Grand tour

Lomat on siis auttamatta ohi ja on aika postata tämänvuotisen maakuntamatkan kuvia. Tällä kertaa kiersimme Marchen ja Umbrian maakuntia.
Kuvien autenttisuuden varmistaa joka kuvassa esiintyvä musta tahra(linssillä aina joku hiekanjyvä tms.), josta on muodostumassa meikäläisen kuvien vesileima.

Sirolo.

Vuoristoon

Tämä ei ole oikeasti luolasta. Sisäänkäynnin seinästä vaan. Luolissa ei saa ottaa minkäänlaisia kuvia.

Maailman kolmanneksi suurimmat tippukiviluolat.

Luostari ja museo. Museon vetonaula on paikallinen iktiosauruksen fossiili.

Fabrianossa iltakävelyllä

Fabrianon kissoja

O sole mio katusoittajan esittämänä, Perugia

Uskomatonta kivityötä, Perugia

Pulu katselee turisteja, jotka ottavat ryhmäkuvia, Perugia

Satoja vuosia tässä salissa on kokoonnuttu, Perugia

Katu, Perugia

Näkymä Perugian keskustasta

Etruskien kaivoon pääsi sisään

Trasimeno-järven rannalla

Seilattiin lautalla järven keskellä sijaitsevalle saarelle

Saaren taloissa oli persoonallisia ovikelloja

"Hyvän kuoleman" käytöstä poistettu kirkko

Isola Maggioren ainoa katu

Saari vaikutti lähes asumattomalta, jotain liikettä sentään oli

Sää oli mainio

Ei jääty kalastamaan

Aloitimme maakuntamatkan Sirolosta, joka on pieni mutta kaunis. Tunnelma oli jo hieman kesän loppua enteilevä, rannoilla oli kyllä kansaa ihan kiitettävästi. Riminin tasaisille rannoille tottuneille Sirolo, kuten muutkin Anconan eteläpuolen paikat, on eksotiikkaa kukkuloineen ja huikeine näkymineen.

Yöpymispaikkamme oli kuitenkin sisämaassa, koska pääkohteemme oli Frasassi ja sen tippukiviluolat.

Luolat olikin unohtumaton elämys. Oli todella merkillistä todeta, miten aivot havaitsevat etäisyyksiä ja kokoja ihan eri tavalla normaalista poikkeavassa ympäristössä. Opas arvuutteli miten suuri eräskin madonnaa muistuttava stalagmiitti oli; se näytti n. 30 cm korkealta ja omien aivojeni mukaan se oli n. kymmenen metrin päässä. Oikeasti se tietysti oli kaksi metriä korkea, 80 m päässä. Pääsali oli niin suuri, että siihen mahtuisi Milanon tuomiokirkko, mutta suuruutta oli todella vaikea arvioida.

Kyldyyriä päätimme ihailla Perugiassa, ja vieläkin pohkeita pakottaa. Perugia näetsen sijaitsee kukkulalla ja kadut on yhtä ylös-alas-ramppaamista. Mutta ei se haittaa, näkemistä on todella paljon. Parituhatvuotisesta kaivosta lähtien. (Emme olisi menneet koko kaivoon ellei sen pääsylippu olisi sisältynyt toisen museon maksuun; olihan se kiinnostava insinööritaidonnäyte. Kylmä, pimeä ja märkä, kuten kaivot yleensä)

Loppumatkan luontoretki oli hetken päähänpisto, päätimme mennä Trasimenon järvelle kun kerran sinnepäin satuttiin.
Järvi oli mukavan rento paikka. Ehkä sellainen pienen skaalan Garda. Lauttamatka Isola Maggiorelle oli mukava iltapäiväretki.

Jos tämä matkakertomus vaikuttaa harvinaisen sekavalta mutta lyhkäiseltä, johtuu se siitä että olen jo toisella aivopuoliskolla huomisen hommissa. On nimittäin viikon leiri edessä ja vaikka homman pitäisi olla suunniteltu, tuntuu siltä etten ole henkisesti valmis koitokseen.

Menen tästä meditoimaan. (Ja syömään, sekin voipi auttaa)