Aika kuvina

Nuorisoa kaksikymmenluvulla

Olen viettänyt aikaa vanhoja valokuvia tutkien. Saimme oikeastaan inspiraation siitä, että kävimme Mikkelissä Einossa syömässä, ja ravintelin seinillä oli kuvia Eino Tanskasen, ravintolan kaiman ja innoittajan elämästä. (Meidän piti mennä Vileeseen, mutta olivat lomalla).

Tänne maalle päästyä alettiin siskon kanssa sitten katsella 20-luvun kuvia, joista ehkä sitten painatetaan sisustustauluja. Kuvien kautta tuli taas lisää sukulaistietoakin.
Monta asiaa siis selvisi, esim. se, missä iso-ukki on ollut Kanadassa käydessään; löytyi näetsen postikortti, jonka taakse se oli kirjoitettu. Löytyi toinenkin viesti vuosien takaa. Ukkini sisar oli jättänyt lähettämättä Viipurista ostamansa kortin (16/1 -29), jossa hän kirjoitti:
"Aino hyvä,
Kiitos kortista ja kutsusta. Aion tulla sinne t.k. 19 pv. siis lauantaina iltap. Isällä on J:ssa kokous niin minulle on sopiva kyyti. Ellei Sinulle sattuisi sopimaan ole hyvä ja soita L:n keskukseen, kysyn sieltä.  Siis terve näkemiin 
Helmi S."

Viipuri silloin kun se kuului Suomeen, Helmin kortti, kuvaaja Adam, Viipuri

Helmi kuoli vuoden päästä kortin kirjoittamisesta, se tekee kortista jotenkin hyytävän. Hänhän oli kuollessaan vain 28-vuotias. Hyytävää on sekin, että Helmistä on ukin albumissa kolme kuvaa arkussa, yhden alla teksti : "Helmi lähdössä".
Onneksi hänestä on otettu tämäkin kuva:

Helmi 11-vuotiaana

Ukillani oli myös veli, joka kuoli vielä nuorempana, 21-vuotiaana, Viipurin ratsurykmentissä ollessaan. He eivät asuneet Viipurissa, vaikka niin voisi luulla; Helmikin oli vain siellä käynyt jotain koulua. Martin sotilaskuvaan (johon on ajan tavan mukaan merkitty risti) on kirjoitettu taakse jopa kuolinaika, seitsemältä illalla.
Tiedän siis näiden kahden osalta enemmän heidän kuolemastaan kuin siitä, millaisia he ovat olleet, mitä he ovat tehneet ja ajatelleet.

Ukkini toinen sisko sen sijaan on minulle tutumpi, hänestä minulla on omiakin muistoja teiniajoiltani. Hän kutoi kestäviä villasukkia, jutteli mukavia ja oli nuorena riuska täti:

Saimi parikymppisenä

Minua hän kutsui tätini nimellä ja sanoi sitten aina: " Kyllähän minä tiedän ettet sinä Kaija ole, mutta kun olet niin saman näköinen!"
Itse en näköisyyttä oikein osannut nähdä, olihan tätini aikuinen, enkä osannut ajatella häntä teininä.

Johtunee vanhenemisesta, mutta jotenkin nämä kauan sitten kuolleet tuntuvat paljon elävimmältä nyt kuin koskaan aikaisemmin. Heihin suhtautuu ihmisinä, ei vain kuvina.

Meidän sukupolvesta ja näistä seuraavista rekisteröityy niin paljon tietoa jälkipolville, ettei siinä jää paljon mielikuvitukselle sijaa. En tiedä onko se parempi, mutta itse ainakin lukisin mielelläni tuon Helmin blogia, jos voisin.