Lasagne day: pitkä ja kylläinen kuin tämä postaus

Eilen tuli riehuttua maalla, merellä ja ilmassa: siivosin jopa kellaria. Niinpä tänään otan rennosti ja ainoa velvollisuus, jonka täytän, on jätti-lasagne. En aio edes tehdä itse pastaa, vaan kaupasta ostetut saa kelvata. Sitä jätti-lasagnea sitten mussutan koko päivän.

Leena Lander on kirjailija, jonka töistä olen kuullut vain hyvää. Jostain syystä en ole kuitenkaan koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa. Viime viikolla luin Liberazione-lehden kulttuuri-insertti Queeristä Leena Landerin haastattelun. Hän oli ollut Roomassa kirjailijoitten TransEuropaExpress-tapahtumassa (jonka teemana oli tänä vuonna naisten Eurooppa), ja kertoi haastattelussa viimeisimmästä teoksestaan Käsky, joka on näemmä ilmestynyt jo 2003. Muistankin hämärästi lukeneeni kirjasta jotain; se kertoo sisällis/kansalaissodastamme punaisen naissoturin silmin.
Suomalaisia hän luonnehtii haastattelussa näin:

--nonostante le persone scandinave possano apparire piuttosto compassate e rigide, c'è un mondo sotterraneo di passioni molto intensi e forti, per non parlare del senso dell'onore degli uomini scandinavi che entra in gioco molto più spesso di quanto si possa credere.

---vaikka skandinaavit voivat vaikuttaa varsin muodollisilta ja jäykiltä, löytyy heistä voimakkaita ja intensiivisiä pinnanalaisia intohimoja, puhumattakaan skandinaavisten miesten kunniantunnosta, joka pelissä mukana paljon useammin kuin uskotaan.


Samassa lehdessä omistettiin myös monta artikkelia filosofi Judith Butlerille; hän oli luennoimassa Roomassa tällä viikolla. Häntäkin tunnen varsin pintapuolisesti, vaikka queer-teorian tunnenkin. Eniten minua kiinnostaa hänen ajatuksensa itsestä ja etiikasta:
(lainaus wikistä)

Instead she argues for an ethics based precisely on the limits of self-knowledge as the limits of responsibility itself.Any concept of responsibility which demands the full transparency of the self to itself, an entirely accountable self, necessarily does violence to the opacity which marks the constitution of the self it addresses. The scene of address by which responsibility is enabled is always already a relation between subjects who are variably opaque to themselves and to each other.
The ethics that Butler envisions is therefore one in which the responsible self knows the limits of its knowing, recognizes the limits of its capacity to give an account of itself to others, and respects those limits as symptomatically human.To take seriously one's opacity to oneself in ethical deliberation means then to critically interrogate the social world in which one comes to be human in the first place and which remains precisely that which one cannot know about oneself. In this way, Butler locates social and political critique at the core of ethical practice.


Ihan just noin minäkin olisin ajatellut. (kursiivit minun)

Oman itseyteni ilmaisemiseen olen joskus käyttänyt amatööriteatteria. Saattapi olla, että lähitulevaisuudessa pääsen taas tämä harrasteen kimppuun. Uusi kolleegani on mukana kulttuuriyhteisössä nimeltä Ekidna.
Ja kappas, hän on juuri kääntämässä jotain irlantilaista näytelmää, ja heti kuulemma on rooli tiedossa, kun kappale on valmis. Muutenkin aion osallistua tuohon kollektiiviin, joka järjestää kaikenlaista kulttuuritoimintaa vanhalla koululla, jota tapahtumista saaduilla tuloilla pikkuhiljaa kunnostetaan varsinaiseksi kulttuurikeskukseksi. (Puolet on jo valmiina)Ideana on tarjota ilmainen tila muusikoille, teatterintekijöille, taiteilijoille etc. Mutta tänään en pääse. (Auto on menossa muualla)


Ja saarnan lopuksi haluan sanoa pari sanaa jätteistä.
En ole suoraan sanoen seurannut, kuinka paljon suomalainen media on puhunut mozzarelloista löydetystä dioksiinista. No kuitenkin: puhvelinmaidosta tehdyistä mozzarelloista on löytynyt jäämiä, jotka ovat hälyttäneet kansainvälisesti boikotoimaan erityisesti napolilaisten mozzarellaa.
Tämä on ongelmajäävuoren huippu. Campanian alueella on vuosikymmenet haudattu maahan myrkyllisiä ongelmajätteitä; niitä on tuotu alueelle muista maakunnista ja jopa ulkomailta. Nyt jätebisneksen tulokset näkyvät: seudulla tuotettuihin juustoihin ilmestyy mm. dioksiinia, ja mikä pahempaa, ihmiset kuolevat syöpään.
Ongelma on niin syvällä ettei kukaan poliitikko siihen puutu edes kymmenmetrisellä seipäällä. Jos ei edes yhdyskuntajätteitä saada ojennukseen, miten saadaan puhdistettua maaperä vuosikymmenten saatossa sinne kasatuista myrkyistä?

Luen parast'aikaa Zygmunt Baumanin kirjaa Vite da scarto.
(alkup. Wasted Lives. Modernity and its Outcasts, Polity Press, Cambridge, 2004)
Bauman kuvaa kirjassaan sitä prosessia, jota kutsutaan kehitykseksi. Yksinkertaistaen: kehitys on sitä, että tuotetaan tuotteita ja jätteitä. Eikä Bauman puhu ainoastaan materiaalista, vaan myös ihmisistä. Modernin yhteiskunnan perustuminen kehityksen ideaan tuottaa myös ihmisjätteitä: ihmisiä, joita kukaan ei halua takapihalleen.
Mutta nyt minua halutaan keittiöön.


Jaahas, on aika aloittaa suuri lasagne-experience. Sipulia pilkkomaan, mars!