Italian jalkapallolla ei mene hyvin. Ei ole mennyt aikoihin.
Kun viime viikolla liigan ottelut laitettiin jäähylle
Catania-Palermo-derbyn poliisikuoleman takia, oli se vain yksi onneton luku lisää saapasmaan potkupalloilun katastrofisessa lähihistoriassa.
Mikä italialaisessa jalkapallossa sitten on vikana?
Tuomarit lahjotaan, tähtipelaajista maksetaan liikaa, televisiointioikeuksista riidellään. Eikä tämäkään riitä. Jalkapallostadioneista on tullut vihan kenttiä. Kun
tifoso (fani) menee katsomaan otteluita, ei hän istu minne kulloinkin sattuma vie. Hän istuu satojen ja tuhansien samaa sydämen joukkuetta kannustavien (kannustus on kaunis kiertoilmaisu) kanssa tietylle alueelle kurvia, vastapäätä vierasjoukkueen
tifoso-jengin kanssa. Nämä organisoidut fanijengit puolustautuvat aina sillä, että he eivät mahda sille mitään, että joillakin mopo karkaa käsistä (tämä ihan kirjaimellisesti; joskus kentälle on heitetty skoottereita), he vain antavat innokkaille jalkapallon ystäville mahdollisuuden kokoontua yhteen.
"Kannustus" on kuitenkin sitä, että ammutaan raketteja, muksitaan vastustajia, aiheutetaan kaaosta tahallisesti, jotta saadaan pelit keskeytettyä. Tarkoituksena ei ole kannustaa omaa joukkuetta vaan vihata vastapuolta.
Ja sitten hakataan poliiseja kuoliaaksi. Ja kirjoitetaan
ACAB seiniin.
Ja ollaan fasisteja. (Esim. Lazion kannustajiin kuuluu tunnetusti äärioikeistolaista ainesta.)
Ei jalkapallo tähän kuitenkaan kuole. Nyt ehkä on suljettu katsojilta ne stadionit, joissa turvallisuusnormit eivät täyty (en todellakaan kadehdi urheiluministeri
Melandria), mutta kohta tämäkin kohu on ohi, ja sunnuntai on taas sunnuntai.
Itse kyllä olen nyt siirtymässä rugbyn katsojaksi. Ei siksi, että olisin erityisen kiinnostunut minkäänlaisesta joukkueurheilusta. Rugby on ideologinen valinta. Katsomossa heiluu rauhanliput ja vastapuolen kansallislaululle ei vihelletä vaan taputetaan. Nyt onkin menossa kiva
kuuden maan turnaus, jota voisi tänäänkin seurata. Rugby on oikea herrasmieslaji: siinä lauma
könsikkäitä ottaa oikeaa kontaktia niin että pölyää, mutta kentän ulkopuolella ollaan kamuja.
Tämä seuraava runo ei liity oikeastaan koko aiheeseen, mutta kuulin sen eilen televisiossa itsensä runoilijan suusta. Erri De Luca on oikea supermiehinen mies, mutta kirjoittaa kauniita ja kirpeitä rivejä:
VALORE
Considero valore ogni forma di vita, la neve, la fragola, la mosca.
Considero valore il regno minerale, l'assemblea delle stelle.
Considero valore il vino finché dura il pasto,
un sorriso involontario,
la stanchezza di chi non si è risparmiato,
due vecchi che si amano.
Considero valore quello che domani non varrà più niente e quello che oggi vale
ancora poco.
Considero valore tutte le ferite.
Considero valore risparmiare acqua,
riparare un paio di scarpe,
tacere in tempo, accorrere a un grido,
chiedere permesso prima di sedersi,
provare gratitudine senza ricordarsi di che.
Considero valore sapere in una stanza dov'è il nord,
qual'è il nome del vento che sta asciugando il bucato.
Considero valore il viaggio del vagabondo,
la clausura della monaca,
la pazienza del condannato, qualunque colpa sia.
Considero valore l'uso del verbo amare e l'ipotesi che esista un creatore.
Molti di questi valori non ho conosciuto.
Erri De Luca (da “Opera sull'acqua e altre poesie”, Einaudi, To, 2002)
Minulle on arvo jokainen elämänmuoto, lumi, mansikka, kärpänen.
Minulle on arvo kivikunta, tähtien kokous.
Minulle viini on arvo, kun se riittää aterian ajaksi,
tahdoton hymy,
itseään säästämättömän väsymys,
kaksi vanhaa jotka rakastavat toisiaan.
Minulle on arvo se, jolla huomenna ei enää ole mitään arvoa ja jolla vielä tänään on arvoa vähän.
Minulle kaikki haavat ovat arvo.
Minulle on arvo säästää vettä,
korjata kenkäpari,
vaieta ajoissa, kiiruhtaa huutavan apuun,
kysyä lupaa ennen istahtamista,
tuntea kiitollisuutta muistamatta miksi.
Minulle on arvo tietää missä on huoneen pohjoinen,
minkä niminen on tuuli joka kuivaa pyykin.
Minulle kulkurin matka on arvo,
munkin kammio,
tuomitun kärsivällisyys, olipa rikos mikä hyvänsä.
Minulle on arvo käyttää verbiä rakastaa ja olettamus luojan olemassaolosta.
Monia näistä arvoista en ole tuntenut.
