Banaanivaltio



Puhuin edellisessä postauksessa paikallisvaaleista kevyeen sävyyn, kun en oikein jaksanut miettiä, miten tästä sotkusta voi muuten kirjoittaa. Mutta on väärin suhtautua keveästi niin tärkeisiin asioihin kuin viestinnän ja vallan suhde, varsinkin jos suhteesta on muodostumasta niin sairaalloinen, ettei kansalaisilla ole mahdollisuutta muodostaa mielipiteitään itseään koskevista, tärkeistä asioista monipuoliseen ja parhaansa mukaan objektiivisuuteen pyrkivään informaatioon nojaten ja siten tehdä päätöksiä vaikkapa äänestäessään.

Italian sananvapaus ja tiedotusvälineitten tasaväkisyys ja moninaisuus on jo vuosikausia ollut uhattuna. Sen ovat huomanneet kaikki journalisti- ja ihmisoikeusjärjestöt ja ne jotka asian kieltävät (esim. monet italialaiset journalistit) ovat joko sokeita, tietämättömiä tai selkärangattomia.
Suurimman uhan muodostavatkin ne journalisti, jotka ovat "suomettuneet": itsesensuuri ja pääministerin perseennuoleminen on niin tavallista, ettei kriittiset äänet luultavasi enää ulotu ulkokorvaa sisemmälle. Kommunistien horinaa, opposition kateutta, propagandaa. Näillä termeillä on helppo torjua väitteet sananvapauden rajoittumisesta. Berlusconin strategia onkin aina ollut syyttää vastapuolta omista synneistään.

Totuus kuitenkin on, että pääministeri VÄÄRINKÄYTTÄÄ VALTAANSA ja RAJOITTAA SANANVAPAUTTA. Konkreettinen esimerkki: hän on soittanut niille, joiden tulisi tasapuolisuutta valvoa, ja vaatinut että ohjelmat (erityisesti Michele Santoron juontama poliittinen keskustelufoorumi) joissa käsitellään cavaglieren oikeusjuttuja, pitää saada suljettua. Jos Kekkosen myllykirjeitä muistelee, olivat ne Berlusconin kiukutteluun verrattuna viattomia viestejä. Pääministerin soitto on jo sinänsä merkki siitä, että tasapuolinen valvonta on uhattuna; vielä huolestuttavampaa on se, että nämä valvojat eivät ainoastaan kuuntele häntä, vaan tekevät kaikkensa tehdäkseen miehelle mieliksi. Laillisuuden rajoissa tietysti: Santoron ohjelmaa katsotaan suurennuslasilla, jotta löydettäisiin rikkomuksia, joiden perusteella laittaa ohjelma hyllylle. Kun rikkomuksia ei löydy, luetaan poliittisiin vaaleihin laadittuja sääntöjä siten, että voidaan ainakin vaaleja edeltäväksi kuukaudeksi sulkea kiusallisista aiheista puhuvien journalistien suut. Kaiken tämän mahdollistaa myös se, että valvontakomissio (AGCOM) on poliittisesti nimetty: hallituspuolueella on enemmistö. Minkä ei pitäisi vaikuttaa komission puolueettomuuteen...

Ja pääministerin epäsuorassa omistuksessa olevat kaupalliset kanavat voivat rauhassa jatkaa propagandaa, valtiontelevision säestäessä hallituspuolueen=pääministerin henkilökohtaisen puolueen (PDL) sinne istuttamien johtajien siunauksella. Jos italialaiset lukisivat lehtiä, ei sananvapaus olisi ihan niin heikoissa kantimissa: ihan kaikkia julkaisuja ei Berlusconi sentään omista. Hän on tosin viime vuosina hallituksineen hoitanut valtionrahoituksen jakamista, ja yllättäen tukea ei tahdota antaa joillekin sanomalehdille, joilla ei ole puolueita tai korporaatioita takanaan.
Mutta suurin ongelma on se, minkä pääministeri on tiennyt varsin hyvin siitä asti kun hän on politiikkaan ryhtynyt: 70 prosenttia italialaisista muodostaa poliittisen mielipiteensä televisiosta saamansa informaation perusteella.
Niinpä kun pääministeri huutaa mielenosoitusyleisölleen iskulauseitaan, aika suuri kansanosa kuuntelee niitä kritiikittä: olemme rakkauden puolella vihaa vastaan (oppositio on siis vihan puolella?); haluatteko lisää veroja? ja kansa huutaa ei (oppositio siis haluaa?)
Pääministeri lupaa jopa parantaa syövän kolmessa vuodessa, ja propagandaa vuosikausia kuunnellut kansalainen kiljuu silmää räpäyttämättä kannatustaan.

Onneksi kaikki italialaiset eivät ole niin typeriä kuin Berlusconi haluaisi uskoa (hän kuulemma ohjeisti televisio-ihmisiään jo kahdeksankymmentäluvulla: "muistakaa että katsojat on käyneet vain kasiluokan"; kaupallisten kanavien ohjelmista voisi todellakin luulla yleisön olevan sivistystasoltaan keskimäärin ehkä just ja just kymppiluokkalaisia)
Ja viestintä ei Italiassakaan ole viime vuosisadalta. Vaikka internet onkin silloin tällöin demonisointiyritysten kohteena, ihmiset käyttävät sitä. Ja murdochilaiset taivaskanavat näkyvät ainakin toistaiseksi saapasmaassakin; surullista kyllä, ne ovat korporaatiotaustoineenkin edes jonkinlaisen monipuolisuuden tae.

Entä Berlusconin poliittinen oppositio? Bersania, demokraattisen puolueen (PD) johtajaa on kritisoitu siitä, että hänen vaalikampanjansa on ollut vastaamista Berlusconin provokaatioihin. Mutta mistä tietää mitä oppositiopoliitikot kokoontumisissa puhuvat? Ei heitä uutisissa näe, elleivät he sano jotain Berlusconiin liittyvää.
Kuitenkin, kaikesta huolimatta, näyttää siltä, että Berlusconin vapaus-puolue(sic!) on kriisissä, hänen äärioikeistolaiset liittolaisensa jo uhittelevat voittavansa hänen suhteellisen keinotekoisesti muodostetun puolueensa.
Miten vaaleissa käykään, tiedonvälityksellä on kovat paikat. Huolestuttavaa on sekin, että minusta tuntuu (eikä ainoastaan minusta), että kansainvälisissä tiedotusvälineissä ei edes jakseta kiinnostua Berlusconiin liittyvistä skandaaleista, niin jokapäiväisiä niistä on tullut. Täällä Italiassa pitää jaksaa kiinnostua, tai kohta banaanivaltio ei riitä kuvaamaan tätä kolhuja kokenutta maata, jossa on kuin onkin, niin vaikea kuin sitä onkin uskoa, paljon ihmisiä jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Se onkin ainoa toivo.
Yrtit itää ikkunalla.

edit:
Jäi sanomatta että uutislähetysten puolueettomuuteen(propagandaan) on tarttunut myös edellämainitsemani AGCOM;
Uutistoimitukset TG1 (RAI) ja TG5 (Canale 5) saivat 100.000 euron sakot vahvasti PDL:n puolelle kallelleen keikahtaneista uutisistaan. Taskurahoja Berlusconille ja vain murto-osa vaalikampanjan budjetista, arvaan.
lehdistötiedote

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kiitos Sari! On ehdottomasti niin että kun suomalainen lehdistö pitää Italian johtoa lähinnä vitsinä, niin kai täälläkin voitaisiin katsoa että hei, Italia on kumminkin yksi Euroopan hiili- ja teräsunionin perustajamaita.

Muistan kyllä Rai-kanavat ja ihmettelin tavattomasti niiden kaupallisuutta, kun täällä on tottunut sentäs YLEen ja täällä saa kuitenkin paljon hyviä dokkareita ja leffoja nähdäkseen ympäri maailman, varsinkin Teemalta.

Teema taitaa vastata sellaisia eurooppalaisia kanavia kuin Arte tai Bayerische Rundfunk. Tai tietysti BBC:n juttuja.

Harmitti se dubbaus. Katselin italiaksi dubattuna Casablancan, ja se oli kyllä todella omituinen elämys. Lapset kuuntelivat Madonnaa telkkarin radio-ohjelmista.

Berlusconi ei taida olla ihan viisas. Ja aattelee elävänsä ikuisesti. Ei käy sinua kateeksi kun joudut opettamaan moisessa ilmapiirissä.

Jostain luin sellaisen tilaston että kumminkin puolet Italiasta olisi Berlusconia ja sen puoluetta vastaan.

सारी kirjoitti...

Berlusconi on onnistunut muutamassa tavoitteessaan:
enemmistö italialaisista on voimakkaasti politiikan vastaisia
ja
oppositiosta on tehty anti-berlusconismia

ja RAI on lähes tuhottu.
Berlusconin kannatuksesta on vaikea sanoa mitään; en tunne ketään, joka häntä avoimesti tukisi.Siis oikeallakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, täytyy myöntää että politiikan vastaisuus on tarttunut minuunkin, pitäisikö sitten kiittäminen tai syyttäminen Berluscaa, Grilloa tai kunnallispolitiikan tasolla jengin täydellistä epäpätevyyttä, tietämättömyyttä, typeryyttä ja välinpitämättömyyttä. Ja kuka nekin on valtaansa äänestänyt? "Voto di scambio" voi paksusti, vaikka hinnat ovat laskeneet ja jaetaan taskurahaa tai grillattuja broilerinsiipiä työpaikkojen sijaan. Onhan sekin tyhjää parempi, tuumii äänestäjä.

Ripsa kirjoitti...

Kuulkaas nyt! Minusta politiikan vastaisuus on huono asia. Jos maa alkaa olla sekaisin ja kaikki tilit näyttävät miinusta, niin silloin hallitusta on vaihdettava.

Täytyyhän se kyllä myöntää, että ylikansalliset korporaatiot tätä maailmaa pyörittävät, siis silloin kun on kyse leivästä, mutta kyllä niidenkin pitää noudattaa maan lakeja.

Tiedän kyllä korruption ja mafian, se on ilmeisesti ollut ja elellyt Suomessakin ihan muina miehinä ja naisina jo Kekkosen ajoista ja sitä kutsuaan maan tavaksi. Vaikuttaa siltä, että ihmiset pikku-Suomessakin alkavat kyllästyä.

Siitä on kyllä matkaa toimintaan.

Hesarissa tänään luki, että Pier Paolo Pasolinin murha ehkä avataan ja että murhaaja ehkä tunnetaan jo. Tai ilmeisesti murhaajat. Kyse oli uutisen mukaan siitä, että tappajat eivät olleet homo- vaan kommunistifoobikkoja.

Avanti popolo, bandera rosso!

Airelle kirjoitti...

täällä Ranskan puolella aletaan pikku hiljaa lipua vähän samanlaiseen järjestelma^¨an. toisaalta suuri osa kansalaisista hankkii kaikki tietonsa telkkarista ja pääkanavat ovat auttamattomasti joko h¨mppä hömpän kannalla, jopa uutislähetyksissä (juuri ykkösellä alkanut uusi "ajankohtaisohjelma" omisti melkein puolet ajastaan jacksonin lapsille!) tai sitten ne pysyttelevät varpaisillaan, mitä tulee hallituksen kritisointiin. tiesân, että nuori polvi käyttää enemmän nettiä kuin telkaka, mutta netistä lôytää mitä vain eikä siellä ole minkäänlaista analyysiä, joten ne jotka eivät itse sitä taitoa osaa, ovat heikoilla.
ja ennen kaikkea politikan vastaisuus on suurta. yritän aina muistuttaa ruikuttajille, että jos ei âänestä, ei voi kritisoida.