: "jos katsomme psykiatriaa"; mikä ilmaisu! Jonkinlainen outo käännös, kai.
Tämä on tärkein syy, miksi haluan kirjoittaa jotain (siis tätä blogia)suomeksi. En halua puhua suomea käännettynä, tai vielä pahempaa, korvata suomen kielen sanoja helpommin mieleen putkahtavilla italialaisilla. Tai englantilaisilla sanoilla-sekin vaara on olemassa, puhunhan työkseni englantia joka päivä.
Tässä nyt kuitenkin italialaisen kotikaupunkini kuvia; laitan linkin uudestaan, kun se muuten häviää menneisyyden postausten joukkoon.
Ja saan vielä joku päivä poikani lukemaan kirjan suomen kielellä, perhana!
Voihan rähmä! VAROITUS! SISÄLTÄÄ KIROILUA KIELILLÄ!
Voisitko kuvitella, arvoisa lukija, että Survivor-sarjan osanottaja diskattaisiin siksi, että hän kiroilee suorassa lähetyksessä? Ei tarvitse kuvitella, Italiassa tapahtui tällä viikolla juuri näin.
Tunnettu koomikko joutui jättämään realityn, koska häneltä pääsi suuttumuksen hetkellä, ohimennen (kukaan ei tainnut sitä kuulla) kirosana. Koomikon ominaisuuksiin kuulemma kuuluu, että hän kiroilee rasvaisesti ja taukoamatta, kuten kaikki toskanalaiset. Siksi täälläkin hämmästellään moista tekopyhyyttä; olihan tekijöiden tiedettävä, ettei tapakiroilija helposti suutaan tuki.
Jotta tämä nyt ei olisi pelkkää italialaisen television tekopyhyyden taivastelua, kerron taustaksi siitä, miten kiroaminen ja kiroaminen poikkeavat Italian mediassa. (Kotonaan jokainen päästelee mitä lystää; tosin kohta B on ainakin minun tuntemieni uskonnollisten ihmisten läsnä pannassa)
Kirosanoja on kahdenlaisia;
A.parolacce:
tavallisia päräyksiä, kuten cazzo (miehen elin) tai merda (kiinteä uloste), joiden kohtalona esim. TV:ssä on joutua piippauksen kohteeksi. Piippauksen alle joutuu myös esim. vaffanculo (sananmukaisesti: mene harrastamaan sodomiaa; vastaa suomen kielen häivy vittuun tai helvettiin tai metsään tai jonnekin) ja haukkumasanat , kuten stronzo (pökäle).
B. bestemmie:
kirosanoja, joita kohdellaan "jumalan nimen turhaan lausumisena", jonkinlaisena raamatun käskyn rikkomisen ja jumalanpilkan yhdistelmänä. Jos joku päästää televisiossa suustaan esim hyvinkin yleisen kiron porco dio(suomennettuna aika kumma: sika jumala; vihjaa kai jumalan olevan jotenkin...sikamainen (?) ...toinen hauska kiro on porca vacca, sika lehmä, tosin se kuuluu kohtaan A), joutuu pyytämään anteeksi ja poistumaan televisioaalloilta; muistelen että eräs näyttelijä joutui televisiosta pois pariksikymmeneksi vuodeksi lausuttuaan bestemmian.
Kiroiluun suhtaudutaan siis hyvin vakavasti. Siis erityisesti siihen, että kiroillaan jumalan nimeä käyttäen. Tämä selittyy tietysti sillä, että kyseessä on katolinen kulttuuri. Mutta bestemmia, jota kukaan (paitsi tuotanto) ei kaiken lisäksi edes kuullut, vaikuttaa varsin kummalta syyltä poistaa kilpailija eli potkia työpaikaltaan. Jonkinlainen työpaikkahan tuo reality on, koska täällä survivor eli Isola dei famosi (kuuluisten saari) on nimenomaan julkkiksille varattu vip-reality.
Ihmettelen vaan, mitä olisi tapahtunut, jos porco dion sijaan koomikko olisi lausunut porco buddha. Ei varmaan mitään. Se siitä uskonnollisten vakaumusten kunnioituksesta.
Tunnettu koomikko joutui jättämään realityn, koska häneltä pääsi suuttumuksen hetkellä, ohimennen (kukaan ei tainnut sitä kuulla) kirosana. Koomikon ominaisuuksiin kuulemma kuuluu, että hän kiroilee rasvaisesti ja taukoamatta, kuten kaikki toskanalaiset. Siksi täälläkin hämmästellään moista tekopyhyyttä; olihan tekijöiden tiedettävä, ettei tapakiroilija helposti suutaan tuki.
Jotta tämä nyt ei olisi pelkkää italialaisen television tekopyhyyden taivastelua, kerron taustaksi siitä, miten kiroaminen ja kiroaminen poikkeavat Italian mediassa. (Kotonaan jokainen päästelee mitä lystää; tosin kohta B on ainakin minun tuntemieni uskonnollisten ihmisten läsnä pannassa)
Kirosanoja on kahdenlaisia;
A.parolacce:
tavallisia päräyksiä, kuten cazzo (miehen elin) tai merda (kiinteä uloste), joiden kohtalona esim. TV:ssä on joutua piippauksen kohteeksi. Piippauksen alle joutuu myös esim. vaffanculo (sananmukaisesti: mene harrastamaan sodomiaa; vastaa suomen kielen häivy vittuun tai helvettiin tai metsään tai jonnekin) ja haukkumasanat , kuten stronzo (pökäle).
B. bestemmie:
kirosanoja, joita kohdellaan "jumalan nimen turhaan lausumisena", jonkinlaisena raamatun käskyn rikkomisen ja jumalanpilkan yhdistelmänä. Jos joku päästää televisiossa suustaan esim hyvinkin yleisen kiron porco dio(suomennettuna aika kumma: sika jumala; vihjaa kai jumalan olevan jotenkin...sikamainen (?) ...toinen hauska kiro on porca vacca, sika lehmä, tosin se kuuluu kohtaan A), joutuu pyytämään anteeksi ja poistumaan televisioaalloilta; muistelen että eräs näyttelijä joutui televisiosta pois pariksikymmeneksi vuodeksi lausuttuaan bestemmian.
Kiroiluun suhtaudutaan siis hyvin vakavasti. Siis erityisesti siihen, että kiroillaan jumalan nimeä käyttäen. Tämä selittyy tietysti sillä, että kyseessä on katolinen kulttuuri. Mutta bestemmia, jota kukaan (paitsi tuotanto) ei kaiken lisäksi edes kuullut, vaikuttaa varsin kummalta syyltä poistaa kilpailija eli potkia työpaikaltaan. Jonkinlainen työpaikkahan tuo reality on, koska täällä survivor eli Isola dei famosi (kuuluisten saari) on nimenomaan julkkiksille varattu vip-reality.
Ihmettelen vaan, mitä olisi tapahtunut, jos porco dion sijaan koomikko olisi lausunut porco buddha. Ei varmaan mitään. Se siitä uskonnollisten vakaumusten kunnioituksesta.
Mitä tänään opin
Luin juuri tuossa Ritan posteja kieltenopiskelusta, ja mieleeni tuli opiskelija, joka aloitti juuri englanninkurssillani.
Nainen sanoi ensimmäisellä tunnilla keskustellessamme opiskelumotivaatiosta ja mahdollisista odotuksista, että hänellä tulee varmaan kovin paikka olemaan ääntämys. Naisen ääni kuulostaa hauraalta, mutta en siltä istumalta havainnut muuten mitään erityistä ääntämiseen liittyvää ongelmaa. Ennenkuin aloin jaaritella siitä, miten harjoitus tekee mestarin, nainen onneksi täsmensi, miksi hän jo etukäteen arveli kohtaavansa vaikeuksia.
N. 10 vuotta sitten häneltä oli löytynyt kasvain, ja leikkauksessa oli jouduttu poistamaan toinen, vasen, äänihuuli. Siis kaikki kai tietää, että äänihuulet ovat ne pienet läpsyt siellä henkitorven päässä, ja niitä kiristelemällä saa ilmaa keuhkoista puhaltaessa ääniä aikaan. Nainen oli leikkauksen jälkeen joutunut siis opettelemaan, kuinka ääni saadaan aikaan vain yhdellä äänihuulella. (Älkää kysykö minulta miten se onnistuu). Kaiken lisäksi leikkauksessa oli sattunut pieni fiba kirurgille, ja myös kielen hermot oli vähän nirhautuneet. Niinpä kieli on pikkuhiljaa surkastunut vasemmalta reunaltaan. Siis naisella on käytössä puoli kieltä ja vain yksi äänihuuli. Ja hän pystyy puhumaan niin, että tuskin mitään omituista huomaa, ellei tosiaankin äänen haurauden.
Tämä ihmenainen oli saanut terapiaa puheopettajalta, mutta suurimman työn hän oli tehnyt itse, itsestäänselvästi. Suurimman motivointitehoruiskeen hän oli saanut, kun kuntoutuksen yhteydessä oli tavannut samaan tilanteeseen joutuneita, joiden puhe vielä vuosienkin jälkeen oli epäselvää jankkaamista, ja jotka siksi olivat opetelleet muita viestintäkeinoja. Nainen oli päättänyt, että hänhän ei puhumatta koko loppuelämäänsä vietä. Ja puhui ja puhkui kunnes oppi hallitsemaan puolikkaan instrumenttinsa.
Minulle tämä opiskelija opetti ainakin yhden asian. Jos joku sanoo että hänella on vaikeuksia tai että hän on varma tulevista vaikeuksista, kannattaa kuunnella tarkkaan miksi. Joskus vaikeudet ovat paljon monimutkaisempia ja syvempiä kuin pinnallisella tarkkailulla saattaisi luulla. Toinen, niinsanotusti vanha läksy, oli tietysti naisen osoittama erinomainen tahdonvoima.
Hän on parin oppitunnin perusteella suuren haasteen edessä, kuten itse arvioikin, mutten hetkeäkään epäile, etteikö hän siitä selviä kiitettävästi. Toivon että itsekin selviän opettajana edes jotenkin kunniallisesti, ja onnistun antamaan juuri oikeanlaista tukea.
(Luulen että nainen toimii muuten oivana kannustimena koko ryhmälle; jos joku onnistuu "puolikkaana" oppimaan vieraan kielen ääntämyksen(ja nainen kyllä siihen kykenee), minä ainakin vähän häpeäisin jos en "kokonaisena" yrittäisi vähintään parastani!)
Nainen sanoi ensimmäisellä tunnilla keskustellessamme opiskelumotivaatiosta ja mahdollisista odotuksista, että hänellä tulee varmaan kovin paikka olemaan ääntämys. Naisen ääni kuulostaa hauraalta, mutta en siltä istumalta havainnut muuten mitään erityistä ääntämiseen liittyvää ongelmaa. Ennenkuin aloin jaaritella siitä, miten harjoitus tekee mestarin, nainen onneksi täsmensi, miksi hän jo etukäteen arveli kohtaavansa vaikeuksia.
N. 10 vuotta sitten häneltä oli löytynyt kasvain, ja leikkauksessa oli jouduttu poistamaan toinen, vasen, äänihuuli. Siis kaikki kai tietää, että äänihuulet ovat ne pienet läpsyt siellä henkitorven päässä, ja niitä kiristelemällä saa ilmaa keuhkoista puhaltaessa ääniä aikaan. Nainen oli leikkauksen jälkeen joutunut siis opettelemaan, kuinka ääni saadaan aikaan vain yhdellä äänihuulella. (Älkää kysykö minulta miten se onnistuu). Kaiken lisäksi leikkauksessa oli sattunut pieni fiba kirurgille, ja myös kielen hermot oli vähän nirhautuneet. Niinpä kieli on pikkuhiljaa surkastunut vasemmalta reunaltaan. Siis naisella on käytössä puoli kieltä ja vain yksi äänihuuli. Ja hän pystyy puhumaan niin, että tuskin mitään omituista huomaa, ellei tosiaankin äänen haurauden.
Tämä ihmenainen oli saanut terapiaa puheopettajalta, mutta suurimman työn hän oli tehnyt itse, itsestäänselvästi. Suurimman motivointitehoruiskeen hän oli saanut, kun kuntoutuksen yhteydessä oli tavannut samaan tilanteeseen joutuneita, joiden puhe vielä vuosienkin jälkeen oli epäselvää jankkaamista, ja jotka siksi olivat opetelleet muita viestintäkeinoja. Nainen oli päättänyt, että hänhän ei puhumatta koko loppuelämäänsä vietä. Ja puhui ja puhkui kunnes oppi hallitsemaan puolikkaan instrumenttinsa.
Minulle tämä opiskelija opetti ainakin yhden asian. Jos joku sanoo että hänella on vaikeuksia tai että hän on varma tulevista vaikeuksista, kannattaa kuunnella tarkkaan miksi. Joskus vaikeudet ovat paljon monimutkaisempia ja syvempiä kuin pinnallisella tarkkailulla saattaisi luulla. Toinen, niinsanotusti vanha läksy, oli tietysti naisen osoittama erinomainen tahdonvoima.
Hän on parin oppitunnin perusteella suuren haasteen edessä, kuten itse arvioikin, mutten hetkeäkään epäile, etteikö hän siitä selviä kiitettävästi. Toivon että itsekin selviän opettajana edes jotenkin kunniallisesti, ja onnistun antamaan juuri oikeanlaista tukea.
(Luulen että nainen toimii muuten oivana kannustimena koko ryhmälle; jos joku onnistuu "puolikkaana" oppimaan vieraan kielen ääntämyksen(ja nainen kyllä siihen kykenee), minä ainakin vähän häpeäisin jos en "kokonaisena" yrittäisi vähintään parastani!)
Murrelauluja kelttiläisittäin
Eilen menin suoraan töistä murrelaulufestivaaleille. Festivaali järjestetään joka vuosi, ja se on yksi tapa ylläpitää katoavaa Modenan murretta.
Italiassa murteet ovat paljon voimakkaampi ilmiö kuin esim. Suomessa, onhan italian kirjakieli iästään huolimatta muodostunut yleiskieleksi vasta viimeisten 50 vuoden aikana. Kouluissa on tietysti opetettu italiaksi koko yhdistyneen Italian olemassaolon ajan, mutta vasta televisio on luonut italiasta oikean koko kansan puhekielen. Modenan murteen katoamisesta ollaan kuitenkin huolissaan, ja oikeutetustikin. Nuorempi sukupolvi ei enää välttämättä kuule murretta muuta kuin isovanhemmiltaan, koska keski-ikäiset eivät useinkaan käytä enää murretta kotikielenä.
Etelä-Italiassa murteilla on paljon vahvempi jalansija, pohjoisessa yleiskielen asemaan vaikuttaa koulutuksen lisäksi osaltaan myös muuttoliike, työvoimaa tulee etelästä, myös maan rajojen ulkopuolelta. Tosin olen kuullut bussissa, kuinka ukrainalainen hoitaja puhuu hoitovanhuksensa kanssa murteella;usein itäeuroopan maista hoitotyöhön tulleet naiset oppivat kielen vasta täällä, ja on luonnollista, että vanhusta hoitaessa oppii murteen yleiskielen sijaan.
Modenan murrelaulujen kuunteleminen oli viehättävä kokemus. (Kiinnostukseni johtui siitä, että tuttujani oli soittamassa, ja he pyysivät kuuntelemaan, mutta tietysti tulin juuri sen verran myöhässä, että he olivat jo ehtineet esiintyä.) Konserttipaikkana toimi keskustan pieni aukio, ja paikalla oli pieni mutta innokas yleisö. Yleisönä toimi tietysti myös aukion talojen asukkaat, jotka kurkkivat avoimista ikkunoistaan. Lämmöstä johtuen rouvat leyhyttivät viuhkojaan, lapset pötköttelivät joko äitiensä kainalossa tai maassa, koirat vingahtelivat yleisön nauraessa tai taputtaessa. Konsertin yleissävy oli koominen; jostain syystä murre sopii erityisen hyvin vitsailuun ja leikinlaskuun. Ehkä siksi, että Modenan murteen puhuminen tuo jotenkin esiin sisäisen "nokkelan maalaisukon", onhan seutu voimakkaasti maatalousaluetta ja emilialaiset ovat "kansansielultaan" tunnetusti lupsakoita. (Siis tämä on ilmeisesti se mielikuva, jota halutaan tukea)
Esiintymässä oli kuitenkin muitakin kuin varsinaisia murrelaulajia, koska ainoa osallistumisen ehto oli se, että laulujen sanat ovat Modenan murretta. Koomisten laulelmien lisäksi esiintyjinä oli siis myös kelttiläistä harppua säestyksenään käyttänyt laulaja ja eräs naistaitelija, joka lauloi ilman säestystä tuutulaulun, joka sekin olisi voinut olla vaikka irlannista. Se, etten ymmärtänyt sanoituksia, vaikeutti huomattavasti "kuplettien" kuuntelua, olihan teksti niissä olennainen elementti; nuo kelttiläisvaikutteiset esitykset sen sijaan suorastaan hypnotisoivat, niissä sanat soivat osana musiikkia.
Koska en mahtunut istumaan, en jaksanut kuunnella ihan loppuun asti, mutta pois kävellessäni soivat mielessäni kelttiläisen harpun soinnut. Aika erikoinen souvenir Modenalaisilta murrefestivaaleilta.
A sun andé a cà .
(Sono andata a casa)
Italiassa murteet ovat paljon voimakkaampi ilmiö kuin esim. Suomessa, onhan italian kirjakieli iästään huolimatta muodostunut yleiskieleksi vasta viimeisten 50 vuoden aikana. Kouluissa on tietysti opetettu italiaksi koko yhdistyneen Italian olemassaolon ajan, mutta vasta televisio on luonut italiasta oikean koko kansan puhekielen. Modenan murteen katoamisesta ollaan kuitenkin huolissaan, ja oikeutetustikin. Nuorempi sukupolvi ei enää välttämättä kuule murretta muuta kuin isovanhemmiltaan, koska keski-ikäiset eivät useinkaan käytä enää murretta kotikielenä.
Etelä-Italiassa murteilla on paljon vahvempi jalansija, pohjoisessa yleiskielen asemaan vaikuttaa koulutuksen lisäksi osaltaan myös muuttoliike, työvoimaa tulee etelästä, myös maan rajojen ulkopuolelta. Tosin olen kuullut bussissa, kuinka ukrainalainen hoitaja puhuu hoitovanhuksensa kanssa murteella;usein itäeuroopan maista hoitotyöhön tulleet naiset oppivat kielen vasta täällä, ja on luonnollista, että vanhusta hoitaessa oppii murteen yleiskielen sijaan.
Modenan murrelaulujen kuunteleminen oli viehättävä kokemus. (Kiinnostukseni johtui siitä, että tuttujani oli soittamassa, ja he pyysivät kuuntelemaan, mutta tietysti tulin juuri sen verran myöhässä, että he olivat jo ehtineet esiintyä.) Konserttipaikkana toimi keskustan pieni aukio, ja paikalla oli pieni mutta innokas yleisö. Yleisönä toimi tietysti myös aukion talojen asukkaat, jotka kurkkivat avoimista ikkunoistaan. Lämmöstä johtuen rouvat leyhyttivät viuhkojaan, lapset pötköttelivät joko äitiensä kainalossa tai maassa, koirat vingahtelivat yleisön nauraessa tai taputtaessa. Konsertin yleissävy oli koominen; jostain syystä murre sopii erityisen hyvin vitsailuun ja leikinlaskuun. Ehkä siksi, että Modenan murteen puhuminen tuo jotenkin esiin sisäisen "nokkelan maalaisukon", onhan seutu voimakkaasti maatalousaluetta ja emilialaiset ovat "kansansielultaan" tunnetusti lupsakoita. (Siis tämä on ilmeisesti se mielikuva, jota halutaan tukea)
Esiintymässä oli kuitenkin muitakin kuin varsinaisia murrelaulajia, koska ainoa osallistumisen ehto oli se, että laulujen sanat ovat Modenan murretta. Koomisten laulelmien lisäksi esiintyjinä oli siis myös kelttiläistä harppua säestyksenään käyttänyt laulaja ja eräs naistaitelija, joka lauloi ilman säestystä tuutulaulun, joka sekin olisi voinut olla vaikka irlannista. Se, etten ymmärtänyt sanoituksia, vaikeutti huomattavasti "kuplettien" kuuntelua, olihan teksti niissä olennainen elementti; nuo kelttiläisvaikutteiset esitykset sen sijaan suorastaan hypnotisoivat, niissä sanat soivat osana musiikkia.
Koska en mahtunut istumaan, en jaksanut kuunnella ihan loppuun asti, mutta pois kävellessäni soivat mielessäni kelttiläisen harpun soinnut. Aika erikoinen souvenir Modenalaisilta murrefestivaaleilta.
A sun andé a cà .
(Sono andata a casa)
Juo kuoron ulkopuolella*
Tänään olen löysäillyt, on niin kuuma, ettei oikein jaksa olla ulkona ja sisälläkään ei löydy muuta tekemistä kuin elokuvien katselu tai netissä surfailu-aamupäivällä laitoin ruokaa ja se tuntui ylitsepääsemättömältä maratonilta. Kuumuus aiheuttaa ainakin minun päässäni kummallista sekavuutta, ajatukset harhailee ja on vaikea keskittyä.
Mielessäni on risteillyt ajatus kääntää joku pieni teksti tähän blogiin, mutta jotenkin ei vaan löydy mitään päivään sopivaa. Sitten ajattelin kirjoittaa jotain juomista ja vesistä, kun Ritan blogissa taannoin puhuttiin vedestä ja hän kehoitti meikäläistäkin postaamaan jotain. Mutta eihän siitäkään mitään tule. Paitsi jano.
Tämä on siis pelkkä mainos.
Italiassa veden ja viinin jälkeen parasta juomaa on Chinotto. Ja tarkemmin sanottuna Sanpellegrinon Chinò. Juoman ulkonäkö ja makukin muistuttaa kolajuomia, mutta se on paljon parempaa kuin se eräs tunnettu puna-asuinen amerikkalainen. Aluksi hienoisen karvas maku vaatii totuttelua, mutta kun siihen tottuu, ei se amerikkalainen maistu enää miltään.
Sanpellegrino on sitäpaitsi löytänyt mainion mainoskonseptin:*"bevi fuori dal coro", lause, jota ei tietenkään voi kääntää sanatarkasti, kuten olen itse tehnyt otsikossa. Sanonnalla tarkoitetaan (tietysti) sitä, että kun tekee jotain "kuoron ulkopuolella", tekee jotain yksilöllistä. Pullon kyljessä on lisäksi aikaisemmin ollut lainauksia, joissa korostetaan omaperäisyyttä, nykyisessä pullossa lukee näköjään: " C'è un solo punto di vista da cui il mondo si vede in modo diverso. Il tuo." "On vain yksi näkökulma, josta maailman näkee erikoisella tavalla. Sinun näkökulmasi."
Kuten kieltä osaavat huomaavat, en kääntänyt tuota ihan kirjaimellisesti, koska se ei kuulostanut hyvältä.
Kääntäminen on kompromisseja, ja joskus on vaikea löytää se paras mahdollinen. Jokaisella meistä kun on se oma näkökulma.
Le Invasioni Barbariche
Olen jo joskus aikaisemmassa kirjoitelmassa maininnut mainion perjantai-illan talkkarin Le Invasioni Barbariche, joka kuuluu aika mainion La7-kanavan ohjelmistoon.
Eilen ohjelmassa keskusteltiin italiankielestä, ja siitä, osaako italialaiset omaa kieltään. Kivana preludina keskustelulle näytettiin otteita suomalaisten "Talo Italiassa"-sarjasta, ja mukana keskustelussa oli Ella Kanninen*, joka ohjelman näköjään on juontanut.
Ella edusti ulkomaalaista, joka hallitsee muutaman vuoden opintojen jälkeen italian kielen suhteellisen hyvin, ja hänen vastapoolikseen oli kutsuttu italialaisen Isonveljen kilpailija menneiltä vuosilta, tyyppi, joka realityssa oli loistanut tietämättömyydellään. Juttelun lopuksi juontaja Bignardi kysyi viisi kielioppikysymystä, joihin kumpikin vastasi; symboliseksi voittajaksi kisassa valittiin kuitenkin se hieman kansallispopulistinen Isoveli-hahmo. Niin tuli taas suomalainen toiseksi. Pahus.
Se onko kieli rappeutumassa, vai onko kieli vain muuttumassa, on siis italialaisille ajankohtainen keskustelunaihe: tekstarit on kamalia, nuoriso vain kiroilee ja kukaan ei osaa kielioppia eikä tiedä mitään Dantesta (italian kielen "isä"). Kuulostaako tutulta?
Niille, jotka osaavat italiaa, pieni tekstari lopuksi:
Xke nn c vediamo, tvtttttb!
* suomalaiset naiset voivat taas olla ylpeitä: meitä pidetään Ellan ansiosta älykkäinä ja kauniina!
Eilen ohjelmassa keskusteltiin italiankielestä, ja siitä, osaako italialaiset omaa kieltään. Kivana preludina keskustelulle näytettiin otteita suomalaisten "Talo Italiassa"-sarjasta, ja mukana keskustelussa oli Ella Kanninen*, joka ohjelman näköjään on juontanut.
Ella edusti ulkomaalaista, joka hallitsee muutaman vuoden opintojen jälkeen italian kielen suhteellisen hyvin, ja hänen vastapoolikseen oli kutsuttu italialaisen Isonveljen kilpailija menneiltä vuosilta, tyyppi, joka realityssa oli loistanut tietämättömyydellään. Juttelun lopuksi juontaja Bignardi kysyi viisi kielioppikysymystä, joihin kumpikin vastasi; symboliseksi voittajaksi kisassa valittiin kuitenkin se hieman kansallispopulistinen Isoveli-hahmo. Niin tuli taas suomalainen toiseksi. Pahus.
Se onko kieli rappeutumassa, vai onko kieli vain muuttumassa, on siis italialaisille ajankohtainen keskustelunaihe: tekstarit on kamalia, nuoriso vain kiroilee ja kukaan ei osaa kielioppia eikä tiedä mitään Dantesta (italian kielen "isä"). Kuulostaako tutulta?
Niille, jotka osaavat italiaa, pieni tekstari lopuksi:
Xke nn c vediamo, tvtttttb!
* suomalaiset naiset voivat taas olla ylpeitä: meitä pidetään Ellan ansiosta älykkäinä ja kauniina!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)