Naamakirjaan on nyt siirtynyt muutama minunkin hieman vanhempi tuttuni. Eivät olleet siellä, kun itse kokeilin. Sen sijaan nuoret ovat löytäneet nyt täälläpäin uusia foorumeita joissa ilmaista itseään sanoin ja kuvin (Whatsapp ja Instagram ym.) ja mikä parasta, ilman vanhempiensa "kyttäystä". Vanhat tuleva FB:iin, nuoret lähtevät, sanoi joku.
Itsekin mietin uudelleen liittymistä. Huomasin erään tuttuni koneelta, että sinne voi perustaa esimerkiksi valokuviin keskittyneen sivustonsa. Ja jokainenhan itse määrittää sivustonsa luonteen. Ihan hyvä ajatus. Suhtaudun FB:iin jo melko lempeästi.
Onhan se naamakirja kätevä mobiililaitteen kanssa; olen aika laiska naamakirjailija, mutta väkisinkin tulee joka päivä jotain kommentoitavaa. Whatsappia käytän pikaviestintään, melkein ainoastaan työasioissa, siis ihan erilaiseen tyyliin teineihin verrattuna. Mutta blogia en haluaisi hylätä, ehkä juuri siksi että se vaatii hieman enemmän vaivaa kuin nuo 'nopeat' somet.
2 kommenttia:
Naamakirjaan on nyt siirtynyt muutama minunkin hieman vanhempi tuttuni. Eivät olleet siellä, kun itse kokeilin. Sen sijaan nuoret ovat löytäneet nyt täälläpäin uusia foorumeita joissa ilmaista itseään sanoin ja kuvin (Whatsapp ja Instagram ym.) ja mikä parasta, ilman vanhempiensa "kyttäystä". Vanhat tuleva FB:iin, nuoret lähtevät, sanoi joku.
Itsekin mietin uudelleen liittymistä. Huomasin erään tuttuni koneelta, että sinne voi perustaa esimerkiksi valokuviin keskittyneen sivustonsa. Ja jokainenhan itse määrittää sivustonsa luonteen. Ihan hyvä ajatus. Suhtaudun FB:iin jo melko lempeästi.
Onhan se naamakirja kätevä mobiililaitteen kanssa; olen aika laiska naamakirjailija, mutta väkisinkin tulee joka päivä jotain kommentoitavaa. Whatsappia käytän pikaviestintään, melkein ainoastaan työasioissa, siis ihan erilaiseen tyyliin teineihin verrattuna.
Mutta blogia en haluaisi hylätä, ehkä juuri siksi että se vaatii hieman enemmän vaivaa kuin nuo 'nopeat' somet.
Lähetä kommentti